Sabra

Author: yelena

  • Pessach 5783 “Nisto sabereis que eu sou o Senhor.”

    Pessach 5783 “Nisto sabereis que eu sou o Senhor.”

    A história da saída de Israel do Egito é muito parecida com a de uma mulher grávida se aproximando da data prevista para o parto. Os escravos hebreus devem ter sentido a mesma emoção, admiração e medo – pois isso foi nada menos que o nascimento de uma nação.

    Moisés foi enviado com uma mensagem ao poderoso governante do Egito, e as palavras se tornaram mundialmente famosas como o tema da Pessach: “O Senhor, o Deus dos hebreus, me enviou a ti, dizendo: ‘Deixa ir o meu povo, para que me sirvam’” (Êxodo 7:16).

    E porque as palavras são tão familiares, podemos perder o ousado desafio nesta mensagem simples: “Admita que este não é o seu povo; eles pertencem a Mim. E seu propósito na vida é servir a Mim, não a você.”

    A resposta do Faraó é igualmente famosa: “Quem é o Senhor para que eu ouça a sua voz e deixe Israel partir?” (Êxodo 5:2) Ele foi imprudente em recusar o Criador do céu e da terra, mas devemos admitir que ele foi apoiado pelos “fatos reais” por gerações. Se esse DEUS era real, por que Ele não reivindicou Seu povo durante 400 anos de escravidão hebraica?

    Não sabemos o porquê, mas sabemos que Ele conhecia o fim desde o princípio. O Criador compartilhou Seu plano de Pessach com Seu amigo Abrão, no Pacto Entre as Partes, muito antes de Seu “povo” existir:

    “Então o Eterno disse a Abrão: ‘Tenha certeza de que seus descendentes serão estrangeiros em uma terra que não é deles, onde serão escravizados e oprimidos por quatrocentos anos. Mas também eu julgarei a nação a quem servirão, e depois sairão com muitos bens’” (Gn 15:13-14).

    Eles “sairiam” sob a liderança de um homem que não era um líder carismático e que não se via como um líder (Êxodo 3:11). Diante da escolha de DEUS repetidamente tentou recusar a designação (Êxodo 4:10-13). E logo no início do confronto com o Faraó, Moisés já se sentia um fracasso: “SENHOR, por que fizeste mal a este povo? Por que você me enviou? Desde que vim ao faraó para falar em teu nome, ele tem feito mal a este povo, e tu não salvaste o teu povo de maneira alguma”. (Êxodo 5:22-23)

    Mas aqui novamente, a Torá testifica que o SENHOR sabia desde o início que isso aconteceria. Além do mais, Ele compartilhou Sua resposta planejada com Moisés na Sarça Ardente: “Mas eu sei que o rei do Egito não permitirá que você vá, exceto sob pressão. Estenderei a mão e ferirei o Egito com todos os milagres que farei no meio dele; e depois disso ele vai deixar você ir. (Êxodo 3:19)

    Antes de Moisés se encontrar com Faraó, DEUS já havia falado sobre a décima praga: “Quando você voltar ao Egito, veja se faz diante de Faraó todas as maravilhas que coloquei em seu poder; mas endurecerei o seu coração para que não deixe ir o povo. Então dirás a Faraó: Assim diz o Senhor: “Israel é meu filho, meu primogênito. Então eu disse a você: ‘Deixe meu filho ir para que ele possa me servir’; mas você se recusou a deixá-lo ir. Eis que vou matar o teu filho, o teu primogênito.”’” (Êxodo 4:21-23)

    No entanto, quando Moisés aparentemente esqueceu o plano, o Criador não o repreendeu. Ele pacientemente repetiu: “Agora você verá o que farei com Faraó; pois sob pressão ele os deixará ir e sob pressão os expulsará de sua terra. (Êxodo 6:1) O protesto de Moisés contra a ideia de voltar para Faraó (v. 12) também não recebeu repreensão. Em vez disso, a Torá faz um desvio estranho, recitando alguma linhagem que finalmente termina com Moisés (v. 14-26). Qual é seu propósito? Para mostrar que Moisés estava certo – ele não estava qualificado para a liderança – não pelos padrões terrenos. Sua tribo não era a primogênita de Israel, seu clã não era o primogênito da tribo de Levi, nem Moisés (ou Aarão) era o primogênito de sua família. No entanto, três vezes (v. 26-27) somos informados de que o Senhor escolheu Moisés deliberadamente.

    Como um homem de origem tão humilde ousaria fazer exigências a um rei egípcio, que também era reverenciado como uma divindade? Porque “Eu sou o Senhor”. (v. 29)

    Mais uma vez, o Criador anunciou não apenas Seu conhecimento do futuro, mas Seu controle sobre ele: “Mas endurecerei o coração de Faraó, para que multiplique Meus sinais e Minhas maravilhas na terra do Egito. Quando Faraó não vos ouvir, porei a minha mão sobre o Egito e tirarei da terra do Egito os meus exércitos, o meu povo, os filhos de Israel, com grandes juízos”. (Êxodo 7:3-4)

    O objetivo final? “Então os egípcios saberão que eu sou o SENHOR.” (v. 5) Isso é repetido muitas vezes na história de Pessach (Êxodo 6:7, 7:17, 14:4, 14:8).

    O Criador do céu e da terra estava enviando uma mensagem a todas as futuras gerações da humanidade, e especialmente ao povo de Israel. Foi – e sempre será – somente o Senhor que liberta o Seu povo, por quem Ele quer, seguindo um plano que Ele traçou desde o início. Cada tentativa de resistir a Ele é pré-conhecida e apenas promoverá Seus próprios planos.

    Quando uma situação parece desesperadora, o Criador apenas preparou o cenário para fazer o que O torna famoso… CRIAR!

    Mesmo quando o povo de Israel for reduzido a um monte de “ossos secos”, eles reviverão espiritualmente, retornarão fisicamente à sua própria terra… e todos saberão que há apenas Um que pode ser responsável:

    “Filho do homem, estes ossos são toda a casa de Israel; eis que eles dizem: ‘Nossos ossos estão secos e nossa esperança pereceu. Estamos completamente isolados. Portanto, profetize e diga a eles: ‘Assim diz o SENHOR DEUS:
    ‘Eis que vou abrir as suas sepulturas e fazer você sair das suas sepulturas, povo meu; e eu vos conduzirei à terra de Israel. Então sabereis que eu sou o Senhor , quando eu abrir as vossas sepulturas e vos fizer sair das vossas sepulturas, povo meu. E porei dentro de ti o Meu Espírito e voltarás à vida, e colocar-te-ei na tua própria terra. Então vocês saberão que eu, o SENHOR, falei e fiz isso. ”’” (Ezequiel 37:11-14)

    Na véspera da Pessach, o povo judeu se reclina na refeição do Seder para repetir os detalhes da demonstração sobrenatural do poder de nosso DEUS no Egito há quase 4.000 anos. Naquela noite, reconhecemos nosso parentesco como um povo em todo o mundo e através dos séculos. Reconhecemos, com nossos copos de vinho erguidos, que “em cada geração” nós, a Família de Israel, vimos uma repetição dessa libertação.

    O SENHOR nem sempre revela Seu plano com antecedência, ou realiza milagres óbvios que suspendem as leis da natureza. Ele às vezes adia Seu confronto com aqueles que “se levantam para aniquilar” Seu povo. Mas Ele sempre aparece antes que nossos inimigos possam ter sucesso e “Ele nos livra das mãos deles”.

    Nossos inimigos sempre seguem a linha de pensamento do Faraó: “Eu não conheço o Senhor, e também não deixarei Israel ir.” (Êxodo 5:2) Alguns negam a existência do SENHOR, enquanto outros (como os mestres da Teologia da Substituição) negam a legitimidade de Israel; mas todos estão essencialmente negando a realidade de que a nação de Israel pertence ao Senhor enquanto a noite segue o dia (Jeremias 33:23-26).

    Existem outras tentativas mais sutis de apagar o povo judeu atacando sua identidade distinta. Israel nunca pode ser apenas outra nação: “O Senhor, teu Deus, te escolheu para seres o seu povo pessoal dentre todos os povos que há sobre a terra”. (Deuteronômio 7:6, 14:2) Qualquer pessoa que exorte os descendentes de Abraão, Isaque e Jacó a ignorarem os mandamentos que o SENHOR deu a Israel “por todas as gerações”, ou que afirme que Ele mudou de ideia e os aboliu, está se recusando a para “deixar ir Israel para que me sirvam”. Eles se juntaram a Faraó para perguntar: “Quem é o Senhor para que eu ouça a sua voz” a respeito de Israel?

    Quando o SENHOR se dá a conhecer às nações, ele tende a fazê-lo por meio de seu povo Israel. “ Então as nações saberão que eu sou o Senhor, quando eu me mostrar santo entre vocês aos olhos deles.” (Ezequiel 36:23) “ E as nações saberão que eu sou o Senhor que santifico a Israel, quando o meu santuário estiver no meio deles para sempre.” (Ezequiel 37:28)

    Ele também se dá a conhecer ao mundo restaurando o povo de Israel à sua terra: “Quando o Senhor trouxe de volta os cativos de Sião, éramos como aqueles que sonham. Então nossa boca se encheu de riso e nossa língua de júbilo; então disseram entre as nações: ‘Grandes coisas fez o SENHOR por eles .’” (Salmos 126:1-2)

    Os inimigos de Israel também saberão… mas responderão de forma diferente: “Será para Mim um nome de alegria, louvor e glória diante de todas as nações da terra, que ouvirão todo o bem que lhes faço [Israel e Judá], e eles ficarão amedrontados e tremerão por causa de todo o bem e de toda a paz que eu faço para ela [Jerusalém].” (Jeremias 33:7-9)

    Por outro lado, quando o Senhor quer se revelar ao rebelde Israel, ele pretende fazê-lo por meio dos gentios que o ajudam nessa restauração:

    “Eis que levantarei minha mão para as nações e arvorarei minha bandeira para os povos. E eles trarão seus filhos em seus braços, e suas filhas serão carregadas em seus ombros. Os reis serão seus guardiões e suas princesas, suas enfermeiras. E vocês [Sião] saberão que eu sou o SENHOR .” (Isaías 49:22-23)

    “Também sugarás o leite das nações e mamarás no peito dos reis. Então você saberá que eu, o Senhor, sou seu Salvador e seu Redentor, o Poderoso de Jacó”. (Isaías 60:6)

    Ele pode até usar um líder gentio que não O conhece e, por meio dele, fazer com que o mundo inteiro reconheça a DEUS e Seu povo:

    “Por amor de meu servo Jacó, e de Israel, meu escolhido, também te chamei [Ciro] pelo teu nome; Eu lhe dei um título de honra, embora você não Me conheça. Eu te armarei, embora você não me conheça, para que as pessoas saibam, desde o nascer até o pôr do sol, que não há ninguém além de mim. Eu sou o SENHOR, e não há outro. ” (Isaías 45:4-6)

    Isso nos mostra que, embora o Criador tenha escolhido o povo de Israel (por causa de Suas promessas a seus antepassados), Ele deseja um relacionamento com cada indivíduo e nação na terra. Quando o Messias governar de Jerusalém, todas as nações fluirão livremente para “o monte do SENHOR” (Isaías 2:2) e compartilharão das bênçãos de Israel. Ele ainda será chamado de “o DEUS de Jacó” (v. 3), mas Sua Casa estará aberta para todos os povos (Isaías 56:7).

    Durante o Seder da Pessach, cantamos ou recitamos Salmos especiais chamados de canções Hallel (Louvor). Quando o Templo estava em Jerusalém, os adoradores que chegavam para o Regelim (as festas peregrinas de Pessach, Shavuot e Sucot) subiam os degraus da Casa de DEUS enquanto cantavam os Salmos 113-118 juntos.

    A coleção é como uma história. O Salmo 113 dá o tom com a vanglória: “Quem é como o Senhor nosso Deus?” (Salmos 113:5) – ecoando a Canção do Mar após a vitória final sobre o Egito (Êxodo 15:11). O Salmo 114 relata a própria experiência do Êxodo, o Salmo 115 zomba dos ídolos inúteis e exorta Israel a confiar no Senhor, o Salmo 116 descreve a alegria da libertação individual e o Salmo 117 convida as nações a se juntarem a nós em nosso louvor. O Salmo 118, o “ Salmo de Hosana ”, recebe esse nome do versículo 25: “Por favor, Senhor, salva-nos!” (Hebraico: “ Ana Hashem – Hoshiya Na! ”). Está repleto de referências à Salvação de DEUS, começando e terminando com o chamado: “Rendei graças ao SENHOR, porque Ele é bom; porque Sua misericórdia é eterna.” (v. 1, 29)

    Nesta Pessach, que todos os crentes ao redor do mundo, que conhecem o Senhor nosso Deus, se juntem a nós na proclamação de Sua grandeza:

    Louvai ao SENHOR, todas as nações!
    Cantem Seus louvores, todos os povos!
    Porque grande é a sua misericórdia para conosco,
    e a verdade do Senhor dura para sempre.
    Louve o Senhor! (Sl. 117)

    Seja abençoado pelo Altíssimo de Sião e Jerusalém,

    Mordechai ben Yakov

  • Passover 5783 “By this you will know that I am the LORD.”

    Passover 5783 “By this you will know that I am the LORD.”

    The story of Israel’s exit from Egypt is much like a pregnant woman approaching her “due” date for giving birth. The Hebrew slaves must have felt the same excitement, wonder and fear – for this was nothing less than the birth of a nation.

    Moses was sent with a message to the powerful ruler of Egypt, and the words have become world-famous as the theme of Passover: “The LORD, the GOD of the Hebrews, sent me to you, saying, ‘Let My people go, that they may serve Me.’” (Exod. 7:16)

    And because the words are so familiar, we can miss the bold challenge in this simple message: “Admit that these are not your people; they belong to Me. And their purpose in life is to serve Me, not you.”

    Pharoah’s response is equally famous: “Who is the LORD that I should obey His voice to let Israel go?” (Exod. 5:2) He was foolhardy to refuse the Creator of Heaven and earth, but we must admit that he was supported by “the facts on the ground” for generations. If this GOD was real, why didn’t He claim His people during 400 years of Hebrew slavery?

    We aren’t told why, but we are told that He knew the end from the beginning. The Creator shared His Passover plan with His friend Abram, at the Covenant Between the Parts, long before His “people” existed:

    “Then GOD said to Abram, ‘Know for certain that your descendants will be strangers in a land that is not theirs, where they will be enslaved and oppressed for four hundred years. But I will also judge the nation whom they will serve, and afterward they will come out with many possessions.’” (Gen. 15:13-14)

    They would “come out” under the leadership of a man who wasn’t a charismatic leader, and who didn’t see himself as a leader at all (Exod. 3:11). GOD’s choice repeatedly tried to refuse the assignment (Exod. 4:10-13). And early in the confrontation with Pharoah, Moses already felt like a failure: “LORD, why have You brought harm to this people? Why did You ever send me? Ever since I came to Pharaoh to speak in Your name, he has done harm to this people, and You have not rescued Your people at all.” (Exod. 5:22-23)

    But here again, the Torah testifies that the LORD knew from the beginning that this would happen. What’s more, He had shared His planned response with Moses at the Burning Bush: “But I know that the king of Egypt will not permit you to go, except under compulsion. So I will reach out with My hand and strike Egypt with all My miracles which I shall do in the midst of it; and after that he will let you go.” (Exod. 3:19)

    Before Moses met with Pharoah, GOD had already spoken of the tenth plague: “When you go back to Egypt, see that you perform before Pharaoh all the wonders which I have put in your power; but I will harden his heart so that he will not let the people go. Then you shall say to Pharaoh, ‘This is what the LORD says: “Israel is My son, My firstborn. So I said to you, ‘Let My son go so that he may serve Me’; but you have refused to let him go. Behold, I am going to kill your son, your firstborn.”’” (Exod. 4:21-23)

    Yet when Moses seemingly forgot the plan, the Creator didn’t rebuke him. He patiently repeated it: “Now you shall see what I will do to Pharaoh; for under compulsion he will let them go, and under compulsion he will drive them out of his land.” (Exod. 6:1) Moses’s protest against the idea of going back to Pharoah (v. 12) didn’t receive a rebuke either. Instead, the Torah takes an odd detour, reciting some lineage that finally ends with Moses (v. 14-26). What is its purpose? To show that Moses was right – he was not qualified for leadership – not by earthly standards. His tribe was not the firstborn of Israel, his clan was not the firstborn in the tribe of Levi, nor was Moses (or Aaron) the firstborn in their family. Yet three times (v. 26-27) we are told that the LORD deliberately chose Moses. 

    How could a man of such humble origins dare to make demands of an Egyptian king, who was also revered as a deity? Because “I am the LORD.” (v. 29)

    Once more, the Creator announced not only His knowledge of the future, but His control over it: “But I will harden Pharaoh’s heart, so that I may multiply My signs and My wonders in the land of Egypt. When Pharaoh does not listen to you, I will lay My hand on Egypt and bring out My armies, My people the sons of Israel, from the land of Egypt by great judgments.” (Exod. 7:3-4)

    The end goal? “Then the Egyptians shall know that I am the LORD.” (v. 5) This is repeated many times in the Passover story (Exod. 6:7, 7:17, 14:4, 14:8).

    The Maker of Heaven and earth was sending a message to all future generations of mankind, and especially to the people of Israel. It was – and always will be – the LORD alone who delivers His people, by whomever He chooses, following a plan that He has made from the beginning. Every attempt to resist Him is foreknown and will only further His own plans.

    When a situation looks hopeless, the Creator has merely set the stage to do what makes Him famous… CREATE!

    Even when the people of Israel are reduced to a heap of “dry bones,” they will spiritually come alive, physically return to their own land… and everyone will know that there’s only One who could be responsible:

    “Son of man, these bones are the entire house of Israel; behold, they say, ‘Our bones are dried up and our hope has perished. We are completely cut off.’ Therefore prophesy and say to them, ‘This is what the LORD GOD says:
    “Behold, I am going to open your graves and cause you to come up out of your graves, My people; and I will bring you into the land of Israel. Then you will know that I am the LORD, when I have opened your graves and caused you to come up out of your graves, My people. And I will put My Spirit within you and you will come to life, and I will place you on your own land. Then you will know that I, the LORD, have spoken and done it.”’” (Ezek. 37:11-14)

    On Passover Eve, the Jewish people recline at the Seder meal to repeat the details of the supernatural display of our GOD’s power in Egypt nearly 4000 years ago. On that night, we recognize our kinship as one people across the world and across the centuries. We acknowledge, with our cups of wine raised high, that “in every generation” we, the Family of Israel, have seen a replay of this deliverance.

    The LORD doesn’t always reveal His plan in advance, or perform obvious miracles that suspend the laws of nature. He sometimes delays His confrontation with those who “rise up to annihilate” His people. But He always shows up before our enemies can succeed, and “He rescues us from their hand.”

    Our enemies always follow Pharoah’s line of thinking: “I do not know the LORD, and I also will not let Israel go.” (Exod. 5:2) Some deny the existence of the LORD, while others (like Replacement Theology teachers) deny the legitimacy of Israel; but all are essentially denying the reality that the nation of Israel belongs to the LORD for as long as night follows day (Jer. 33:23-26).

    There are other, more subtle attempts to erase the Jewish people by attacking their distinct identity. Israel cannot ever be just another nation: “The LORD your GOD has chosen you to be a people for His personal possession out of all the peoples who are on the face of the earth.” (Deut. 7:6, 14:2) Anyone who urges the descendants of Abraham, Isaac and Jacob to ignore the commands the LORD gave Israel “for all generations,” or who claims that He changed His mind and abolished them, is refusing to “let Israel go that they may serve Me.” They have joined Pharoah in asking, “Who is the LORD that I should obey His voice” concerning Israel?

    When the LORD makes Himself known to the nations, He tends to do it through His people Israel. “Then the nations will know that I am the LORD, when I show Myself holy among you in their sight.” (Ezek. 36:23) “And the nations will know that I am the LORD who sanctifies Israel, when My sanctuary is in their midst forever.” (Ezek. 37:28)

    He also makes Himself known to the world by restoring the people of Israel to their land: “When the LORD brought back the captives of Zion, we were like those who dream. Then our mouth was filled with laughter and our tongue with joyful shouting; then they said among the nations, ‘The LORD has done great things for them.’” (Ps. 126:1-2)

    Israel’s enemies will know it too… but they will respond differently: “It will be to Me a name of joy, praise, and glory before all the nations of the earth, which will hear of all the good that I do for them [Israel and Judah], and they will be frightened and tremble because of all the good and all the peace that I make for it [Jerusalem].” (Jer. 33:7-9)

    Conversely, when the LORD wants to reveal Himself to wayward Israel, He intends to do it through the Gentiles who help Him in that restoration:

    “Behold, I will lift up My hand to the nations and set up My flag to the peoples. And they will bring your sons in their arms, and your daughters will be carried on their shoulders. Kings will be your guardians, and their princesses your nurses…. And you [Zion] will know that I am the LORD.” (Isa. 49:22-23)

    “You will also suck the milk of nations, and suck the breast of kings. Then you will know that I, the LORD, am your Savior and your Redeemer, the Mighty One of Jacob.” (Isa. 60:6)

    He can even use a Gentile leader who doesn’t know Him, and through him cause the whole world to acknowledge both GOD and His people:

    “For the sake of Jacob My servant, and Israel My chosen one, I have also called you [Cyrus] by your name; I have given you a title of honor though you have not known Me…. I will arm you, though you have not known Me, so that people may know, from the rising to the setting of the sun, that there is no one besides Me. I am the LORD, and there is no one else.” (Isa. 45:4-6)

    This shows us that although the Creator chose the people of Israel (because of His promises to their forefathers), He desires a relationship with every individual and nation on the earth. When the Messiah rules from Jerusalem, all the nations will freely stream to “the mountain of the LORD” (Isa. 2:2) and share in Israel’s blessings. He will still be called “the GOD of Jacob” (v. 3), but His House will be open for all peoples (Isa. 56:7).

    During the Passover Seder, we sing or recite special Psalms called the Hallel (Praise) songs. When the Temple was standing in Jerusalem, worshippers arriving for the Regelim (the pilgrim feasts of Passover, Shavuot, and Sukkot) would climb the steps to GOD’s House as they sang Psalms 113-118 together.

    The collection is like a story. Psalm 113 sets the tone with the boast: “Who is like the LORD our GOD?” (Ps. 113:5) – echoing the Song of the Sea after the final victory over Egypt (Exod. 15:11). Psalm 114 recounts the Exodus experience itself, Psalm 115 scoffs at useless idols and calls on Israel to trust in the LORD, Psalm 116 describes the joy of individual deliverance, and Psalm 117 calls on the nations to join us in our praise. Psalm 118, the “Hosanna Psalm,” gets its name from verse 25: “Please, O LORD, do save us!” (Hebrew: “Ana Hashem – Hoshiya Na!”). It’s brimming with references to GOD’s Salvation, beginning and ending with the call: “Give thanks to the LORD, for He is good; for His mercy is everlasting.” (v. 1, 29)

    This Passover, may all the believers around the world, who know the LORD our GOD, join with us in proclaiming His greatness:

    Praise the LORD, all nations!
    Sing His praises, all peoples!
    For His mercy toward us is great,
    And the truth of the LORD is everlasting.
    Praise the LORD! (Ps. 117)

    Be blessed by the Most High from Zion and Jerusalem, Mordechai ben Yakov

  • Tu B’Shvat, istuttamisen juhla

    Tu B’Shvat, istuttamisen juhla

    Shalom ja siunausta, rakkaat ystäväni.

    Pian me vietämme Tu B’Shvat (15 pv. talvikuukautta, Shvat) juhlaa..

    Ensi silmäykseltä tämä vaikuttaa oudolle juhlalle -se ei näytä liittyvän mihinkään, mitä Luoja on määrännyt. Mutta jos katsomme lähemmin, me ymmärrämme, että tällä juhlalla on hengellisiä tasoja, jotka voivat lisätä uskoomme uutta syvyyttä.

    Aloitamme jollakin, mitä  Luoja kehotti Israelin kansaa tekemään heti, kun he saapuvat Luvattuun maahan; heidän tuli istuttaa kaikenlaisia hedelmää tuottavia puita (III Mooses 19:23-25).”Nyt, kun te tulette siihen maahan ja istutatte kaikenlaisia puita ruuaksi…” Kun me tulemme tähän maahan, on ylistyksen arvoista istuttaa siihen syötäviä kasveja.

    Istuttaminen on tosiasiassa jumalallinen tehtävä. Muista, että Luoja itse istutti Edenin puutarhan ennen kuin hän asetti Adamin sinne hoitamaan ja vartioimaan sitä. Kaikki, mikä liittyy istuttamiseen on pyhää. Koko maan Herra pyytää Hänen kansaansa, heitä, jotka rakastavat Häntä, käyttäytymään Hänen laillaan. Istuttaminen Israelin maassa on yksi tapa, jolla me voimme täyttää käskyn, ”Te seuraatte Herraa teidän Jumalaanne.” (V Mooses 13:4 (5))

    Niinpä, kun Israelin maa tuottaa tulosta, me uhraamme Hänelle osan siitä -kättemme työn. Ainakin kaksi etukäteen säädetyistä ajoista on omistettu tälle: ”Vietä myös elonleikkuujuhlaa, kun korjaat ensihedelmät viljastasi, jonka olet kylvänyt peltoosi ja hedelmänkorjuujuhlaa vuoden lopussa, kun olet korjannut vaivannäkösi tulokset pellolta.” (II Mooses 23:16)

    Juuri niin kuin puut tuottavat hedelmää, näin myös ihmiset. On kirjoitettu V Mooses 20:19:”Sillä onko ihminen  kedon puu..?” Mutta alkuperäisessä heprean tekstissä, tämä voidaan lukea myös toteamuksena: ”Sillä ihminen on kedon puu…” Jälkimmäinen ajatuksista vahvistetaan toisella Kirjoituksen kohdalla, joka käyttää samaa vertausta. Esimerkiksi, hän, joka luottaa Luojaan ”..on kuin vesipurojen ääreen istutettu puu, joka tuottaa hedelmänsä ajallaan…(Psalmi 1:3)

    Puu on yhteydessä maahan juuriensa kautta. Sen eloonjäämistä eivät takaa sen oksat, lehdet tai hedelmät -vain syvät juuret voit ravita sitä, pitää sen vakaana myrskyssä ja antaa sille pitkän elämän. Mihin sinun juuresi ovat istutetut ja kuinka syvälle ne ulottuvat?

    Profetioilla istuttamisesta on erityisen syvä merkitys Luojaan uskoville, jotka rakastavat juutalaista kansaa. Jumala sanoo, että Israel viimeisinä päivinä ”…He rakentavat jälleen autiot kaupungit ja asuvat niissä; he istuttavat viinitarhoja ja juovat niiden viiniä, tekevät puutarhoja ja  syövät niiden hedelmiä.” Ja tuohon aikaan, HERRA asuttaa Hänen takaisin palaavan kansansa antaen heille syvät juuret: ” ’Minä myös istutan heidät  heidän maahansa ja heitä ei enää revitä irti juuriltaan heidän maastansa, joka minä olen heille antanut ‘sanoo HERRA sinun Jumalasi.”. (Aamos 9:14-15)

    Perinteinen merkki siitä, että on Tu B’Shvat juhlan aika, on ensimmäinen kukkiva puu uudella kasvukaudella, joka on mantelipuu. Tämän puun nimi hepreaksi liittyy sanaan, joka merkitsee ”ahkera” tai joku joka näkee ”paljon vaivaa” työnsä eteen. Raamatun tutkiskelu mantelipuusta paljastaa sen hengellisen symbolismin pyhässä lampun jalassa (II Mooses 37), Aaronin sauvassa (IV Mooses 17) ja Luojan ”ahkeran  valvonnan” Hänen Sanansa suhteen, jotta se toteutuu (Jeremia 1:11-12).

    Sen lisäksi että Luoja antoi puun ennustaa lähestyvää kevättä, hän myös erotti tietyn alueen paikaksi, joka ilmoittaa Israelin maanpaon päättymisestä samalla tavalla:

     ”Mutta te Israelin vuoret, kasvatatte oksianne ja kannatte hedelmää kansalleni Israelille; sillä he ovat tulossa. Sillä, katso, minä olen teitä varten ja minä käännyn teidän puoleenne ja silloin teitä viljellään ja kylvetään.” (Hezekiel 36:8-9) Tätä vuoristoseutua kutsutaan nykyisin nimillä Judea ja Samaria, nykyisen Israelin sydänmaa. Kuka tahansa, joka ajaa näitten alueitten kautta voi vakuuttaa, että kerran paljaat vuoret ovat kirjaimellisesti puhjennee kasvuun ja tuottamaan hedelmää – sisältäen viinitarhat, jotka voittavat kansainvälisiä viinikilpailuja! Meidän JUMALAMME sanaa pysyy ikuisesti.

    Mutta paljon ennen ”Israelin vuorten” heräämistä, kaipuu nousi maanpakolaisuudessa olevien juutalaisten keskellä 19:nnellä vuosikymmenellä palata heidän esi-isiensä maahan. He katsoivat hedelmällisiä peltoja, hedelmätarhoja ja puutarhoja Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa…ja he oivalsivat että he voisivat tulla tyytyväisiksi ainoastaan kotimaansa hedelmistä…paikassa, jota he eivät olleet koskaan nähneet. Nämä maatalouspioneerit tulivat pölyn, hiekan ja suomudan maahan ja alkoivat istuttaa. Tu B’Shvat’ina 1884 he istuttivat 1500 hedelmäpuuta Galileaan. Täten, joka vuosi siitä lähtien tähän päivän asti, kaikenikäiset juutalaiset koko maassa ovat istuttaneet uusia puita 15 päivä Shvat-kuuta.

    Messiaan päivinä, kun Israel on täysin lunastettu, huomattavia puita nousee esiin pyhästä Temppelistä virtaavan joen varrelle (Hesekiel 47).”Mutta virran varrella, sen molemmilla rannoilla, kasvaa kaikenlaisia puita ruuaksi.  Niiden lehdet eivät lakastu eivätkä niiden hedelmät lopu. Ne kantavat joka kuukausi  hedelmää, sillä virran vedet juoksevat pyhäköstä. Puiden hedelmiä käytetään ruuaksi ja niiden lehtiä lääkkeeksi.” (jae 12)Tämä uusi Edenin puutarha on kaikkia kansoja varten ja he, jotka rakastavat Israelin Jumalaa ”virtaavat sinne.” (Jesaja 2:3)

    Olla istutettujen puitten keskellä on kiehtova kokemus aisteille. Voit kuulla lehtien kahinan tuulessa ja se kuulostaa kuin laululta tai rukoukselta. Jotkut Kirjoitukset vihjaavat, että puut ja kasvit todella kykenevät antamaan kiitokset koko maan Heralle (katso Jesaja 55:12). Psalmin 148 mukaan, meitä kehotetaan liittymään puihin ja kaikkiin luotuihin, maailmanlaajuiseen Tekijämme ylistykseen!

    kuulostaa.

    Nuori tyttö yhdellä keskitysleireistä kertoi vanhemmalle naiselle, ” Minä tiedän kuolevani ja hyväksyn, että se on Jumalan tahto. Ennen kuin tulin tänne, minua hemmoteltiin enkä ottanut hengellisiä asioita vakavasti. Mutta, näetkö tuon puun tuolla?” Hän osoitti puuta, joka kasvoi parakin ulkopuolella. ”Se on ollut paras ystäväni täällä olo aikanani. Olen puhunut sen kanssa monesti, kun olen ollut yksinäinen”

    Hänen ystävänsä katsoi häntä, pohtien mitä sanoa. ”Vastasiko puu sinulle?”

    ”Kyllä, se vastasi”, sanoi tyttö miettien.

    ”Mitä se sanoi?” nainen kysyi todella uteliaana.

    ”Se sanoi, ’minä olen täällä…minä olen täällä…olen elossa, minulla on ikuinen Elämä.’”

    Päätän tämän kirjeen rukoukseen, että Herra, taivaan ja maan Tekijä istuttaa meihin ikuisen elämän Hänen elävän Sanansa kautta, niin että me olemme puu, jonka ”lehti ei lakastu” (Psalmi 1:3).

    Siunatkoon sinua Kaikkein Korkein Siionista ja Jerusalemista

  • Tu B’Shvat, istuttamisen juhla

    Tu B’Shvat, istuttamisen juhla

    Shalom ja siunausta, rakkaat ystäväni.

    Pian me vietämme Tu B’Shvat (15 pv. talvikuukautta, Shvat) juhlaa..

    Ensi silmäykseltä tämä vaikuttaa oudolle juhlalle -se ei näytä liittyvän mihinkään, mitä Luoja on määrännyt. Mutta jos katsomme lähemmin, me ymmärrämme, että tällä juhlalla on hengellisiä tasoja, jotka voivat lisätä uskoomme uutta syvyyttä.

    Aloitamme jollakin, mitä  Luoja kehotti Israelin kansaa tekemään heti, kun he saapuvat Luvattuun maahan; heidän tuli istuttaa kaikenlaisia hedelmää tuottavia puita (III Mooses 19:23-25).”Nyt, kun te tulette siihen maahan ja istutatte kaikenlaisia puita ruuaksi…” Kun me tulemme tähän maahan, on ylistyksen arvoista istuttaa siihen syötäviä kasveja.

    Istuttaminen on tosiasiassa jumalallinen tehtävä. Muista, että Luoja itse istutti Edenin puutarhan ennen kuin hän asetti Adamin sinne hoitamaan ja vartioimaan sitä. Kaikki, mikä liittyy istuttamiseen on pyhää. Koko maan Herra pyytää Hänen kansaansa, heitä, jotka rakastavat Häntä, käyttäytymään Hänen laillaan. Istuttaminen Israelin maassa on yksi tapa, jolla me voimme täyttää käskyn, ”Te seuraatte Herraa teidän Jumalaanne.” (V Mooses 13:4 (5))

    Niinpä, kun Israelin maa tuottaa tulosta, me uhraamme Hänelle osan siitä -kättemme työn. Ainakin kaksi etukäteen säädetyistä ajoista on omistettu tälle: ”Vietä myös elonleikkuujuhlaa, kun korjaat ensihedelmät viljastasi, jonka olet kylvänyt peltoosi ja hedelmänkorjuujuhlaa vuoden lopussa, kun olet korjannut vaivannäkösi tulokset pellolta.” (II Mooses 23:16)

    Juuri niin kuin puut tuottavat hedelmää, näin myös ihmiset. On kirjoitettu V Mooses 20:19:”Sillä onko ihminen  kedon puu..?” Mutta alkuperäisessä heprean tekstissä, tämä voidaan lukea myös toteamuksena: ”Sillä ihminen on kedon puu…” Jälkimmäinen ajatuksista vahvistetaan toisella Kirjoituksen kohdalla, joka käyttää samaa vertausta. Esimerkiksi, hän, joka luottaa Luojaan ”..on kuin vesipurojen ääreen istutettu puu, joka tuottaa hedelmänsä ajallaan…(Psalmi 1:3)

    Puu on yhteydessä maahan juuriensa kautta. Sen eloonjäämistä eivät takaa sen oksat, lehdet tai hedelmät -vain syvät juuret voit ravita sitä, pitää sen vakaana myrskyssä ja antaa sille pitkän elämän. Mihin sinun juuresi ovat istutetut ja kuinka syvälle ne ulottuvat?

    Profetioilla istuttamisesta on erityisen syvä merkitys Luojaan uskoville, jotka rakastavat juutalaista kansaa. Jumala sanoo, että Israel viimeisinä päivinä ”…He rakentavat jälleen autiot kaupungit ja asuvat niissä; he istuttavat viinitarhoja ja juovat niiden viiniä, tekevät puutarhoja ja  syövät niiden hedelmiä.” Ja tuohon aikaan, HERRA asuttaa Hänen takaisin palaavan kansansa antaen heille syvät juuret: ” ’Minä myös istutan heidät  heidän maahansa ja heitä ei enää revitä irti juuriltaan heidän maastansa, joka minä olen heille antanut ‘sanoo HERRA sinun Jumalasi.”. (Aamos 9:14-15)

    Perinteinen merkki siitä, että on Tu B’Shvat juhlan aika, on ensimmäinen kukkiva puu uudella kasvukaudella, joka on mantelipuu. Tämän puun nimi hepreaksi liittyy sanaan, joka merkitsee ”ahkera” tai joku joka näkee ”paljon vaivaa” työnsä eteen. Raamatun tutkiskelu mantelipuusta paljastaa sen hengellisen symbolismin pyhässä lampun jalassa (II Mooses 37), Aaronin sauvassa (IV Mooses 17) ja Luojan ”ahkeran  valvonnan” Hänen Sanansa suhteen, jotta se toteutuu (Jeremia 1:11-12).

    Sen lisäksi että Luoja antoi puun ennustaa lähestyvää kevättä, hän myös erotti tietyn alueen paikaksi, joka ilmoittaa Israelin maanpaon päättymisestä samalla tavalla:

     ”Mutta te Israelin vuoret, kasvatatte oksianne ja kannatte hedelmää kansalleni Israelille; sillä he ovat tulossa. Sillä, katso, minä olen teitä varten ja minä käännyn teidän puoleenne ja silloin teitä viljellään ja kylvetään.” (Hezekiel 36:8-9) Tätä vuoristoseutua kutsutaan nykyisin nimillä Judea ja Samaria, nykyisen Israelin sydänmaa. Kuka tahansa, joka ajaa näitten alueitten kautta voi vakuuttaa, että kerran paljaat vuoret ovat kirjaimellisesti puhjennee kasvuun ja tuottamaan hedelmää – sisältäen viinitarhat, jotka voittavat kansainvälisiä viinikilpailuja! Meidän JUMALAMME sanaa pysyy ikuisesti.

    Mutta paljon ennen ”Israelin vuorten” heräämistä, kaipuu nousi maanpakolaisuudessa olevien juutalaisten keskellä 19:nnellä vuosikymmenellä palata heidän esi-isiensä maahan. He katsoivat hedelmällisiä peltoja, hedelmätarhoja ja puutarhoja Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa…ja he oivalsivat että he voisivat tulla tyytyväisiksi ainoastaan kotimaansa hedelmistä…paikassa, jota he eivät olleet koskaan nähneet. Nämä maatalouspioneerit tulivat pölyn, hiekan ja suomudan maahan ja alkoivat istuttaa. Tu B’Shvat’ina 1884 he istuttivat 1500 hedelmäpuuta Galileaan. Täten, joka vuosi siitä lähtien tähän päivän asti, kaikenikäiset juutalaiset koko maassa ovat istuttaneet uusia puita 15 päivä Shvat-kuuta.

    Messiaan päivinä, kun Israel on täysin lunastettu, huomattavia puita nousee esiin pyhästä Temppelistä virtaavan joen varrelle (Hesekiel 47).”Mutta virran varrella, sen molemmilla rannoilla, kasvaa kaikenlaisia puita ruuaksi.  Niiden lehdet eivät lakastu eivätkä niiden hedelmät lopu. Ne kantavat joka kuukausi  hedelmää, sillä virran vedet juoksevat pyhäköstä. Puiden hedelmiä käytetään ruuaksi ja niiden lehtiä lääkkeeksi.” (jae 12)Tämä uusi Edenin puutarha on kaikkia kansoja varten ja he, jotka rakastavat Israelin Jumalaa ”virtaavat sinne.” (Jesaja 2:3)

    Olla istutettujen puitten keskellä on kiehtova kokemus aisteille. Voit kuulla lehtien kahinan tuulessa ja se kuulostaa kuin laululta tai rukoukselta. Jotkut Kirjoitukset vihjaavat, että puut ja kasvit todella kykenevät antamaan kiitokset koko maan Heralle (katso Jesaja 55:12). Psalmin 148 mukaan, meitä kehotetaan liittymään puihin ja kaikkiin luotuihin, maailmanlaajuiseen Tekijämme ylistykseen!

    kuulostaa.

    Nuori tyttö yhdellä keskitysleireistä kertoi vanhemmalle naiselle, ” Minä tiedän kuolevani ja hyväksyn, että se on Jumalan tahto. Ennen kuin tulin tänne, minua hemmoteltiin enkä ottanut hengellisiä asioita vakavasti. Mutta, näetkö tuon puun tuolla?” Hän osoitti puuta, joka kasvoi parakin ulkopuolella. ”Se on ollut paras ystäväni täällä olo aikanani. Olen puhunut sen kanssa monesti, kun olen ollut yksinäinen”

    Hänen ystävänsä katsoi häntä, pohtien mitä sanoa. ”Vastasiko puu sinulle?”

    ”Kyllä, se vastasi”, sanoi tyttö miettien.

    ”Mitä se sanoi?” nainen kysyi todella uteliaana.

    ”Se sanoi, ’minä olen täällä…minä olen täällä…olen elossa, minulla on ikuinen Elämä.’”

    Päätän tämän kirjeen rukoukseen, että Herra, taivaan ja maan Tekijä istuttaa meihin ikuisen elämän Hänen elävän Sanansa kautta, niin että me olemme puu, jonka ”lehti ei lakastu” (Psalmi 1:3).

    Siunatkoon sinua Kaikkein Korkein Siionista ja Jerusalemista

  • Tu B’Shvat, istuttamisen juhla

    Tu B’Shvat, istuttamisen juhla

    Shalom ja siunausta, rakkaat ystäväni.

    Pian me vietämme Tu B’Shvat (15 pv. talvikuukautta, Shvat) juhlaa..

    Ensi silmäykseltä tämä vaikuttaa oudolle juhlalle -se ei näytä liittyvän mihinkään, mitä Luoja on määrännyt. Mutta jos katsomme lähemmin, me ymmärrämme, että tällä juhlalla on hengellisiä tasoja, jotka voivat lisätä uskoomme uutta syvyyttä.

    Aloitamme jollakin, mitä  Luoja kehotti Israelin kansaa tekemään heti, kun he saapuvat Luvattuun maahan; heidän tuli istuttaa kaikenlaisia hedelmää tuottavia puita (III Mooses 19:23-25).”Nyt, kun te tulette siihen maahan ja istutatte kaikenlaisia puita ruuaksi…” Kun me tulemme tähän maahan, on ylistyksen arvoista istuttaa siihen syötäviä kasveja.

    Istuttaminen on tosiasiassa jumalallinen tehtävä. Muista, että Luoja itse istutti Edenin puutarhan ennen kuin hän asetti Adamin sinne hoitamaan ja vartioimaan sitä. Kaikki, mikä liittyy istuttamiseen on pyhää. Koko maan Herra pyytää Hänen kansaansa, heitä, jotka rakastavat Häntä, käyttäytymään Hänen laillaan. Istuttaminen Israelin maassa on yksi tapa, jolla me voimme täyttää käskyn, ”Te seuraatte Herraa teidän Jumalaanne.” (V Mooses 13:4 (5))

    Niinpä, kun Israelin maa tuottaa tulosta, me uhraamme Hänelle osan siitä -kättemme työn. Ainakin kaksi etukäteen säädetyistä ajoista on omistettu tälle: ”Vietä myös elonleikkuujuhlaa, kun korjaat ensihedelmät viljastasi, jonka olet kylvänyt peltoosi ja hedelmänkorjuujuhlaa vuoden lopussa, kun olet korjannut vaivannäkösi tulokset pellolta.” (II Mooses 23:16)

    Juuri niin kuin puut tuottavat hedelmää, näin myös ihmiset. On kirjoitettu V Mooses 20:19:”Sillä onko ihminen  kedon puu..?” Mutta alkuperäisessä heprean tekstissä, tämä voidaan lukea myös toteamuksena: ”Sillä ihminen on kedon puu…” Jälkimmäinen ajatuksista vahvistetaan toisella Kirjoituksen kohdalla, joka käyttää samaa vertausta. Esimerkiksi, hän, joka luottaa Luojaan ”..on kuin vesipurojen ääreen istutettu puu, joka tuottaa hedelmänsä ajallaan…(Psalmi 1:3)

    Puu on yhteydessä maahan juuriensa kautta. Sen eloonjäämistä eivät takaa sen oksat, lehdet tai hedelmät -vain syvät juuret voit ravita sitä, pitää sen vakaana myrskyssä ja antaa sille pitkän elämän. Mihin sinun juuresi ovat istutetut ja kuinka syvälle ne ulottuvat?

    Profetioilla istuttamisesta on erityisen syvä merkitys Luojaan uskoville, jotka rakastavat juutalaista kansaa. Jumala sanoo, että Israel viimeisinä päivinä ”…He rakentavat jälleen autiot kaupungit ja asuvat niissä; he istuttavat viinitarhoja ja juovat niiden viiniä, tekevät puutarhoja ja  syövät niiden hedelmiä.” Ja tuohon aikaan, HERRA asuttaa Hänen takaisin palaavan kansansa antaen heille syvät juuret: ” ’Minä myös istutan heidät  heidän maahansa ja heitä ei enää revitä irti juuriltaan heidän maastansa, joka minä olen heille antanut ‘sanoo HERRA sinun Jumalasi.”. (Aamos 9:14-15)

    Perinteinen merkki siitä, että on Tu B’Shvat juhlan aika, on ensimmäinen kukkiva puu uudella kasvukaudella, joka on mantelipuu. Tämän puun nimi hepreaksi liittyy sanaan, joka merkitsee ”ahkera” tai joku joka näkee ”paljon vaivaa” työnsä eteen. Raamatun tutkiskelu mantelipuusta paljastaa sen hengellisen symbolismin pyhässä lampun jalassa (II Mooses 37), Aaronin sauvassa (IV Mooses 17) ja Luojan ”ahkeran  valvonnan” Hänen Sanansa suhteen, jotta se toteutuu (Jeremia 1:11-12).

    Sen lisäksi että Luoja antoi puun ennustaa lähestyvää kevättä, hän myös erotti tietyn alueen paikaksi, joka ilmoittaa Israelin maanpaon päättymisestä samalla tavalla:

     ”Mutta te Israelin vuoret, kasvatatte oksianne ja kannatte hedelmää kansalleni Israelille; sillä he ovat tulossa. Sillä, katso, minä olen teitä varten ja minä käännyn teidän puoleenne ja silloin teitä viljellään ja kylvetään.” (Hezekiel 36:8-9) Tätä vuoristoseutua kutsutaan nykyisin nimillä Judea ja Samaria, nykyisen Israelin sydänmaa. Kuka tahansa, joka ajaa näitten alueitten kautta voi vakuuttaa, että kerran paljaat vuoret ovat kirjaimellisesti puhjennee kasvuun ja tuottamaan hedelmää – sisältäen viinitarhat, jotka voittavat kansainvälisiä viinikilpailuja! Meidän JUMALAMME sanaa pysyy ikuisesti.

    Mutta paljon ennen ”Israelin vuorten” heräämistä, kaipuu nousi maanpakolaisuudessa olevien juutalaisten keskellä 19:nnellä vuosikymmenellä palata heidän esi-isiensä maahan. He katsoivat hedelmällisiä peltoja, hedelmätarhoja ja puutarhoja Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa…ja he oivalsivat että he voisivat tulla tyytyväisiksi ainoastaan kotimaansa hedelmistä…paikassa, jota he eivät olleet koskaan nähneet. Nämä maatalouspioneerit tulivat pölyn, hiekan ja suomudan maahan ja alkoivat istuttaa. Tu B’Shvat’ina 1884 he istuttivat 1500 hedelmäpuuta Galileaan. Täten, joka vuosi siitä lähtien tähän päivän asti, kaikenikäiset juutalaiset koko maassa ovat istuttaneet uusia puita 15 päivä Shvat-kuuta.

    Messiaan päivinä, kun Israel on täysin lunastettu, huomattavia puita nousee esiin pyhästä Temppelistä virtaavan joen varrelle (Hesekiel 47).”Mutta virran varrella, sen molemmilla rannoilla, kasvaa kaikenlaisia puita ruuaksi.  Niiden lehdet eivät lakastu eivätkä niiden hedelmät lopu. Ne kantavat joka kuukausi  hedelmää, sillä virran vedet juoksevat pyhäköstä. Puiden hedelmiä käytetään ruuaksi ja niiden lehtiä lääkkeeksi.” (jae 12)Tämä uusi Edenin puutarha on kaikkia kansoja varten ja he, jotka rakastavat Israelin Jumalaa ”virtaavat sinne.” (Jesaja 2:3)

    Olla istutettujen puitten keskellä on kiehtova kokemus aisteille. Voit kuulla lehtien kahinan tuulessa ja se kuulostaa kuin laululta tai rukoukselta. Jotkut Kirjoitukset vihjaavat, että puut ja kasvit todella kykenevät antamaan kiitokset koko maan Heralle (katso Jesaja 55:12). Psalmin 148 mukaan, meitä kehotetaan liittymään puihin ja kaikkiin luotuihin, maailmanlaajuiseen Tekijämme ylistykseen!

    kuulostaa.

    Nuori tyttö yhdellä keskitysleireistä kertoi vanhemmalle naiselle, ” Minä tiedän kuolevani ja hyväksyn, että se on Jumalan tahto. Ennen kuin tulin tänne, minua hemmoteltiin enkä ottanut hengellisiä asioita vakavasti. Mutta, näetkö tuon puun tuolla?” Hän osoitti puuta, joka kasvoi parakin ulkopuolella. ”Se on ollut paras ystäväni täällä olo aikanani. Olen puhunut sen kanssa monesti, kun olen ollut yksinäinen”

    Hänen ystävänsä katsoi häntä, pohtien mitä sanoa. ”Vastasiko puu sinulle?”

    ”Kyllä, se vastasi”, sanoi tyttö miettien.

    ”Mitä se sanoi?” nainen kysyi todella uteliaana.

    ”Se sanoi, ’minä olen täällä…minä olen täällä…olen elossa, minulla on ikuinen Elämä.’”

    Päätän tämän kirjeen rukoukseen, että Herra, taivaan ja maan Tekijä istuttaa meihin ikuisen elämän Hänen elävän Sanansa kautta, niin että me olemme puu, jonka ”lehti ei lakastu” (Psalmi 1:3).

    Siunatkoon sinua Kaikkein Korkein Siionista ja Jerusalemista

  • Tu B’Shvat, the Holiday of Planting

    Tu B’Shvat, the Holiday of Planting

    Shalom and blessings, my dear friends.
    Soon we will celebrate the holiday of Tu B’Shvat (the 15 th day of the winter month, Shvat). This is an odd holiday at first glance – it doesn’t seem connected with anything that the Creator commanded. But if we look more closely, we will see that this observance has spiritual layers which can add new depth to our faith.
    We begin with something that the Creator commanded the people of Israel to do as soon as they reached
    the Land of Promise: they were to plant all kinds of fruit-bearing trees (Lev. 19:23-25). “Now when you enter the land and plant all kinds of trees for food….” When we come to this land, it is praiseworthy to plant it with edible growing things.
    Planting is actually a godly occupation. Remember that the Creator Himself planted the Garden of Eden,
    before setting Adam there to tend and keep it. Everything connected with planting is holy. The Lord of all the earth asks His people, those who love Him, to behave as He does. Planting in the Land of Israel is one way we can fulfill the command, “You shall follow the LORD your God.” (Deut. 13:4)
    Thus, when the Land of Israel yields produce, we offer up to Him some of it – the work of our hands. At least two Appointed Times are dedicated to this: “You shall keep the Feast of the Harvest of the first fruits of your labors from what you sow in the field; also the Feast of the Ingathering at the end of the year when you gather in the fruit of your labors from the field.” (Exod. 23:16)
    Just as trees yield fruit, human beings also do. It is written in Deut. 20:19: “For is the tree of the field a
    human…?” But in the original Hebrew, this can also be read as a statement: “For the man is a tree of the
    field….” The second idea is confirmed by other Scriptures that use the same parallel. For example, the one
    who trusts the Creator “will be like a tree planted by streams of water, which yields its fruit in its season….”
    (Ps. 1:3)
    A tree is connected to the earth by its roots. Its survival is not guaranteed by its branches, leaves or fruit –
    only deep roots can nurture it, keep it stable in a storm, and give it long life. Where are your roots planted, and how deep do they go?
    Prophecies about planting have an especially deep meaning for believers in the Creator who love the Jewish nation. GOD says that Israel in the last days “will rebuild the desolated cities and live in them; they will also plant vineyards and drink their wine, and make gardens and eat their fruit.” And at that time, the LORD will be settling His returning people, giving them deep roots: “’I will also plant them on their land, and they will not be uprooted again from their land which I have given them,’ says the LORD your God.” (Amos 9:14-15)
    The traditional sign that it’s time for Tu B’Shvat is the first blooming tree in the new growing season, which is the almond tree. This tree’s name in Hebrew is related to the word that means “diligent” or someone who puts “great effort” into their work. A Bible study on the almond tree will reveal its spiritual symbolism in the holy Lampstand (Exod. 37), the rod of Aaron (Num. 17), and the Creator’s “diligent watching” over His word to perform it (Jer. 1:11-12).
    In addition to giving a tree to predict the approaching spring, the Creator also set apart a particular region as the place that will announce the end of Israel’s exile in the same way: “But as for you, mountains of Israel you will grow your branches and bear fruit for My people Israel; for they are about to come. For, behold, I am for you, and I will turn to you, and you will be cultivated and sown.” (Ezek. 36:8-9) This mountainous region is today called Judea and Samaria, the heartland of modern Israel. Anyone driving through these areas can confirm that the once-barren mountains are literally bursting with growth and fruit – including vineyards that are winning international wine competitions! The word of our GOD stands forever.
    But long before the awakening of the “mountains of Israel,” a longing arose among the exiled Jews in the 19 th century to return to the Land of their forefathers. They looked at the fruitful fields, orchards and gardens in Europe, Asia and the Americas… and they realized that they would only be satisfied by the fruits of their homeland… a place they had never even seen. These agricultural pioneers came to a land of dust, sand and swampy mud, and they began to plant things. On Tu B’Shvat in 1884, they planted 1500 fruit trees in the Galilee. Thus, every year from then until now, Jews of all ages across the country have planted new trees on the 15 th of Shvat.
    In the days of the Messiah, when Israel will be fully redeemed, remarkable trees will spring up along a river that flows out from the holy Temple (Ezek. 47). “And by the river on its bank, on one side and on the other, will grow all kinds of trees for food. Their leaves will not wither and their fruit will not fail. They will bear fruit every month because their water flows from the Sanctuary, and their fruit will be for food and their leaves for healing.” (v. 12) This new Garden of Eden will be for all the nations, and those who love the God of Israel “will stream to it.” (Isa. 2:3)
    Being among planted trees is a fascinating experience for the senses. You can hear the rustling of the leaves in the wind, and it sounds like a song or a prayer. Some Scriptures hint that the trees and other growing things really are capable of giving thanks to the Lord of all the earth (see Isa. 55:12). According to Psalm 148, we are urged to join the trees, and all created things, in universal praise to our Maker!
    In that context, the following story from the Holocaust may not be so strange as it might first sound.
    A young girl in one of the concentration camps told an older woman, “I know I’m about to die, and I accept that as God’s will. Before I came here, I was pampered and didn’t take spiritual things seriously. But, do you see that tree over there?” She pointed to a tree growing outside their hut. “It has been my very best friend during my time here. I have talked with it lots of times when I was lonely.”
    Her friend looked at her, wondering what to say. “Did the tree answer you?” “Yes, it did,” said the girl thoughtfully.
    “What did it say?” the woman asked with real curiosity. “It said, ‘I am here… I am here… I’m alive, with eternal Life.’” I close this letter with a prayer that the Lord and Maker of Heaven and Earth will plant within us eternal Life, through His living Word, so that we will be the tree whose “leaf does not wither” (Ps. 1:3).


    Be blessed from the Most High in Zion and Jerusalem,

  • Hanukkah 5783

    Hanukkah 5783

    Tänä Valon juhlana – tule etsimään oma ruukkuasi puhdasta oliiviöljyä

    Valon juhla kertoo ihmeistä, jotka tapahtuivat    juutalaiselle kansalle hanukkana.

    • muutamien Luojaan uskovien uskollisten saamat suurenmoiset voitot ”morderneista aktivisteista” (tuon aikakauden ”herännyt” sukupolvi).
    • HERRAN pyhän huoneen hallinnan takaisin saamisen ihme ja onnistuneesti puhdistaa se kauheasta saastasta ja epäjumalista, joita pakanat olivat tuoneet sinne
    • Puhtaan öljyruukun löytymisen ihme; roskien alle haudattuna, mutta yhä sinetöitynä ja käyttöön sopivana Pyhässä Paikassa.
    • Tuon pienen  ruukun ihme, riittävä vain yhdeksi päiväksi; jotenkin kykeni valaisemaan pyhän Temppeli Menoran kahdeksan päivän ajan.

    Meidän ihmisten henget luotiin kuin lampuiksi, kantamaan Hänen Valoaan: ”Ihmisen henki on HERRAN lamppu, tutkien kaikki hänen olemuksensa sisimmät osat.” Snl.20:27. Jotta voimme antaa valoa, meidän myös täytyy löytää ruukullinen puhdasta oliiviöljyä -uskon mitta. Se alkaa etsimällä Valon Lähdettä ja uskoa.

    ”Sillä Sinun luonasi on elämän lähde, Sinun Valossasi me näemme Valon.” Ps.36:9 (10)

    Ehkä olemme vain pieniä lamppuja pikkuruisen valon kera, mutta me kaikki olemme nähneet, kuinka jopa yksi pieni valo voi karkottaa pimeyden, tehden pilkkopimeästä huoneesta vähemmän ahdistavan ja helpomman navigoida. Kun monet pienet valot tulevat yhteen, vaikutus ei ole ainoastaan suurempi. vahvempi valo, vaan toiveikkaampi ja kauniimpi ilmapiiri. Samoin on henkilön kanssa, joka uskoo Luojaan -tai huone täynnä sellaisia ihmisiä. Heidän ympäristönsä saa tuon iloisen,  Jumalan rakkauteen ja voimaan luottamuksen hehkun ja ympärillä olevat ihmiset alkavat kysyä: ”Mistä saatte sellaisen toivon ja ilon?”

    Siinä on meidän mahdollisuutemme sanoa heille: Sinulla on se myös, jos olet halukas menemään Alkulähteelle.

    ”Ja sinä etsit Minua ja löydät Minut, kun sinä etsit Minua koko sydämestäsi.” (Jeremia 29:13)

    Onko henkesi pimeä, kuten sytyttämätön lamppu? Tule Valon Tekijän ja Antajan luo. Anna Hänen puhdistaa sinun henkesi ja tehdä sinut soveliaaksi Hänen pyhään läsnäoloonsa. Etsi tuota uskon alkumäärää sytyttääksesi pieni lamppusi. (Hän on jättänyt yhden pienen, pilaantumattoman ruukun sinun löydettäväksi, piilotettuna johonkin lähistölle). Murra se auki, kaada se henkeesi. Uskalla uskoa Luojan lupaukseen antaa sinulle ”seppeleen tuhkan sijaan, ilo öljyä murheen sijaan ja ylistyksen viitan masentuneen [kirjaimellisesti, ”pimentyneen”] hengen sijaan”. (Jesaja 61:3)

    Kauanko riittää yksi ruukullinen öljyä? Saatat yllättyä. Samat ihmeet, jotka tapahtuivat Hanukan aikana voivat tapahtua myös meille, missä tahansa, milloin tahansa.  Tämä johtuu siitä, että Hanukan Jumala on sama, kaikkialla ja aina.

    Tuokoon tämä Hanukka sinulle pienen puhtaan öljyruukun löytämisen ihmeen, niin että voit sytyttää vakaan, kauniin uskon liekin taivaan ja maan HERRASSA. Tuo Valoa ja Toivoa kaikille heille ympärilläsi. Olkoon sinulla etuoikeus lähettää heidät myös Alkulähteelle etsimään heidän omaa ruukkuaan.

    Siunatkoon sinua Korkein Siionista ja Jerusalemista,

  • Hanukka 5783, kirje 2

    Mikä on Hanukkavalojen viesti meille?

    Oletan, että lähes kaikki lukijani tuntevat Hanukkajuhlan, valon juhlan.

    Silloin juhlitaan valon voittoa pimeydestä, valon uudelleen syttymistä pyhään lampunjalkaan ”Jaakobin Jumalan huoneessa”

    (Jes. 2:3) puhtaan oliiviöljyn voimasta. Niiden, jotka puhdistivat uskollisesti Temppeliä rakkaudesta Israelin Jumalaan, täytyi metsästää lamppuöljyä, joka ei olisi epäjumalanpalvelijoiden saastuttamaa. He jatkoivat itsepäisesti etsimistä ja osuivat vihdoin katseilta piiloon jääneeseen nurkkaan, johon oli unohtunut pieni öljypullo. Kenties joku oli kätkenyt sen sinne tarkoituksella silloin kun kreikkalaiset sotilaat eivät nähneet.

    Horjuiko näiden juutalaisten usko silloin kun he tajusivat, että pullossa oleva öljy riittäisi vain yhdeksi päiväksi? Vai odottivatko he ihmettä, joka sitten tapahtuikin, niin että öljyä riitti siihen asti, että uusi pyhä öljy valmistui? Pyhän öljyn valmistamiseen kului kahdeksan päivää, mistä johtuu, että me sytytämme Hanukkakynttelikköön kynttilän kahdeksana päivänä.

    Juutalainen perinteinen tapa kieltää ehdottomasti käyttämästä Hanukkakynttelikön valoa missään käytännöllisessä tarkoituksessa; sitä tulee ”vain katsella”. Niinpä me rakasta perinnettämme noudattaen keskeytämme pientä Hanukkakynttilää sytyttäessämme arkiaskareemme ja istahdamme muutamaksi minuutiksi vain ihailemaan kynttilöiden heijastamaa valoa. Yrittäkäämme ymmärtää, mikä tekee siitä juhlahetken.

    Kuten tiedämme, kynttilöiden tarkoitus on muistuttaa meitä Temppelissä olevasta Menorasta. Tuon seitsenhaaraisen kultaisen lampunjalan puolestaan tuli muistuttaa meitä ikuisesta Valosta, joka on ilmestyvä, kun Pyhä Ainoa lunastaa Jerusalemin: ”… auringon valo on seitsenkertainen, kuin seitsemän päivän valo sinä päivänä, jona HERRA sitoo kansansa vammat ja parantaa siihen isketyt haavat” (Jes. 30:26). Tuon yhden ”päivän” valo loistaa kuin seitsemän päivää tavallista valoa. Sellainen valo karkottaa vaivattomasti sekä fyysisen että hengellisen Pimeyden. ”Jos poikkeat oikealle tai vasemmalle, kuuluu takaa korviisi nämä sanat: ´Tässä on tie, tätä kulkekaa´”(Jes. 30:21).

    Useimmissa perheissä Hanukkakynttelikkö laitetaan ikkunaan, niin että muutkin pääsevät nauttimaan siitä. Näemme koko huoneen heijastavan kynttilöiden loistetta ja uneksimme silmät auki. Seuraamme kuinka pikkuiset liekit tanssivat ja lepattavat ja puhuvat meille ”noista päivistä tänä aikana”.  Mahdottomalta tuntuvia voittoja, jotka saatiin voittamattomasta vihollisesta. Urhoollista vastarintaa kaikkea sitä vastaan, mikä yrittää kitkeä juutalaisen uskon maan päältä…aina Aabrahamin ajoista meidän päiviimme. Kaikki mitä olemme oppineet Aabrahamin kautta Jumalan uskollisuudesta, ja miten joskus täytyy käydä kieltoja vastaan Hänen uskollisuutensa todistamiseksi.

    Hanukkakynttelikön lepattavat liekit kertovat meille siitä pienestä valon lähteestä, joka oli kätketty hävitetyn Temppelin pimeään nurkkaan odottamaan häntä, jolla olisi kylliksi uskoa etsiä sitä ja löytää se. Poimia se esiin ja käyttää sitä, vaikkei sitä ollut edes tarpeeksi. Odottaa, että Luoja tekisi ihmeen ja antaisi kaiken mitä tarvitaan Hänen tahtonsa tekemiseen.

    Mieleeni muistuu tarina, jonka kuulin erään Afulassa olevan ja Sabran tukeman koulun rehtorilta. Saksassa, Hitlerin valtaannousun aikana, muuan juutalainen perhe katsoi ulos kotinsa ikkunasta Hanukan aikaan – ja he huomasivat tuijottavansa valtaisaa natsilippua, joka liehui kadulla vastapäätä heidän ikkunaansa. He ilmaisivat uhmamielensä laittamalla Hanukkakynttelikkönsä juuri tuohon ikkunaan, niin että heidän natsinaapurinsa voisivat nähdä sen. Tuo pieni ”pullo” puhdasta uskoa kuului rehtorin vaimon perheelle, joka asuu nyt Israelissa.

    Hanukkakynttelikkömme tanssivat liekit kertovat meille kuin lempeästi kuiskaillen suloisen salaisuuden: Ne ovat ”ness”. Tämä heprean sana tarkoittaa ”ihme” mutta myös ”tankoon nostettu viiri” merkiksi kaikille kutsuna kokoontua sen ympärille. Uskomme Luojaan on tuollainen ”ness” – pieni korkealle nostettu valo, joka kutsuu muita kokoontumaan suuren Valon luo. ”Onnellinen se kansa, joka tuntee juhlariemun ja vaeltaa sinun kasvojesi valossa, HERRA” (Ps. 89:16, RK). Kun me vaellamme Hänen valossaan, ihmeitä voi tapahtua ja ihmeitä tapahtuu. Uskon silmin nähdyt  unelmat toteutuvat. Rauniot korjataan, vihollisen jälkeensä jättämä saastaisuus siivotaan pois ja sammuneet liekit sytytetään uudelleen.

    Hanukkakynttelikkömme lepattavat liekit julistavat, että tuo röyhkeä ja mahtava Kreikan valtakunta, joka sulautti itseensä monia kansoja ja kulttuureja, oli nielaisemillaan juutalaisetkin – lukuun ottamatta kourallista taivaan ja maan HERRAAN uskovia juutalaisia, jotka eivät suostuneet yhteistyöhön vihollisen kanssa. Heidän pieniä liekkejään ei voitu sammuttaa. Ja niin hullulta kuin se tuntuukin, juuri nuo pienet liekit karkottivat kreikkalaisen pakanuuden pimeyden isiemme maasta.

    Mutta he tiesivät, miksi he olivat voittaneet sodan: ”Ei väellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo HERRA Sebaot” (Sak. 4:6).

    Hanukkakynttelikköjemme vakaasti palavat kynttilät kertovat  meille, että meidän Jumalamme ei hylännyt meitä niiden monien vuosisatojen kuluessa, kun kansamme koki valloittajia ja vainoa, pakkosiirtolaisuutta ja sulauttamista…kun vain muutama uskon liekki paloi monien muiden sammuessa.  Hän ei unohtanut koskaan lupaustaan tuoda meidät takaisin ja istuttaa meidät meidän omaan maahamme. Ja täällä me nyt olemme.

    Maanpakolaisuudesta takaisin Israeliin paluu on ilmennyt aina muutaman harvan osoittamana uskon tekona. Se alkoi muutaman pioneerin halukkuudesta ottaa haltuunsa Luvatun maan rauniot. Mutta Israel ei ole samanlainen kuin muut maat. ”Öljy”, jota käytettiin kokoamaan Jumalan pyhä kansa, ei voinut olla pelkästään kansallismielistä kunnianhimoa. Sen täytyi olla puhdasta ja saastumatonta ja julistaa uskoa Israelin Jumalaan.

     Perinteisessä hanukkahyrrässä (sevivon) olevien kirjainten mukaan ”Siellä tapahtui suuri ihme”.

    Vaikka vuoden 1948 sionistijohtajisto oli hyvin maallistunut, ihmeen kautta löytyi pieni ”pullo” puhdasta uskoa ja sitä käytettiin. Israelin itsenäisyysjulistus päättyy näihin sanoihin: ”PANNEN LUOTTAMUKSEMME ISRAELIN KALLIOON VAHVISTAMME NIMILLÄMME TÄMÄN JULISTUKSEN.”

    Juutalaiset oppineet sanoivat Israelin uudelleen syntymisen olevan alkua Kirjoituksissa luvatulle Lunastukselle. Tuo vuoden 1948 pieni ”pullo” uskoa ei voisi riittää täydellisen Lunastuksen koittamiseen asti. Ja kuitenkin, jotenkin se ON riittänyt – jo 74 vuotta! Maahansa uudelleen kokoontunut Israel seisoo loistavana ”ihmeenä ja viirinä” (ness) koko maailman huomion keskipisteenä.

    Mutta tuo valo ei ole meidän omaamme:

    ”Nouse, ole kirkas, sillä sinun valkeutesi tulee ja HERRAN kunnia koittaa sinun ylläsi. Sillä katso, pimeys peittää maan ja synkeys kansat, mutta sinun ylitsesi koittaa HERRAN kirkkaus, sinun ylläsi näkyy hänen kunniansa. Kansat vaeltavat sinun valoasi kohti, kuninkaat kohti aamunkoittosi kirkkautta” (Jes. 60:1-3).

    Hanukkakynttelikköjemme vilkkuvat liekit kutsuvat meidät yhtymään niiden toivoon: ”Tulkaa, Jaakobin heimo, vaeltakaamme HERRAN valkeudessa” (Jes. 2:5). Me uudistamme luottamuksemme Israelin kallioon (Jes. 30:29) laulaessamme perinteistä juhlalaulua: ”Maoz Tsur Yeshuati…” (Turvapaikka, Kallio, Pelastukseni).  

    Lapsemme katselevat Hanukkavaloja silmät loistaen, aivan niin kuin meikin ollessamme heidän ikäisiään. – Kyllä, lapseni – unelmoi ihmeistä ja luota siihen, että tuo suuri Valo tekee niitä.-  Eräänä päivänä Hän saapuu ja loistaa kuin merkkituli Jerusalemin yllä. Hänestä tulee tuo ”ness” , joka vetää kaikki kansat luokseen (Jes.2:3).

    Nyt ymmärrämme, miksi emme saa käyttää Hanukkakynttelikön kynttilöitä ”työskentelyvaloina”. Ajatelkaahan, mitä menettäisimmekään!

    Samoin sinä, lukijani, jos sytytät Hanukkakynttelikön tänä juhla-aikana, istahda alas hetkeksi katselemaan sitä. Ala unelmoida.

    Siunatkoon teitä Kaikkein Korkein Siionista ja Jerusalemista,

  • Hanukka 5873 (28.10.2022)

    Hanukka 5873 (28.10.2022)

    Aika oli erittäin pimeä. Epäjumalanpalvelijat pitivät itseään maailman valaistuneimpina ja ”modernin valon” soihdunkantajina: senaikainen (kreikkalainen) filosofia. Todellisuudessa tämä ”valo” kuitenkin pimensi maailmaa ruumiin korostamisen, kreikkalaisen filosofian ja ”modernismin” kautta. Näin kreikkalaisten onnistui pimentää maa maan jälkeen, paikka paikan jälkeen. He yrittivät sitä samaa saavuttuaan Israelin maahan ja siellä asuvan pienen kansan keskuuteen.

    Totta puhuaksemme he onnistuivatkin osittain. Monista juutalaisen kansan jäsenistä tuntui siltä, kuin heidän silmänsä olisivat äkkiä auenneet (”..sitä oli nautinto katsella…” 1. Moos. 3:5-6).  ”Demokratia”, kreikkalainen mytologia/filosofia ja kulttuuri, joka palvoi ruumista ja alastomuutta, olivat uutuuksia, ”uutta valoa”. Mutta toisaalta oli myös kourallinen ihmisiä, joilla oli vahva usko Israelin Jumalaan, Hänen Tooraansa ja säädöksiinsä ja käskyihinsä, jotka Hän välitti patriarkkojen kautta Israelille. Tämä on todellista ja moitteetonta uskoa. He tajusivat ikuisen Jerusalemin ja ”modernin” Ateenan välisen eron. He olivat vähemmistö, jotka päättivät asettaa alttiiksi sielunsa ja henkensä aidon, todellisen uskon puolesta.  He eivät antaneet periksi, vaan taistelivat itseään suurempaa ja mahtavampaa armeijaa vastaan silloin kun terve järki sanoi, että heillä ei ollut pienintäkään mahdollisuutta massiivisia Kreikan joukkoja vastaan, modernia valtakuntaa ja sen aikansa parhailla ja uudenaikaisimmilla aseilla ja moderneilla sotastrategioilla varustettuja joukkoja vastaan, jotka olivat onnistuneet valtaamaan maan toisensa jälkeen, kansan toisensa jälkeen, ja nostamaan Kreikan maailman suurimmaksi valtakunnaksi. 

    Israelin maassa muutamat Israelin Jumalaan uskovat, joilla ei ollut taistelukokemusta eikä moninaisia varusteita – heidän varustuksenaan oli vain suuri usko ja Luojan, kaiken maan Herran, Sana – taistelivat sen lupauksen jatkumisen puolesta, joka oli annettu Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille. Vastoin kaikkia odotuksia he voittivat ihmeen ja uskon voiman avulla. Tuo mitättömän pieni uskovien joukko voitti ja ajoi kreikkalaiset ulos Luvatusta maasta.

    Voitto ei riippunut niiden uskovien fyysisestä etevyydestä, jotka olivat päättäneet seurata Jumalan teitä, vaan kaiken maan Herra teki tämän ihmeen maailman kansojen tähden. ”Herra on paljastanut pyhän käsivartensa kaikkien kansojen nähden ja kaikki maan ääret saavat nähdä meidän Jumalamme antaman pelastuksen” (Jes. 52:10).

    Vihollinen karkotettiin, mutta epäpuhtaus jäi. Toisin sanoen, voitto ei ollut täydellinen, sillä vielä riitti puhdistustyötä. Kun Temppeli oli puhdistettu, heidän piti sytyttää kynttelikkö, juutalaisen kansan ikuinen valon symboli, joka valaisee Pyhän ja meidät. Kynttelikön sytyttäminen onnistui, mutta öljy oli saastunutta. Öljyä oli, mutta se oli epäpuhdasta. Mutta nuo uskovat eivät lannistuneet. He eivät halunneet odottaa niin kauan että uusi öljy valmistuisi. Mitä he siis tekivät??? He etsivät! He eivät tehneet kompromissia.

    Etsivä löytää. He löysivät etsimänsä odottamattomasta paikasta, silmiltä piilossa olevasta nurkkauksesta (ilmeisesti joku Israelin Jumalaan uskova oli piilottanut sen sinne). Tätä pientä öljyn löytymisen ihmettä me nyt juhlimme kahdeksan päivän ajan, emme taistelussa saatua voittoa.

    On totta, että me juutalaiset mainitsemme sotilaallisen voiton ihmeen rukouksissamme ja ilmaisemme kiitoksemme siitä joka päivä. Mutta todellinen juhlinnan syy on pienen öljypullon löytyminen, halu etsiä ja löytää se, mikä on puhdasta. Tästä syystä me juhlimme, siksi että he etsivät uskoen ja toivoen löytävänsä.

    Rakkaat ystäväni, meidän täytyy juhlia uskossa sisimpäämme kätketyn puhtaan öljyn löytymistä. On elintärkeää, että etsimme emmekä luovuta.

    Silloin todellinen ja puhdas valo, joka nopeuttaa lopullista lunastusta, loistaa sisimmässämme.

    (Muistutan vielä meitä, että kaikki mikä kiiltää, loistaa ja säkenöi, ei ole totuudesta.)

    Hanukan kahdeksan päivää ovat kahdeksan pimeää iltaa, jolloin me sytytämme ilta illalta aina yhden kynttilän lisää. Lisäämme yhden uuden kynttilän eilisen kynttilän lisäksi – näin meillä on yksi kynttilä enemmän kuin edellisenä iltana – ja lisäämme yhden uuden pisaran uskoa ja yhden uuden pisaran toivoa.

    Juutalaisen perinteen mukaan emme saa käyttää kynttilöitä missään hyötytarkoituksessa, niitä tulee vain katsella.

    Voimme katsella niitä ja mietiskellä ja kuvitella, millainen oli alkuperäinen valo, Temppelissä olevan Menoran valo.

    Voimme mietiskellä ja rukoilla, että lopullinen lunastus jo toteutuisi…”voimme jo aavistaa sen”…ja kuninkaitten Kuningas ja Shekina-kirkkaus (Jumalan läsnäolo) palaavat Jerusalemiin valtaistuimelle.

    Niin kauan kuin kynttilä (usko) palaa, on toivoa, ja on mahdollista korjata se, mikä on korjattavissa. Tuo kynttilä, tuo tanssiva liekki, on valo sisimmässäni ja minä itse tanssin Luojani edessä.

    Sillä kirjoitettu on: ”Ihmisen henki on Jumalan lamppu”. Minä ja kaikki ne jotka ovat kanssani (”se joka on Herran puolella, tulkoon luokseni”) tanssimme, iloitsemme ja teemme työtä yhdessä kunnes… (Jatka itse).

    Vain tällä tavalla voimme lausua seuraavat siunaukset:

    1.         Kuka käski meidän sytyttää Hanukkavalot…(Talon siunaus).

    2.         Kuka teki ihmeitä esi-isillemme noina päivinä, tähän aikaan… se on todella mahdollista!

    3.         Kuka on virvoittanut meidät uskon kautta ja tuonut meidät tähän hetkeen täynnä uskoa     toivoa.

    4.         Nuo samat silloin tapahtuneet ihmeet, valon voitto pimeydestä, vaikkakin siellä täällä on   vielä merkkejä pimeydestä.

    Yhä on toivoa, että jostain sielustamme löydämme puhdasta öljyä, joka sytyttää meissä todellisen uskon valon.

    Kunpa se tapahtuisi!

    Olkaa siunatut, loistakoon valo teille jokaiselle,

    Valo Siionista ja Jerusalemista.

  • Hanukkah 5783

    Hanukkah 5783

    Tänä Valon juhlana – tule etsimään oma ruukkuasi puhdasta oliiviöljyä

    Valon juhla kertoo ihmeistä, jotka tapahtuivat    juutalaiselle kansalle hanukkana.

    • muutamien Luojaan uskovien uskollisten saamat suurenmoiset voitot ”morderneista aktivisteista” (tuon aikakauden ”herännyt” sukupolvi).
    • HERRAN pyhän huoneen hallinnan takaisin saamisen ihme ja onnistuneesti puhdistaa se kauheasta saastasta ja epäjumalista, joita pakanat olivat tuoneet sinne
    • Puhtaan öljyruukun löytymisen ihme; roskien alle haudattuna, mutta yhä sinetöitynä ja käyttöön sopivana Pyhässä Paikassa.
    • Tuon pienen  ruukun ihme, riittävä vain yhdeksi päiväksi; jotenkin kykeni valaisemaan pyhän Temppeli Menoran kahdeksan päivän ajan.

    Meidän ihmisten henget luotiin kuin lampuiksi, kantamaan Hänen Valoaan: ”Ihmisen henki on HERRAN lamppu, tutkien kaikki hänen olemuksensa sisimmät osat.” Snl.20:27. Jotta voimme antaa valoa, meidän myös täytyy löytää ruukullinen puhdasta oliiviöljyä -uskon mitta. Se alkaa etsimällä Valon Lähdettä ja uskoa.

    ”Sillä Sinun luonasi on elämän lähde, Sinun Valossasi me näemme Valon.” Ps.36:9 (10)

    Ehkä olemme vain pieniä lamppuja pikkuruisen valon kera, mutta me kaikki olemme nähneet, kuinka jopa yksi pieni valo voi karkottaa pimeyden, tehden pilkkopimeästä huoneesta vähemmän ahdistavan ja helpomman navigoida. Kun monet pienet valot tulevat yhteen, vaikutus ei ole ainoastaan suurempi. vahvempi valo, vaan toiveikkaampi ja kauniimpi ilmapiiri. Samoin on henkilön kanssa, joka uskoo Luojaan -tai huone täynnä sellaisia ihmisiä. Heidän ympäristönsä saa tuon iloisen,  Jumalan rakkauteen ja voimaan luottamuksen hehkun ja ympärillä olevat ihmiset alkavat kysyä: ”Mistä saatte sellaisen toivon ja ilon?”

    Siinä on meidän mahdollisuutemme sanoa heille: Sinulla on se myös, jos olet halukas menemään Alkulähteelle.

    ”Ja sinä etsit Minua ja löydät Minut, kun sinä etsit Minua koko sydämestäsi.” (Jeremia 29:13)

    Onko henkesi pimeä, kuten sytyttämätön lamppu? Tule Valon Tekijän ja Antajan luo. Anna Hänen puhdistaa sinun henkesi ja tehdä sinut soveliaaksi Hänen pyhään läsnäoloonsa. Etsi tuota uskon alkumäärää sytyttääksesi pieni lamppusi. (Hän on jättänyt yhden pienen, pilaantumattoman ruukun sinun löydettäväksi, piilotettuna johonkin lähistölle). Murra se auki, kaada se henkeesi. Uskalla uskoa Luojan lupaukseen antaa sinulle ”seppeleen tuhkan sijaan, ilo öljyä murheen sijaan ja ylistyksen viitan masentuneen [kirjaimellisesti, ”pimentyneen”] hengen sijaan”. (Jesaja 61:3)

    Kauanko riittää yksi ruukullinen öljyä? Saatat yllättyä. Samat ihmeet, jotka tapahtuivat Hanukan aikana voivat tapahtua myös meille, missä tahansa, milloin tahansa.  Tämä johtuu siitä, että Hanukan Jumala on sama, kaikkialla ja aina.

    Tuokoon tämä Hanukka sinulle pienen puhtaan öljyruukun löytämisen ihmeen, niin että voit sytyttää vakaan, kauniin uskon liekin taivaan ja maan HERRASSA. Tuo Valoa ja Toivoa kaikille heille ympärilläsi. Olkoon sinulla etuoikeus lähettää heidät myös Alkulähteelle etsimään heidän omaa ruukkuaan.

    Siunatkoon sinua Korkein Siionista ja Jerusalemista,