Sabra

Author: yelena

  • Holokaustin muistopäivä

    Holokaustin muistopäivä

    Holokausti (hepreaksi Ha-Shoah) tuo aina mieleeni Aasafin kirjoittaman psalmin.

    ”Jumala, älä ole ääneti! Älä vaikene, Jumala, älä ole niin hiljaa! Sillä katso, sinun vihollisesi metelöivät ja vihaajasi ovat nostaneet päänsä. He juonittelevat sinun kansaasi vastaan ja pitävät neuvoa suojattejasi vastaan. He sanovat: ´Tulkaa, hävittäkäämme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä enää muisteta´” (Ps. 83:2-5).

    Tämä kertoo meille, että tuollaiset ”juonittelut” eivät rajoittuneet 80 vuoden takaisiin kauhuihin natsi-Saksassa. Israel-viha sai alkunsa, kun Israelin kansa ilmestyi historian lehdille. Tuo viha on nostanut ruman päänsä jokaisen sukupolven aikana aina meidän päiviimme saakka.

    Historian tutkijat leimaavat liian helposti natsit barbaareiksi. Itse asiassa he olivat niitä, jotka ihailivat valistusta, taiteita ja hienostuneita eurooppalaisia tapoja. Faraokin, joka pani toimeen heprealaisten kansanmurhan ja Haaman, joka suunnitteli juutalaisten pakolaisten kansanmurhaa, hallitsivat molemmat edistynyttä, voimakasta valtiota, jolla oli mahtavat perinteet kulttuurin alalla.

    Mikä saa aikaan sellaisen vihan hyvän koulutuksen ja kasvatuksen saaneissa ihmisissä? Tähän kysymykseen ei ole helppoa vastausta, koska jokaisella juutalaisvihan aallolla on oma erityinen perusteensa: kitkaa syntyy uskontoon, yhteiskuntaan, talouteen, politiikkaan tai johonkin muuhun liittyvästä syystä.

    Vihaajat väittävät yleensä, että juutalaiset ovat jonkinlainen uhka ei-juutalaisille. Mutta silti sekä farao että Haaman ryhtyivät toimiin Israelin jälkeläisiä vastaan vauraiden aikojen vallitessa, kun heidän uhrinsa olivat jo alamaisia heidän hallinnolleen ja tukivat sitä. Samoin Hitlerillä oli aluksi  patrioottisten saksanjuutalaisten tuki, eikä hänellä ollut mitään syytä pelätä heitä.

    Syyt, miksi juutalaiset olivat muka uhka, eivät ole edes johdonmukaisia. Sanottiin, että ”he ovat liian uskonnollisia/liian maallistuneita/liian köyhiä/ liian rikkaita/ liian vapaamielisiä/liian vanhoillisia/liian erillään pysyviä/ liian paljon mukana olevia… Kun juutalaiset vaelsivat ympäri maailmaa ilman omaa maata, valtio toisensa jälkeen ajoi heidät pois alueeltaan. Mutta nyt kun heillä ON oma maa, se loukkaa ihmisiä ja he käskevät heitä ”menemään sinne mistä ovat tulleet”.

    Israelin esi-isien maa saa saman järjenvastaisen kohtelun. Kun Rooma oli karkottanut juutalaiset maanpakoon, maa oli hylättynä ja laiminlyötynä vuosisatojen ajan. Se oli harvaan asuttu kaistale hiekkaa, kiviä ja suota, jota kukaan ei halunnut – kunnes juutalaisia pioneereja alkoi palata sinne  1900-luvun alussa. Ja yhtäkkiä Israelin naapurit halusivatkin sen saman maan itselleen… ja he ovat siitä lähtien jatkaneet taistelua jokaisesta neliömetristä.

    Tämäkään ei ole uutta: filistealaiset toimivat samalla tavalla Iisakin päivinä.  He täyttivät hiekalla Aabrahamin kaivattamat kaivot tehden niistä siten käyttökelvottomia… vain väittääkseen, että ne olivat ”meidän kaivojamme”, kun Iisak oli avannut ne uudestaan (1. Moos. 26:18-21). Kateus sai heidät ajamaan Iisakin pois, koska Iisak menestyi kaikessa (26:14-16) – ja sitten taas tekemään Iisakin kanssa liiton (26:26-29) samasta syystä!

    Tämä vastaus ei ole järjellinen vaan hengellinen. Siinä filistealaiset olivat rehellisiä. He tunnustivat Iisakille: ”Me olemme nähneet, että HERRA on sinun kanssasi” (26:28). Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläiset edustavat maailmassa Jumalaa ja Hän on heidän kanssaan.

    Raamatun lukijat ajattelevat joskus, että tämä ei ole enää totta. HERRA on ilmaissut vihansa kansaansa kohtaan, ja Hän on rangaissut heitä heidän synneistään , minkä täytyy tarkoittaa, että Hän on hylännyt Israelin. Näin kansat ovat vapaita tekemään juutalaisille mitä tahtovat. Hitler jopa julisti, että hän teki Jumalan työn, ja huomattava määrä kristittyjä johtajia kannatti häntä.

    Mutta Hitlerin ”työlle” ei löydy vastaavuutta historiasta. Hän yritti paikantaa, eristää ja tuhota jopa kaikkein assimiloituneimmat juutalaiset (myös juutalaisuudestaan luopuneet kirkon jäsenet). Tämän päämääränsä hän ulotti oman maansa ja kulttuurinsa rajojen ulkopuolelle ja etsi kumppaneita Afrikasta ja muslimimaailmasta. Hän ei välittänyt edes käytännöllisistä eduista, vaan hän uhrasi lahjakkaita lääkäreitä, muusikkoja, liikemiehiä ja keksijöitä luodakseen Judenfrei- juutalaisista vapaan järjestelmän. Ja kun Hitler ymmärsi häviävänsä sodan, hän kaksinkertaisti ponnistelujaan tappaakseen enemmän juutalaisia.

    Syy on pakosta ollut hengellinen. Hitler kävi sotaa Jumalaa vastaan, joka kutsui Israelin kansakseen ja joka lupasi koota heidät takaisin heidän omaan maahansa.

    Kuvailemmepa Holokaustia kuinka paljon tahansa, mielemme ei kykene käsittämään niiden perheiden kärsimiä menetyksiä, joita se kosketti. Ne jotka kieltävät tuhon laajuuden tai sen ainutlaatuisen luonteen tekevät tuskan vain suuremmaksi. Sitä mukaa kuin vuoden kuluvat ja Holokaustin silminnäkijät jättävät tämän maailman, Holokaustin kieltäjät tulevat yhä röyhkeämmiksi. Muuan hollantilainen ryhmä väittää nyt vääristellen, että Anne Frankin päiväkirja on keksitty tarina. (Anne Frank oli saksanjuutalainen tyttö, joka piilotteli perheineen Amsterdamissa kun natsit keräsivät juutalaisia tuhoamisleireille).

    Mutta ennemmin tai myöhemmin kaikki ne, jotka kohtelevat kovin käsin Jumalan kansaa, saavat kokea onnettomuuksia: ”Israel on HERRALLE pyhitetty, hänen satonsa esikoinen. Kaikki, jotka sitä syövät, tulevat syyllisiksi, onnettomuus kohtaa heitä, sanoo HERRA” (Jer. 2:3).

    On tärkeä huomata, että tämä jae on käännetty hyvinusein väärin. Heprean kielellä predikaatit ”on” ja ”syövät” ovat preesensissä, kuten suomalaisessa tulkinnassa on, ja ”tulevat” ja ”kohtaa” ovat futuurissa (tulevan ajan muoto). Raamattu Kansalle käännös on tulkinnut aivan oikein heprean kielen.

    Tänäkin päivänä Luoja pitää Israelia vastaan tehtyjä hyökkäyksiä henkilökohtaisena loukkauksena: ”Oman kunniansa vuoksi HERRA Sebaot on lähettänyt minut kansojen luo, jotka ovat teitä [Siionia] saalistaneet, sillä joka teihin koskee, se koskee hänen silmäteräänsä” (Jer. 2:12).

    Huomatkaa, että rangaistus ja kosto voi tulla pienemmästäkin rikoksesta kuin kansanmurhayrityksestä. Jo Siionin omaisuuden saalistaminen riittää laukaisemaan Herran vastareaktion.

    Näiden Siionia vihaavien vastakohtana ovat ne jotka rakastavat Siionia, etenkin ne, jotka eri kansoissa uskovat Luojaan. Koska he rakastavat Israelin Jumalaa, he rakastavat Hänen valitsemaansa kansaa. He tunnustavat sen syyllisyyden, jota heidän kansansa kantaa joko suoraan (toimimalla yhteistyössä natsien kanssa) tai epäsuorasti (kieltäytyessään ottamasta vastaan natseja pakenevia juutalaisia).

    Israelin Holokaustin Muistopäivänä me seisomme yhdessä, juutalaiset ja ei-juutalaiset, muistamassa niitä, jotka murhattiin käyttämällä kaasua, nälkää, tauteja, teloituspartioita ja kidutusta, sekä niitä, jotka keskitysleireihin suljettuina onnistuivat jotenkin jäämään henkiin. Muistamme myös niitä, jotka välttivät (usein ihmeen kautta) poliisin kohtalokkaat suuretsinnät tai jotka liittyivät maanalaiseen vastarintaliikkeeseen.

    Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä me muistamme niitä rohkeita ihmisiä, jotka vaaransivat henkensä tai menettivät henkensä pelastaessaan juutalaisia. Israelin Holokaustimuseossa, Yad Vashemissä, on näille vanhurskaille pakanakansojen edustajille omistettu osasto – lähes 30.000 ihmistä 51 maasta. Mielenkiintoista on, että Yad Vashem tunnustaa, että kysymykselle, miksi nämä ihmiset päättivät auttaa juutalaisia muukalaisia sen heille itselleen tai heidän perheilleen tuottamasta vaarasta huolimatta, ei ole olemassa ”järjellistä selitystä”.  Toden totta, ainoa selitys on hengellinen.

    Israelin tukijoiden keskuudessa käydään keskustelua siitä, onko  moderni uudelleen syntynyt Israelin valtio olemassa Holokaustin tähden vai siitä huolimatta . Minä (ja monet muut) uskomme, että vastaus on jälkimmäinen.

    Britannia esti aktiivisesti natsien leireiltä henkiin jääneitä tulemasta Palestiinan mandaattialueelle. Ne, jotka saatiin salakuljetetuiksi katuesteiden ohitse, olivat nälkiintyneitä ”luurankoja”, joiden täytyi yhä kamppailla eloonjäämisensä puolesta ja selvitä aseistettujen arabien hyökkäyksistä, koska britit olivat takavarikoineet juutalaisten aseet.  Lisäksi alueella oli malariaa, köyhyyttä ja puutetta kaikesta elämiseen tarvittavasta. Silti tämä ”kuivien luiden” joukko jotenkin läheni toinen toistaan, ”luut lähenivät toisiaan”, ja ”niihin kasvoi jänteet ja liha ja…nahka” (Hes. 37:7-8) ja niistä tuli kansakunta. Vastoin kaikkia odotuksia ”he heräsivät eloon ja nousivat jaloilleen. Heitä oli hyvin suuri joukko” (37:10).

    Israelin puolustusvoimat (IDF) ei ole täydellinen. Mutta onko sattumaa, että Yhdysvaltain News & World Report luokittelee nykyään Israelin pienen armeijan maailman neljänneksi voimakkaimmaksi  – sen edellä ovat vain Venäjä, USA  ja Kiina? 75-vuotisen historiansa aikana Israel on voittanut 7 sotaa ja säilyttänyt asemansa lukuisista terrori-iskuista ja ohjusiskuista huolimatta.

    Monet valtiot haluavat ostaa Israelin sotateknologiaa.

    ”Aikanaan sanotaan Jaakobista ja Israelista: Mitä Jumala onkaan tehnyt! Katso, kansa nousee kuin leijona, se kohottautuu kuin jalopeura” (4. Moos. 23:23-24).

    Jumala on rakentanut Israelin armeijan ja Hän taistelee heidän rinnallaan.  Kun viholliset taas uhkaavat olemassaoloamme, Hän ”suojelee Jerusalemin asukkaita. Kompastelevin heistä on sinä päivänä kuin Daavid” (Sak. 12:8). Vaikka Daavid oli vielä liian nuori palvellakseen armeijassa, hän kävi Goljattia vastaan ”HERRAN Sebaotin, Israelin taistelurivien Jumalan nimessä, jota sinä olet häpäissyt” (1. Sam. 17:45).

    Voimme väitellä siitä, onko tämä ”kuivien luiden” Herran Hengellä täyttymisprosessi jo lopussa (Hes.37:14), mutta selvää on, että yksi vaihe on ohitettu: ”Katso, minä avaan hautanne ja nostan teidät, kansani, ylös haudoistanne ja tuon teidät Israelin maahan. Te tulette tietämään, että minä olen HERRA, kun minä avaan hautanne ja nostat teidät, minun kansani, ylös haudoistanne” (Hes. 37:12-13).

    Ajatelkaahan kuinka tarkkaan tämä lupaus on toteutunut. Profeetta Hesekiel ei ole osannut kuvitella natsien kuolemanleirejä, mutta ne olivat aivan kirjaimellisesti miljoonien hautoja, ja mahdollisia hautoja monille, joiden ”luut olivat kuivettuneet” ja joiden ”toivo oli mennyt”(37:11). Minkään muun laista ”hautaa” ei voisi avata ja tyhjentää asukkaistaan ilman fyysistä ylösnousemusta.

    Olen itse Holokaustin jälkeistä toista polvea kuten niin moni israelilainen. Me muistelemme ja suremme murhattuja samalla kun lohdutamme ja pidämme huolta niistä muutamasta eloonjääneestä, jotka ovat vielä keskuudessamme. Mutta toinen tärkeä asia tänä päivänä on muistaa, mitä Jumalamme on tehnyt puolestamme ja julistaa se maailmalle:

    ”HERRA on ilmoittanut pelastustekonsa, pakanoiden silmien edessä hän on paljastanut vanhurskautensa. Hän on muistanut armonsa ja uskollisuutensa Israelin heimoa kohtaan. Kaikki maan ääret ovat nähneet pelastuksen, jonka meidän Jumalamme on valmistanut” (Ps. 98:2-3).

    Levätköön Kaikkein Korkeimman siunaus yllänne, Siionin maasta ja Jerusalemista,

    Mordechai ben Yakov

  • Holocaust Memorial Day

    Holocaust Memorial Day

    The subject of the Holocaust (Heb: Ha-Shoah) always reminds me of a Psalm written by Asaph:

    “GOD, do not remain quiet; do not be silent and, GOD, do not be still! For behold, Your enemies make an uproar, and those who hate You have exalted themselves. They make shrewd plans against Your people, and conspire together against Your treasured ones. They have said, ‘Come, and let’s wipe them out as a nation, so that the name of Israel will no longer be remembered.’” (Ps. 83:1-4)

    This tells us that such “shrewd plans” were not confined to the horrors of 80 years ago in Nazi Germany. Hatred of Israel started with the appearance of the people of Israel in history. It has raised its ugly head in every generation, and it continues to our days.

    Students of history too easily brand the Nazis as barbarians. In reality they were fans of enlightenment, the arts, and refined European manners. In the same way, the Pharoah who enacted his genocide against the Hebrews, and Haman who designed a genocide against the Jewish exiles, were both ruling over advanced, powerful nations with great cultural traditions.

    What drives such hatred among well-educated people? This is difficult to answer, because every wave of Jew-hatred claims a different basis: religious, social, economic, political, or some other friction.

    Their common claim is that the Jews are some kind of threat to non-Jews. But again, both Pharoah and Haman attacked the descendants of Israel during times of prosperity, when their victims were already submissive and supportive of their rule. Likewise, Hitler had the support of patriotic German Jews at first, with no reason to fear them.

    The reasons why the Jews are supposedly a threat are not even consistent. “They are too religious / too secular / too poor / too wealthy / too liberal / too conservative / too detached / too involved….” When the Jewish people wandered around the world with no country of their own, nations repeatedly expelled them. But now that they do have a country of their own, people are offended and tell them to “go back where you came from.”

    Israel’s ancestral land gets the same irrational treatment. It was abandoned and neglected for centuries after the Roman exile – a sparsely populated sliver of sand, rocks and swamp that no one wanted – until Jewish pioneers returned in the early 20th century. Suddenly, Israel’s neighbors desired the same land for themselves… and they’ve been fighting over every square meter since then.

    This also is not new; the Philistines did the same in Isaac’s days. They blocked up the wells Abraham had dug, making them unusable… only to claim them as “ours” when Isaac reopened them (Gen. 26:18-21). Their envy inspired them to chase Isaac away because he was so successful (v. 14-16) – and then to chase after him to make an alliance (v. 26-29) for the same reason!

    This response is not rational but spiritual. The Philistines were honest about that; they confessed to Isaac, “We have seen plainly that the LORD has been with you.” (v. 28) The descendants of Abraham, Isaac and Jacob represent GOD in the world and are accompanied by Him.

    Readers of the Scriptures sometimes think that this is no longer true. The LORD has expressed anger against His people, and has punished them for their sins, which must mean He has rejected Israel. Thus, the nations are free to do whatever they want with the Jewish people. Hitler even declared that he was doing GOD’s work, and a significant number of Christian leaders supported him.

    However, Hitler’s “work” had no parallel in history. He tried to locate, isolate and exterminate even the most assimilated Jews (including church members who had renounced their Jewishness). He carried that goal beyond his own country and culture, seeking partners in Africa and the Muslim world. He even disregarded practical interests – sacrificing talented doctors, musicians, businessmen, and inventors just to create a Judenrein (Jew-free) regime. And when Hitler saw that he was losing the war, he redoubled his efforts to kill more Jews.

    The motive could only have been spiritual. Hitler was waging war on the GOD who called this people into being, and who promised to regather them back to their own land.

    No matter how much we describe the Holocaust, our minds cannot grasp the losses suffered by each family that it touched. The pain is made worse by those who deny the magnitude of the destruction, or its unique character. As the years pass and the eyewitnesses leave this world, the Holocaust deniers are becoming bolder. A Dutch group is now perversely claiming that the famous diary of Anne Frank (the German-Jewish girl hidden with her family in Amsterdam while the Nazis rounded up Jews for extermination) is a fictitious story.

    But sooner or later, all those who abuse GOD’s people will experience catastrophes: “Israel was holy to the LORD, the first of His harvest. ‘All who ate of it became guilty; evil came upon them,’ declares the LORD.’” (Jer. 2:3)

    It’s vital to note that most foreign translations of this verse are wrong. The Hebrew does not use the past tense, “was holy” – “became guilty” – “evil came.” It is present tense: “Israel IS holy to the LORD;” – and future tense: “All who eat of it WILL BECOME guilty; evil SHALL COME upon them.”

    To this day, the Creator views attacks on Israel as a personal offense: “For the LORD of Armies says this: “After glory He has sent me against the nations that plunder you [Zion], for the one who touches you, touches the apple of His eye.’” (Zech. 2:8 – v. 12 in Hebrew)

    Notice that vengeance can come for lesser offenses than attempted genocide; plundering Zion’s possessions is enough to trigger the LORD’s opposition.

    In contrast to all these haters are the lovers of Zion, especially the believers in the Creator from the nations. Because they love the GOD of Israel, they love the people He has chosen. They recognize the guilt that their nation shares either directly (cooperating with the Nazis) or indirectly (refusing to take in Jewish refugees fleeing the Nazis).

    On Israel’s Holocaust Memorial Day, we stand together, Jews and non-Jews, to remember those who were murdered by gas, starvation, disease, firing squads and torture; as well as those trapped in the concentration camps who somehow survived. We also remember those who escaped the deadly dragnet (often miraculously) and hid in plain sight, or who joined the underground resistance.

    Last but not least, we remember the brave people who risked their lives to save Jews, sometimes losing their own lives in the process. Israel’s Holocaust Museum, Yad Vashem, has a section dedicated to these righteous Gentiles – nearly 30,000 individuals from 51 countries. Interestingly, the Yad Vashem site confesses that the question of why these people decided to help Jewish strangers, despite the danger to themselves and their families, has no “rational explanation.” Indeed, the only explanation is a spiritual one.

    There is debate among Israel’s supporters about whether the revived modern state of Israel is because of the Holocaust, or in spite of it. Here’s why I (and many others) believe it’s the latter.

    The survivors of the Nazi camps were actively barred by the British from entering Mandate Palestine. Those who were smuggled past the blockades were malnourished “skeletons” who had to keep fighting for survival, dealing with armed Arab attacks while the British confiscated Jewish weapons. There was also malaria, poverty, and a shortage of basic necessities. Yet this collection of “dry bones” somehow “came together, bone to its bone,” and grew flesh, tendons and skin (Ezek. 37:7) to become a nation. Against all odds, they “came to life and stood on their feet, an exceedingly great army.” (v. 10)

    The IDF is not free of shortcomings. But is it coincidence that Israel’s small army is ranked by US News & World Report as the fourth strongest in the world today – surpassed only by Russia, the USA and China? In its 75-year history, Israel has won seven wars, and survived numberless terror attacks and rocket attacks. Many countries are eager to buy Israel’s military technology.

    “At the proper time it shall be said to Jacob and to Israel what GOD has done! Behold, a people rises like a lioness, and like a lion it raises itself.” (Num. 23:23-24)

    Yes, GOD has built Israel’s army, and He fights alongside them. When enemies again threaten our existence, He “will protect the inhabitants of Jerusalem, and the one who is feeble among them on that day will be like David.” (Zech. 12:8) Although still too young to serve in the army, David came against Goliath “in the name of the LORD of Armies, the GOD of the armies of Israel, whom you have defied.” (1 Sam. 17:45)

    We can debate whether the process of the “dry bones” being filled with the LORD’s Spirit (Ezek. 37:14) is finished yet, but it’s clear that we’ve passed one stage (v. 12-13): “Behold, I am going to open your graves and cause you to come up out of your graves, My people; and I will bring you into the land of Israel. Then you will know that I am the LORD, when I have opened your graves and caused you to come up out of your graves, My people.”

    Consider how precisely this promise was fulfilled. The prophet Ezekiel couldn’t have imagined the Nazi death camps, but they were quite literally graves for millions, and potential graves for many whose “bones were dried up” and whose “hope had perished” (v. 11). No other kind of “grave” could be opened and depopulated without a physical resurrection.

    I am personally the second generation after the Holocaust, as are many other Israelis. We remember and mourn the murdered, even as we comfort and care for the few survivors still with us. But another task on this day is to remember what our GOD has done for us, and declare it to the world:

    “He has revealed His righteousness in the sight of the nations. He has remembered His graciousness and His faithfulness to the house of Israel. All the ends of the earth have seen the salvation of our GOD!” (Ps. 98:2-3)

    Blessings from the Most High be upon you, from the land of Zion and Jerusalem,

    Mordechai ben Yakov

  • Den syvende påskedagen – splitter havet!

    Den syvende påskedagen – splitter havet!

    God påske, mine kjære venner,   

    Ifølge Toraen er vi befalt å feire påske i syv dager. Den første dagen er en hviledag kalt en Shabbaton, eller “lille sabbat”. Det samme er den syvende dagen. På begge dagene minnes de store underne som ble utført av Skaperen mens han forløste sitt folk fra Egypt.

    På den første dagen var Pesach, oversatt “gå forbi”, men bokstavelig betyr “hopping”. Den Hellige dro gjennom Egypts land og slo ned de førstefødte i hvert hus som ikke hadde blod fra et lam på dørstolpene – uansett om det var en israelitt eller egyptisk hus. Men han hoppet over hvert hus som hadde blod – uavhengig av om den tillitsfulle familien var israelitt eller egyptisk.

    På den syvende dagen skjedde det et lignende mirakel, kalt på hebraisk Kriyat Yam Suf, bokstavelig oversatt “revnen i Rødehavet”. Også her skilte Skaperen Sitt lydige folk, som gikk mellom vannmurene på tørr havbunn, fra de trassige fiender, som ble fanget inn i de kollapsende vegger av vann og druknet. De innså for sent at «HERREN strider for Sitt folk mot egypterne» (2. Mos. 14:25).

    Slikt skjer fortsatt i dag. Selv når det er forutsagt av profetene at Israel aldri vil slutte å være en nasjon så lenge solen skinner (Jer. 31:35-36), fortsetter Israels fiender å “konspirere sammen … og si: ‘la oss utslette dem som en nasjon …’» (Sal 83:3-4)

    Ja, århundrer i forveien fortalte Skaperen Abraham hele Exodus-historien: Abrahams etterkommere ville «bli slavebundet og undertrykt i fire hundre år. Men Jeg vil også dømme nasjonen som de skal tjene, og etterpå skal de dra ut med mye gods.» (1. Mos. 15:13-14) Dette inkluderte materiell rikdom som Egypts sølv og gull, og åndelig rikdom som Den Hellige ga gjennom skystøtten om dagen og ildstøtten om natten.

    Som nylig utfridd fra slaveri, var det nytt for israelittene denne tilværelsen om å vandre med GUD. Da hadde forlatt byene i Egypt og var de oppløftet, for de kunne se at «HERREN gikk foran dem i en skystøtte om dagen for å lede dem på veien, og i en ildstøtte om natten for å gi dem lys.” (2. Mos. 13:21) Det var lett å utvandre «frimodig for alle egypternes øyne» mens deres tidligere herrer sørget og «begravet alle deres førstefødte» (4. Mos. 33:3-4). Men etter sju dager med oppstemthet, kom de frem til slutten av en blindvei, med havet foran, ørkenen på hver side og den fryktede fienden bak dem.

    Og det virket til folkets stemning – men bare for en kort stund – at det å stole på Herrens frelse var en feil.

    Kanskje skyen og ilden bare var en illusjon som Moses hadde manet frem? Nei, et tryllet syn kunne ikke opprettholde seg selv med nesten en million mennesker i syv dager og netter, uten stans (2. Mos. 13:22). Kanskje de hadde misforstått hvilken vei de skulle gå? Nei, anvisningene var klare: «Snu tilbake og slå leir foran Pi-Hakirot, mellom Migdol og havet; du skal slå leir rett overfor Ba’al-Safon, ved havet.» (2. Mos. 14:2)

    Kort sagt, Skaperens hensikt var at de skulle møte en umulig situasjon! «For Farao vil si om Israels barn: ‘De vandrer uten mål i landet; ødemarken har stengt dem inne.’ Men Jeg vil forherde Faraos hjerte, og han skal jage etter dem. Og jeg vil bli æret ved Farao og hele hans hær, og egypterne skal kjenne at jeg er Herren.» (v. 3-4) For å provosere frem denne handlingen sørget Skaperen for at kongen og hans tjenere skulle høre «at folket hadde flyktet» (v. 5) og så styre den egyptiske hæren til å lykkes med å spore israelittene i deres leir ved sjøen (v. 9) – en reise på to eller tre dager.

    Dette er et mønster vi ser hos Den Hellige. Når Han lar sitt folk se fiender og hvilken hensikt de har, gir Han ikke umiddelbart et detaljert svar på hva Han vil gjøre. Hva Han har gitt oss som vår del i situasjonen, er vanskelig for oss, men allikevel givende: Vent, se og stol på Hans frelse for oss.

    For israelittene var dette nytt. For det første gjorde de det rette; de ropte til Herren (v. 10). Men ventetiden var for hard når de så støvet av de egyptiske vognene nærme seg, og det var ingen steder å gjemme seg. De snudde seg mot Moses og beskyldte ham for «feilen» med å tro at de kunne forlate slaveriet.

    Moses svar: «Frykt ikke! Stå og se Herrens frelse … Herren vil kjempe for deg, mens du er stille.” (v. 13-14). Men selv Moses kunne ikke motstå panikken; han ropte også til Herren! (v. 15)

    Underforstått i Skaperens svar var at Han var rede til å gi flere instrukser når Moses roet seg nok til å handle på dem. (Som leder for en stor nasjon var dette også nytt for ham.)

    Lærdom for oss? Når vi ber Skaperen om hjelp, er det ikke nok å uttrykke frykt og håp, eller å spørre: “Hvor er du?!” Vi må forvente hjelpen som vi ber ham sende, og være klare til å bevege oss med den i det øyeblikket den kommer!

    Og likevel, som vi ser på israelerne gjennom havet, kan det også kreve mot å akseptere Den Helliges mirakuløse hjelp. Tenk deg selv å gå på havbunnen mellom to gigantiske vegger av vann i bevegelse, og i en stor folkemengde som hindrer deg i å komme ut av vanskeligheten!

    Troen er ikke passiv, men aktiv. Vi må finne ut hva Skaperen har til hensikt å gjøre, og deretter følge ham i det Han gjør. «Alle nasjoner omringet meg; i Herrens navn vil jeg sannelig holde dem borte. … Jeg vil takke deg, for du har svart meg, og du er blitt min frelse.” (Sal 118: 10, 21) På den annen side er denne tjenesten ikke fortjent; det gis så snart vi begynner å stole på Ham: «Den som setter sin lit til Herren, ham skal miskunnhet omgi». (Sal 32:10)

    Vi ​​må også erkjenne at Skaperen ikke alltid utfrir sitt folk fra fysisk skade. Den vanskeligste utfordringen med å vente og stole på GUD var i Holocaust da millioner av jøder ble sendt i døden. Historien forteller om et slikt “dødstog” på vei til en utryddelsesleir, fullpakket med gråtende barn og foreldre som prøver å berolige dem mens de innerst inne plages over skjebnen deres. Mens noen ba, begynte en person å synge den tradisjonelle sangen: “Jeg tror med fullkommen tro på Messias komme … og selv om han utsetter, vil jeg fortsatt vente hver dag på at han skal komme.”

    Noen ble mirakuløst reddet fra den redselen, og det er grunnen til at vi har øyenvitner. De fleste ble ikke reddet. Noen jøder mistet troen som et resultat; noen fant sin tro styrket. Uansett er det ingen tvil om at Den Hellige hørte enhver lidende person, akkurat som Han hørte ropet fra sitt folk i Egypt.

    Etter å ha instruert Moses om hvordan han skulle handle og bevege seg med Ham, gjentok Den Hellige sitt mål: Ta israelittene gjennom havet på tørt land, provosere egypterne til å jage dem, og så … bli “æret” på en eller annen måte som fortsatt ikke var åpenbart. “Og egypterne skal kjenne at jeg er Herren.” (2 Mos. 14:4, gjentatt i v. 18) Først da Moses handlet på Ordet, handlet også GUD. Og, uten vanskelighet, sendte Han egypterne i panikk og mottok æren som Han snakket om (v.24-25).

    Vi som har fordelen av å kjenne den Hellige Skrift, kan gjenkjenne denne kunngjøringen som et forspill til overnaturlig handling, en gjerning som bare kunne tilskrives himmelens og jordens Herre. Løftet om at noen «vil vite at jeg er Herren» forekommer i Tanakh over 50 ganger, og alle er umulige situasjoner. Syv ganger gjelder det Israels forløsning fra Egypt. Andre handler om begynnelsen – og slutten – på Israels eksil, og dommen over de ugudelige. En viser til Sions hellighet ved tidenes ende:

    «Da skal dere kjenne at jeg er Herren deres GUD, som bor på Sion, mitt hellige fjell.  Jerusalem skal være hellig, og fremmede skal ikke lenger gå gjennom det.» (Joel 3:17)

    Slaveriet i Egypt, utvandringen og skillet av havet brukes som metaforer i en profeti om Israels retur fra verdensomspennende eksil. Og som med de originale påskemiraklene, er dette også noe bare den Hellige kan gjøre:

    «Når Jeg sprer dem blant folkene, skal de huske Meg i fjerne land, og de med sine barn skal leve og komme tilbake. Jeg vil føre dem tilbake fra Egypts land og samle dem fra Assyria, og jeg vil føre dem til Gileads og Libanons land inntil det ikke er plass til dem. Og de skal gå gjennom trengselens hav, og Han skal slå bølgene i havet, så alle Nilens dyp tørker ut. Og Assyrias stolthet skal falle ned, og Egypts septer skal vike. Og jeg vil styrke dem i Herren, og i Hans navn skal de vandre, sier Herren.» (Sak. 10:9-12)

    Når Skaperen utfører en mirakuløs handling med Israel, har det ringvirkning:

    «Så frelste Herren Israel den dagen fra egypternes hånd, og Israel så egypterne døde på kysten. Da Israel så den store makten som Herren hadde brukt mot egypterne, fryktet folket Herren, og de trodde på Herren og på hans tjener Moses.» (2. Mos. 14:30-31)

    Israel var ikke den eneste nasjonen som ble dypt imponert. Førti år senere fortalte Rahab fra Jeriko til Josvas spioner at kanaanittene hadde «hørt hvordan Herren tørket ut vannet i Rødehavet foran dere da dere kom ut av Egypt. … Da vi hørte det, smeltet våre hjerter og ingen hadde mot til seg lenger på grunn av deg; for Herren din Gud, han er GUD i himmelen oppe og nede på jorden.» (Jos. 2:10-11)

    Og langt inn i fremtiden ville mange nasjoner høre om Israels fantastiske GUD og si til hverandre: «Kom, la oss gå opp til Herrens fjell, til Guds hus. Jakob, så han kan lære oss om sine veier, og at vi kan vandre på hans stier.» (Jes. 2:3)

    Og det er hans endelige hensikt med «å blotte Sin Hellige Arm for nasjonenes øyne – slik at alle jordens ender kan se vår Guds frelse». (Jes. 52:10) Mennesker i hver generasjon, fra hver nasjon på jorden, vil sette sin tro på ham, og danne en ubrytelig kjede av vitnesbyrd: «Han alene er GUD i himmelen og på jorden.»

    Langt fra å være foreldet, må vitnesbyrdet om Skaperen spres av Skaperens troendes barn mer enn noen gang. Til tross for at vår digitale verden hevder at gårsdagens nyheter ikke er relevante, er folk desperate etter å gripe tak i noe som ikke vil endre seg under presset fra kortvarige moter, flytende grenser eller ekstreme mobbere. Til tross for de endeløse formene for flukt fra depresjon gjennom rusmidler, transe eller «virtuell virkelighet», håper folk at et eller annet sted vil noen fortelle dem at ulykker i et tilsynelatende uomtenksomt univers ikke er tilfeldige – men snarere kalles de til for et formål, av noen som elsker dem og kan veilede dem inn i meningsfylte liv.

    Til tross for at verden faller inn i moralsk mørke mens vi ser hjelpeløst på, lengter folk etter å tro at det kommer en lysende dommedag da all urett vil bli rettet opp og Herrens rettferdige konge, Messias, vil gjøre slutt på korrupsjon, svik og overgrep. 

    «Og han skal ha glede i frykt for Herren, og han skal ikke dømme etter det hans øyne ser, og Han skal ikke dømme etter det hans ører hører. Men med rettferdighet vil Han dømme de fattige og avgjøre med rettferdighet for de ydmyke på jorden. Og Han skal slå jorden med sin munns stav, og med sine leppers pust skal han drepe de ugudelige. Også rettferdighet skal være beltet rundt hoftene hans, og trofasthet beltet rundt livet hans.» (Jes. 11:3-5)

    Vi som forventer at den velsignede dag står i en lang, lang rekke med andre som kom før oss. Vi erklærer sammen med Israels forfar Jakob: “Jeg venter på din frelse, HERRE!” (1. Mos. 49:18) Vi gjentar ordene til Israels store kong David til resten av menneskeheten: «Syng for Herren, all jorden! Forkynn det gode budskap om hans frelse fra dag til dag. Fortell om hans herlighet blant nasjonene, hans undergjerninger blant alle folkeslagene.» (2. Krøn. 16:23-24)

    Sangen som Israel sang på den andre siden av det Rødehavet som delte seg, sier det best (2. Mos. 15:2):

    «HERREN er min styrke og sang,
    og han er blitt min frelse;
    Dette er min GUD, og ​​jeg vil prise ham;
    Min fars GUD, og ​​jeg vil opphøye ham!»

    Måtte vi stå skulder ved skulder i vår erklæring om tro på den levende GUD.

    Bli velsignet av Den Høyeste, fra Sion og Jerusalem,

    Mordechai ben Yakov

  • Das siebte Jahr von Passah – Teilung des Meeres!

    Das siebte Jahr von Passah – Teilung des Meeres!

    Ein Frohes Passah, meine lieben Freunde,

    Gemäß der Tora, wird uns geboten, das Passah sieben Tage lang zu feiern. Der erste Tag ist ein Ruhetag, genannt shabbaton, oder „kleiner Sabbat“. Das gilt auch für den siebten Tag. Beide erinnern an große Wunder, die vom Schöpfer zur Befreiung Seines Volkes aus Ägypten getan wurden. 

    Am ersten Tag war das Passah, das übersetzt wird mit “hinübergehen”, doch wörtlich bedeutet es “hüpfen”. Der Heilige ging durch das Land Ägypten und schlug jeden Erstgeborenen in jedem Haus, das nicht das Blut des Lammes an seinen Türpfosten hatte… egal, ob es ein israelitisches oder ägyptisches Haus war. Aber Er ging an jedem Haus vorüber, an dem das Blut war… ganz gleich, ob die vertrauende Familie eine Israelitische oder Ägyptische war.  

    Der siebte Tag sah ein ähnliches Wunder, genannt Kriyat Yam Suf, wörtlich „das Aufreißen des Schilfmeeres“. Auch hier wurde unterschieden zwischen dem gehorsamen Volk des Schöpfers, das durch die Wände der Wasser auf trockenem Land hindurch ging, und Seinen aufsässigen Feinden, die unter den herunterfallenden Wassern begraben wurden und ertranken. Sie erkannten zu spät, dass „der HERR für sie gegen die Ägypter kämpfte“ (2.Mose 14,25).

    Diese Art von Dingen geschehen auch heute noch. Auch wenn von den Propheten vorausgesagt wurde, dass Israel niemals aufhören wird, eine Nation zu sein solange wie die Sonne scheint (Jer. 31,35-36), planen Israels Feinde weiterhin „listige Anschläge (gegen dein Volk)… und sprechen: Kommt und lasst uns sie als Nation vertilgen…“ (Ps. 83,3-4).

    Tatsächlich teilte der Schöpfer dem Abraham schon vor vielen Jahrhunderten die ganze Geschichte über den Auszug mit: dass seine Nachkommenschaft „Fremdling sein wird… und man wird sie zu dienen zwingen und unterdrücken vierhundert Jahre. Aber ich will das Volk richten, dem sie dienen müssen; und danach werden sie ausziehen mit großer Habe.“ (1.Mose 15,13-14) Dies umfasste materiellen Wohlstand, wie Ägypten’s Silber und Gold, und geistigen Wohlstand, wie den Heiligen selbst, der sie in einer Wolken- und Feuersäule begleitete.

    Aber frisch aus der Sklaverei herausgekommen, war es für die Israeliten ein völlig neuer Gedanke, mit GOTT zu gehen. Als sie die Städte Ägyptens hinter sich ließen, waren sie in einer geistig hohen Verfassung, weil sie sehen konnten, dass „der HERR vor ihnen herzog, bei Tag in einer Wolkensäule, um sie auf dem Weg zu führen, und bei Nacht in einer Feuersäule, um ihnen zu leuchten, damit sie Tag und Nacht wandern konnten.“ (2.Mose 13,21) Es war leicht, „mit erhobener Hand vor den Augen aller Ägypter“ hinauszuziehen, während ihre früheren Herren trauerten und „ihre Erstgeborenen begruben“ (4.Mose 33,3-4). Nach sieben Tagen der Hochstimmung erreichten sie einen scheinbar ausweglosen Ort, das Meer war vor ihnen und die Wüste auf jeder Seite, und der gefürchtete Feind hinter ihnen, der ihnen nachjagte.    

    Und es schien… für kurze Zeit…, dass es ein Fehler war, an die Errettung des HERRN zu glauben.

    Vielleicht waren die Wolke und das Feuer nur eine Illusion, die sich Mose eingebildet hatte? Nein, eine eingebildete Vision hätte nicht aufrecht erhalten werden können bei fast einer Million Menschen, unaufhörlich sieben Tage und Nächte lang (2.Mose 13,22). Hatten sie vielleicht die Anweisungen falsch verstanden? Nein, die Anweisungen waren klar: „…dass sie umkehren und sich lagern vor Pi-Hahirot zwischen Migdol und dem Meer, vor Baal-Zefon; diesem gegenüber sollt ihr euch lagern am Meer.“ (2.Mose 14,2)

    Kurz gesagt, der Schöpfer hatte geplant, dass sie in eine Falle geraten! „Der Pharao aber wird von den Söhnen Israel denken: Sie irren ziellos im Land umher, die Wüste hat sie eingeschlossen. Dann will ich das Herz des Pharao verstocken, sodass er ihnen nachjagt. Darauf will ich mich am Pharao und an seiner ganzen Heeresmacht verherrlichen, und die Ägypter sollen erkennen, dass ich der HERR bin.“ (V. 3-4) Um diese Tat zu provozieren, brachte der Schöpfer den König und seine Diener dazu, zu hören, „dass das Volk geflohen sei“ (V. 5), und stellte sicher, dass die ägyptische Armee die Israeliten erfolgreich bis zu ihrem Lagerplatz am Meer nachjagten (V. 9) – für eine Dauer von zwei oder drei Tagesreisen. 

    Dies ist ein Musterbeispiel für den Heiligen. Wenn Er Seinem Volk genau mitteilt, was seine Feinde tun werden, dann zählt Er nicht sofort das auf, was Er als Reaktion darauf tut. Unser Teil ist schwer, aber lohnend: Warten, zuschauen und vertrauen, dass Er „etwas vorhat“.

    Doch wieder war dies etwas Neues für die Israeliten. Am Anfang taten sie das Richtige; sie schrien zum HERRN (V. 10). Aber es war zu schwer zu warten, als sie die Staubwolke der ägyptischen Wagen näher kommen sahen, und es nirgends einen Ort gab, sich zu verstecken. Sie wandten sich gegen Mose – sie beschuldigten ihn, er hätte einen Fehler gemacht, zu denken, dass sie aus der Sklaverei herauskommen.

    Mose’s Antwort: „Fürchtet euch nicht! Steht und seht die Rettung des HERRN… Der HERR wird für euch kämpfen, ihr aber werdet still sein.“ (V. 13-14) Aber er selbst konnte der Panik nicht widerstehen; er schrie ebenfalls zum HERRN! (V. 15) 

    Die Antwort des Schöpfers zeigt, dass Er bereit war, mehr Anweisungen zu geben… sobald Mose sich wieder beruhigt hatte, so dass er ihnen folgen konnte. (Als Anführer einer großen Nation war dies auch neu für ihn.)

    Die Lektion für uns? Wenn wir den Schöpfer um Hilfe anrufen, genügt es nicht, wenn wir unsere Ängste und Hoffnungen ausdrücken oder fragen „Wo bist Du??!“ Wir müssen die Hilfe erwarten, um die wir ihn bitten, und bereit sein, mit ihr umzugehen, in dem Moment, wo sie eintrifft!   

    Und doch sehen wir bei dem Durchzug durch das Meer, dass für die Annahme der wundersamen Hilfe des Heiligen auch Mut gebraucht wird. Man stelle sich vor, auf einem schmutzigen Weg zwischen zwei gewaltigen, bebenden Wänden von Wasser zu gehen… mitten in einer riesigen Menge, bei der es keinen Rückzug gibt! 

    Glauben ist nicht passiv, sondern aktiv. Wir müssen herausfinden, was der Schöpfer tun will, und Ihm dann mit Taten folgen. „Alle Nationen hatten mich umringt. Im Namen des HERRN – ja, ich wehrte sie ab. … Ich will dich preisen, denn du hast mich erhört und bist mir zur Rettung geworden.“ (Ps. 118,10.21) Andererseits ist Seine Gunst nicht verdient; sie wird gegeben, sobald wir anfangen zu vertrauen: „…wer aber auf den HERRN vertraut, den umgibt er mit Gnade.“ (Ps. 32,10)

    Wir müssen auch erkennen, dass der Schöpfer Sein Volk nicht immer von physischen Bosheiten befreit. Die härteste Herausforderung für das Warten und Vertrauen auf GOTT war im Holocaust, als Millionen von Juden in den Tod geschickt wurden. Es wird die Geschichte erzählt von einem dieser „Todeszüge“, der in Richtung eines Todeslagers fährt, vollgepackt mit weinenden Kindern und Eltern, die versuchten sie zu beruhigen, während sie innerlich tief unter der Qual ihres Schicksals litten. Einige haben gebetet, und eine Person fing an, ein traditionelles Lied zu singen: „Ich glaube mit perfektem Glauben an die Ankunft des Messias… und auch wenn er noch nicht kommt, werde ich weiter jeden Tag darauf warten, bis er kommt.“   

    Einige wurden vor diesem Horror gerettet, und deshalb gibt es Berichte von Augenzeugen. Die meisten wurden nicht gerettet. Einige Juden verloren dadurch ihren Glauben; andere wurden im Glauben gestärkt. Dessen ungeachtet, gibt es keinen Zweifel daran, dass der Heilige jede leidende Person gehört hat, so wie Er das Schreien seines Volkes in Ägypten hörte.

    Nachdem Er Mose Anweisungen hinsichtlich der Zusammenarbeit mit Ihm gegeben hatte, wiederholte der Heilige Sein Vorhaben: Bringe die Israeliten auf trockenem Boden durch das Meer, reize die Ägypter dazu, ihnen nachzujagen, und dann… sei „geehrt“ auf eine Weise, die noch nicht offenbart wurde. „Und die Ägypter werden erkennen, dass ich der HERR bin.“ (2.Mose 14,4, wiederholt in V. 8) Erst als Mose zur Tat schritt, begann GOTT zu arbeiten, indem Er die Ägypter ohne Mühe veranlasste, in Panik auszubrechen und die Ehre wurde zuteil, so wie Er es gesagt hatte (V. 24-25).  

    Wer den Vorteil hat, die Heiligen Schriften zu kennen, wird diese Ankündigung als eine Einleitung für eine übernatürliche Aktion erkennen, eine Tat, die nur dem Herrn von Himmel und Erde zugeschrieben werden kann. Die Verheißung, dass jemand „wissen wird, dass ich der Herr bin“, erscheint mehr als 50 Mal im Tanach, und immer war es in unmöglichen Situationen. Sieben Mal bezieht es sich auf die Befreiung Israels aus Ägypten. Andere kommen zum Beginn – und am Ende – von Israels Exil, und beim Gericht der Bösen. Eine bezieht sich auf die Heiligkeit Zions am Ende der Tage:   

    „Und ihr werdet erkennen, dass ich, der HERR, euer Gott bin, der auf Zion wohnt, meinem heiligen Berg. Und Jerusalem wird heilig sein, und Fremde werden es nicht mehr durchziehen.“ (Joel 4,17)

    Die Sklaverei in Ägypten, der Auszug und die Meeresteilung sind Metaphern, die prophetisch für Israels Rückkehr aus der weltweiten Zerstreuung benutzt werden. Und, wie bei den Originalwundern zu Passah, ist dies ebenfalls etwas, was nur der Heilige tun kann:

    „Säe ich sie aber ein unter die Völker und denken sie ⟨dann⟩ in den fernen ⟨Ländern⟩ an mich, so sollen sie mit ihren Kindern am Leben bleiben und zurückkehren. Und ich lasse sie zurückkehren aus dem Land Ägypten, und aus Assur sammle ich sie und bringe sie in das Land Gilead und auf den Libanon, und es wird für sie nicht ausreichen.“

    „Und sie werden durch die Meerenge hindurchziehen – er hat im Meer ja die Wellen geschlagen –, und alle Tiefen des Stromes werden versiegen. Und der Hochmut Assurs wird gestürzt, und das Zepter Ägyptens muss weichen. So werde ich sie stark machen in dem HERRN, und ⟨nur⟩ in seinem Namen werden sie leben, spricht der HERR.“ (Sach. 10,9-12)

    Wenn der Schöpfer mit Israel eine Wundertat vollbringt, hat es eine ausbreitende Wirkung.

    „So errettete der HERR an jenem Tage Israel aus der Ägypter Hand. Und sie sahen die Ägypter tot am Ufer des Meeres liegen. So sah Israel die mächtige Hand, mit der der HERR an den Ägyptern gehandelt hatte. Und das Volk fürchtete den HERRN, und sie glaubten ihm und seinem Knecht Mose.“ (2.Mose 14,30-31)

    Israel war nicht die einzige Nation, die tief beeindruckt war. Vierzig Jahre später berichtete Rahab in Jericho den Kundschaftern Josua’s, dass die Kanaaniter gehört hatten, „dass der HERR das Wasser des Schilfmeeres vor euch ausgetrocknet hat, als ihr aus Ägypten zogt, und was ihr den beiden Königen der Amoriter getan habt, die jenseits des Jordan waren, dem Sihon und dem Og, an denen ihr den Bann vollstreckt habt. Als wir es hörten, da zerschmolz unser Herz, und in keinem blieb noch Mut euch gegenüber. Denn der HERR, euer Gott, ist Gott oben im Himmel und unten auf der Erde.“ (Jos. 2,10-11)

    Und bis weit in die Zukunft haben viele Nationen von Israels erstaunlichem GOTT gehört und sagten zueinander: „Kommt, lasst uns hinaufziehen zum Berg des HERRN, zum Haus des Gottes Jakobs, dass er uns aufgrund seiner Wege belehrt und wir auf seinen Pfaden gehen!“ (Jes. 2,3)

    Und das ist das höchste Ziel, dass „Der HERR… seinen heiligen Arm entblößt vor den Augen aller Nationen, und alle Enden der Erde sehen die Rettung unseres Gottes.“ (Jes. 52,10) Menschen in jeder Generation, aus jeder Nation der Erde, werden zum Glauben an Ihn kommen und eine Kette des Zeugnisses bilden, die nicht zerbrochen werden kann: „Er allein ist GOTT im Himmel und auf Erden.“

    Es darf in keiner Weise als altmodisch gelten, dass Gläubige des Schöpfers heutzutage noch lauter sprechen als je zuvor. Trotzdem in unserer digitalen Welt erklärt wird, dass die gestrigen Nachrichten nicht zutreffend sind, suchen die Menschen verzweifelt nach etwas, das sich nicht unter dem Druck von Modetrends, wechselnden Bindungen oder tyrannisierenden Mobs verändert. Trotz endloser Formen der Flucht aus Depression durch Drogen, Rausch oder der „virtuellen Realität“, hoffen die Menschen, dass ihnen irgendwo, irgendjemand sagt, dass sie keine Zufälle am Rande eines gefühllosen Universums sind – sondern stattdessen, dass sie zu einem Zweck berufen sind von Jemand, der sie liebt und sie in ein erfüllendes, bedeutungsvolles Leben hinein führen kann.    

    Trotzdem, die Welt in moralische Finsternis fällt, während wir hilflos zusehen, sehnen sich die Menschen danach, dass ein heller Tag des Gerichtes kommt, an dem alles Falsche wieder recht gemacht wird – wenn der gerechte König des HERRN, der Messias, das Ende der Korruption, Betrügerei und Missbrauch bringt.

    „Er wird sein Wohlgefallen haben an der Furcht des HERRN. Er wird nicht richten nach dem, was seine Augen sehen, und nicht zurechtweisen nach dem, was seine Ohren hören, sondern er wird die Geringen richten in Gerechtigkeit und die Elenden des Landes zurechtweisen in Geradheit. Und er wird den Gewalttätigen schlagen mit dem Stab seines Mundes und mit dem Hauch seiner Lippen den Gottlosen töten. Gerechtigkeit wird der Schurz seiner Hüften sein und die Treue der Schurz seiner Lenden.“ (Jes. 11,1-5)

    Wir, die diesen gesegneten Tag erwarten, stehen  in einer langen, langen Reihe mit anderen, die vor uns kamen. Wir erklären mit Israels Vorvater Jakob: „Auf deine Rettung, HERR, harre ich!“ (1.Mose 49,18) Wir wiederholen die Worte von Israels großem König David an den Rest der Menschheit: „Singt dem HERRN, ganze Erde! Verkündet von Tag zu Tag sein Heil! Erzählt unter den Nationen seine Herrlichkeit, unter allen Völkern seine Wundertaten!“ (1. Chronik 16,23-24)

    Das Lied, das Israel auf der anderen Seite des geteilten Schilfmeeres sang, drückt es am besten aus (2.Mose 15,2):

    „Der HERR ist meine Stärke und mein Lobgesang

    und ist mein Heil.

    Das ist mein Gott, ich will ihn preisen,

    er ist meines Vaters Gott, ich will ihn erheben.“

    Mögen wir Schulter an Schulter stehen mit unserer Erklärung des Glaubens an den lebendigen GOTT.

    Seid gesegnet vom Allerhöchsten, aus Zion und Jerusalem,

    Mordechai ben Yakov

  • O sétimo dia da Páscoa – dividindo o mar!

    O sétimo dia da Páscoa – dividindo o mar!

    Feliz Páscoa, meus queridos amigos.

    De acordo com a Torah, somos ordenados a celebrar a Páscoa por sete dias. O primeiro dia é um dia de descanso chamado shabbaton, ou “pequeno sábado”. Assim como o sétimo dia. Ambos comemoram grandes maravilhas realizadas pelo Criador enquanto resgatam seu povo from Egito.

    No primeiro dia foi o pesach, que é traduzido como “passar por cima”, mas literalmente significa “pular”. O Santo atravessou a terra do Egito e derrubou o primogênito em cada casa que não tinha o sangue de um cordeiro em seus postes… independentemente de ser uma casa israelita ou egípcia. Mas ele pulou todas as casas que tinham o sangue… independentemente de a família confiante ser israelita ou egípcia.

    O sétimo dia viu um milagre semelhante, chamado no hebreu Kriyat Yam Suf, literalmente “o rasgo aberto do Mar de Reeds”. Aqui também, uma distinção foi feita entre o povo obediente do Criador, que caminhava pelas paredes de água em terra seca, e seus inimigos desafiadores, que foram pegos nas paredes em colapso e se afogaram.  Eles perceberam tarde demais que “o SENHOR está lutando por eles contra os egípcios” (Exod. 14:25).

    Esse tipo de coisa ainda acontece hoje. Mesmo quando for previsto pelos profetas que Israel nunca deixará de ser uma nação enquanto o sol estiver brilhando (Jer. 31:35-36), os inimigos de Israel continuam a “conspirar juntos… dizendo: “Vamos acabar com eles como uma nação…”. (Ps. 83:3-4)

    De fato, séculos antes, o Criador contou a Abraão toda a história do Êxodo: seus descendentes seriam “escravizados e oprimidos por 400 anos. Mas também julgarei a nação a quem servirão, e depois sairão com muitas posses.” (Gen. 15:13-14) Isso incluiu riqueza material como a prata e o ouro do Egito, e riqueza espiritual como o Próprio Santo escoltando-os em um Pilar de Nuvem e Fogo.

    Mas recém-saídos da escravidão, os israelitas eram novos nessa ideia de caminhar com DEUS. Quando deixaram as cidades do Egito para trás, eles estavam em alto astral, pois podiam ver que “o SENHOR estava indo antes de them em um pilar de nuvem durante o dia para levá-los no caminho, e em um pilar de fogo à noite para lhes dar luz”. (Exod. 13:21) Era fácil sair “corajosamente à vista de todos os egípcios” enquanto seus antigos mestres estavam de luto e “enterrando todos os seus firstborn” (Num. 33:3-4). Mas depois de sete dias de euforia, eles chegaram a um beco sem saída, com o mar na frente, o deserto de ambos os lados, e o temido inimigo vindo atrás deles.

    E parecia… só por um curto período… que confiar na salvação do SENHOR era um mistake.

    Talvez a Nuvem e o Fogo fossem apenas uma ilusão que Moisés tinha conjurado? Não, uma visão conjurada não poderia se sustentar com quase um milhão de pessoas durante sete dias e noites, sem parar (Exod. 13:22). Talvez tenham entendido mal as direções?  Não, as direções eram claras: “Volte e acampe em frente a Pi-hahiroth, entre Migdol e o mar; você deve acampar na frente de Baal-zephon, em frente a ele, pelo mar. (Exod. 14:2)

    Em suma, o Criador pretendia que eles ficassem presos! “Para o faraó dirá dos filhos de Israel: ‘Eles estão vagando sem rumo na terra; o deserto fechou-os. e serei honrado através do Faraó e de todo o seu exército, e os egípcios saberão que eu sou o SENHOR.” (v. 3-4) Para provocar essa ação, o Criador providenciou para que o rei e seus servos ouvissem “que o povo havia fugido”, (v. 5) e, em seguida, Ele se certificou de que o exército egípcio rastreasse com sucesso os israelitas até seu acampamento à beira-mar (v.  9) – uma viagem de dois ou três dias.

    Este é um padrão com o Santo. Quando Ele deixa seu povo saber exatamente o que os inimigos farão, Ele não explicita imediatamente o que Ele fará em resposta. Nossa parte é difícil, mas gratificante: espere, observe e confie que Ele está “a ndo em alguma coisa”.

    Mais uma vez, porém, os israelitas eram novos nisso. Primeiro, eles fizeram a coisa certa; eles choraram para o SENHOR (v. 10). Mas esperar era muito difícil quando você podia ver a poeira das carruagens egípcias se aproximando, e não havia onde se esconder. Eles se voltaram contra Moisés – eles o culparam pelo “erro” de pensar que eles poderiam se afastar da escravidão.

    Resposta de Moisés: “Não tenha medo! Aguarde e veja a salvação do SENHOR… O SENHOR lutará por você, enquanto você fica em silêncio. (v. 13-14). Mas ele mesmo não conseguiu resistir ao pânico; ele também chorou para o SENHOR! (v. 15)

    Implícito na resposta do Criador está a ideia de que Ele estava pronto para dar mais instruções… uma vez que Moisés se acalmou o suficiente para agir sobre eles. (Como líder de uma grande nação, ele também era novo nisso.)

    A lição para nós? Quando pedimos ajuda ao Criador, não basta expressar nossos medos e esperanças, ou perguntar: “Onde você está ??!” Devemos esperar a ajuda que estamos pedindo a Ele para enviar, e estar pronto para se mover com ele no momento em que ele chegar!

    E ainda assim, como vemos na travessia do mar, aceitar a ajuda milagrosa do Santo também pode ter coragem. Imagine caminhar em um caminho de terra entre duas paredes gigantes tremendo feitas de água… em uma multidão enorme que impede você de recuar!

    Faith não é passivo, mas ativo. Temos que descobrir o que o Criador pretende fazer, e depois segui-lo na trama. “Todas as nações me cercaram; em nome do SENHOR eu certamente vou defendê-los fora … Eu vou agradecer a Você, pois Você me respondeu, e Você se tornou minha salvação. (Ps. 118:10, 21) Por outro lado, esse favor não é conquistado; é dado assim que começamos a confiar: “Aquele que confia no SENHOR, a amaracidade irá cercá-lo.” (Ps. 32:10)

    Também precisamos reconhecer que o Creator nem sempre livra seu povo de danos físicos. O desafio mais difícil de esperar e confiar em Deus foi no Holocausto, quando milhões de judeus foram enviados para a morte. A história é contada sobre um desses “trem da morte” indo para um campo de extermínio, repleto de crianças chorando e pais tentando aaterá-los enquanto agonizam internamente sobre seu destino. Enquanto alguns rezavam, uma pessoa começou a cantar a canção tradicional: “Acredito com perfeita fé na vinda do Messias… e mesmo que ele se atrase, eu ainda vou esperar todos os dias para ele vir.

    Alguns foram milagrosamente resgatados desse horror, e é por isso que temos testemunhos de testemunhas oculares. A maioria não foi resgatada. Alguns judeus perderam a fé como resultado; alguns acharam sua fé fortalecida. Independentemente disso, não há dúvida de que o Santo ouviu todas as pessoas sofrendo, assim como ouviu o choro de Seu povo no Egito.

    Depois de instruir Moisés sobre como trabalhar com Ele, o Santo repetiu seu objetivo: levar os israelitas através do mar em terra firme, provocar os egípcios a persegui-los, e então… ser “honrado” de alguma forma ainda não revelado. “E os egípcios saberão que eu sou o SENHOR.” (Exod. 14:4, repetido em v.  18) Somente quando Moisés entrou em ação deus também tomou medidas, sem esforço, enviando os egípcios em pânico e recebendo a honra de que Ele falou (v.24-25).

    Nós, que temos a vantagem de conhecer as Escrituras Sagradas, podemos reconhecer este anúncio como um prelúdio à ação sobrenatural, um ato que só poderia ser atribuído ao Senhor do céu e da terra. A promessa de que alguém “saberá que eu sou o SENHOR” ocorre no Tanach mais de 50 vezes, e todas elas são situações impossíveis. Sete vezes se refere à redenção de Israel do Egito. Outros são sobre o início – e o fim – da exile de Israel, e o julgamento dos ímpios. Refere-se à santidade de Sião no Fim dos Dias:

    “Então você saberá que eu sou o SENHOR seu DEUS, habitando em Sião, minha montanha sagrada. Então Jerusalém será santa, e estranhos não passarão mais por ela. (Joel  3:17)

    A escravidão no Egito, o Êxodo e a separação do Mar são usados como metáforas em uma profecia do retorno de Israel do exílio mundial. E como nos milagres originais da Páscoa, isso também é algo que só o Santo pode fazer:

    “‘Quando eu espalhar them entre os povos, eles se lembrarão de mim em países distantes, e eles com seus filhos viverão e voltarão. Vou trazê-los de volta da terra do Egito e recolhê-los da Assíria; e eu vou trazê-los para a terra de Gilead e Líbano até que nenhum quarto possa ser encontrado para eles.

    “E eles passarão pelo mar de angústia, e Ele atacará as ondas no mar, para que todas as profundezas do Nilo sequem. E o orgulho da Assíria será derrubado, e o cetro do Egito irá despart. E eu os fortalecerei no SENHOR, e em Seu nome eles caminharão”, declara o SENHOR.” (Zech. 10:9-12)

    Quando o Criador realiza um ato milagroso com Israel, ele tem um efeito cascata.

    “Então o SENHOR salvou Israel naquele dia das mãos dos egípcios, e Israel viu os egípcios mortos no litoral. Quando Israel viu o grande poder que o SENHOR havia usado contra os egípcios, o povo temia o SENHOR, e eles acreditavam no SENHOR em Seu servo Moisés.” (Exod. 14:30-31)

    Israel não foi a única nação a ficar profundamente impressionada. Quarenta anos depois, Rahab de Jericó disse aos espiões de Josué que os cananeus tinham “ouvido como o SENHOR secou a água do Mar de Cans antes de você quando você saiu do Egito… Quando ouvimos, nossos corações derreteram e nenhuma coragem permaneceu em ninguém por mais tempo por causa de você; para o SENHOR de Deus, Ele é DEUS no céu acima e na terra abaixo.” (Josh. 2:10-11)

    E no futuro, muitas nações ouviriam sobre o incrível DEUS de Israel e diriam umas às outras: “Venham, vamos até a montanha do SENHOR, para a casa do DEUS de Jacó, para que Ele possa nos ensinar sobre seus caminhos, e que possamos caminhar em Seus caminhos.” (Isa. 2:3)

    E esse é seu propósito final para “desnudar Seu braço sagrado na visão das nações – para que todos os confins da Terra possam ver a salvação de nosso DEUS”. (Isa. 52:10) As pessoas de todas as gerações, de todas as nações da Terra, colocarão sua fé nele, formando uma cadeia inquebrável de testimony: “Ele sozinho é DEUS no céu e na terra.”

    Longe de serem obsoletos, os crentes no Criador precisam falar hoje mais do que nunca. Apesar do nosso mundo digital afirmar que as notícias de ontem não são relevantes, as pessoas estão desesperadas para agarrar algo que não mudará sob as pressões de modismos momentâneos, limites à deriva ou bullying das máfias.  Apesar das infinitas formas de escapar da depressão através de drogas, transes ou “realidade virtual”, as pessoas esperam que em algum lugar, alguém diga que não são acidentes aleatórios em um universo indiferente – mas sim são chamados a ser para um propósito, por Alguém que os ama e pode guiá-los para o cumprimento,  vidas significativas.

    Apesar do mundo cair na escuridão moral enquanto assiste impotente, as pessoas anseiam por acreditar que há um Dia brilhante de Julgamento chegando, quando todos os erros serão feitos certos – quando o rei justo do SENHOR, o Messias, trará um fim à corrupção, traição e abuso. 

    “E Ele vai se deliciar com o fear do SENHOR, e Ele não julgará pelo que Seus olhos vêem, nem tomará decisões pelo que Seus ouvidos ouvem. Mas com justiça Ele julgará os pobres, e decidirá com justiça para os humildes da terra. E Ele atacará a terra com a vara de Seu mouth, e com o sopro de Seus lábios Ele matará os ímpios.  Também a justiça será o cinto em torno de Seus quadris, e fidelidade o cinto em torno de Sua cintura. (Isa. 11:3-5)

    Nós que esperamos que o Dia abençoado esteja em uma longa, longa fila com outros que came diante de nós. Declaramos com o antepassado de Israel, Jacó: “Por Sua salvação espero, SENHOR!” (Gen. 49:18) Repetimos as palavras do grande rei de Israel, Davi, para o resto da humanidade: “Canta ao SENHOR, toda a terra! Proclamar boas notícias de Sua salvação de day para o dia. Conte de Sua glória entre as nações, Seus maravilhosos atos entre todos os povos. (2 Cronron. 16:23-24)

    A canção que Israel cantou do outro lado do mar dividido de Reeds diz que é melhor (Exod. 15:2):

    “O SENHOR é a minha força e a canção,
    e Ele become minha salvação;
    Este é o meu DEUS, e eu vou elogiá-lo;
    Deus do meu pai, e eu vou exaltá-lo!

    Que fiquemos ombro a ombro em nossa declaração de fé no DEUS vivo.

    Seja abençoado pelo Altíssimo, de Sião e Jerusalém,

    Mordechai ben Yakov

  • Pesach-juhlan 7:s päivä -meren ylitys!

    Tooran mukaan meitä kehotetaan juhlimaan Pesach’ia seitsemän päivää. Ensimmäinen päivä on levon päivä, nimeltään shabbaton, tai ”pikku sapatti”. Niin myös seitsemäs päivä. Molemmat muistelevat suuria Luojan tekemiä ihmeitä Hänen vapauttaessaan Hänen kansansa Egyptistä.

    Ensimmäisenä päivänä oli pesach , joka käännetään ”ohittaa”, mutta kirjaimellisesti merkitsee ”hyppäämistä”. Pyhä ainoa kulki Egyptin maan halki ja surmasi esikoisen  jokaisesta talosta, jossa ei ollut lampaan verta sen ovenpielissä…huolimatta siitä, oliko  perhe israelilainen vai egyptiläinen. Mutta Hän hyppäsi yli jokaisen talon, jossa kyllä oli verta…huolimatta siitä oliko luottava perhe israelilainen vai egyptiläinen.

    Seitsemäs päivä näki samanlaisen ihmeen, Hepreaksi nimeltään Kiryat Yam Suf, kirjaimellisesti ”kaislojen meren auki repiminen”. Tässä myös, tehtiin ero Luojan tottelevaisen kansan välillä, joka käveli vesimuurien läpi kuivalla maalla ja Hänen uhmakkaiden vihollistensa välillä, jotka sortuvat seinämät saivat kiinni ja he hukkuivat. He oivalsivat liian myöhään, että ”HERRA taistelee heidän puolestaan egyptiläisiä vastaan” (II Mooseksen kirja 14:25)

     Tällaista tapahtuu yhä tänään. Vaikka profeetat ovat ennalta kertoneet, että Israel ei lakkaa olemasta kansa niin kauan kuin aurinko paistaa (Jeremia.31:35-36), Israelin viholliset jatkavat ”juonittelua yhdessä…sanoen, ’pyyhkikäämme heidät pois kansana…’” (Psalmi 83:3-4)

    Todellakin, vuosisatoja ennen Luoja kertoi Aabrahamille koko exodus-kertomuksen: hänen jälkeläisensä ”olisivat orjina ja sorrettuja neljäsataa vuotta. Mutta minä myös tuomitsen kansan, jota he palvelevat ja myöhemmin he lähtevät mukanaan paljon omaisuutta.” (I Mooseksen kirja 15:13-14)Tämä sisälsi materiaalista rikkautta kuten Egyptin hopeaa ja kultaa, ja hengellistä rikkautta ,kuten itse Pyhä Ainoa saattamassa heitä pilvi- ja tulipatsaana.

    Mutta juuri orjuudesta päässeinä, israelilaisille oli uusi koko tämä ajatus JUMALAN kanssa kulkemisesta. Kun he jättivät Egyptin kaupungit taaksensa, he olivat hyvällä tuulella, sillä he kykenivät näkemään, että ”HERRA  kulki heidän edellään pilvipatsaana päivällä ja johti heitä matkalla ja tulipatsaana yöllä antaen heille valoa.” (II Mooseksen kirja 13:21) Oli helppoa lähteä pois ”rohkeasti kaikkien egyptiläisten silmien edessä” heidän aiempien herrojensa surressa ja ”haudatessa heidän esikoisiansa” (IV Mooseksen kirja 33:3-4). Mutta seitsemän päivän ilon jälkeen, he päätyivät umpikujaan, meri edessä, erämaa molemmin puolin ja pelätty vihollinen tulossa heidän takanaan.

    Ja näytti…vain hetken aikaa…että HERRAN pelastukseen luottaminen oli virhe.

    Ehkäpä Pilvi ja Tuli oivat vain illuusio, jonka Mooses oli loihtinut? Ei, loihdittu näky ei olisi voinut kestää lähes miljoonan ihmisen mukana seitsemää päivää ja yötä, pysähtymättä (II Mooseksen kirja 13:22). Ehkä he olivat erehtyneet suunnista? Ei, suunnat olivat selkeät: ”Kääntykää takaisin ja leiriytykään Pi-hahiroth’in edessä, Migdol’in ja meren välissä; te leiriydytte Baal-zephon’in edessä, sitä vastapäätä, meren rannalla.” (II Mooseksen kirja 14:2)

    Lyhyesti, Luoja suunnitteli heidän  loukkuun joutumisensa! ”Sillä Faarao sanoo Israelin lapsista, ’he vaeltelevat päämäärättömästi maassa, erämaa on saartanut heidät.’ Ja minä kovetan faaraon sydämen, niin että hän ajaa heitä takaa; minä näytän kunniani faaraon ja koko hänen armeijansa kautta ja egyptiläiset tietävät, että minä olen HERRA.” (jakeet 3-4). Provosoidakseen tuon tapahtuman, Luoja  järjesti kuninkaan ja hänen palvelijoidensa kuulevan ”että kansa oli paennut”, (jae 5) ja sitten Hän  varmisti, että Egyptin armeija  onnistui jäljittämään Israelilaiset heidän leiristään meren rannalla (jae 9) -kahden tai kolmen päivän matka.

    Tämä on Pyhän Ainoan kuvio. Kun Hän antaa kansansa tietää täsmälleen, mitä viholliset tekevät, Hän ei heti täsmennä, mitä Hän tekee vastauksena. Meidän osamme on vaikea, mutta palkitseva: Odota, katsele ja luota, että Hän on ”tekemässä jotain”.

    Jälleen, vaikka israelilaisille oli tämä uutta, ensin he toimivat oikein; he huusivat Herran puoleen (jae 10). Mutta odottaminen oli liian rankkaa, kun pystyit näkemään egyptiläisten vaunujen tomun lähestyvän. eikä voi piiloutua mihinkään. He kääntyivät Mooseksen puoleen -he syyttivät häntä ”virheestä”, että he ajattelivat  voivansa kävellä ulos orjuudesta.

    Mooseksen vastaus: ”Älkää pelätkö, seisokaa paikoillanne ja katsokaa HERRAN pelastusta…HERRA taistelee puolestanne, pysykää te hiljaa.” (jakeet 13-14). Mutta hän itse ei voinut vastustaa paniikkia; myös hän huusi HERRAA! (jae 15)

    Luojan vastaukseen vetoamiseen sisältyi ajatus, että Hän olisi valmis antamaan lisää ohjeita…kun Mooses rauhoittui tarpeeksi toimiakseen heidän kanssaan. (Suuren kansan johtajana, hän oli myös uusi tässä).

    Opetus meille? Kun kutsumme Luojaa avuksi, ei riitä, että  ilmaisemme pelkomme ja toiveemme tai kysymme, ”Missä Sinä olet??!” Meidän tulisi odottaa apua, jota pyydämme Häntä lähettämään, ja olla valmiita liikkumaan sen mukaan hetkellä, jolloin se saapuu!

    Ja kuitenkin, kuten näemme Meren jakautumisessa, Pyhän Ainoan ihmeellisen avun hyväksyminen voi vaatia myös rohkeutta. Kuvittele käveleväsi hiekkapolulla kahden jättiläismäisen vapisevan, vedestä tehdyn seinämän välissä…suuressa väen paljoudessa, joka estää sinua perääntymästä!

    Usko ei ole passiivista, vaan aktiivista. Meidän tulee saada selville, mitä Luoja aikoo tehdä ja sitten seurata Häntä toimimalla. ”Kaikki kansat piirittivät minua-Herran nimessä minä lyön heidät maahan…Minä kiitän Sinua siitä, että vastasit minulle ja tulit minulle pelastukseksi.” (Psalmi 118:10,21). Toisaalta, tätä suosiota ei ansaittu; se annetaan heti kun me alamme luottaa: ”Joka turvaa HERRAAN, häntä ympäröitsee armo.” (Psalmi 32:10)

     Meidän on myös ymmärrettävä, että Luoja ei aina vapauta kansaansa fyysisiltä vahingoilta. Rankin haaste odottaa ja luottaa JUMALAAN oli holokaustin aika, kun miljoonat juutalaiset lähetettiin kuolemaan. Kerrotaan tarinaa yhdestä sellaisesta ”kuoleman junasta”, joka suuntasi tuhoamisleirille, pakattuna itkevillä lapsilla ja vanhemmille, jotka yrittivät rauhoittaa heitä samalla kun sisimmässään tuskailivat kohtaloansa. Kun jotkut rukoilivat, eräs henkilö alkoi laulaa perinteistä laulua, ” Uskon täydellä uskolla Messiaan paluuseen…ja vaikka Hän viipyy, silti minä odotan joka päivä Hänen tuloansa.”

    Jotkut pelastuivat ihmeellisesti tästä kauhusta, siksi meillä on silminnäkijöitten todistuksia. Useimmat eivät pelastuneet. Jotkut juutalaiset menettivät sen seurauksena uskonsa; jotkut huomasivat uskonsa vahvistuneen. Siitä huolimatta ei ole epäilystäkään, että Pyhä Ainoa kuuli jokaista kärsivää henkilöä, juuri samoin kuin Hän kuuli Hänen kansansa huudon Egyptissä.

    Ohjeistettuaan Mooseksen kuinka tehdä töitä Hänen kanssaan, Pyhä ainoa toisti Hänen päämääränsä; Vie israelilaiset meren halki kuivaa maata pitkin, yllytä egyptiläiset ajamaan heitä takaa, ja sitten…ole ”kunnioitettu” jollain tavoin silti vielä paljastumatta. ”ja niin  egyptiläiset tulevat tietämään, että minä olen Herra.” (II Mooseksen kirja 14:4, toistettu jakeessa 18) Vasta, kun Mooses toimi, myös JUMALA toimi, saattaen egyptiläiset vaivattomasti paniikkiin ja saaden kunnian, josta Hän puhui (jakeet 24-25)

    Me, joilla on etuoikeus tuntea pyhät Kirjoitukset, voimme tunnistaa tämän ilmoituksen alkusoitoksi yliluonnolliseen toimintaan, teoksi, jonka voi lukea vain taivaan ja maan HERRAN ansioksi. Lupaus, että joku ”tulee tietämään, että minä olen HERRA” esiintyy Tanach’issa  [toora, profeetat, kirjoitukset]yli 50 kertaa ja kaikki niistä ovat mahdottomia tilanteita. Seitsemän kertaa se liittyy Israelin lunastukseen Egyptistä. Muut ovat Israelin maasta lähdön alusta -ja lopusta- ja pahojen tuomiosta. Yksi viittaa Siionin pyhyyteen ja Lopun päiviin:

    ”Ja te tulette tietämään, että minä olen HERRA, teidän Jumalanne, joka asun Siionissa, pyhällä vuorellani. Jerusalem tulee olemaan pyhä, eivätkä muukalaiset enää kulje sen läpi.” (Joel 3:17)

    Egyptin orjuutta, exodusta ja meren jakautumista käytetään metaforina profetiassa Israelin paluusta maailmanlaajuisesta maanpakolaisuudesta. Ja kuten alkuperäiset Pesach-ihmeet, tämä on myös jotain, minkä ainoastaan Pyhä ainoa voi tehdä: ”Kun minä sirotan heidät kansojen sekaan, muistavat he minua kaukaisissa maissa; ja he lastensa kanssa saavat elää ja palata takaisin. Minä tuon heidät takaisin Egyptin maasta ja kokoan heidät Assurista; minä vien heidät Gileadin maahan ja Libanonille, kunnes  heille ole riittävästi tilaa.”

    ”Ja he käyvät ahdistuksen meren lävitse, Hän lyö meren aaltoja,niin että kaikki Niilin syyvyydet

    kuivuvat. Ja Assurin ylpeys painuu alas, ja Egyptin valtikka väistyy pois..Ja minä teen heidät vahvoiksi Herrassa, ja Hänen nimessään he kulkevat, ‘julistaa HERRA.’”(Sakarja 10:9-12)

    Kun Luoja tekee ihmeteon Israelille, sillä on aaltovaikutus.

    ”Niin Herra pelasti Israelin sinä päivänä egyptiläisten käsistä ja Israel näki egyptiläiset kuolleina meren rannalla. Kun Israel näki sen suuren teon, jonka Herra teki tuhotessaan egyptiläiset. Silloin kansa pelkäsi Herraa ja uskoi Herraan ja uskoi Hänen palvelijaansa Moosesta” (II Mooseksen kirja 14:30-31)

    Israel ei ollut ainoa kansa, joka oli syvästi vaikuttunut. 40 vuotta myöhemmin, Jerikon Rahab kertoi Joosuan vakoilijoille, että kanaanilaiset olivat ”kuulleet kuinka HERRA kuivasi Kaislameren veden  edessänne kun te tulitte ulos Egyptistä…Kun me kuulimme, meidän sydämemme raukesi, eikä kenessäkään ole enää rohkeutta asettua teitä vastaan; sillä HERRA teidän Jumalanne, on Jumala ylhäällä taivaassa ja alhaalla maan päällä.”  (Joosua 2:10-11)

    Ja pitkälle tulevaisuuteen, monet kansat kuulisivat Israelin hämmästyttävästä JUMALASTA ja sanoisivat toinen toisillensa, ”Tulkaa, menkäämme ylös Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan huoneeseen, niin että Hän opettaa meitä Hänen teistänsä ja että me kulkisimme Hänen polkujaan.” (Jesaja 2:3)

    Ja se on Hänen perimmäinen tarkoituksensa ”paljastaen Hänen pyhän käsivartensa kansojen nähden –niin että kaikki maan ääret saavat nähdä Jumalamme pelastuksen.” (Jesaja 52:10) Ihmiset joka sukupolvessa, joka kansasta maan päällä, laittavat uskonsa Häneen, muodostaen katkeamattoman todistuksen ketjun: ”Hän yksin on JUMALA taivaassa ja maan päällä.”

    Ei suinkaan ole vanhentunut, Luojaan uskovien tarvitsee puhua suoraan tänään enemmän kuin koskaan ennen.. Huolimatta digitaalisesta maailmasta, joka väittää, että eilisen uutiset eivät ole relevantteja, ihmiset haluavat epätoivoisesti tarttua johonkin, joka ei muutu hetkellisten muotien, ajelehtivien rajojen tai kiusaavien väkijoukkojen paineissa. Huolimatta loputtomista masennusta pakenemisen muodoista huumeiden, transsien tai ”virtuaali- todellisuuden” avulla, ihmiset toivovat että jossain, joku kertoo heille, että he eivät ole satunnaisia vahinkoja valinpitämättömässä universumissa -vaan pikemminkin heidät on kutsuttu olemaan jotain tarkoitusta varten; Joku, joka rakastaa heitä ja voi opastaa heidät tyydyttävään, merkitykselliseen elämään.

    Siitä huolimatta että maailma on pudonnut moraaliseen pimeyteen, jota katsomme avuttomina, ihmiset kaipaavat uskoa, että on tulossa valoisa tuomion päivä, jolloin kaikki vääryydet korjataan -kun HERRAN vanhurskas Kuningas, Messias,  tekee lopun korruptiosta, pettämisestä ja hyväksikäytöstä.

    ”Herran pelko on hänen tuoksunsa. Ei Hän tuomitse silmämitalla, eikä jaa oikeutta korvakuulolta. Vaan Hän tuomitsee köyhien asiat vanhurskaasti ja jakaa oikein oikeutta maan nöyrille. Suunsa sauvalla Hän lyö maata, surmaa pahat huultensa henkäyksellä. Vanhurskaus on Hänen kupeittensa vyö, usko Hänen lanteillaan.” (Jesaja 11:3-5)

    Me, jotka odotamme tuota siunattua päivää seisomme pitkässä, pitkässä jonossa heidän kanssaan, jotka tulivat ennen meitä. Me julistamme Israelin esi-isä Jaakobin kanssa :”Sinulta minä odotan pelastusta, Herra.” (I Mooseksen kirja 49:18) Me toistamme Israelin suuren kuninkaan Daavidin sanat lopulle ihmiskunnalle:

     ”Laulakaa Herralle, kaikki maa! Julistakaa päivästä päivään Hänen pelastussanomaansa. Kertokaa kansojen keskuudessa Hänen kunniastaan, Hänen ihmeellisistä teoistansa kaikkien kansojen keskellä.”  (I Aikakirja 16:23-24)

    Laulu, jota Israel lauloi toisella puolella jaettua Kaislamerta, sanoo sen parhaiten (II Mooseksen kirja 15:2):

    ”Herra on minun voimani ja ylistyslauluni.

      Hän tuli minulle pelastukseksi. Hän on minun Jumalani

      ja Hänen kunniaansa minä julistan,

      Hän on isäni Jumala ja Häntä minä korotan.”

    Seisokaamme rinta rinnan julistaessamme uskoamme elävään Jumalaan

    Siunatkoon sinua Kaikkein Korkein Siionista ja Jerusalemista

    Mordechai ben Yakov

  • O sétimo dia da Páscoa – dividindo o mar!

    Feliz Páscoa, meus queridos amigos.

    De acordo com a Torah, somos ordenados a celebrar a Páscoa por sete dias. O primeiro dia é um dia de descanso chamado shabbaton, ou “pequeno sábado”. Assim como o sétimo dia. Ambos comemoram grandes maravilhas realizadas pelo Criador enquanto resgatam seu povo from Egito.

    No primeiro dia foi o pesach, que é traduzido como “passar por cima”, mas literalmente significa “pular”. O Santo atravessou a terra do Egito e derrubou o primogênito em cada casa que não tinha o sangue de um cordeiro em seus postes… independentemente de ser uma casa israelita ou egípcia. Mas ele pulou todas as casas que tinham o sangue… independentemente de a família confiante ser israelita ou egípcia.

    O sétimo dia viu um milagre semelhante, chamado no hebreu Kriyat Yam Suf, literalmente “o rasgo aberto do Mar de Reeds”. Aqui também, uma distinção foi feita entre o povo obediente do Criador, que caminhava pelas paredes de água em terra seca, e seus inimigos desafiadores, que foram pegos nas paredes em colapso e se afogaram.  Eles perceberam tarde demais que “o SENHOR está lutando por eles contra os egípcios” (Exod. 14:25).

    Esse tipo de coisa ainda acontece hoje. Mesmo quando for previsto pelos profetas que Israel nunca deixará de ser uma nação enquanto o sol estiver brilhando (Jer. 31:35-36), os inimigos de Israel continuam a “conspirar juntos… dizendo: “Vamos acabar com eles como uma nação…”. (Ps. 83:3-4)

    De fato, séculos antes, o Criador contou a Abraão toda a história do Êxodo: seus descendentes seriam “escravizados e oprimidos por 400 anos. Mas também julgarei a nação a quem servirão, e depois sairão com muitas posses.” (Gen. 15:13-14) Isso incluiu riqueza material como a prata e o ouro do Egito, e riqueza espiritual como o Próprio Santo escoltando-os em um Pilar de Nuvem e Fogo.

    Mas recém-saídos da escravidão, os israelitas eram novos nessa ideia de caminhar com DEUS. Quando deixaram as cidades do Egito para trás, eles estavam em alto astral, pois podiam ver que “o SENHOR estava indo antes de them em um pilar de nuvem durante o dia para levá-los no caminho, e em um pilar de fogo à noite para lhes dar luz”. (Exod. 13:21) Era fácil sair “corajosamente à vista de todos os egípcios” enquanto seus antigos mestres estavam de luto e “enterrando todos os seus firstborn” (Num. 33:3-4). Mas depois de sete dias de euforia, eles chegaram a um beco sem saída, com o mar na frente, o deserto de ambos os lados, e o temido inimigo vindo atrás deles.

    E parecia… só por um curto período… que confiar na salvação do SENHOR era um mistake.

    Talvez a Nuvem e o Fogo fossem apenas uma ilusão que Moisés tinha conjurado? Não, uma visão conjurada não poderia se sustentar com quase um milhão de pessoas durante sete dias e noites, sem parar (Exod. 13:22). Talvez tenham entendido mal as direções?  Não, as direções eram claras: “Volte e acampe em frente a Pi-hahiroth, entre Migdol e o mar; você deve acampar na frente de Baal-zephon, em frente a ele, pelo mar. (Exod. 14:2)

    Em suma, o Criador pretendia que eles ficassem presos! “Para o faraó dirá dos filhos de Israel: ‘Eles estão vagando sem rumo na terra; o deserto fechou-os. e serei honrado através do Faraó e de todo o seu exército, e os egípcios saberão que eu sou o SENHOR.” (v. 3-4) Para provocar essa ação, o Criador providenciou para que o rei e seus servos ouvissem “que o povo havia fugido”, (v. 5) e, em seguida, Ele se certificou de que o exército egípcio rastreasse com sucesso os israelitas até seu acampamento à beira-mar (v.  9) – uma viagem de dois ou três dias.

    Este é um padrão com o Santo. Quando Ele deixa seu povo saber exatamente o que os inimigos farão, Ele não explicita imediatamente o que Ele fará em resposta. Nossa parte é difícil, mas gratificante: espere, observe e confie que Ele está “a ndo em alguma coisa”.

    Mais uma vez, porém, os israelitas eram novos nisso. Primeiro, eles fizeram a coisa certa; eles choraram para o SENHOR (v. 10). Mas esperar era muito difícil quando você podia ver a poeira das carruagens egípcias se aproximando, e não havia onde se esconder. Eles se voltaram contra Moisés – eles o culparam pelo “erro” de pensar que eles poderiam se afastar da escravidão.

    Resposta de Moisés: “Não tenha medo! Aguarde e veja a salvação do SENHOR… O SENHOR lutará por você, enquanto você fica em silêncio. (v. 13-14). Mas ele mesmo não conseguiu resistir ao pânico; ele também chorou para o SENHOR! (v. 15)

    Implícito na resposta do Criador está a ideia de que Ele estava pronto para dar mais instruções… uma vez que Moisés se acalmou o suficiente para agir sobre eles. (Como líder de uma grande nação, ele também era novo nisso.)

    A lição para nós? Quando pedimos ajuda ao Criador, não basta expressar nossos medos e esperanças, ou perguntar: “Onde você está ??!” Devemos esperar a ajuda que estamos pedindo a Ele para enviar, e estar pronto para se mover com ele no momento em que ele chegar!

    E ainda assim, como vemos na travessia do mar, aceitar a ajuda milagrosa do Santo também pode ter coragem. Imagine caminhar em um caminho de terra entre duas paredes gigantes tremendo feitas de água… em uma multidão enorme que impede você de recuar!

    Faith não é passivo, mas ativo. Temos que descobrir o que o Criador pretende fazer, e depois segui-lo na trama. “Todas as nações me cercaram; em nome do SENHOR eu certamente vou defendê-los fora … Eu vou agradecer a Você, pois Você me respondeu, e Você se tornou minha salvação. (Ps. 118:10, 21) Por outro lado, esse favor não é conquistado; é dado assim que começamos a confiar: “Aquele que confia no SENHOR, a amaracidade irá cercá-lo.” (Ps. 32:10)

    Também precisamos reconhecer que o Creator nem sempre livra seu povo de danos físicos. O desafio mais difícil de esperar e confiar em Deus foi no Holocausto, quando milhões de judeus foram enviados para a morte. A história é contada sobre um desses “trem da morte” indo para um campo de extermínio, repleto de crianças chorando e pais tentando aaterá-los enquanto agonizam internamente sobre seu destino. Enquanto alguns rezavam, uma pessoa começou a cantar a canção tradicional: “Acredito com perfeita fé na vinda do Messias… e mesmo que ele se atrase, eu ainda vou esperar todos os dias para ele vir.

    Alguns foram milagrosamente resgatados desse horror, e é por isso que temos testemunhos de testemunhas oculares. A maioria não foi resgatada. Alguns judeus perderam a fé como resultado; alguns acharam sua fé fortalecida. Independentemente disso, não há dúvida de que o Santo ouviu todas as pessoas sofrendo, assim como ouviu o choro de Seu povo no Egito.

    Depois de instruir Moisés sobre como trabalhar com Ele, o Santo repetiu seu objetivo: levar os israelitas através do mar em terra firme, provocar os egípcios a persegui-los, e então… ser “honrado” de alguma forma ainda não revelado. “E os egípcios saberão que eu sou o SENHOR.” (Exod. 14:4, repetido em v.  18) Somente quando Moisés entrou em ação deus também tomou medidas, sem esforço, enviando os egípcios em pânico e recebendo a honra de que Ele falou (v.24-25).

    Nós, que temos a vantagem de conhecer as Escrituras Sagradas, podemos reconhecer este anúncio como um prelúdio à ação sobrenatural, um ato que só poderia ser atribuído ao Senhor do céu e da terra. A promessa de que alguém “saberá que eu sou o SENHOR” ocorre no Tanach mais de 50 vezes, e todas elas são situações impossíveis. Sete vezes se refere à redenção de Israel do Egito. Outros são sobre o início – e o fim – da exile de Israel, e o julgamento dos ímpios. Refere-se à santidade de Sião no Fim dos Dias:

    “Então você saberá que eu sou o SENHOR seu DEUS, habitando em Sião, minha montanha sagrada. Então Jerusalém será santa, e estranhos não passarão mais por ela. (Joel  3:17)

    A escravidão no Egito, o Êxodo e a separação do Mar são usados como metáforas em uma profecia do retorno de Israel do exílio mundial. E como nos milagres originais da Páscoa, isso também é algo que só o Santo pode fazer:

    “‘Quando eu espalhar them entre os povos, eles se lembrarão de mim em países distantes, e eles com seus filhos viverão e voltarão. Vou trazê-los de volta da terra do Egito e recolhê-los da Assíria; e eu vou trazê-los para a terra de Gilead e Líbano até que nenhum quarto possa ser encontrado para eles.

    “E eles passarão pelo mar de angústia, e Ele atacará as ondas no mar, para que todas as profundezas do Nilo sequem. E o orgulho da Assíria será derrubado, e o cetro do Egito irá despart. E eu os fortalecerei no SENHOR, e em Seu nome eles caminharão”, declara o SENHOR.” (Zech. 10:9-12)

    Quando o Criador realiza um ato milagroso com Israel, ele tem um efeito cascata.

    “Então o SENHOR salvou Israel naquele dia das mãos dos egípcios, e Israel viu os egípcios mortos no litoral. Quando Israel viu o grande poder que o SENHOR havia usado contra os egípcios, o povo temia o SENHOR, e eles acreditavam no SENHOR em Seu servo Moisés.” (Exod. 14:30-31)

    Israel não foi a única nação a ficar profundamente impressionada. Quarenta anos depois, Rahab de Jericó disse aos espiões de Josué que os cananeus tinham “ouvido como o SENHOR secou a água do Mar de Cans antes de você quando você saiu do Egito… Quando ouvimos, nossos corações derreteram e nenhuma coragem permaneceu em ninguém por mais tempo por causa de você; para o SENHOR de Deus, Ele é DEUS no céu acima e na terra abaixo.” (Josh. 2:10-11)

    E no futuro, muitas nações ouviriam sobre o incrível DEUS de Israel e diriam umas às outras: “Venham, vamos até a montanha do SENHOR, para a casa do DEUS de Jacó, para que Ele possa nos ensinar sobre seus caminhos, e que possamos caminhar em Seus caminhos.” (Isa. 2:3)

    E esse é seu propósito final para “desnudar Seu braço sagrado na visão das nações – para que todos os confins da Terra possam ver a salvação de nosso DEUS”. (Isa. 52:10) As pessoas de todas as gerações, de todas as nações da Terra, colocarão sua fé nele, formando uma cadeia inquebrável de testimony: “Ele sozinho é DEUS no céu e na terra.”

    Longe de serem obsoletos, os crentes no Criador precisam falar hoje mais do que nunca. Apesar do nosso mundo digital afirmar que as notícias de ontem não são relevantes, as pessoas estão desesperadas para agarrar algo que não mudará sob as pressões de modismos momentâneos, limites à deriva ou bullying das máfias.  Apesar das infinitas formas de escapar da depressão através de drogas, transes ou “realidade virtual”, as pessoas esperam que em algum lugar, alguém diga que não são acidentes aleatórios em um universo indiferente – mas sim são chamados a ser para um propósito, por Alguém que os ama e pode guiá-los para o cumprimento,  vidas significativas.

    Apesar do mundo cair na escuridão moral enquanto assiste impotente, as pessoas anseiam por acreditar que há um Dia brilhante de Julgamento chegando, quando todos os erros serão feitos certos – quando o rei justo do SENHOR, o Messias, trará um fim à corrupção, traição e abuso. 

    “E Ele vai se deliciar com o fear do SENHOR, e Ele não julgará pelo que Seus olhos vêem, nem tomará decisões pelo que Seus ouvidos ouvem. Mas com justiça Ele julgará os pobres, e decidirá com justiça para os humildes da terra. E Ele atacará a terra com a vara de Seu mouth, e com o sopro de Seus lábios Ele matará os ímpios.  Também a justiça será o cinto em torno de Seus quadris, e fidelidade o cinto em torno de Sua cintura. (Isa. 11:3-5)

    Nós que esperamos que o Dia abençoado esteja em uma longa, longa fila com outros que came diante de nós. Declaramos com o antepassado de Israel, Jacó: “Por Sua salvação espero, SENHOR!” (Gen. 49:18) Repetimos as palavras do grande rei de Israel, Davi, para o resto da humanidade: “Canta ao SENHOR, toda a terra! Proclamar boas notícias de Sua salvação de day para o dia. Conte de Sua glória entre as nações, Seus maravilhosos atos entre todos os povos. (2 Cronron. 16:23-24)

    A canção que Israel cantou do outro lado do mar dividido de Reeds diz que é melhor (Exod. 15:2):

    “O SENHOR é a minha força e a canção,
    e Ele become minha salvação;
    Este é o meu DEUS, e eu vou elogiá-lo;
    Deus do meu pai, e eu vou exaltá-lo!

    Que fiquemos ombro a ombro em nossa declaração de fé no DEUS vivo.

    Seja abençoado pelo Altíssimo, de Sião e Jerusalém,

    Mordechai ben Yakov

  • The seventh day of Passover – splitting the sea!

    The seventh day of Passover – splitting the sea!

    Happy Passover, my dear friends.

    According to the Torah, we are commanded to celebrate Passover for seven days. The first day is a rest-day called a shabbaton, or “little sabbath”. So is the seventh day. Both commemorate great wonders performed by the Creator while redeeming His people from Egypt.

    On the first day was the pesach, which is translated as “passing over” but literally means “hopping”. The Holy One went through the land of Egypt and struck down the firstborn in every house that did not have the blood of a lamb on its doorposts… regardless of whether it was an Israelite or Egyptian house. But He skipped over every house that did have the blood… regardless of whether the trusting family was Israelite or Egyptian.

    The seventh day saw a similar miracle, called in Hebrew Kriyat Yam Suf, literally “the tearing open of the Sea of Reeds”. Here too, a distinction was made between the Creator’s obedient people, who walked through the walls of water on dry land, and His defiant enemies, who were caught in the collapsing walls and drowned. They realized too late that “the LORD is fighting for them against the Egyptians” (Exod. 14:25).

    This sort of thing still happens today. Even when it is foretold by the prophets that Israel will never cease to be a nation as long as the sun is shining (Jer. 31:35-36), Israel’s enemies continue to “conspire together… saying, ‘let’s wipe them out as a nation…’” (Ps. 83:3-4)

    Indeed, centuries beforehand the Creator told Abraham the entire Exodus story: his descendants would “be enslaved and oppressed for four hundred years. But I will also judge the nation whom they will serve, and afterward they will come out with many possessions.” (Gen. 15:13-14) This included material wealth like Egypt’s silver and gold, and spiritual wealth like the Holy One Himself escorting them in a Pillar of Cloud and Fire.

    But just fresh out of slavery, the Israelites were new to this whole idea of walking with GOD. As they left the cities of Egypt behind, they were in high spirits, for they could see that “the LORD was going before them in a pillar of cloud by day to lead them on the way, and in a pillar of fire by night to give them light.” (Exod. 13:21) It was easy to go out “boldly in the sight of all the Egyptians” while their former masters were mourning and “burying all their firstborn” (Num. 33:3-4). But after seven days of elation, they reached a dead-end, with the sea in front, the desert on either side, and the dreaded enemy coming behind them.

    And it seemed… just for a short while… that trusting the LORD’s salvation was a mistake.

    Perhaps the Cloud and Fire were just an illusion that Moses had conjured up? No, a conjured vision couldn’t sustain itself with nearly a million people for seven days and nights, nonstop (Exod. 13:22). Perhaps they had misunderstood the directions? No, the directions were clear: “Turn back and camp in front of Pi-hahiroth, between Migdol and the sea; you shall camp in front of Baal-zephon, opposite it, by the sea.” (Exod. 14:2)

    In short, the Creator intended for them to be trapped! “For Pharaoh will say of the sons of Israel, ‘They are wandering aimlessly in the land; the wilderness has shut them in.’ And I will harden Pharaoh’s heart, and he will chase after them; and I will be honored through Pharaoh and all his army, and the Egyptians will know that I am the LORD.” (v. 3-4) To provoke that action, the Creator arranged for the king and his servants to hear “that the people had fled,” (v. 5) and then He made sure that the Egyptian army successfully tracked the Israelites to their camp by the sea (v. 9) – a journey of two or three days.

    This is a pattern with the Holy One. When He lets His people know exactly what enemies will do, He doesn’t immediately spell out what He will do in response. Our part is difficult but rewarding: Wait, watch, and trust that He is “up to something”.

    Again, though, the Israelites were new at this. First, they did the right thing; they cried to the LORD (v. 10). But waiting was too hard when you could see the dust of the Egyptian chariots approaching, and there was nowhere to hide. They turned on Moses – they blamed him for the “mistake” of thinking that they could walk away from slavery.

    Moses’s answer: “Do not fear! Stand by and see the salvation of the LORD… The LORD will fight for you, while you keep silent.” (v. 13-14). But he himself couldn’t resist the panic; he also cried to the LORD! (v. 15)

    Implied in the Creator’s answer is the idea that He was ready to give more instructions… once Moses calmed down enough to act on them. (As the leader of a great nation, he was also new at this.)

    The lesson for us? When we call on the Creator for help, it’s not enough to express our fears and hopes, or to ask, “Where are You??!” We should expect the help that we are asking Him to send, and be ready to move with it the moment it arrives!

    And yet, as we see in the crossing of the Sea, accepting the Holy One’s miraculous help may also take courage. Imagine walking on a dirt path between two giant quivering walls made of water… in a huge crowd that prevents you from backing out!

    Faith is not passive, but active. We must find out what the Creator intends to do, and then follow Him in the doing. “All nations surrounded me; in the name of the LORD I will certainly fend them off… I will give thanks to You, for You have answered me, and You have become my salvation.” (Ps. 118:10, 21) On the other hand, this favor is not earned; it is given as soon as we begin to trust: “The one who trusts in the LORD, lovingkindness will surround him.” (Ps. 32:10)

    We also need to recognize that the Creator doesn’t always deliver His people from physical harm. The hardest challenge to waiting and trusting GOD was in the Holocaust, when millions of Jews were sent to their deaths. The story is told about one such “death train” headed for an extermination camp, packed with crying children and parents trying to soothe them while inwardly agonizing over their fate. As some were praying, one person began singing the traditional song, “I believe with perfect faith in the coming of the Messiah… and even if he delays, I will still wait every day for him to come.”

    Some were miraculously rescued from that horror, which is why we have eyewitness testimonies. Most were not rescued. Some Jews lost their faith as a result; some found their faith strengthened. Regardless, there is no doubt that the Holy One heard every suffering person, just as He heard the crying of His people in Egypt.

    After instructing Moses on how work with Him, the Holy One repeated His goal: Take the Israelites through the sea on dry land, provoke the Egyptians to chase them, and then… be “honored” in some way still not revealed. “And the Egyptians will know that I am the LORD.” (Exod. 14:4, repeated in v. 18) Only when Moses took action did GOD also take action, effortlessly sending the Egyptians into a panic and receiving the honor that He spoke of (v.24-25).

    We who have the advantage of knowing the holy Scriptures can recognize this announcement as a prelude to supernatural action, a deed that could only be attributed to the Lord of heaven and earth. The promise that someone “will know that I am the LORD” occurs in the Tanach over 50 times, and all of them are impossible situations. Seven times it relates to the redemption of Israel from Egypt. Others are about the beginning – and end – of Israel’s exile, and the judgment of the wicked. One refers to the holiness of Zion in the End of Days:

    “Then you will know that I am the LORD your GOD, dwelling on Zion, My holy mountain. So Jerusalem will be holy, and strangers will no longer pass through it.” (Joel 3:17)

    The slavery in Egypt, the Exodus and the parting of the Sea are used as metaphors in a prophecy of Israel’s return from worldwide exile. And as with the original Passover miracles, this also is something only the Holy One can do:

    “’When I scatter them among the peoples, they will remember Me in distant countries, and they with their children will live and come back. I will bring them back from the land of Egypt and gather them from Assyria; and I will bring them into the land of Gilead and Lebanon until no room can be found for them.

    “’And they will pass through the sea of distress, and He will strike the waves in the sea, so that all the depths of the Nile will dry up. And the pride of Assyria will be brought down, and the scepter of Egypt will depart. And I will strengthen them in the LORD, and in His name they will walk,’ declares the LORD.” (Zech. 10:9-12)

    When the Creator performs a miraculous act with Israel, it has a ripple effect.

    “So the LORD saved Israel that day from the hand of the Egyptians, and Israel saw the Egyptians dead on the seashore. When Israel saw the great power which the LORD had used against the Egyptians, the people feared the LORD, and they believed in the LORD and in His servant Moses.” (Exod. 14:30-31)

    Israel wasn’t the only nation to be deeply impressed. Forty years later, Rahab of Jericho told Joshua’s spies that the Canaanites had “heard how the LORD dried up the water of the Sea of Reeds before you when you came out of Egypt… When we heard, our hearts melted and no courage remained in anyone any longer because of you; for the LORD your God, He is GOD in heaven above and on earth below.” (Josh. 2:10-11) 

    And far into the future, many nations would hear about Israel’s amazing GOD and would say to one another, “Come, let’s go up to the mountain of the LORD, to the house of the GOD of Jacob, so that He may teach us about His ways, and that we may walk in His paths.” (Isa. 2:3)

    And that is His ultimate purpose for “baring His holy arm in the sight of the nations – So that all the ends of the earth may see the salvation of our GOD.” (Isa. 52:10) People in every generation, from every nation on earth, will put their faith in Him, forming an unbreakable chain of testimony: “He alone is GOD in heaven and on earth.”

    Far from being obsolete, believers in the Creator need to speak up today more than ever. In spite of our digital world claiming that yesterday’s news is not relevant, people are desperate to grab onto something that will not change under the pressures of momentary fads, drifting boundaries, or bullying mobs. In spite of the endless forms of escape from depression through drugs, trances or “virtual reality”, people are hoping that somewhere, someone will tell them that they are not random accidents in an uncaring universe – but rather they are called into being for a purpose, by Someone who loves them and can guide them into fulfilling, meaningful lives.

    In spite of the world falling into moral darkness while we watch helplessly, people long to believe that there is a bright Day of Judgment coming, when all wrongs will be made right – when the LORD’s righteous king, the Messiah, will bring an end to corruption, betrayal and abuse. 

    “And He will delight in the fear of the LORD, and He will not judge by what His eyes see, nor make decisions by what His ears hear. But with righteousness He will judge the poor, and decide with fairness for the humble of the earth. And He will strike the earth with the rod of His mouth, and with the breath of His lips He will slay the wicked. Also righteousness will be the belt around His hips, and faithfulness the belt around His waist.” (Isa. 11:3-5)

    We who expect that blessed Day are standing in a long, long line with others who came before us. We declare with Israel’s forefather Jacob: “For Your salvation I wait, LORD!” (Gen. 49:18) We repeat the words of Israel’s great king David to the rest of humanity: “Sing to the LORD, all the earth! Proclaim good news of His salvation from day to day. Tell of His glory among the nations, His wonderful deeds among all the peoples.” (2 Chron. 16:23-24)

    The song that Israel sang on the other side of the split Sea of Reeds says it best (Exod. 15:2):

    “The LORD is my strength and song,
    And He has become my salvation;
    This is my GOD, and I will praise Him;
    My father’s GOD, and I will exalt Him!”

    May we stand shoulder to shoulder in our declaration of faith in the living GOD.

    Be blessed by the Most High, from Zion and Jerusalem,

  • ”Tästä tulet tietämään, että minä olen HERRA” Pesach 5783

    ”Tästä tulet tietämään, että minä olen HERRA” Pesach 5783

    Kertomus Israelin lähdöstä Egyptistä on kuin kertomus raskaana olevasta naisesta, jonka synnytyksen aika on lähestymässä. Heprealaiset orjat ovat varmaan kokeneet samanlaisia jännittyneen odotuksen, ihmetyksen ja pelon tunteita, sillä olihan nyt kyse kokonaisen kansan syntymisestä.

    Jumala oli antanut Moosekselle sanoman, joka hänen piti viedä Egyptin mahtavalle hallitsijalle. Näistä sanoista on tullut maailmankuuluja Pääsiäisen johdantosanoina: ”HERRA, heprealaisten Jumala, on lähettänyt minut sinun luoksesi ja käskenyt sanoa: Päästä minun kansani, että se voisi palvella minua…” (2. Moos. 7:16).

     Koska nämä sanat ovat meille niin tuttuja, meiltä voi jäädä huomaamatta tämän yksinkertaisen sanoman rohkea haaste: ”Myönnä, että nämä eivät ole sinun kansaasi. He kuuluvat Minulle. Ja heidän tarkoituksensa elämässä on palvella Minua, ei sinua.”

    Faraon vastaus on yhtä kuuluisa: ”Kuka on HERRA, että minun pitäisi totella häntä ja päästää Israel?”(2. Moos.5:2). Oli tyhmää kieltäytyä tottelemasta taivaan ja maan Luojaa, mutta myönnettäköön, että monien sukupolvien kokemuksiin perustuvat tosiasiat tukivat faraota. Jos tämä Jumala oli todella olemassa, miksi Hän ei ollut vaatinut kansaansa heprealaisten 400 vuotta kestäneen orjuuden aikana?

    Meille ei kerrota syytä, mutta meille kerrotaan, että Hän on tiennyt lopun alusta alkaen. Luoja kertoi Pääsiäissuunnitelmansa ystävälleen Abramille solmiessaan kahden osapuolen välisen liiton tämän kanssa kauan ennen kuin Hänen ”kansaansa” oli edes olemassa:

    ”HERRA sanoi Abramille: ´Tiedä totisesti, että jälkeläisesi tulevat elämään muukalaisina maassa, joka ei ole heidän, ja heidän on oltava sortajiensa orjina neljäsataa vuotta´” (1. Moos. 15:13-14).

    He pääsisivät orjuudesta johtajanaan mies, joka ei ollut karismaattinen johtaja ja joka ei pitänyt itseään johtajana (2. Moos. 3:11). Jumalan valitsema mies yritti useaan kertaan kieltäytyä tehtävästä (4:10-13). Ja jo muutaman kerran faraon edessä oltuaan Mooses koki epäonnistuneensa: ”Herra, miksi olet tehnyt pahaa tälle kansalle? Miksi olet lähettänyt minut? Siitä asti kun minä menin faraon luo puhumaan sinun nimessäsi, hän on tehnyt pahaa tälle kansalle, etkä sinä suinkaan ole vapauttanut kansaasi” (5:22-23).

    Mutta taaskin Toora todistaa, että HERRA oli alusta pitäen selvillä siitä, että näin tulisi tapahtumaan. Lisäksi Hän oli kertonut suunnittelemansa vastauksen Moosekselle palavan pensaan luona: ”Mutta minä tiedän, ettei Egyptin kuningas anna teidän lähteä muuten kuin väkevän käden pakottamana. Siksi minä ojennan käteni ja lyön Egyptiä kaikenlaisilla ihmeilläni, joita minä teen sen keskellä, ja sen jälkeen hän päästää teidät” (2. Moos.3:19-20).

    Jumala oli puhunut kymmenennestä vitsauksesta jo ennen kuin Mooses meni faraon puheille: ”Kun menet takaisin Egyptiin, niin katso että teet faraon edessä kaikki ne tunnusteot, joihin minä olen antanut sinulle vallan. Mutta minä paadutan hänen sydämensä, eikä hän päästä kansaa. Sano silloin faraolle: ´Näin sanoo HERRA: Israel on minun esikoispoikani. Minä käsken sinua: päästä poikani, niin että hän voi palvella minua. Jos kieltäydyt päästämästä häntä, niin tiedä, että minä surmaan sinun esikoispoikasi´” (2. Moos.4:21-23).

    Vaikka Mooses näytti unohtaneen suunnitelman, Luoja ei nuhdellut häntä, vaan toisti sen kärsivällisesti: ”Nyt saat nähdä, mitä minä teen faraolle. Väkevän käden pakottamana hän päästää israelilaiset ja väkevän käden pakottamana hän karkottaa heidät maastaan” (2. Moos. 6:1). HERRA ei nuhdellut Moosesta silloinkaan, kun Mooses kapinoi faraon eteen menemistä vastaan (6:12). Sen sijaan teksti siirtyy ikään kuin sivuraiteelle ja alkaa kertoa sukupuusta, joka päätyy lopulta Moosekseen (6:14-26). Mikä tämän tarkoitus on? Se osoitti, että Mooses oli oikeassa: hänellä ei ollut maallisen mittapuun mukaan johtajuuteen tarvittavia ansioita. Hänen heimonsa ei ollut Israelin esikoisia, hänen sukunsa ei ollut Leevin heimon esikoisia, eikä Mooses (eikä Aaron) ollut perheen esikoinen. Silti meille kerrotaan kolme kertaa (6:26-27), että HERRA valitsi tieten tahtoen juuri Mooseksen.

    Kuinka uskaltaisi niin vaatimatonta syntyperää oleva mies esittää vaatimuksia Egyptin kuninkaalle, jota kunnioitettiin jumalana? Koska ”Minä olen HERRA” (6:29).

    Jälleen kerran Luoja ilmoitti, että hän tuntee tulevaisuuden ja että Hän myös hallitsee sitä: ”Mutta minä paadutan faraon sydämen. Vaikka minä teen paljon ihmeitäni ja tunnustekojani Egyptin maassa, farao ei kuule teitä. Mutta minä ojennan käteni Egyptiä vastaan ja vien suurten tuomioiden voimalla sotajoukkoni ja kansani, israelilaiset, pois Egyptin maasta” (2. Moos. 7:3-4).

    Mikä oli lopullinen päämäärä? ”Egyptiläiset tulevat tietämään, että minä olen HERRA” (7:5). Tämä toistuu monta kertaa pääsiäiskertomuksessa (2. Moos. 6:7, 7:17, 14:4, 14:8).

    Maan ja taivaan Luoja lähetti viestin kaikille tuleville ihmissukupolville ja varsinkin Israelin kansalle. HERRA oli, ja tulee aina olemaan, ainoa, joka vapauttaa kansansa valitsemansa ihmisen kautta ja sen suunnitelman mukaan, jonka Hän on tehnyt alusta alkaen. Hän tietää edeltä jokaisen yrityksen vastustaa Häntä ja jokainen vastustamisyritys vain edistää Hänen omaa suunnitelmaansa.

    Silloin kun tilanne näyttää toivottomalta, se on Luojan valmistama tilaisuus tehdä jotain sellaista, mikä tekee Hänet tunnetuksi… LUODA UUTTA!  

     Vaikka Israelin kansa olisi enää vain kasa ”kuolleita luita”, he virkoavat henkiin hengellisesti, palaavat fyysisesti omaan maahansa… ja kaikki tulevat tietämään, että on vain Yksi, joka voi olla siitä vastuussa:

    ”Ihmislapsi, nämä luut ovat koko Israelin heimo. He sanovat: ´Meidän luumme ovat kuivuneet, toivomme on mennyt ja me olemme hukassa.´ Sen tähden profetoi ja sano heille: Näin sanoo Herra, HERRA. Katso, minä avaan hautanne ja nostan teidät, kansani, ylös haudoistanne ja tuon teidät Israelin maahan. Te tulette tietämään, että minä olen HERRA, kun minä avaan hautanne ja nostan teidät, minun kansani, ylös haudoistanne. Minä panen teihin Henkeni, ja te heräätte eloon. Minä sijoitan teidät omaan maahanne, ja te tulette tietämään, että minä, HERRA, olen puhunut ja minä toteutan sanani, sanoo HERRA” (Hes. 37:11-14).

    Pääsiäisen aattona juutalaiset istuutuvat Seder-aterialle kerratakseen yksityiskohtia yliluonnollisesta Jumalan voiman ilmenemisestä Egyptissä lähes 4000 vuotta sitten. Tuona iltana me tunnustamme olevamme yhtä kansaa kaikkien vuosisatojen ja kaikkialla maailmassa olevien juutalaisten kanssa. Me tunnustamme viinilasimme korkealle kohottaen, että ”jokaisessa sukupolvessa” me, Israelin suku, olemme nähneet tämän vapautuksen tapahtuvan yhä uudestaan.

    HERRA ei aina paljasta suunnitelmaansa etukäteen eikä tee ilmiselviä ihmeitä jotka kumoavat luonnonlait.  Joskus Hän viivyttää kohtaamistaan niiden kanssa, jotka ”nousevat tuhoamaan” Hänen kansaansa. Mutta Hän ilmestyy aina ennen kuin vihollisemme voi voittaa ja ”Hän pelastaa meidät heidän käsistään”.

    Vihollisemme ajattelevat aina faraon tavoin: ”Minä en tunne HERRAA, enkä myöskään päästä Israelia” (2. Moos. 5:2). Toiset kieltävät HERRAN olemassaolon, toiset taas (Korvausteologian opettajien tavoin) kieltävät Israelin laillisuuden, mutta pohjimmiltaan kaikki kieltävät sen todellisuuden, että Israelin kansa kuuluu HERRALLE niin kauan kuin yö seuraa päivää (Jer. 33:23-26).

    On muitakin, ovelampia yrityksiä pyyhkiä juutalaiset pois maailman kartalta hyökkäämällä heidän erilaista identiteettiään vastaan.  Israel ei voi olla koskaan sellainen kuin joku muu kansa:”Sinut on HERRA, sinun Jumalasi, valinnut kaikista maan päällä olevista kansoista, että olisit hänen omaisuuskansansa” (5. Moos. 7:6, 14:2). Jokainen, joka kehottaa Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisiä jättämään noudattamatta niitä käskyjä, jotka HERRA antoi Israelille ”kaikkia sukupolvia varten”, tai joka väittää, että Hän on muuttanut mielensä ja kumonnut ne, kieltäytyy päästämästä Israelia palvelemaan HERRAA. He kysyvät faraon lailla: ”Kuka on HERRA että minun pitäisi totella häntä” Israelin suhteen?

     Kun HERRA tekee itsensä tunnetuksi kansakunnille, Hän tekee sen ennen kaikkea oman kansansa Israelin kautta. ”Kun minä osoitan teissä pyhyyteni kansojen nähden, ne tulevat tietämään, että minä olen HERRA” (Hes. 36:23). ”Kansat tulevat tietämään, että minä olen HERRA, joka pyhitän Israelin kansan, kun minun pyhäkköni on sen keskellä ikuisesti” (Hes. 37:28).

    Hän tekee itsensä tunnetuksi maailmalle myös viemällä Israelin kansan takaisin heidän omaan maahansa: ”Kun HERRA käänsi Siionin kohtalon, me olimme kuin unta näkevät.  Silloin suumme täyttyi naurusta ja kielemme riemusta. Silloin sanottiin kansojen keskuudessa: ´HERRA on tehnyt suuria heitä kohtaan´” (Ps. 126:1-2).

    Israelin vihollisetkin tulevat tietämään sen, mutta heidän reaktionsa on erilainen: ”Tämä kaupunki [Jerusalem] oleva minulle kunniaksi ja iloksi, ylistykseksi ja kirkkaudeksi kaikkien maan kansojen edessä. Kun ne kuulevat kaikesta hyvästä, mitä minä sille teen, ne pelkäävät ja vapisevat kaiken hyvinvoinnin ja menestyksen vuoksi, jonka minä sille suon” (Jer. 33:7-9).

    Ja kun HERRA tahtoo ilmoittaa itsensä itsepäiselle Israelille, Hän aikoo tehdä sen pakanakansojen kautta, jotka auttavat Häntä tuossa ennalleen palauttamisessa.

    ”Katso, minä nostan käteni kansakuntien puoleen, kohotan lippuni kansoja kohti. He tuovat sinun poikasi sylissään ja kantavat tyttäriäsi olallaan. Kuninkaista tulee sinulle lastenhoitajat, heidän ruhtinattaristaan imettäjät…Silloin sinä [Siion] tiedät, että minä olen HERRA” (Jes. 49:22-23).

    ”Sinä saat imeä kansojen maitoa, kuninkaiden rintoja. Sinä tulet tuntemaan, että minä, HERRA, olen sinun auttajasi, Jaakobin Väkevä on sinun lunastajasi” (Jes. 60:16).

    ”Palvelijani Jaakobin ja valittuni Israelin tähden minä kutsuin sinut [Koores] nimeltä ja annoin sinulle kunnianimen, vaikka sinä et minua tuntenut…Minä vyötän sinut, vaikka sinä et minua tuntenut, jotta auringon nousun maista sen laskun sijoille asti tiedettäisiin, ettei ole ketään muuta kuin minä. Minä olen HERRA, eikä toista ole” (Jes. 45:4-6).

    Tästä ymmärrämme, että vaikka Luoja valitsi Israelin kansan (heidän esi-isilleen antamansa lupauksen tähden), Hän haluaa henkilökohtaisen suhteen jokaisen ihmisen ja jokaisen kansan kanssa maan päällä. Kun Messias hallitsee Jerusalemista, kaikki kansat virtaavat vapaaehtoisesti ”HERRAN vuorelle” (Jes. 2:2) päästäkseen osallisiksi Israelin siunauksista. Häntä kutsutaan edelleen Jaakobin Jumalaksi (Jes. 2:3), mutta Hänen Huoneensa on avoinna kaikille kansoille (Jes. 56:7).

    Pääsiäissederin aikana me laulamme tai lausumme tiettyjä psalmeja, joita kutsutaan nimellä Hallel, eli ylistys- ja kiitoslauluiksi. Silloin kun Temppeli oli vielä Jerusalemissa, Pääsiäisen, Helluntain ja Lehtimajanjuhlan pyhiinvaellusjuhliin (Regelim) saapuvalla kansalla oli tapana laulaa yhdessä psalmeja 113-118, kun he nousivat Herran Huoneeseen vieviä portaita.

    Nämä psalmit muodostavat kuin kertomuksen. Psalmi 113 näyttää mallia aloittaen ylpeänä: ”Kuka on niin kuin HERRA, meidän Jumalamme” (Ps. 113:5), kaikuna Egyptistä saadun lopullisen voiton jälkeen lauletusta kiitoslaulusta (2. Moos. 15:11). Psalmi 114 kuvaa Exodus-kokemusta, psalmi 115 pilkkaa hyödyttömiä epäjumalia ja kehottaa Israelia luottamaan HERRAAN. Psalmi 116 kuvaa iloa henkilökohtaisesta vapautumisesta, ja psalmi 117 kutsuu kansoja yhtymään kiitokseemme. Psalmi 118, Hosanna psalmi, on saanut nimensä jakeesta 25: ”Oi, HERRA, pelasta!” (hepreaksi: ”Ana HaShem – Hoshiya Na!”). Psalmissa vilisee viittauksia Jumalan antamaan pelastukseen, ja psalmi alkaa ja päättyy: ”Kiittäkää HERRAA, sillä hän on hyvä ja hänen armonsa pysyy iankaikkisesti!” (Ps. 118:1,29).

    Yhtykööt tänä Pääsiäisenä kaikki maailman uskovat, jotka tuntevat HERRAN, meidän Jumalamme, julistamaan kanssamme Hänen suuruuttaan:

    ”Ylistäkää HERRAA, kaikki kansat,

     ylistäkää häntä, kaikki kansakunnat.

    Sillä hänen armonsa on voimallinen meitä kohtaan

    ja HERRAN uskollisuus pysyy ikuisesti. Halleluja!”

    (Ps. 117).

    Siunatkoon teitä Kaikkein Korkein Siionista ja Jerusalemista,

    Mordechai ben Yakov

  • Pessach 5783 “Nisto sabereis que eu sou o Senhor.”

    Pessach 5783 “Nisto sabereis que eu sou o Senhor.”

    A história da saída de Israel do Egito é muito parecida com a de uma mulher grávida se aproximando da data prevista para o parto. Os escravos hebreus devem ter sentido a mesma emoção, admiração e medo – pois isso foi nada menos que o nascimento de uma nação.

    Moisés foi enviado com uma mensagem ao poderoso governante do Egito, e as palavras se tornaram mundialmente famosas como o tema da Pessach: “O Senhor, o Deus dos hebreus, me enviou a ti, dizendo: ‘Deixa ir o meu povo, para que me sirvam’” (Êxodo 7:16).

    E porque as palavras são tão familiares, podemos perder o ousado desafio nesta mensagem simples: “Admita que este não é o seu povo; eles pertencem a Mim. E seu propósito na vida é servir a Mim, não a você.”

    A resposta do Faraó é igualmente famosa: “Quem é o Senhor para que eu ouça a sua voz e deixe Israel partir?” (Êxodo 5:2) Ele foi imprudente em recusar o Criador do céu e da terra, mas devemos admitir que ele foi apoiado pelos “fatos reais” por gerações. Se esse DEUS era real, por que Ele não reivindicou Seu povo durante 400 anos de escravidão hebraica?

    Não sabemos o porquê, mas sabemos que Ele conhecia o fim desde o princípio. O Criador compartilhou Seu plano de Pessach com Seu amigo Abrão, no Pacto Entre as Partes, muito antes de Seu “povo” existir:

    “Então o Eterno disse a Abrão: ‘Tenha certeza de que seus descendentes serão estrangeiros em uma terra que não é deles, onde serão escravizados e oprimidos por quatrocentos anos. Mas também eu julgarei a nação a quem servirão, e depois sairão com muitos bens’” (Gn 15:13-14).

    Eles “sairiam” sob a liderança de um homem que não era um líder carismático e que não se via como um líder (Êxodo 3:11). Diante da escolha de DEUS repetidamente tentou recusar a designação (Êxodo 4:10-13). E logo no início do confronto com o Faraó, Moisés já se sentia um fracasso: “SENHOR, por que fizeste mal a este povo? Por que você me enviou? Desde que vim ao faraó para falar em teu nome, ele tem feito mal a este povo, e tu não salvaste o teu povo de maneira alguma”. (Êxodo 5:22-23)

    Mas aqui novamente, a Torá testifica que o SENHOR sabia desde o início que isso aconteceria. Além do mais, Ele compartilhou Sua resposta planejada com Moisés na Sarça Ardente: “Mas eu sei que o rei do Egito não permitirá que você vá, exceto sob pressão. Estenderei a mão e ferirei o Egito com todos os milagres que farei no meio dele; e depois disso ele vai deixar você ir. (Êxodo 3:19)

    Antes de Moisés se encontrar com Faraó, DEUS já havia falado sobre a décima praga: “Quando você voltar ao Egito, veja se faz diante de Faraó todas as maravilhas que coloquei em seu poder; mas endurecerei o seu coração para que não deixe ir o povo. Então dirás a Faraó: Assim diz o Senhor: “Israel é meu filho, meu primogênito. Então eu disse a você: ‘Deixe meu filho ir para que ele possa me servir’; mas você se recusou a deixá-lo ir. Eis que vou matar o teu filho, o teu primogênito.”’” (Êxodo 4:21-23)

    No entanto, quando Moisés aparentemente esqueceu o plano, o Criador não o repreendeu. Ele pacientemente repetiu: “Agora você verá o que farei com Faraó; pois sob pressão ele os deixará ir e sob pressão os expulsará de sua terra. (Êxodo 6:1) O protesto de Moisés contra a ideia de voltar para Faraó (v. 12) também não recebeu repreensão. Em vez disso, a Torá faz um desvio estranho, recitando alguma linhagem que finalmente termina com Moisés (v. 14-26). Qual é seu propósito? Para mostrar que Moisés estava certo – ele não estava qualificado para a liderança – não pelos padrões terrenos. Sua tribo não era a primogênita de Israel, seu clã não era o primogênito da tribo de Levi, nem Moisés (ou Aarão) era o primogênito de sua família. No entanto, três vezes (v. 26-27) somos informados de que o Senhor escolheu Moisés deliberadamente.

    Como um homem de origem tão humilde ousaria fazer exigências a um rei egípcio, que também era reverenciado como uma divindade? Porque “Eu sou o Senhor”. (v. 29)

    Mais uma vez, o Criador anunciou não apenas Seu conhecimento do futuro, mas Seu controle sobre ele: “Mas endurecerei o coração de Faraó, para que multiplique Meus sinais e Minhas maravilhas na terra do Egito. Quando Faraó não vos ouvir, porei a minha mão sobre o Egito e tirarei da terra do Egito os meus exércitos, o meu povo, os filhos de Israel, com grandes juízos”. (Êxodo 7:3-4)

    O objetivo final? “Então os egípcios saberão que eu sou o SENHOR.” (v. 5) Isso é repetido muitas vezes na história de Pessach (Êxodo 6:7, 7:17, 14:4, 14:8).

    O Criador do céu e da terra estava enviando uma mensagem a todas as futuras gerações da humanidade, e especialmente ao povo de Israel. Foi – e sempre será – somente o Senhor que liberta o Seu povo, por quem Ele quer, seguindo um plano que Ele traçou desde o início. Cada tentativa de resistir a Ele é pré-conhecida e apenas promoverá Seus próprios planos.

    Quando uma situação parece desesperadora, o Criador apenas preparou o cenário para fazer o que O torna famoso… CRIAR!

    Mesmo quando o povo de Israel for reduzido a um monte de “ossos secos”, eles reviverão espiritualmente, retornarão fisicamente à sua própria terra… e todos saberão que há apenas Um que pode ser responsável:

    “Filho do homem, estes ossos são toda a casa de Israel; eis que eles dizem: ‘Nossos ossos estão secos e nossa esperança pereceu. Estamos completamente isolados. Portanto, profetize e diga a eles: ‘Assim diz o SENHOR DEUS:
    ‘Eis que vou abrir as suas sepulturas e fazer você sair das suas sepulturas, povo meu; e eu vos conduzirei à terra de Israel. Então sabereis que eu sou o Senhor , quando eu abrir as vossas sepulturas e vos fizer sair das vossas sepulturas, povo meu. E porei dentro de ti o Meu Espírito e voltarás à vida, e colocar-te-ei na tua própria terra. Então vocês saberão que eu, o SENHOR, falei e fiz isso. ”’” (Ezequiel 37:11-14)

    Na véspera da Pessach, o povo judeu se reclina na refeição do Seder para repetir os detalhes da demonstração sobrenatural do poder de nosso DEUS no Egito há quase 4.000 anos. Naquela noite, reconhecemos nosso parentesco como um povo em todo o mundo e através dos séculos. Reconhecemos, com nossos copos de vinho erguidos, que “em cada geração” nós, a Família de Israel, vimos uma repetição dessa libertação.

    O SENHOR nem sempre revela Seu plano com antecedência, ou realiza milagres óbvios que suspendem as leis da natureza. Ele às vezes adia Seu confronto com aqueles que “se levantam para aniquilar” Seu povo. Mas Ele sempre aparece antes que nossos inimigos possam ter sucesso e “Ele nos livra das mãos deles”.

    Nossos inimigos sempre seguem a linha de pensamento do Faraó: “Eu não conheço o Senhor, e também não deixarei Israel ir.” (Êxodo 5:2) Alguns negam a existência do SENHOR, enquanto outros (como os mestres da Teologia da Substituição) negam a legitimidade de Israel; mas todos estão essencialmente negando a realidade de que a nação de Israel pertence ao Senhor enquanto a noite segue o dia (Jeremias 33:23-26).

    Existem outras tentativas mais sutis de apagar o povo judeu atacando sua identidade distinta. Israel nunca pode ser apenas outra nação: “O Senhor, teu Deus, te escolheu para seres o seu povo pessoal dentre todos os povos que há sobre a terra”. (Deuteronômio 7:6, 14:2) Qualquer pessoa que exorte os descendentes de Abraão, Isaque e Jacó a ignorarem os mandamentos que o SENHOR deu a Israel “por todas as gerações”, ou que afirme que Ele mudou de ideia e os aboliu, está se recusando a para “deixar ir Israel para que me sirvam”. Eles se juntaram a Faraó para perguntar: “Quem é o Senhor para que eu ouça a sua voz” a respeito de Israel?

    Quando o SENHOR se dá a conhecer às nações, ele tende a fazê-lo por meio de seu povo Israel. “ Então as nações saberão que eu sou o Senhor, quando eu me mostrar santo entre vocês aos olhos deles.” (Ezequiel 36:23) “ E as nações saberão que eu sou o Senhor que santifico a Israel, quando o meu santuário estiver no meio deles para sempre.” (Ezequiel 37:28)

    Ele também se dá a conhecer ao mundo restaurando o povo de Israel à sua terra: “Quando o Senhor trouxe de volta os cativos de Sião, éramos como aqueles que sonham. Então nossa boca se encheu de riso e nossa língua de júbilo; então disseram entre as nações: ‘Grandes coisas fez o SENHOR por eles .’” (Salmos 126:1-2)

    Os inimigos de Israel também saberão… mas responderão de forma diferente: “Será para Mim um nome de alegria, louvor e glória diante de todas as nações da terra, que ouvirão todo o bem que lhes faço [Israel e Judá], e eles ficarão amedrontados e tremerão por causa de todo o bem e de toda a paz que eu faço para ela [Jerusalém].” (Jeremias 33:7-9)

    Por outro lado, quando o Senhor quer se revelar ao rebelde Israel, ele pretende fazê-lo por meio dos gentios que o ajudam nessa restauração:

    “Eis que levantarei minha mão para as nações e arvorarei minha bandeira para os povos. E eles trarão seus filhos em seus braços, e suas filhas serão carregadas em seus ombros. Os reis serão seus guardiões e suas princesas, suas enfermeiras. E vocês [Sião] saberão que eu sou o SENHOR .” (Isaías 49:22-23)

    “Também sugarás o leite das nações e mamarás no peito dos reis. Então você saberá que eu, o Senhor, sou seu Salvador e seu Redentor, o Poderoso de Jacó”. (Isaías 60:6)

    Ele pode até usar um líder gentio que não O conhece e, por meio dele, fazer com que o mundo inteiro reconheça a DEUS e Seu povo:

    “Por amor de meu servo Jacó, e de Israel, meu escolhido, também te chamei [Ciro] pelo teu nome; Eu lhe dei um título de honra, embora você não Me conheça. Eu te armarei, embora você não me conheça, para que as pessoas saibam, desde o nascer até o pôr do sol, que não há ninguém além de mim. Eu sou o SENHOR, e não há outro. ” (Isaías 45:4-6)

    Isso nos mostra que, embora o Criador tenha escolhido o povo de Israel (por causa de Suas promessas a seus antepassados), Ele deseja um relacionamento com cada indivíduo e nação na terra. Quando o Messias governar de Jerusalém, todas as nações fluirão livremente para “o monte do SENHOR” (Isaías 2:2) e compartilharão das bênçãos de Israel. Ele ainda será chamado de “o DEUS de Jacó” (v. 3), mas Sua Casa estará aberta para todos os povos (Isaías 56:7).

    Durante o Seder da Pessach, cantamos ou recitamos Salmos especiais chamados de canções Hallel (Louvor). Quando o Templo estava em Jerusalém, os adoradores que chegavam para o Regelim (as festas peregrinas de Pessach, Shavuot e Sucot) subiam os degraus da Casa de DEUS enquanto cantavam os Salmos 113-118 juntos.

    A coleção é como uma história. O Salmo 113 dá o tom com a vanglória: “Quem é como o Senhor nosso Deus?” (Salmos 113:5) – ecoando a Canção do Mar após a vitória final sobre o Egito (Êxodo 15:11). O Salmo 114 relata a própria experiência do Êxodo, o Salmo 115 zomba dos ídolos inúteis e exorta Israel a confiar no Senhor, o Salmo 116 descreve a alegria da libertação individual e o Salmo 117 convida as nações a se juntarem a nós em nosso louvor. O Salmo 118, o “ Salmo de Hosana ”, recebe esse nome do versículo 25: “Por favor, Senhor, salva-nos!” (Hebraico: “ Ana Hashem – Hoshiya Na! ”). Está repleto de referências à Salvação de DEUS, começando e terminando com o chamado: “Rendei graças ao SENHOR, porque Ele é bom; porque Sua misericórdia é eterna.” (v. 1, 29)

    Nesta Pessach, que todos os crentes ao redor do mundo, que conhecem o Senhor nosso Deus, se juntem a nós na proclamação de Sua grandeza:

    Louvai ao SENHOR, todas as nações!
    Cantem Seus louvores, todos os povos!
    Porque grande é a sua misericórdia para conosco,
    e a verdade do Senhor dura para sempre.
    Louve o Senhor! (Sl. 117)

    Seja abençoado pelo Altíssimo de Sião e Jerusalém,

    Mordechai ben Yakov