Sabra

Author: yelena

  • Ajatuksia Siionin maasta ja Jerusalemista ystävilleni ympäri maailmaa

    Ajatuksia Siionin maasta ja Jerusalemista ystävilleni ympäri maailmaa

    Kaikkina näinä vuosina olen noussut ylös Jerusalemiin iloitsemaan ja rukoilemaan ja kokemaan jotain niistä riemullisista tunteista, joita kuningas Daavid koki HERRAN huoneessa. Maailmassa yhä valloillaan olevan pandemiatilanteen vuoksi vain harvat ystäväni voivat tulla vuorelle, jossa Kunnian Kuningas asuu maan päällä. Nimitän mielelläni itseni heidän edustajakseen ja rukoilen siellä heidän puolestaan.

    Kun kosketan Itkumuurin, Kotelin, kiviä, jotka ovat ainoa muisto Toisesta temppelistä, kun rukoilen ja kiitän siellä Herraa ja kun toisinaan astun muurin vieressä olevaan lehtimajaan, minut valtaa tunne, jota en pysty pukemaan sanoiksi. Yritän kuitenkin.

    En ole nasiiri joten minä juon lasin viiniä silloin tällöin ja lausun rukouksen viinin ylitse. Kun juo lasin viiniä (vain yhden lasin!), lämpö leviää koko ruumiiseen ja tuntuu sielussa asti. Sellaisina hetkinä mietin itsekseni: Onko tämä tunne vertauskuva siitä, miltä todellinen usko tuntuu, kun se viriää sisällämme ja valtaa koko ruumiimme ja sielumme? Ja näkyykö tällainen usko meistä ulkopuolisille?

    Ajatus ei ole yhtään hullumpi.  Sillä  todellisen uskon voima on sen rakkaus maailman Luojaan ja  palava halu takertua Häneen ja riippua Hänessä kiinni. Se voi palaa sisällämme, näkyä kasvoillamme ja lopulta murtautua ulos. Niin kuin tulenlieskat, jotka nuolivat Mooseksen näkemää pensasta sitä kuitenkaan kuluttamatta, tällainen tuli antaa lämpöä ja valoa meidän ympärillämme oleville.

    On huomion arvoista, että meitä nimenomaan käsketään ”iloitsemaan kaikesta” (5. Moos. 16:15) – sekä sisäisestä että ulkoisesta – Lehtimajanjuhlan aikana, kun meidän pitää koota ”kättemme työt” – hyvät tekomme ja hyvät ajatuksemme – ja tuoda ne uhrina Kuninkaallemme. Kirjoituksissa kiitetään Luojaa viinin vaikutuksesta: ”Viini ilahduttaa ihmisen sydämen, niin että se saa hänen kasvonsa loistamaan ”(Ps. 104:15, engl. tekstin mukaan).

    Sukkotiin liittyy vielä jotain muutakin ainutlaatuista, jotain muuta kuin Shekinan, Hashemin kirkkauden, ilmestyminen ja yhteen kokoontunut suuri väkijoukko ja ystävät, joita emme tapaa joka päivä. Tämän suuren kolmivaiheisen kokoontumisen aikana me tapaamme toisiamme vaatimattomissa, väliaikaisissa majoissa. Niistä puuttuu palatsien ja huviloiden ylellisyys, eiväthän ne ole edes kunnon taloja, vaan niissä on vain neljä hataraa seinää ja heinistä ja oksista koottu katto, jonka voimakas tuuli voi tempaista mukaansa. Mutta kun nuo yksinkertaiset seinät sulkevat meidät sisäänsä, voimme tuntea päämme yläpuolella Kirkkauden pilven kuin konsanaan autiomaassa, jossa Israelin lapset harhailivat neljäkymmentä vuotta.

    Vaikka eiväthän he oikeasti harhailleet. Tuo Pilvi johdatti heitä ja näytti tietä joka päivä suojellen ja opastaen, joskus ehkä pysähdellen kulussaan, että hitaammatkin kulkijat pysyivät pääjoukon mukana.  Niin kauan kuin he seurasivat Pilveä, he eivät eksyneet. Herran määräämänä hetkenä he pääsisivät perille Lupauksen maahan, joka vuotaa maitoa ja hunajaa.

    Voisimme kuvitella, että Pilvi oli liikkuva Lehtimajan katto, joka ylettyi kattamaan israelilaisten koko leirin.

    Näin on meidänkin kohdallamme. Vaikka meistä tuntuisi, että harhailemme päämäärättä nykyisessä sekasortoisessa maailmassa, meilläkin on tämä aina läsnä oleva Opas ja Varjelija. Mikäli seuraamme Häntä, emme koskaan eksy. Ja jos opimme pysymään aivan Taivaallisen katoksen alla, tunnemme, että ruumiimme, mielemme ja sielumme ovat turvassa. Löydämme levon ja ”iloitsemme kaikesta”.

    Tunnemme saman rentouttavan ja ilahduttavan sisäisen hehkun, jonka viini vaikuttaa meissä, kun Rauhan suoja kietoutuu ympärillemme ja saa uskomme ja rakkautemme virtaamaan ulos sisimmästämme. Kun olemme koolla toinen toistemme kanssa, Hänen Rauhansa ja Ilonsa leviävät ja yhdistävät meitä tiiviimmin toisiimme. Sisäpuolella oleva ja ulkopuolella oleva sekoittuvat ja muovautuvat yhdeksi suureksi rakkauslauluksi Hänelle.

    Ja tämä lohduttaa meitä tänä päivänä: Fyysinen erossa oleminen menettää merkityksensä, sillä Isäämme eivät etäisyydet rajoita. Hän vetää Lehtimajapilvensä alle kaikki omansa, missä he sitten ovatkin.

    Se tunne, jonka koemme kun olemme yhtä Hänen kanssaan ja toinen toistemme kanssa, ei ole pelkästään iloa ja rakkautta, vaan myös turvallisuutta ja luottamusta, niin kuin kuningas Daavidin kirjoittamasta jakeesta käy ilmi: ”Hän piilottaa minut majaansa pahana päivänä, hän kätkee minut telttansa suojaan” (Ps. 27:5). Hepreankielellä ”maja” on tässä jakeessa nimenomaan ”sukka”, lehtimaja.

    Joten päättäkäämme olla murehtimatta pandemian tähden tänä Lehtimajanjuhlana. Tehkäämme sen sijaan parhaamme ilmaistaksemme iloamme Hänelle ja toinen toisillemme. ”Kolmisäikeinen lanka ei helposti katkea” (Saar. 4:12).

    Rakkaudella Siionista ja Lupauksen maasta,

  • Ajatuksia Siionin maasta ja Jerusalemista ystävilleni ympäri maailmaa

    Ajatuksia Siionin maasta ja Jerusalemista ystävilleni ympäri maailmaa

    Kaikkina näinä vuosina olen noussut ylös Jerusalemiin iloitsemaan ja rukoilemaan ja kokemaan jotain niistä riemullisista tunteista, joita kuningas Daavid koki HERRAN huoneessa. Maailmassa yhä valloillaan olevan pandemiatilanteen vuoksi vain harvat ystäväni voivat tulla vuorelle, jossa Kunnian Kuningas asuu maan päällä. Nimitän mielelläni itseni heidän edustajakseen ja rukoilen siellä heidän puolestaan.

    Kun kosketan Itkumuurin, Kotelin, kiviä, jotka ovat ainoa muisto Toisesta temppelistä, kun rukoilen ja kiitän siellä Herraa ja kun toisinaan astun muurin vieressä olevaan lehtimajaan, minut valtaa tunne, jota en pysty pukemaan sanoiksi. Yritän kuitenkin.

    En ole nasiiri joten minä juon lasin viiniä silloin tällöin ja lausun rukouksen viinin ylitse. Kun juo lasin viiniä (vain yhden lasin!), lämpö leviää koko ruumiiseen ja tuntuu sielussa asti. Sellaisina hetkinä mietin itsekseni: Onko tämä tunne vertauskuva siitä, miltä todellinen usko tuntuu, kun se viriää sisällämme ja valtaa koko ruumiimme ja sielumme? Ja näkyykö tällainen usko meistä ulkopuolisille?

    Ajatus ei ole yhtään hullumpi.  Sillä  todellisen uskon voima on sen rakkaus maailman Luojaan ja  palava halu takertua Häneen ja riippua Hänessä kiinni. Se voi palaa sisällämme, näkyä kasvoillamme ja lopulta murtautua ulos. Niin kuin tulenlieskat, jotka nuolivat Mooseksen näkemää pensasta sitä kuitenkaan kuluttamatta, tällainen tuli antaa lämpöä ja valoa meidän ympärillämme oleville.

    On huomion arvoista, että meitä nimenomaan käsketään ”iloitsemaan kaikesta” (5. Moos. 16:15) – sekä sisäisestä että ulkoisesta – Lehtimajanjuhlan aikana, kun meidän pitää koota ”kättemme työt” – hyvät tekomme ja hyvät ajatuksemme – ja tuoda ne uhrina Kuninkaallemme. Kirjoituksissa kiitetään Luojaa viinin vaikutuksesta: ”Viini ilahduttaa ihmisen sydämen, niin että se saa hänen kasvonsa loistamaan ”(Ps. 104:15, engl. tekstin mukaan).

    Sukkotiin liittyy vielä jotain muutakin ainutlaatuista, jotain muuta kuin Shekinan, Hashemin kirkkauden, ilmestyminen ja yhteen kokoontunut suuri väkijoukko ja ystävät, joita emme tapaa joka päivä. Tämän suuren kolmivaiheisen kokoontumisen aikana me tapaamme toisiamme vaatimattomissa, väliaikaisissa majoissa. Niistä puuttuu palatsien ja huviloiden ylellisyys, eiväthän ne ole edes kunnon taloja, vaan niissä on vain neljä hataraa seinää ja heinistä ja oksista koottu katto, jonka voimakas tuuli voi tempaista mukaansa. Mutta kun nuo yksinkertaiset seinät sulkevat meidät sisäänsä, voimme tuntea päämme yläpuolella Kirkkauden pilven kuin konsanaan autiomaassa, jossa Israelin lapset harhailivat neljäkymmentä vuotta.

    Vaikka eiväthän he oikeasti harhailleet. Tuo Pilvi johdatti heitä ja näytti tietä joka päivä suojellen ja opastaen, joskus ehkä pysähdellen kulussaan, että hitaammatkin kulkijat pysyivät pääjoukon mukana.  Niin kauan kuin he seurasivat Pilveä, he eivät eksyneet. Herran määräämänä hetkenä he pääsisivät perille Lupauksen maahan, joka vuotaa maitoa ja hunajaa.

    Voisimme kuvitella, että Pilvi oli liikkuva Lehtimajan katto, joka ylettyi kattamaan israelilaisten koko leirin.

    Näin on meidänkin kohdallamme. Vaikka meistä tuntuisi, että harhailemme päämäärättä nykyisessä sekasortoisessa maailmassa, meilläkin on tämä aina läsnä oleva Opas ja Varjelija. Mikäli seuraamme Häntä, emme koskaan eksy. Ja jos opimme pysymään aivan Taivaallisen katoksen alla, tunnemme, että ruumiimme, mielemme ja sielumme ovat turvassa. Löydämme levon ja ”iloitsemme kaikesta”.

    Tunnemme saman rentouttavan ja ilahduttavan sisäisen hehkun, jonka viini vaikuttaa meissä, kun Rauhan suoja kietoutuu ympärillemme ja saa uskomme ja rakkautemme virtaamaan ulos sisimmästämme. Kun olemme koolla toinen toistemme kanssa, Hänen Rauhansa ja Ilonsa leviävät ja yhdistävät meitä tiiviimmin toisiimme. Sisäpuolella oleva ja ulkopuolella oleva sekoittuvat ja muovautuvat yhdeksi suureksi rakkauslauluksi Hänelle.

    Ja tämä lohduttaa meitä tänä päivänä: Fyysinen erossa oleminen menettää merkityksensä, sillä Isäämme eivät etäisyydet rajoita. Hän vetää Lehtimajapilvensä alle kaikki omansa, missä he sitten ovatkin.

    Se tunne, jonka koemme kun olemme yhtä Hänen kanssaan ja toinen toistemme kanssa, ei ole pelkästään iloa ja rakkautta, vaan myös turvallisuutta ja luottamusta, niin kuin kuningas Daavidin kirjoittamasta jakeesta käy ilmi: ”Hän piilottaa minut majaansa pahana päivänä, hän kätkee minut telttansa suojaan” (Ps. 27:5). Hepreankielellä ”maja” on tässä jakeessa nimenomaan ”sukka”, lehtimaja.

    Joten päättäkäämme olla murehtimatta pandemian tähden tänä Lehtimajanjuhlana. Tehkäämme sen sijaan parhaamme ilmaistaksemme iloamme Hänelle ja toinen toisillemme. ”Kolmisäikeinen lanka ei helposti katkea” (Saar. 4:12).

    Rakkaudella Siionista ja Lupauksen maasta,

  • Ajatuksia Siionin maasta ja Jerusalemista ystävilleni ympäri maailmaa

    Ajatuksia Siionin maasta ja Jerusalemista ystävilleni ympäri maailmaa

    Kaikkina näinä vuosina olen noussut ylös Jerusalemiin iloitsemaan ja rukoilemaan ja kokemaan jotain niistä riemullisista tunteista, joita kuningas Daavid koki HERRAN huoneessa. Maailmassa yhä valloillaan olevan pandemiatilanteen vuoksi vain harvat ystäväni voivat tulla vuorelle, jossa Kunnian Kuningas asuu maan päällä. Nimitän mielelläni itseni heidän edustajakseen ja rukoilen siellä heidän puolestaan.

    Kun kosketan Itkumuurin, Kotelin, kiviä, jotka ovat ainoa muisto Toisesta temppelistä, kun rukoilen ja kiitän siellä Herraa ja kun toisinaan astun muurin vieressä olevaan lehtimajaan, minut valtaa tunne, jota en pysty pukemaan sanoiksi. Yritän kuitenkin.

    En ole nasiiri joten minä juon lasin viiniä silloin tällöin ja lausun rukouksen viinin ylitse. Kun juo lasin viiniä (vain yhden lasin!), lämpö leviää koko ruumiiseen ja tuntuu sielussa asti. Sellaisina hetkinä mietin itsekseni: Onko tämä tunne vertauskuva siitä, miltä todellinen usko tuntuu, kun se viriää sisällämme ja valtaa koko ruumiimme ja sielumme? Ja näkyykö tällainen usko meistä ulkopuolisille?

    Ajatus ei ole yhtään hullumpi.  Sillä  todellisen uskon voima on sen rakkaus maailman Luojaan ja  palava halu takertua Häneen ja riippua Hänessä kiinni. Se voi palaa sisällämme, näkyä kasvoillamme ja lopulta murtautua ulos. Niin kuin tulenlieskat, jotka nuolivat Mooseksen näkemää pensasta sitä kuitenkaan kuluttamatta, tällainen tuli antaa lämpöä ja valoa meidän ympärillämme oleville.

    On huomion arvoista, että meitä nimenomaan käsketään ”iloitsemaan kaikesta” (5. Moos. 16:15) – sekä sisäisestä että ulkoisesta – Lehtimajanjuhlan aikana, kun meidän pitää koota ”kättemme työt” – hyvät tekomme ja hyvät ajatuksemme – ja tuoda ne uhrina Kuninkaallemme. Kirjoituksissa kiitetään Luojaa viinin vaikutuksesta: ”Viini ilahduttaa ihmisen sydämen, niin että se saa hänen kasvonsa loistamaan ”(Ps. 104:15, engl. tekstin mukaan).

    Sukkotiin liittyy vielä jotain muutakin ainutlaatuista, jotain muuta kuin Shekinan, Hashemin kirkkauden, ilmestyminen ja yhteen kokoontunut suuri väkijoukko ja ystävät, joita emme tapaa joka päivä. Tämän suuren kolmivaiheisen kokoontumisen aikana me tapaamme toisiamme vaatimattomissa, väliaikaisissa majoissa. Niistä puuttuu palatsien ja huviloiden ylellisyys, eiväthän ne ole edes kunnon taloja, vaan niissä on vain neljä hataraa seinää ja heinistä ja oksista koottu katto, jonka voimakas tuuli voi tempaista mukaansa. Mutta kun nuo yksinkertaiset seinät sulkevat meidät sisäänsä, voimme tuntea päämme yläpuolella Kirkkauden pilven kuin konsanaan autiomaassa, jossa Israelin lapset harhailivat neljäkymmentä vuotta.

    Vaikka eiväthän he oikeasti harhailleet. Tuo Pilvi johdatti heitä ja näytti tietä joka päivä suojellen ja opastaen, joskus ehkä pysähdellen kulussaan, että hitaammatkin kulkijat pysyivät pääjoukon mukana.  Niin kauan kuin he seurasivat Pilveä, he eivät eksyneet. Herran määräämänä hetkenä he pääsisivät perille Lupauksen maahan, joka vuotaa maitoa ja hunajaa.

    Voisimme kuvitella, että Pilvi oli liikkuva Lehtimajan katto, joka ylettyi kattamaan israelilaisten koko leirin.

    Näin on meidänkin kohdallamme. Vaikka meistä tuntuisi, että harhailemme päämäärättä nykyisessä sekasortoisessa maailmassa, meilläkin on tämä aina läsnä oleva Opas ja Varjelija. Mikäli seuraamme Häntä, emme koskaan eksy. Ja jos opimme pysymään aivan Taivaallisen katoksen alla, tunnemme, että ruumiimme, mielemme ja sielumme ovat turvassa. Löydämme levon ja ”iloitsemme kaikesta”.

    Tunnemme saman rentouttavan ja ilahduttavan sisäisen hehkun, jonka viini vaikuttaa meissä, kun Rauhan suoja kietoutuu ympärillemme ja saa uskomme ja rakkautemme virtaamaan ulos sisimmästämme. Kun olemme koolla toinen toistemme kanssa, Hänen Rauhansa ja Ilonsa leviävät ja yhdistävät meitä tiiviimmin toisiimme. Sisäpuolella oleva ja ulkopuolella oleva sekoittuvat ja muovautuvat yhdeksi suureksi rakkauslauluksi Hänelle.

    Ja tämä lohduttaa meitä tänä päivänä: Fyysinen erossa oleminen menettää merkityksensä, sillä Isäämme eivät etäisyydet rajoita. Hän vetää Lehtimajapilvensä alle kaikki omansa, missä he sitten ovatkin.

    Se tunne, jonka koemme kun olemme yhtä Hänen kanssaan ja toinen toistemme kanssa, ei ole pelkästään iloa ja rakkautta, vaan myös turvallisuutta ja luottamusta, niin kuin kuningas Daavidin kirjoittamasta jakeesta käy ilmi: ”Hän piilottaa minut majaansa pahana päivänä, hän kätkee minut telttansa suojaan” (Ps. 27:5). Hepreankielellä ”maja” on tässä jakeessa nimenomaan ”sukka”, lehtimaja.

    Joten päättäkäämme olla murehtimatta pandemian tähden tänä Lehtimajanjuhlana. Tehkäämme sen sijaan parhaamme ilmaistaksemme iloamme Hänelle ja toinen toisillemme. ”Kolmisäikeinen lanka ei helposti katkea” (Saar. 4:12).

    Rakkaudella Siionista ja Lupauksen maasta,

  • Some thoughts from the Land of Zion and Jerusalem, for my friends throughout the world

    Some thoughts from the Land of Zion and Jerusalem, for my friends throughout the world

    All these years, I’ve been going up to Jerusalem to rejoice in prayer, and to feel a bit of the joyful feelings expressed by King David in the House of the LORD. Because of the “situation” with the pandemic that is rampaging through the world, not many of my friends can come to the mountain where the King of Glory dwells on earth. I am happy to appoint myself as their representative and pray there for them.

    To touch the stones of the Kotel, the only remnant of the second Temple; to pray and praise there; and occasionally to enter the local sukkah close to the Wall – it’s a feeling I have no words to describe. But I will try anyway.

    I’m not a Nazirite, and so I drink a glass of wine now and then, and I recite a blessing over the wine. One of the feelings you get from drinking a glass of wine (one only!), is a sense of the warmth spreading through your body and blending into your soul. At such times I wonder to myself: Is this feeling symbolic of what real faith feels like, when it rises up inside us and spreads through our body and soul? And does this kind of faith show itself through us to the outside world?

    It’s not such a crazy idea. After all, the strength of true faith is its love for the Creator of the world, and that fervent desire to cling to Him. It can burn within us, showing in our face, and finally breaking forth from us. Like the flames that burned but did not consume the bush that Moses saw, this kind of fire gives warmth and light to those around us.

    It’s noteworthy that during the holiday of Sukkot, when we are to gather in “the work of our hands”

    – our good deeds and good thoughts – and present them to our King as an offering, we are explicitly commanded to be “altogether joyful” (Deut. 16:15) – inside and outside. The Scriptures give thanks to the Creator for the similar effect of wine, “which makes a human heart cheerful, so that it

    makes the face to shine…” (Ps. 104:15)

    There is something else unique about Sukkot, even beyond the great gathering with the Shekhina (the manifestation of Hashem’s glory) and with friends who we don’t get to see every day. In this great three-way gathering, we meet inside humble, temporary huts. Far from the luxury of palaces or villas, they are not even proper houses; just four flimsy walls and a thatched roof that a strong wind could blow apart. But when those simple walls enclose us, we can feel the Cloud of Glory over our heads, just as in the days of the wilderness when the children of Israel wandered for forty years.

    Then again, they weren’t really wandering. That Cloud led the way every day, protecting and guiding, perhaps pausing in its movement so that the slow walkers could catch up with the rest of the people. As long as they followed the Cloud, they would never lose their way. In His time, they would reach the Land of Promise, flowing with milk and honey.

    We might view that Cloud as a mobile Sukkah covering, big enough for the entire Israelite camp.

    It’s the same for us. Even when we feel like we are aimlessly wandering in the modern chaotic world, we too have this constant Guide and Protector. As long as we follow Him, we will never be lost. And if we learn to stay directly under that Heavenly Covering, we will feel sheltered in body, mind and soul. We will find rest and become “altogether joyful”.

    The same relaxing and cheering inner glow that wine produces in us is to be found when His Shelter of Peace wraps around us, and causes our faith and love to flow out from inside us. As we gather with others, His Peace and Joy spread out and bring us all closer together. What is inside and outside mingle and mix, becoming one great song of love to Him.

    And here’s the relevant point for today: Our physical separation becomes meaningless, because our Father is not limited by distance. He pulls all of His people, wherever they are found, beneath His Sukkah-Cloud.

    The feeling when we are united with Him and with one another is one of not only joy and love, but safety and confidence, expressed in the verse written by King David: “For on the day of trouble He will conceal me in His tabernacle.” (Ps. 27:5) That last word in Hebrew is literally, “Sukkah”!

    So, let’s make a decision to not be troubled by the pandemic during this holiday of Sukkot, but to make a greater effort to send forth our joy to Him and to one another. “A three-fold cord is not quickly torn apart.” (Eccles. 4:12) With love from Zion in the Land of Promise,

  • Rosch Haschana 5783 Teil 2: Der Ruf der Teruah

    Rosch Haschana 5783 Teil 2: Der Ruf der Teruah

    “Im siebten Monat, am ersten Tag des Monats, sollt ihr eine heilige Versammlung abhalten; ihr sollt keine Arbeit verrichten. Es soll ein Tag sein, an dem ihr die Trompeten bläst.” (4. Mose 29,1)

    Im Gegensatz zu vielen anderen Anweisungen der Tora ist diese über das “Trompetenblasen” kein Befehl, sondern eine Feststellung von Tatsachen. Dieses Fest soll ein Tag sein, an dem das Blasen von Trompeten als angemessen und notwendig angesehen wird. Und warum?

    An anderer Stelle in der Heiligen Schrift lesen wir, dass diejenigen, die mit dem Schöpfer wandeln, die Antwort kennen (oder kennen sollten): “Gesegnet sind die Menschen, die den freudigen Klang [oder: Ruf] kennen! HERR, sie wandeln im Licht deines Angesichts.” (Ps. 89,15)

    Der hebräische Text (V. 16) sagt wörtlich Folgendes: “Gesegnet sind die Menschen, die eine teruah kennen.” Mit anderen Worten, gesegnet sind diejenigen, die einen solchen Schofar-Ton hören können und erkennen, was er bedeutet. Sie sind diejenigen, die im Licht des Antlitzes des Schöpfers wandeln.

    Die jüdische Tradition baute auf diesem Vers auf und wies den verschiedenen “Stimmen” des Schofars bestimmte Bedeutungen zu:

    – Teruah: Enge Gemeinschaft, Zuneigung, Sehnsucht nach der Gegenwart des Schöpfers.

    – Schewarim: Kummer und Zerbrochenheit über unsere Sünden.

    – Tekiah: Verherrlichung des Königs, Bestätigung Seiner Herrschaft über die gesamte Schöpfung.

    So wurde die Teruah zu einem Ort der Intimität, an dem wir in ungebrochener Freundschaft im Licht des Heiligen wandeln, wie es Adam und Eva am Anfang taten.

    In einer früheren Lektion haben wir gelernt, dass es zwei Arten von Trompeten gab, die der Schöpfer dem Volk Israel zu blasen befahl: das Schofar (Widderhorn) und die silberne Trompete. Beide waren in der Lage, den Teruah-Ton zu blasen, der je nach den Umständen mehrere Bedeutungen hatte. Auch die jüdische Tradition baute auf diesem Kontext auf.

    Wir haben gelernt, dass die Teruah des Schofars ein Aufruf an uns ist, uns an den Schöpfer zu erinnern (da wir von Ihm erinnert werden), Ihn als unseren König anzuerkennen, aus dem Exil zurückzukehren, uns auf das Gericht vorzubereiten und von den Fesseln der Sklaverei und des Todes befreit zu werden. Die Teruah der silbernen Trompeten (die nur von den Söhnen Aarons geblasen wurden) diente dem Volk in der Wüste als Befehl, sich auf den Weg zu machen, und als Notruf in Kriegszeiten, um den Heiligen zu bitten, sich an sie zu erinnern.

    Beide Instrumente wurden über den Opfern auf dem heiligen Altar geblasen, “als Erinnerung an euch vor eurem GOTT” (4. Mose 10,10). Dies wurde besonders an den Neumonden und an den Festen geboten: “Blaset die Posaune bei Neumond, bei Vollmond, an unserem Festtag.” (Ps. 81,3) Da Yom Teruah ein neuer Monat UND auch ein Fest war, müssen die mehrfachen Trompetenrufe, die auf dem heiligen Berg des HERRN widerhallten, in ihrer vielseitigen Botschaft gewaltig gewesen sein:

    “Denkt an unseren GOTT! Wisse, dass Er sich an euch erinnert! Erkennt Ihn als unseren König an! Kehrt in Reue zu Ihm zurück! Geht vorwärts, um Ihm zu begegnen! Ruft Ihn in der Not an und bittet Ihn, über die zu triumphieren, die uns vernichten wollen!”

    An diesem Punkt sollten wir Ihm nahe genug sein, um “im Licht seines Antlitzes zu wandeln” – ein Ort der Freude, der Vertrautheit und des Vertrauens. Wir werden die Barriere durchbrochen haben, die sein Antlitz verbarg. Im Hebräischen von Psalm 81,3 heißt es eigentlich nicht, dass wir die Trompete “bei Vollmond” (yareach) blasen sollen, sondern “bei der Bedeckung” (keseh). Was ist das, was sein Gesicht “bedeckt” und ihn vor unseren Augen verbirgt? Unsere Sünden und unsere Weigerung, sie zuzugeben (5. Mose 31,17-18, Jes. 59,2, Micha 3,4).

    Aus diesem Grund ist der gesamte Monat vor dem Tag der Teruah der Vorbereitung auf diese Begegnung gewidmet, individuell und als Gemeinschaft. Es ist in der Tat ein geeigneter Tag, um das Schofar zu blasen, als Echo des Rufs des Schöpfers.

    Und doch ist die Rückkehr zum Heiligen so schwierig, dass viele diese Art von Durchbruch nicht erleben. Deshalb hat Er versprochen, die Lücke für uns zu schließen, wenn wir nur aufmerksam auf Seinen Ruf hören wollen:

    “Kehrt um zu mir, so will ich umkehren zu euch, spricht der Herr der Heerscharen…. Da redeten die, die den HERRN fürchteten, miteinander, und der HERR hörte zu und vernahm es, und es wurde ein Buch des Gedenkens vor ihm geschrieben für die, die den HERRN fürchten und seinen Namen achten. Und sie werden mein sein, spricht der HERR der Heerscharen, an dem Tag, da ich mein Eigentum zubereiten werde; und ich werde mich ihrer erbarmen, wie sich ein Mann seines Sohnes erbarmt, der ihm dient.” (Mal. 3,7-17)

    Der Schöpfer hat auch versprochen, dass Er Sein Gesicht zeigen wird, indem Er Sein ganzes Volk in das Verheißene Land zurückbringt – und Seinen Geist über sie ausgießt:

    “Wenn ich sie aus den Völkern zurückbringe und sie aus den Ländern ihrer Feinde sammle, dann werde ich mich durch sie vor den Augen der vielen Völker heilig zeigen. Dann werden sie erkennen, dass ich der HERR, ihr GOTT, bin, weil ich sie in die Verbannung unter die Völker geführt und dann in ihr Land zurückgebracht habe; und ich werde keinen von ihnen mehr dort lassen. Ich will mein Angesicht nicht länger vor ihnen verbergen; denn ich habe meinen Geist über das Haus Israel ausgegossen, spricht Gott, der Herr.” (Hes. 39,27-29)

    Und damit es den verlorenen Wanderern noch leichter fällt, zurückzukehren, hat der Heilige beschlossen, zu vergessen, dass wir jemals gesündigt haben! Wenn wir wie König David flehen: “Verbirg dein Angesicht vor meinen Sünden und tilge alle meine Schuld” (Ps. 51,9), antwortet der Schöpfer:

    “Ich – ich allein – bin derjenige, der eure Verfehlungen um meinetwillen auslöscht. Und ich werde eurer Sünden nicht gedenken.” (Jes. 43,25)

    “Ich habe deine Missetaten wie eine dicke Wolke und deine Sünden wie einen schweren Nebel ausgelöscht. Kehrt zu mir zurück, denn ich habe euch erlöst!” (Jes. 44,22)

    Alles beginnt damit, den Ruf der Teruah zu erkennen und zu wissen, wie man darauf antworten kann.

    Aber viele haben dieses Verständnis verloren, und sie haben niemanden, der ihnen den Weg zurück weist. Wenn es nicht genügend Hirten gibt, um die Herde des Herrn aus dem dunklen Nebel in Sein Licht zu führen, dann wird der Schöpfer es selbst tun:

    “Meine Herde war über die ganze Erde zerstreut, und niemand suchte und suchte nach ihr. …. Siehe, ich selbst werde meine Schafe suchen und für sie sorgen. Wie ein Hirte sich um seine Herde kümmert, wenn er an einem Tag inmitten seiner verstreuten Schafe ist, so will ich mich um meine Schafe kümmern und sie von allen Orten retten, wohin sie an einem trüben und finsteren Tag verstreut waren.” (Hes. 34,6-12)

    In der Tat ist der Schöpfer entschlossen, auch diejenigen zu erreichen, die das Gehör verloren haben:

    “Bringt meine Söhne aus der Ferne herbei und meine Töchter von den Enden der Erde – alle, die bei meinem Namen gerufen sind und die ich zu meiner Ehre geschaffen habe, die ich geformt habe, ja, die ich gemacht habe. Bringt die Blinden heraus, obwohl sie Augen haben, und die Tauben, obwohl sie Ohren haben.” (Jes. 43,6-8)

    Diejenigen, die Er als die seinen betrachtet, stammen nicht nur aus Israel, sondern auch aus “allen Völkern, die nach meinem Namen genannt sind, spricht der Herr, der dies tut.” (Amos 9,12).

    Möge dies ein Jahr sein, in dem GOTTES Volk überall neue Ohren bekommt, um Seinen Ruf zu hören, neue Augen, um Sein Licht zu sehen, und einen neuen Geist, um die Botschaft der Teruah zu erkennen!

    Seid gesegnet vom Allerhöchsten aus Zion und Jerusalem,

    Mordechai ben Yakov

  • Rosh Hashana 5784 Osa II: Teruan kutsu

    Rosh Hashana 5784 Osa II: Teruan kutsu

    ”Seitsemännen kuun ensimmäisenä päivänä teillä tulee olla pyhä kokous. Älkää tehkö silloin mitään arkityötä. Se on teille pasuunansoitonpäivä” (4. Moos. 29:1, RK).

    Toisin kuin monet Tooran ohjeet tämä joka koskee ”pasuunansoitonpäivää” ei ole käsky, vaan siinä  todetaan tosiasia. Tämä juhla on päivä, jolloin pasuunansoittoa pidetään sopivana ja tarpeellisena. Miksi?

    Toisaalla Kirjoituksissa luemme, että ne, jotka vaeltavat Luojan yhteydessä, tietävät (tai heidän pitäisi tietää) vastaus: ”Onnellinen se kansa, joka tuntee juhlariemun [iloiset äänet tai huudot], ja vaeltaa sinun kasvojesi valossa, HERRA!” (Ps, 89:16).

    Hepreankielellä jakeessa sanotaan sananmukaisesti: ”Onnellinen on kansa, joka tuntee teruan.” Toisin sanoen, onnellisia ovat ne, jotka voivat kuulla sellaisen soofarin soiton ja tietää, mitä se tarkoittaa. He ovat niitä, jotka vaeltavat Luojan kasvojen valossa.

    Juutalainen perimätieto pohjautuu tähän jakeeseen ja antaa erityiset merkitykset soofarin eri ”äänille”.

    * Teruah:         Läheinen kumppanuus, kiintymys, Luojan läsnäolon kaipuu.

    * Shevarim:     Murhe ja murtuneisuus syntiemme tähden.

    * Tekiah:          Kuninkaan ylistäminen, Hänen hallintavaltansa vahvistaminen ylitse koko luomakunnan.

    Terua-puhallus edusti näin läheisyyden paikkaa, vaeltamista Pyhän Ainoan valossa rikkumattomassa ystävyydessä niin kuin Adam ja Eeva aikoinaan alussa.

    Olemme jo aikaisemmasta opetuksesta oppineet, että oli kahdenlaisia torvia, joihin Luoja käski Israelin kansaa puhaltamaan: soofar (oinaan sarvi) ja hopeatorvi. Molemmilla voitiin soittaa terua-soitto, jolla oli erilaisia merkityksiä tilanteesta riippuen. Tähän nojautui myös juutalainen perimätieto.

    Opimme, että soofarilla soitettu terua-soitto kutsuu meitä muistamaan Luojaa (niin kuin Hän muistaa meitä), tunnustamaan Hänet Kuninkaaksemme, palaamaan maanpaosta, valmistautumaan tuomittavaksi ja pääsemään vapauteen orjuuden ja kuoleman siteistä. Hopeatorvilla (joita soittivat vain Aaronin pojat) soitetulla terualla oli kaksi merkitystä: se oli erämaassa olevalle kansalle käsky lähteä liikkeelle ja se oli hälytyssoitto sodan aikana ja sillä pyydettiin Pyhää Ainoaa muistamaan kansaansa.

    Molempiin soittimiin puhallettiin, kun pyhällä alttarilla uhrattiin uhreja ”niin ne muistuttavat teistä Jumalanne edessä” (4. Moos. 10:10). Näin piti toimia nimenomaan uudenkuun ja juhla-aikojen yhteydessä. ”Puhaltakaa pasuunaan uudenkuun aikaan ja täydenkuun päivänä, juhlapäivämme kunniaksi” (Ps. 81:4).  Koska Yom Teruah oli sekä uusikuu että juhlapäivä, HERRAn pyhällä vuorella kaikuvien torvien puhallusten pauhu on varmaan herättänyt suurta kunnioitusta ja pelkoa moninaisilla viesteillään:

    ”Muistakaa JUMALAAMME! Tietäkää, että Hän muistaa teitä! Tunnustakaa Hänet Kuninkaaksemme! Palatkaa Hänen luokseen parannusta tehden! Tulkaa lähemmäs kohtaamaan Hänet! Kutsukaa Häntä apuun hädässä ja rukoilkaa Häntä voittamaan ne, jotka tahtovat tuhota meidät!”

    Tässä vaiheessa meidän pitäisi olla kyllin lähellä Häntä ”vaeltaaksemme hänen kasvojensa valossa” – tuossa ilon, läheisyyden ja luottamuksen paikassa. Olemme murtautuneet Hänen kasvonsa peittäneen esteen lävitse. Psalmin 81:4 hepreankielisessä tekstissä ei itse asiassa sanota, että meidän täytyy puhaltaa torveen ”täydenkuun aikana” (yareach), vaan pikemminkin ”peitteen  (keseh) ollessa”. Mikä on se, mikä ”peittää” Hänen kasvonsa ja kätkee Hänet meiltä? Meidän syntimme ja haluttomuutemme tunnustaa ne (5. Moos. 31:17,18; Jes 59:2; Miika 3:4)!

    Tämän vuoksi koko kuukausi ennen Pasuunansoitonpäivää on omistettu tähän kohtaamiseen valmistautumiselle, sekä henkilökohtaisella että yhteisöllisellä tasolla. Sinä päivänä on tosiaankin sopivaa puhaltaa soofariin Luojan kutsun kaikuna.

    Ja silti Pyhän Ainoan luokse palaaminen on niin vaikeaa, että monet eivät koe tällaista läpimurtoa. Sen tähden Hän on luvannut täyttää meitä erottavan kuilun, jos vain kuuntelemme tarkkaavasti Hänen kutsuaan:

    ”Palatkaa minun luokseni niin minä palaan teidän luoksenne, sanoo HERRA Sebaot…Silloin ne, jotka pelkäävät HERRAA, puhuvat keskenään ja HERRA tarkkaa ja kuulee. Muistokirja kirjoitetaan hänen edessään niiden hyväksi, jotka pelkäävät HERRAA, ja pitävät hänen nimensä kunniassa. Sinä päivänä, jonka minä valmistan, he ovat minun omaisuuskansani, sanoo HERRA Sebaot. Ja minä olen heille laupias, niin kuin mies on laupias pojalleen, joka häntä palvelee” (Mal. 3:7-17).

    Ja tehdäkseen palaamisen vielä helpommaksi eksyneille vaeltajille Pyhä Ainoa on päättänyt unohtaa, että he ovat koskaan tehneetkään syntiä! Kun me rukoilemme kuningas Daavidin lailla: ”Peitä kasvosi näkemästä syntejäni ja pyyhi pois kaikki pahat tekoni” (Ps. 51:11), Luoja vastaa:

    ”Minä – Minä yksin – olen Hän, joka pyyhin pois rikkomuksesi itseni tähden enkä sinun syntejäsi muista” (Jes. 43:25, engl.tekstin mukaan suomennettu).

    ”Minä olen pyyhkinyt pois sinun rikkomuksesi kuin paksun pilven ja sinun syntisi kuin raskaan sumun. Palaa minun luokseni, sillä minä olen lunastanut sinut” (Jes. 44: 22, engl.tekstin mukaan).

    Kaikki alkaa siitä, että tunnistamme terua-kutsun ja osaamme vastata siihen.

    Mutta monet ovat tulleet ymmärtämättömiksi eikä heillä ole ketään ohjaamassa heitä takaisin. Jos paimenia ei ole tarpeeksi tuomassa HERRAN lammaslaumaa pimeästä sumusta Hänen valoonsa, Luoja tekee sen silloin itse:

    ”Minun lampaani ovat hajaantuneet kaikkialle maahan, eikä kukaan niitä kysele, kukaan ei niitä etsi…Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolta. Niin kuin paimen pitää huolta laumastaan, kun lampaat ovat hajaantuneet hänen luotaan, niin minäkin pidän huolen lampaistani ja pelastan ne kaikkialta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä” (Hes. 34:6-12).

    Luoja on itse asiassa päättänyt tavoittaa nekin, jotka ovat kadottaneet kyvyn kuulla:

    ”Tuo minun poikani kaukaa ja tyttäreni maan ääristä, kaikki jotka on otettu minun nimiini ja jotka olen kunniakseni luonut, muovannut ja valmiiksi tehnyt. Tuo esiin sokea kansa, jolla kuitenkin on silmät ja kuurot, joilla kuitenkin on korvat” (Jes. 43:6-8).

    Ne, joita Hän pitää ominaan, eivät ole vain Israelista, vaan heihin kuuluvat ”kaikki vieraat kansat, jotka otetaan minun nimiini, sanoo HERRA, joka tekee tämän”( Aam. 9:12).

    Olkoon tämä vuosi vuosi, jolloin JUMALAN kansa kaikkialla saa uudet korvat kuullakseen Hänen kutsunsa, uudet silmät nähdäkseen Hänen valonsa ja uuden hengen tunteakseen terua-soiton viestin!

    Siunatkoon teitä Kaikkein Korkein Siionista ja Jerusalemista.

    Mordechai ben Yakov

  • Rosh Hashana (5783) 5784 Part 2: The Call of the Teruah

    Rosh Hashana (5783) 5784 Part 2: The Call of the Teruah

    “Now in the seventh month, on the first day of the month, you shall have a holy assembly; you shall do no laborious work. It will be to you a day for blowing trumpets.” (Num. 29:1)

    Unlike many Torah instructions, this one about “blowing trumpets” is not a command; it’s a statement of fact. This feast will be a day on which blowing trumpets is considered fitting and necessary. Why?

    Elsewhere in the Scriptures, we read that those who walk with the Creator know (or should know) the answer: “Blessed are the people who know the joyful sound [or, shout]! LORD, they walk in the light of Your face.” (Ps. 89:15)

    What the Hebrew (v. 16) literally says is this: “Blessed are the people who know a teruah.” In other words, blessed are those who can hear such a shofar blast and recognize what it means. They are the ones who walk in Light from the Creator’s face.

    Jewish tradition built on this verse, assigning specific meanings to the different “voices” of the shofar:

    • Teruah: Close companionship, affection, yearning for the Creator’s presence.
    • Shevarim: Sorrow and brokenness over our sins.
    • Tekiah: Exaltation for the King, affirming His rule over all of creation.

    The teruah thus came to represent a place of intimacy, walking in the Light of the Holy One in unbroken friendship, as Adam and Eve did in the beginning.

    In an earlier lesson, we learned that there were two kinds of trumpets commanded by the Creator to be blown by the people of Israel: the shofar (ram’s horn) and the silver trumpet. Both were able to sound the teruah blast, which had multiple meanings depending on the circumstances. Jewish tradition also built on this context.

    We learned that the teruah from the shofar is a call for us to remember the Creator (as we are remembered by Him), to acknowledge Him as our King, to return from exile, prepare for judgment, and be released from the bonds of slavery and death. The teruah from the silver trumpets (blown by the sons of Aaron only) doubled as a command for the people in the desert to start moving forward and as a distress call in wartime, asking the Holy One to remember them.

    Both instruments were blown over the sacrifices on the holy altar, “as a reminder of you before your GOD” (Num. 10:10). This was particularly commanded on the new moons and festivals: “Blow the trumpet at the new moon, at the full moon, on our feast day.” (Ps. 81:3) Since Yom Teruah was both a new month AND a festival, the multiplied trumpet calls echoing on the LORD’s holy mountain must have been awesome in their many-sided message:

    “Remember our GOD! Know that He remembers you! Acknowledge Him as our King! Come back to Him in repentance! Move forward to meet Him! Call on Him in distress, and beg Him to triumph over those who want to destroy us!”

    By this point, we should be close enough to Him to “walk in the light of His face” – a place of joy, intimacy, and confidence. We will have broken through the barrier that was hiding His face. The Hebrew of Psalm 81:3 doesn’t actually say we are to blow the trumpet “at the full moon” (yareach), but rather “at the covering” (keseh). What is this thing “covering” His face and hiding Him from our sight? Our sins, together with our refusal to admit them (Deut. 31:17-18, Isa. 59:2, Micah 3:4).

    For this reason, the entire month before the Day of the Teruah is dedicated to preparing for this encounter, individually and as a community. It is indeed a fitting day on which to blow the shofar, as the echo of the Creator’s call.

    And yet returning to the Holy One is so difficult that many do not experience this kind of breakthrough. That’s why He has promised to close the gap for us, if we will only listen attentively to His call:

    “‘Return to Me, and I will return to you,’ says the LORD of armies…. Then those who feared the LORD spoke to one another, and the LORD listened attentively and heard it, and a book of remembrance was written before Him for those who fear the LORD and esteem His name. ‘And they will be Mine,’ says the LORD of armies, ‘on the day that I prepare My own possession; and I will have compassion for them just as a man has compassion for his own son who serves him.’” (Mal. 3:7-17)

    The Creator has also promised that He will show His face by returning all of His people to the Promised Land – and by pouring out His Spirit on them:

    “‘When I bring them back from the peoples and gather them from the lands of their enemies, then I shall show Myself holy through them in the sight of the many nations. Then they will know that I am the LORD their GOD because I made them go into exile among the nations, and then I gathered them again to their own land; and I will leave none of them there any longer. I will not hide My face from them any longer, for I will have poured out My Spirit on the house of Israel,’ declares the LORD GOD.” (Ezek. 39:27-29)

    And to make it still easier for the lost wanderers to return, the Holy One has resolved to forget that we ever sinned! When we plead like King David, “Hide Your face from my sins, and wipe out all my guilty deeds” (Ps. 51:9), the Creator answers:

    “I – I alone – am the One who wipes out your wrongdoings for My own sake. And I will not remember your sins.” (Isa. 43:25)

    “I have wiped out your wrongdoings like a thick cloud, and your sins like a heavy mist. Return to Me, for I have redeemed you!” (Isa. 44:22)

    It all begins with recognizing the call of the teruah, and knowing how to answer it.

    But many have lost this understanding, and they have no one to lead the way back. If there are not enough shepherds to bring the flock of the LORD out of the dark fog and into His Light, then the Creator will do it Himself:

    “My flock was scattered over all the surface of the earth, and there was no one to search or seek for them.… Behold, I Myself will search for My sheep and look after them. As a shepherd cares for his flock on a day when he is among his scattered sheep, so I will care for My sheep and will rescue them from all the places where they were scattered on a cloudy and gloomy day.” (Ezek. 34:6-12)

    In fact, the Creator is determined to reach even those who have lost the ability to hear:

    “Bring My sons from afar, and My daughters from the ends of the earth – everyone who is called by My name, and whom I have created for My glory, whom I have formed, even whom I have made. Bring out the people who are blind, even though they have eyes, and those who are deaf, even though they have ears.” (Isa. 43:6-8)

    Those who He considers to be His are not only from Israel; they include peoples from “‘all the nations who are called by My name,’ declares the LORD who does this.” (Amos 9:12).

    May this be a year when GOD’s people everywhere receive new ears to hear His call, new eyes to see His Light, and a new spirit to know the message of the teruah!

    Be blessed by the Most High from Zion and Jerusalem,

    Mordechai ben Yakov

  • Rosh Hashaná 5783

    Rosh Hashaná 5783

    Um Salmo de Davi. A terra é do Senhor e tudo o que ela contém; o mundo e os que nele vivem”. (Sal. 24:1)

    Em Rosh Hashana (literalmente, “Cabeça do Ano”), cantamos, falamos e oramos sobre este Salmo em particular. O tema do dia é renovar nossa coroação do Senhor de toda a terra e reconhecer Seu governo sobre nós.

    A tradição judaica diz que D´US começou a criar o mundo no dia 25 do mês de Elul (o sexto mês), e quando Ele criou o homem era o dia 1º de Tishrei (o sétimo mês). Só então Ele se tornou Rei – porque não há rei sem súditos para honrá-lo!

    Isso significa que se as pessoas não reconhecerem o Criador, Ele deixará de ser Rei? Dificilmente! Todas as coisas no universo O louvam infinitamente, cada uma à sua maneira, “porque Ele ordenou e eles foram criados”. (Sal. 148:5) Mas os humanos são as únicas criaturas no cosmos que podem explorar, analisar e apreciar o que Ele criou – sua bondade, precisão, durabilidade e complexidade avassaladora. Nossos próprios corpos, como observou o Rei Davi, são “feitos espantosamente e maravilhosamente”. (Sal. 139:14) E ele não sabia nada, comparado ao que sabemos sobre o corpo humano hoje!!

    Então, como ser humano, posso passar meus dias honrando o Rei e Criador, ou tentando ignorá-lo. Como Davi tão bem expressou, realmente não existe viver sem Ele:

    “Para onde posso ir do Teu Espírito? Ou para onde fugir da Tua presença? Se eu subir ao céu, você está lá; se eu fizer a minha cama no Seol [a sepultura], eis que Tu estás lá. Se eu alçar as asas da alva, se habitar nos confins do mar, até ali a tua mão me guiará, e a tua destra me susterá”. (Sal. 139:7-10)

    O Salmo 24 nos diz como devemos nos comportar, para que “o Rei da Glória entre” pelas nossas portas. E quando Ele vem, Seu primeiro ato é como o dos antigos monarcas: Ele se senta como Juiz, para receber uma prestação de contas de Seus súditos sobre suas ações, para medir seu comportamento por Suas leis justas e decretar recompensas ou punições de acordo. Porque Ele é misericordioso, nosso Rei aceita arrependimento daqueles que quebraram Suas leis. Ele permite que nós, os transgressores, tenhamos tempo para fazer as pazes com aqueles que foram feridos, ofendidos ou desviados por nossos pecados.

    Temos ainda outra vantagem: esse Juiz misericordioso também é nosso Pai Celestial. Em todos os sentidos, Ele é nossa Fonte de vida, nosso Provedor e nosso Protetor de todo mal. “O Senhor é minha luz e minha salvação; a quem devo temer? O Senhor é a defesa da minha vida; a quem devo temer?” (Sal. 27:1)

     “Como o cervo anseia pelos riachos de água, assim minha alma anseia por Ti, D´US. A minha alma tem sede de DEUS, do DEUS vivo…” (Sal. 42:1) Assim escreveram os filhos de Corech, que viram seu pai terreno receber a punição mais severa que se possa imaginar por seu pecado. A resposta deles não foi apenas livre de amargura contra o Juiz por aquele veredicto, mas eles correram para buscá-Lo sem fôlego – como um cervo morrendo de sede.

    Todas essas testemunhas nos dizem que podemos confiar no julgamento do Criador e que devemos considerar qualquer punição que Ele envie como disciplina do mais sábio de todos os Pais, Legisladores ou Governantes. Devemos considerar isso como um sinal de que realmente somos Seus filhos amados:

    “Filho meu, não rejeites a disciplina do Senhor, nem te aborreças com a sua repreensão; a quem o Senhor ama Ele disciplina, assim como um pai disciplina o filho em quem tem prazer”. (Prov. 3:11-12)

    É claro que todos nós precisamos de perdão por alguma coisa, já que o Pregador escreveu: “não há um justo na terra que sempre faça o bem e nunca peque”. (Ecles. 7:20) Não há literalmente ninguém na terra que não peque (1 Reis 8:46, 2 Crônicas 6:36). Não podemos receber perdão, no entanto, até que reconheçamos especificamente o que fizemos que requer perdão. Viver em negação só nos tornará miseráveis ​​e até fisicamente doentes (Sl 32:3-4).

    O sábio Pregador também nos exortou a estender o perdão àqueles que pecaram contra nós, e a olhar no espelho antes de chamá-los de julgamento: “Não leve a sério todas as palavras que são ditas, para que você não ouça o seu servo vocês; pois você sabe que até mesmo você amaldiçoou outros muitas vezes também.” (Ecles. 7:21-22)

    Por esta razão, durante a temporada de Rosh Hashaná, receber e dar perdão são prioridades. É hora de sentar-se em silêncio diante do Rei dos reis e aplicar a Luz de Sua palavra para descobrir onde precisamos de purificação. Nosso objetivo é viver em Sua presença o ano todo, com a consciência limpa e o coração alegre.

    “Uma coisa pedi ao Senhor, e a buscarei: que eu possa morar na casa do Senhor todos os dias da minha vida, para contemplar a formosura do Senhor e meditar no seu templo. Quando disseste: ‘Busca a minha face’, meu coração te disse: ‘Buscarei a tua face, Senhor’… Ensina-me o teu caminho, Senhor, e guia-me por um caminho plano por causa dos meus inimigos”. (Sal. 27)

    É claro que “morar na casa do Senhor todos os dias da minha vida” não significa que eu deixe meu emprego, deixe minha família e me mude para uma casa de oração 24 horas por dia, 7 dias por semana. Até mesmo o escritor dessas palavras, Davi, passou muitos anos primeiro cuidando de ovelhas, depois travando batalhas e finalmente governando as doze tribos de Israel. No entanto, seu coração estava continuamente com o Criador, independentemente do que suas mãos estivessem fazendo no momento.

    O salmista recomendou fortemente que façamos o mesmo. Ele descobriu que o Criador é uma morada espiritual que fornece proteção contra uma série de ameaças terrenas: “o caçador… a praga mortal… o terror da noite… a flecha que voa de dia… a praga que espreita nas trevas… a destruição que devasta ao meio-dia…. Pois fizeste do Senhor, meu refúgio, o Altíssimo, a tua habitação. Nenhum mal te acontecerá, nem praga alguma chegará à tua tenda”. (Sal. 91:3-6, 9-10)

    Dada a frequência com que “praga” é mencionada neste capítulo, seu conselho é extremamente relevante para hoje.

    Mas habitar com o Santo requer “mãos limpas e coração puro”, juntamente com uma alma livre de engano (Sl 24:4). É por isso que nos é dado um tempo sagrado para examinar nossas mãos, coração e alma, para fazer as confissões e reparos necessários, para dar e receber o perdão e a purificação que abrirão o Refúgio para nós. Esta é a mensagem de Rosh Hashaná, nas Escrituras chamada de Dia do Toque do Shofar, e o Dia da Recordação.

    Que o Senhor de toda a terra ouça nossas orações e nos conceda ser listados em Seu Livro da Vida.

    Um feliz e doce Ano Novo, um ano de perdão e proteção, para todos os nossos queridos amigos. Seja abençoado pelo Altíssimo de Sião e Jerusalém,

    Mordechai ben Yakov

  • Rosch Haschana 5783

    Rosch Haschana 5783

    Teil 1 – Tag des Gerichts, der Vergebung und Sicherheit

    “Ein Psalm von David. Die Erde ist des HERRN und alles, was darauf ist, der Erdkreis und die darauf wohnen.” (Ps. 24,1)

    An Rosch Haschana (wörtlich: “Kopf des Jahres”) singen, sprechen und beten wir über diesen besonderen Psalm. Das Thema des Tages ist die Erneuerung unserer Krönung des Herrn der ganzen Erde und die Anerkennung seiner Herrschaft über uns.

    Nach jüdischer Überlieferung begann GOTT mit der Erschaffung der Welt am 25. des Monats Elul (dem sechsten Monat), und als Er den Menschen erschuf, war es der 1. des Monats Tischri (der siebte Monat). Erst dann wurde Er zum König – denn es gibt keinen König ohne Untertanen, die ihn ehren!

    Heißt das, wenn die Menschen den Schöpfer nicht anerkennen, hört er auf, König zu sein? Wohl kaum! Alle Dinge im Universum preisen Ihn ohne Unterlass, jedes auf seine Weise, “denn Er gebot, und sie wurden erschaffen.” (Ps. 148,5) Aber der Mensch ist das einzige Geschöpf im Kosmos, das erforschen, analysieren und schätzen kann, was er geschaffen hat – seine Güte, Präzision, Beständigkeit und überwältigende Komplexität. Unser eigener Körper ist, wie König David feststellte, “herrlich und wunderbar gemacht”. (Ps. 139,14) Und er wusste überhaupt nichts, verglichen mit dem, was wir heute über den menschlichen Körper wissen!!!

    Als Mensch kann ich also meine Tage damit verbringen, den König und Schöpfer zu ehren, oder versuchen, ihn zu ignorieren. Wie David es so schön ausgedrückt hat, gibt es eigentlich kein Leben ohne Ihn:

    “Wo kann ich vor deinem Geist fliehen? Wohin kann ich fliehen vor deiner Gegenwart? Wenn ich zum Himmel aufsteige, bist du da; wenn ich mich in der Hölle bette, siehe, du bist da. Und wenn ich die Flügel der Morgenröte ergreife, und wenn ich in der Ferne des Meeres wohne, so wird mich doch deine Hand führen, und deine Rechte wird mich ergreifen. (Ps. 139,7-10)

    Psalm 24 sagt uns, wie wir uns verhalten sollen, damit “der König der Herrlichkeit” durch unsere Tore einziehen kann. Und wenn Er kommt, ist Seine erste Handlung wie die der alten Monarchen: Er sitzt als Richter da, um von Seinen Untertanen Rechenschaft über ihre Taten zu erhalten, ihr Verhalten an Seinen gerechten Gesetzen zu messen und dementsprechend Belohnungen oder Strafen zu verhängen.

    Weil Er barmherzig ist, nimmt unser König die Reue derer an, die Seine Gesetze gebrochen haben. Er lässt uns, den Übertretern, Zeit, um bei denen, die durch unsere Sünden verletzt, beleidigt oder in die Irre geführt wurden, Wiedergutmachung zu wirken.

    Wir haben noch einen weiteren Vorteil: Dieser barmherzige Richter ist auch unser himmlischer Vater. In jeder Hinsicht ist Er die Quelle unseres Lebens, unser Versorger und unser Beschützer vor allem Bösen. “Der HERR ist mein Licht und mein Heil; vor wem sollte ich mich fürchten? Der HERR ist der Schutz meines Lebens; vor wem sollte ich mich fürchten?” (Ps. 27,1)

     “Wie der Hirsch nach den Wasserbächen lechzt, so lechzt meine Seele nach dir, GOTT. Meine Seele dürstet nach GOTT, nach dem lebendigen GOTT….” (Ps. 42,1) So schrieben die Söhne Korahs, die gesehen hatten, wie ihr irdischer Vater die härteste Strafe erhielt, die man sich für seine Sünde vorstellen kann. Ihre Reaktion war nicht nur frei von Bitterkeit gegen den Richter wegen dieses Urteils, sondern sie liefen atemlos zu ihm hin – wie ein verdurstendes Reh.

    All diese Zeugen sagen uns, dass wir dem Urteil des Schöpfers vertrauen können und dass wir jede Strafe, die Er schickt, als Disziplinierung durch den weisesten aller Eltern, Gesetzgeber oder Herrscher betrachten sollten. Wir sollen sie als ein Zeichen dafür betrachten, dass wir wirklich Seine geliebten Kinder sind:

    “Mein Sohn, weise die Züchtigung des Herrn nicht zurück und verabscheue seine Zurechtweisung nicht; denn wen der Herr liebt, den züchtigt er, wie ein Vater den Sohn züchtigt, an dem er Gefallen findet.” (Spr 3,11-12)

    Es ist klar, dass wir alle für irgendetwas Vergebung brauchen, denn der Prediger schrieb: “Es gibt keinen Gerechten auf Erden, der immer Gutes tut und nie sündigt.” (Prediger 7,20) Es gibt buchstäblich niemanden auf der Erde, der nicht sündigt (1. Könige 8,46, 2. Chron. 6,36). Wir können jedoch keine Vergebung empfangen, solange wir nicht zugeben, was wir getan haben, das der Vergebung bedarf. Ein Leben in Verleugnung macht uns nur unglücklich und sogar körperlich krank (Ps. 32,3-4).

    Der weise Prediger forderte uns auch auf, denjenigen zu vergeben, die gegen uns gesündigt haben, und in den Spiegel zu schauen, bevor wir sie verurteilen: “Nimm nicht alles ernst, was geredet wird, damit du nicht hörst, wie dein Knecht dich verflucht; denn du weißt, dass auch du oft geflucht hast.” (Prediger 7,21-22)

    Aus diesem Grund ist es an Rosch Haschana besonders wichtig, Vergebung zu empfangen und zu geben. Es ist eine Zeit, in der wir still vor dem König der Könige sitzen und das Licht Seines Wortes anwenden, um zu entdecken, wo wir Reinigung brauchen. Unser Ziel ist es, das ganze Jahr über in Seiner Gegenwart zu leben, mit einem reinen Gewissen und einem freudigen Herzen.

    “Eines habe ich vom HERRN erbeten, das ich suchen werde: Dass ich im Haus des HERRN wohne mein Leben lang, dass ich die Schönheit des HERRN sehe und in seinen Tempeln sitze…. Als du sagtest: ‘Suche mein Angesicht’, sagte mein Herz zu dir: ‘Ich werde dein Angesicht suchen, Herr.’ …. Lehre mich Deinen Weg, HERR, und führe mich auf einen ebenen Pfad vor meinen Feinden.” (Ps. 27)

    Natürlich bedeutet “im Haus des Herrn wohnen, solange ich lebe” nicht, dass ich meinen Job kündige, meine Familie verlasse und rund um die Uhr in ein Haus des Gebets ziehe. Auch der Schreiber dieser Worte, David, verbrachte viele Jahre damit, zunächst Schafe zu hüten, dann Schlachten zu schlagen und schließlich über die zwölf Stämme Israels zu herrschen. Dennoch war sein Herz ständig bei seinem Schöpfer, unabhängig davon, was seine Hände gerade taten.

    Der Psalmist empfahl uns nachdrücklich, es ihm gleichzutun. Er empfand den Schöpfer als eine geistige Wohnstätte, die Schutz vor einer Vielzahl irdischer Bedrohungen bietet: “der Fallensteller … die tödliche Plage … der Schrecken bei Nacht … der Pfeil, der bei Tag fliegt … die Plage, die sich in der Dunkelheit heranschleicht … die Zerstörung, die am Mittag verwüstet…. Denn du hast den HERRN, meine Zuflucht, den Allerhöchsten, zu deinem Wohnsitz gemacht. Kein Unglück wird dir widerfahren, und keine Plage wird sich deinem Zelt nähern.” (Ps. 91,3-6, 9-10)

    Wenn man bedenkt, wie oft in diesem Kapitel von “Plage” die Rede ist, dann ist dieser Ratschlag für die heutige Zeit von größter Bedeutung.

    Aber um bei dem Heiligen zu wohnen, braucht man “reine Hände und ein reines Herz” und eine Seele, die frei von Betrug ist (Ps. 24,4). Deshalb wird uns eine heilige Auszeit geschenkt, in der wir unsere Hände, unser Herz und unsere Seele untersuchen, die notwendigen Bekenntnisse und Wiedergutmachungen ablegen, die Vergebung und Reinigung geben und empfangen können, die uns die Zuflucht öffnen werden. Das ist die Botschaft von Rosch Haschana, in der Heiligen Schrift der ‘Tag des Schofarblasens’ und der ‘Tag des Gedenkens’ genannt.

    Möge der Herr der Welt unsere Gebete erhören und uns gewähren, in Sein Buch des Lebens aufgenommen zu werden.

    Ein glückliches und süßes neues Jahr, ein Jahr der Vergebung und des Schutzes, für alle unsere lieben Freunde. Seid gesegnet vom Allerhöchsten aus Zion und Jerusalem

    Mordechai ben Yakov

  • Rosh Hashaná 5783

    Rosh Hashaná 5783

    Parte 1 – Dia do Julgamento, Perdão e Segurança

    “Um Salmo de Davi. A terra é do Senhor e tudo o que ela contém; o mundo e os que nele vivem”. (Sal. 24:1)

    Em Rosh Hashana (literalmente, “Cabeça do Ano”), cantamos, falamos e oramos sobre este Salmo em particular. O tema do dia é renovar nossa coroação do Senhor de toda a terra e reconhecer Seu governo sobre nós.

    A tradição judaica diz que D´US começou a criar o mundo no dia 25 do mês de Elul (o sexto mês), e quando Ele criou o homem era o dia 1º de Tishrei (o sétimo mês). Só então Ele se tornou Rei – porque não há rei sem súditos para honrá-lo!

    Isso significa que se as pessoas não reconhecerem o Criador, Ele deixará de ser Rei? Dificilmente! Todas as coisas no universo O louvam infinitamente, cada uma à sua maneira, “porque Ele ordenou e eles foram criados”. (Sal. 148:5) Mas os humanos são as únicas criaturas no cosmos que podem explorar, analisar e apreciar o que Ele criou – sua bondade, precisão, durabilidade e complexidade avassaladora. Nossos próprios corpos, como observou o Rei Davi, são “feitos espantosamente e maravilhosamente”. (Sal. 139:14) E ele não sabia nada, comparado ao que sabemos sobre o corpo humano hoje!!

    Então, como ser humano, posso passar meus dias honrando o Rei e Criador, ou tentando ignorá-lo. Como Davi tão bem expressou, realmente não existe viver sem Ele:

    “Para onde posso ir do Teu Espírito? Ou para onde fugir da Tua presença? Se eu subir ao céu, você está lá; se eu fizer a minha cama no Seol [a sepultura], eis que Tu estás lá. Se eu alçar as asas da alva, se habitar nos confins do mar, até ali a tua mão me guiará, e a tua destra me susterá”. (Sal. 139:7-10)

    O Salmo 24 nos diz como devemos nos comportar, para que “o Rei da Glória entre” pelas nossas portas. E quando Ele vem, Seu primeiro ato é como o dos antigos monarcas: Ele se senta como Juiz, para receber uma prestação de contas de Seus súditos sobre suas ações, para medir seu comportamento por Suas leis justas e decretar recompensas ou punições de acordo. Porque Ele é misericordioso, nosso Rei aceita arrependimento daqueles que quebraram Suas leis. Ele permite que nós, os transgressores, tenhamos tempo para fazer as pazes com aqueles que foram feridos, ofendidos ou desviados por nossos pecados.

    Temos ainda outra vantagem: esse Juiz misericordioso também é nosso Pai Celestial. Em todos os sentidos, Ele é nossa Fonte de vida, nosso Provedor e nosso Protetor de todo mal. “O Senhor é minha luz e minha salvação; a quem devo temer? O Senhor é a defesa da minha vida; a quem devo temer?” (Sal. 27:1)

     “Como o cervo anseia pelos riachos de água, assim minha alma anseia por Ti, D´US. A minha alma tem sede de DEUS, do DEUS vivo…” (Sal. 42:1) Assim escreveram os filhos de Corech, que viram seu pai terreno receber a punição mais severa que se possa imaginar por seu pecado. A resposta deles não foi apenas livre de amargura contra o Juiz por aquele veredicto, mas eles correram para buscá-Lo sem fôlego – como um cervo morrendo de sede.

    Todas essas testemunhas nos dizem que podemos confiar no julgamento do Criador e que devemos considerar qualquer punição que Ele envie como disciplina do mais sábio de todos os Pais, Legisladores ou Governantes. Devemos considerar isso como um sinal de que realmente somos Seus filhos amados:

    “Filho meu, não rejeites a disciplina do Senhor, nem te aborreças com a sua repreensão; a quem o Senhor ama Ele disciplina, assim como um pai disciplina o filho em quem tem prazer”. (Prov. 3:11-12)

    É claro que todos nós precisamos de perdão por alguma coisa, já que o Pregador escreveu: “não há um justo na terra que sempre faça o bem e nunca peque”. (Ecles. 7:20) Não há literalmente ninguém na terra que não peque (1 Reis 8:46, 2 Crônicas 6:36). Não podemos receber perdão, no entanto, até que reconheçamos especificamente o que fizemos que requer perdão. Viver em negação só nos tornará miseráveis ​​e até fisicamente doentes (Sl 32:3-4).

    O sábio Pregador também nos exortou a estender o perdão àqueles que pecaram contra nós, e a olhar no espelho antes de chamá-los de julgamento: “Não leve a sério todas as palavras que são ditas, para que você não ouça o seu servo vocês; pois você sabe que até mesmo você amaldiçoou outros muitas vezes também.” (Ecles. 7:21-22)

    Por esta razão, durante a temporada de Rosh Hashaná, receber e dar perdão são prioridades. É hora de sentar-se em silêncio diante do Rei dos reis e aplicar a Luz de Sua palavra para descobrir onde precisamos de purificação. Nosso objetivo é viver em Sua presença o ano todo, com a consciência limpa e o coração alegre.

    “Uma coisa pedi ao Senhor, e a buscarei: que eu possa morar na casa do Senhor todos os dias da minha vida, para contemplar a formosura do Senhor e meditar no seu templo. Quando disseste: ‘Busca a minha face’, meu coração te disse: ‘Buscarei a tua face, Senhor’… Ensina-me o teu caminho, Senhor, e guia-me por um caminho plano por causa dos meus inimigos”. (Sal. 27)

    É claro que “morar na casa do Senhor todos os dias da minha vida” não significa que eu deixe meu emprego, deixe minha família e me mude para uma casa de oração 24 horas por dia, 7 dias por semana. Até mesmo o escritor dessas palavras, Davi, passou muitos anos primeiro cuidando de ovelhas, depois travando batalhas e finalmente governando as doze tribos de Israel. No entanto, seu coração estava continuamente com o Criador, independentemente do que suas mãos estivessem fazendo no momento.

    O salmista recomendou fortemente que façamos o mesmo. Ele descobriu que o Criador é uma morada espiritual que fornece proteção contra uma série de ameaças terrenas: “o caçador… a praga mortal… o terror da noite… a flecha que voa de dia… a praga que espreita nas trevas… a destruição que devasta ao meio-dia…. Pois fizeste do Senhor, meu refúgio, o Altíssimo, a tua habitação. Nenhum mal te acontecerá, nem praga alguma chegará à tua tenda”. (Sal. 91:3-6, 9-10)

    Dada a frequência com que “praga” é mencionada neste capítulo, seu conselho é extremamente relevante para hoje.

    Mas habitar com o Santo requer “mãos limpas e coração puro”, juntamente com uma alma livre de engano (Sl 24:4). É por isso que nos é dado um tempo sagrado para examinar nossas mãos, coração e alma, para fazer as confissões e reparos necessários, para dar e receber o perdão e a purificação que abrirão o Refúgio para nós. Esta é a mensagem de Rosh Hashaná, nas Escrituras chamada de Dia do Toque do Shofar, e o Dia da Recordação.

    Que o Senhor de toda a terra ouça nossas orações e nos conceda ser listados em Seu Livro da Vida.

    Um feliz e doce Ano Novo, um ano de perdão e proteção, para todos os nossos queridos amigos.

    Seja abençoado pelo Altíssimo de Sião e Jerusalém,

    Mordechai ben Yakov