Sabra

Author: yelena

  • Tilannekatsaus 21 26.12.2023

    Tilannekatsaus 21 26.12.2023

    ”Taisteluun osallistuneen ja kuormaston luo jääneen osuus olkoon yhtä suuri; saalis on jaettava yhdessä” (1. Sam. 30:24).

    Tässä jakeessa Daavid (joka oli jo voideltu kuninkaaksi) opetti tärkeän säännön Israelin Jumalaan uskoville. Kaikissa kamppailuissa, taisteluissa tai elämän eteemme tuomissa haasteissa jokaisella ihmisellä on oma tehtävänsä ja kutsunsa. Mitä se merkitsee meille tänä päivänä? Yksi taistelee sodassa, toinen rukoilee jossain päin maailmaa, lähellä tai kaukana. Kolmas antaa tukea käytännössä ja neljäs antaa rahat tuota tukea varten. Olipa tehtävämme mikä tahansa, meidän tulee suorittaa se halukkaasti ja kokosydämisesti, ottaen iloisina paikkamme verkostossa, joka levittää Taivaan siunauksia.

    Näin toimii laaja Luojan johtama seurakuntaruumis. Te, jotka rakastatte Israelin Jumalaa ja olette yhdistetyt Israelin kansaan, rukoilette ja rohkaisette, autatte ja rahoitatte, kun me käymme täällä fyysistä ja hengellistä sotaa. Se tekee teistä täysivaltaisia kumppaneitamme tässä tärkeässä verkostossa, joka on niin merkityksellinen Päivien Lopulla.

    Tänä aikana me kaikki Israelissa ja ulkomailla kuulemme niistä raskaista uhreista, joita annetaan rintamalla. Näemme valokuvia sotilaista, jotka taistelevat antaumuksella, ja ymmärrämme, että he suorittavat pyhää tehtävää puolustaakseen Israelin kansaa ja Luvattua maata ruumiillaan ja sielullaan. Rukoilemme heidän turvallisuutensa puolesta siellä missä olemme. Toimitamme apua ja tukea niille, jotka palvelevat rintamalla. Kuulemme haavoittuneista sotilaista ja rukoilemme heidän parantumistaan. Yritämme lohduttaa ja tukea taistelussa kuolleiden perheitä rukouksin ja teoin.

    Useat uskovat sekä rukoilevat että ojentavat auttavan kätensä. Yksi tärkeä asia on toimittaa apua ja tukea lievittämään Libanonin, Gazan ja Golanin rajaseutujen asukkaiden kärsimyksiä.  Kaikkiaan noin 130.000 ihmistä on evakuoitu, 60.000 heistä pohjoisesta. Heitä on sijoitettu väliaikaisesti ympäri Israelia.

    Noiden alueiden  ihmiset evakuoitiin kodeistaan heidän oman turvallisuutensa vuoksi, ja heidän kaupunkinsa on nyt julistettu sotatoimialueiksi. Mutta vaarasta huolimatta muutamat ovat jääneet kotipaikoilleen eri syistä, kieltäytyen lähtemästä. Yksi näitä kaupunkeja on Kirjat Shmona lähellä Libanonin rajaa.

    Kun Sabra oli jakamassa humanitaarista apua Tiberiaksessa, kanssamme olleet IDF:n sotilaat pyysivät meitä tulemaan mukaan vastaaviin projekteihin auttamaan Kirjat Shmonaan jääneitä ihmisiä. Päivä, jolloin lähdimme käymään tuossa kaupungissa, sattui olemaan maailmankuulu pyhäpäivä, monille kristityille ystävillemme rakas joulukuun 25. päivä.

    Täällä Israelissa tuo päivä oli leuto ja kaunis, aurinkoinen päivä. Kun olimme vielä matkalla, jouduimme äkkiä muuttamaan suunnitelmaamme, sillä Libanonin rajan takaa ammuttiin jatkuvasti raketteja. Kirjat Shmona eristettiin, kukaan ei päässyt sisään eikä ulos.

    Niinpä me aloimme avustustyömme pienessä Hatzor Haglilit-nimisessä kaupungissa ylä-Galilean alueella noin 30 km Kirjat Shmonesta etelään. Kodinturvajoukoilla oli siellä puolustusharjoituksia. He harjoittelivat toimimista erilaisissa tilanteissa, joita voisi sattua taistelun tai pommituksien aikana.  Vietimme koko päivän näiden upseerien ja heidän joukkojensa kanssa. Näin saimme nähdä pienen osan siitä kaikesta, mitä sodan aikana voi teoriassa tapahtua.

    Minuun IDF-veteraanina, joka tunnen armeijaelämän, teki suuren vaikutuksen nähdä tämän sotilaallisen osaston tekemät moninaiset harjoitukset. Kaikki tapahtui yhteistyössä yksikköjen, pelastusjoukkojen (joita tarvitaan rakennusten romahtaessa) ja lääkintähenkilökunnan välillä. He harjoittelivat poliisin toimintaa sinetöimällä ja ympäröimällä alueen, sijoittamalla ensiapuhenkilöt turvallisille alueille, ja vastaavalla tavalla turvaamalla kaupungin teollisuusalueen, jossa on tehtaita, jotka käyttävät myrkyllisiä aineita kuten ammoniakkia ja klooria.

    Tätä kaikki oli vain harjoittelua. Kuvittelin, miltä todellinen tilanne voisi näyttää, ja miten paine vielä kasvaisi terroristien tullessa mukaan kuvaan. (Tätä varten on olemassa erillinen IDF:n yksikkö.)

    Yhdessä ystävieni kanssa kiitimme hiljaisesti Luojaa siitä, että meillä on niin omistautunut ja uskollinen armeija, jolla on kaukonäköisyyttä jo edeltä valmistautua sellaisia skenaarioita silmällä pitäen. Vaikka Kodinturvajoukot eivät ole vihollisen linnoituksia vastaan hyökkäävä iskujoukko, he vaaransivat henkensä joka hetki ollessaan siellä ohjuksien kantomatkan päässä. Istuimme katselemassa, kuinka nämä kaikkia elämänaloja edustavat miehet ja naiset työskentelivät yhdessä myötätuntoisin sydämin huolehtiakseen Galilean hädässä olevista asukkaista, unohtaen hetkeksi hengenvaaran ja oman perheensä palvellakseen maanmiehiään.

    Muuten, nämä samat ihmiset ovat antaneet katastrofiapua muille kansoille suurten onnettomuuksien, kuten maanjäristysten, jälkeen – jopa Turkin kaltaisissa maissa, jotka eivät suhtaudu ystävällisesti Israeliin.  Rauhan aikana he palvelevat palvelukseen valmiina reserviläisinä kaikilla Israelin hallintoalueilla.

    Kun harjoitus päättyi, saimme erityisluvan mennä Kirjat Shmonaan suojavarusteisiin pukeutuneina. Lähdimme tuota pohjoista kaupunkia kohti. Ennen lähtöä Sabra tarjosi kevyen aterian muutamille sotilaille Hatzor Haglilitissä.

    Saavuimme aavekaupunkiin, jossa ei juuri näkynyt elon merkkejä. Kaikki Kirjat Shmonan liikkeet oli suljettu, kaikki kodit olivat pimeinä, niin ettei voinut tietää, asuiko niissä joku vai ei. Menimme suoraan kaupungin sotilaskomentajan toimistoon.

    Kohtasimme tarmokkaan ja  hyväsydämisen upseerin, joka huolehti pienimmästäkin yksityiskohdasta. Hänen kanssaan oli naispuolinen upseeri, joka näytti keskivertosotilasta vanhemmalta. Hänen päivänsä olivat jatkuvaa juoksemista edestakaisin kaupunkiin jääneiden asukkaiden kotien välillä. Hän varmisti, että kaikki oli kunnossa ja toimitti mitä he tarvitsivat. Sellainen ei oikeastaan kuulunut IDF:n tehtäviin.  Mutta jos heiltä kysyttiin, he vastasivat: ”He ovat meidän perhettämme…tunnemme vastuuta toinen toisistamme.”

    Komentaja antoi meille yhteenvedon tilanteesta. Jotkut näistä tiedoista, joita nyt annan teille, eivät ole julkista tietoa:

    *          Kaupungissa on 25.000 asukasta. Heistä noin 3000 on jäänyt kaupunkiin. Heistä suurin osa on iäkkäitä ja liikuntarajoitteisia tai vammaisia. Heidän joukossaan on perheitä, joissa on lapsia. Eri ikisiä lapsia on kaikkiaan 36.

    *          Sodan alusta lähtien kaupunkiin on osunut 167 rakettia ja 5 pommin sisältävää miehittämätöntä droonia (UAV) säännöllisesti joka päivä toistuvien väijyksistä ampumisten ja kranaattien lisäksi.

    *          Tähän mennessä 30 rakennusta on tuhoutunut tai palanut, sekä asuinrakennuksia että liikerakennuksia.

    *          Sodan 80 päivän aikana salassa pidetty määrä paikallisia ihmisiä on haavoittunut ja kuollut. Heidän lisäkseen tulevat Kirjat Shmonassa olevat sotilaat, jotka ovat saaneet surmansa rajalla käydyissä taisteluissa.

    *          Monet kaupungin kaduista ovat vaurioituneet IDF:n tankkien ja raskaan kaluston siirtyessä asemiinsa alueella. Taisteluvyöhyke on kokonaisuudessaan Israelin puolella rajaa, mistä johtuen Israelin infrastruktuuri joutuu maksamaan kovan hinnan.

    Tämäkään kuvaus ei kata kaikkia niitä tehtäviä, joita nämä israelilaiset sotilaat on kutsuttu toimittamaan.

    Siitä hetkestä kun hallitus päätti evakuoida kansalaisia eri alueilta, vastuu asukkaiden saamisesta busseihin lankesi IDF:lle. Tehtävä ei ollut aivan yksinkertainen, sillä kansalaisista piti laatia yksityiskohtainen luettelo, samoin heidät vastaanottavista kaupungeista. Kaiken piti tapahtua mahdollisimman nopeasti kansalaisten turvallisuuden vuoksi.

    Järjestettyään evakuoinnin IDF alkoi huolehtia niistä, jotka jäivät asuinpaikoilleen. Kirjat Shmonassa palvelevat sotilaat käyvät jokaisen asukkaan luona kerran viikossa vahvistaakseen ja rohkaistakseen heitä (venäjän kielellä, amharaksi tai tarvittaessa muulla kielellä). He tuovat mukanaan pyydettyjä lääkkeitä apteekista tai lämmintä ruokaa niille, jotka eivät kykene huolehtimaan itsestään, tai he auttavat ratkomaan monia muita henkilökohtaisia ongelmia. Asukkailla on myös lemmikkielämiä, joista on huolehdittava, vietävä koiran tai kissan ruokaa tai kutsuttava paikalle eläinlääkäri.

    Kirjat Shmonassa harjoitelleet Kodinturvajoukkojen sotilaat pitävät myös huolta niiden evakuoitujen perheiden tarpeista, jotka on sijoitettu maan keskiosaan. He varmistavat, että kodeistaan pakenemaan joutuneilla on talvivaatteita (muistakaa, että he joutuivat lähtemään lokakuun alussa, jolloin oli vielä lämmintä). Jos tyhjilleen jääneisiin asuntoihin tai liiketiloihin osuu ohjus, omistajille ilmoitetaan ja järjestetään apua. Muutamissa tapauksissa omistajat lähtivät niin kiireesti, että huomasivat vasta jälkeenpäin unohtaneensa lukita ovet. Sotilaat vaihtavat lukot ja lähettävät uudet avaimet omistajille heidän väliaikaiseen osoitteeseensa.

    Komentaja kertoi meille, kuinka Kodinturvajoukot ovat järjestäneet eri paikkakunnilla 

    improvisoituja lastentarhoja perheille, joissa on pieniä lapsia. Nämä perheet pyytävät nyt leluja ja muita välineitä ”uuteen” kasvatusta tarjoavaan elinpiiriin, jonka toimintakauden pituus on toistaiseksi tuntematon.

    Nämä ongelmat voivat tuntua meistä vähäpätöisiltä, mutta kodeistaan lähtemään joutuneille perheille on suuri helpotus, että joku tuo ratkaisun heidän ongelmiinsa. He tietävät, että Kodinturvajoukot kyllä järjestävät aikaa pitääkseen huolta näistä murheista.

    Mutta ajan kuluessa paineet kasvavat. Voisi luulla, että ympäri Israelia hotelleissa asuvat perheet nauttivat pitkästä lomasta. Mutta todellisuus on toista, kun kokonainen perhe yrittää elää yhdessä ainoassa huoneessa. He kaipaavat usein rohkaisua ja opastusta, kuinka laukaista kasvanut jännite. Mutta se, mitä he todella kaipaavat ja tarvitsevat, on päästä palaamaan kotiin ja elämään normaalia elämää.

    Kaikki sijoitetut ovat väsyneitä olemaan kodittomia. Mutta he kieltäytyvät palaamasta kotiin, jossa heidän oli elettävä jatkuvan paineen alla hälytyssireenien soidessa, peläten että he saattaisivat loukkaantua tai kuolla hälytystä seuraavassa räjähdyksessä. He ovat eläneet liian kauan tilanteessa, jossa ei voi elää.

    Israelin viholliset ovat piinanneet Israelin siviilejä vuosikausia. Niin kuin Hamas Gazan rajalla. Hizbollahin terroristit ovat niin lähellä Libanonin rajaa, että heitä voi melkein koskettaa.  He ovat ampuneet israelilaisia aina kuin vain ovat voineet tehdä sen kiinni jäämättä. Hamasin tavoin hekin ovat rakentaneet hienoja tunneleita rajan alle toteuttaakseen suunnitelmansa tunkeutua Israeliin.

    Kun Hamas onnistui toteuttamaan vastaavan suunnitelman Gazan rajalla, pohjoisen asukkaat ymmärsivät, että heillä olisi edessään sama kohtalo vielä pahempana.  Eivät he eikä kukaan muukaan Israelissa usko, että kansainväliset poliitikot pysäyttäisivät Hizbollahin maahan tunkeutumisen. Maailman johtajat vaativat jo ”välitöntä tulitaukoa” ennen kuin Hamas on kokonaan  riisuttu aseista, ja he väittävät, että ”rauha tuo rauhaa” heidän varmalla tuellaan (sopivasti unohtaen, että kukaan ei estänyt Hamasia rikkomasta edellisiä tulitaukoja). Samaiset maailman johtajat takasivat myös, että he pitäisivät Hizbollahin pois Israelin pohjoisrajalta. Silti YK:n rauhan säilymisen tarkkailijat eivät vain epäonnistuneet tässä tehtävässä, vaan he istuivat ”tarkkailemassa”, kun Hizbollah kaivoi maan alta väylän Israelin maaperälle.

    Israelilaisilla on se yhteinen vakaumus, että ne, jotka nyt ajavat kirjoitettua tulitaukosopimusta, eivät valvo eivätkä vahvista sitä. Pohjoisessa on ollut mielenosoituksia, joissa vaaditaan, että IDF ei pysähdy ennen kuin terroristiuhka on kokonaan tuhottu, niin kuin natsit tuhottiin Euroopasta. He vaativat myös, että vihollistemme tulee alistua uudelleen koulutettaviksi samaan tapaan kuin japanilaisia koulutettiin hylkäämään rotuviha, jota tuntemaan heidät oli kasvatettu lapsesta lähtien.

    Israelilaiset ovat kaikkialla valmiita ja halukkaita puolustautumaan niitä vastaan, jotka vihaavat meitä – yksin, jos se on välttämätöntä. Samaan aikaan israelilaisten keskuudessa on havaittavissa  halua kääntyä isiensä Jumalan puoleen, etsiä toivoa heidän uskonsa juurista.

    Kirjat Shmonan matkan lopuksi me Sabrajärjestössä tajusimme, että Luoja oli näyttänyt meille, missä ja kuinka me voimme olla mukana tässä pyrkimyksessä.

    Teidän rukouksenne ovat meille hyvin tärkeitä tänä aikana, jotta voimme olla tehokas osa tässä tärkeässä verkostossa. Muistakaa aina, että tämä ei ole mikään tavallinen sota: tämä on hengellinen taistelu kahden osapuolen välillä, niiden, jotka rakastavat kuolemaa ja niiden, jotka rakastavat elämän HERRAA.  Meidän on noustava uskossa niin kuin Daavid ja julistettava Hänen uskollisuuttaan meitä katselevalle maailmalle, niin että

    ”koko maailma tulee tietämään, että Israelilla on Jumala. Koko tämä joukko tulee tietämään, ettei HERRA pelasta miekan eikä keihään avulla, sillä sota on HERRAN ja hän antaa teidät meidän valtaamme” (1. Sam. 17:46-47).

    Levätköön Kaikkein Korkeimman siunaus sinun ylläsi, sinun perheesi ja seurakuntasi yllä.

    Siionin maasta ja Jerusalemin kaupungista

    Veljenne uskossa,

  • Update 21 26.12.2023

    Update 21 26.12.2023

    “Denn wie der Anteil derjenigen ist, die in den Kampf gezogen sind, so soll auch der Anteil derjenigen sein, die beim Tross geblieben sind.” (1.Sam. 30,24)

    In diesem Vers lehrte David (der bereits zum König gesalbt war) den Gläubigen an den GOTT Israels eine wichtige Regel. In jedem Kampf, jeder Schlacht oder Lebensherausforderung hat jeder Mensch seine eigene Aufgabe und seinen eigenen Auftrag. Was bedeutet das für uns heute? Eine Person kämpft den Kampf, eine andere betet von einem Punkt der Erde aus, der nah oder fern sein kann. Eine dritte Person leistet praktische Unterstützung, und eine vierte stellt die Mittel für diese Unterstützung bereit. Was auch immer unsere Aufgabe sein mag, wir sollen sie bereitwillig und von ganzem Herzen erfüllen und uns mit Freude an einem Netzwerk beteiligen, das seinen eigenen Segen vom Himmel bringt.

    So funktioniert eine gemeinschaftsweite Einrichtung unter der Leitung des Schöpfers. Ihr, als Liebhaber des GOTTES Israels, die ihr mit dem Volk Israel verbunden seid, betet und ermutigt, helft und finanziert, während wir hier die physischen und geistlichen Kämpfe führen. Das macht euch zu vollwertigen Partnern in diesem wichtigen Netzwerk, das für das Ende der Tage so wichtig ist.

    In dieser Zeit hören wir alle in Israel und im Ausland von den schweren Opfern, die an der Kriegsfront gebracht werden. Wir sehen Fotos der Soldaten, die mit Hingabe kämpfen, und wir verstehen, dass sie eine heilige Mission erfüllen, um das Volk Israel und das Gelobte Land mit ihrem Körper und ihrer Seele zu verteidigen. In der ganzen Welt beten wir von unserem Ort aus für ihre Sicherheit, wodurch wir denen, die an der Front dienen, Hilfe und Unterstützung bringen. Wir hören von den verwundeten Soldaten, und wir beten für ihre Genesung. Für diejenigen, die im Kampf gefallen sind, versuchen wir, ihre Familien durch Gebete und Taten zu trösten und zu unterstützen.

    Viele Gläubige beten und packen mit an. Ein Schwerpunkt ist die Hilfe und Unterstützung, um das Leid der Bewohner in den Grenzgebieten zum Libanon, zum Gazastreifen und zum Golan zu lindern. Insgesamt wurden rund 130.000 Menschen vertrieben, davon 60.000 aus dem Norden. Sie wurden in provisorischen Unterkünften untergebracht, die über den Rest des Landes verstreut sind.

    Die Menschen in diesen Gebieten wurden zu ihrer eigenen Sicherheit aus ihren Häusern evakuiert, und ihre Städte befinden sich derzeit in einer erklärten Militärzone. Doch trotz der Gefahr sind einige aus verschiedenen Gründen geblieben und weigern sich, ihre Häuser zu verlassen. Eine dieser Städte ist Kiryat Shmona, nahe der libanesischen Grenze.

    Während der Sabra-Fonds in Tiberias humanitäre Hilfe verteilte, baten uns die mit uns zusammenarbeitenden IDF-Offiziere, uns an ähnlichen Bemühungen zu beteiligen, um den in Kiryat Shmona Verbliebenen zu helfen. Der Tag, an dem wir uns auf den Weg machten, um die Stadt zu besuchen, war zufällig ein weltberühmter Feiertag, der vielen unserer christlichen Freunde am Herzen liegt: Der 25. Dezember.

    Hier in Israel war es ein milder und schöner sonniger Tag. Doch noch auf dem Weg dorthin waren wir gezwungen, unseren Plan zu ändern, da die libanesische Grenze immer wieder beschossen wurde. Kiryat Shmona wurde abgeriegelt, und niemand konnte ein- oder ausreisen.

    Stattdessen begannen wir unsere Hilfsmaßnahmen in einer kleinen Stadt im oberen Galiläa, etwa 30 km südlich von Kiryat Shmona, namens Hatzor Haglilit. Hier führten die Truppen des Heimatfrontkommandos Verteidigungsübungen durch. Sie übten ihre Reaktion auf verschiedene Situationen, die während einer Schlacht oder eines Bombenangriffs auftreten könnten. Wir verbrachten einen ganzen Tag mit diesen Offizieren und ihren Truppen, was uns einen Eindruck davon vermittelte, was in einer Kriegskrise theoretisch passieren kann. 

    Für mich als IDF-Veteran, der das Armeeleben kennt, war es beeindruckend zu sehen, welch komplexe Vorbereitungen dieser Militärzweig getroffen hat. Alles wurde zwischen den Einheiten, den Rettungsteams (im Falle eingestürzter Gebäude) und den verschiedenen medizinischen Kräften koordiniert. Sie übten die polizeilichen Maßnahmen zur Abriegelung und Umzingelung des Gebiets, die Platzierung von medizinischem Notfallpersonal in sicheren Zonen – und parallel dazu die Sicherung des Industriegebiets der Stadt, zu dem Fabriken gehören, die giftige Stoffe wie Ammoniak und Chlor verwenden.

    All das war nur eine Probe. Ich stellte mir vor, wie eine reale Situation aussehen könnte, und wie groß der zusätzliche Druck wäre, wenn Terroristen mit von der Partie wären. (Für so etwas gibt es eine eigene IDF-Einheit.)

    Im Stillen dankten meine Freunde und ich dem Schöpfer, dass wir eine so engagierte und treue Armee haben, die sich auf solche Szenarien vorbereitet. Obwohl die Soldaten an der Heimatfront keine Kommandotruppen sind, die eine feindliche Festung stürmen, riskierten sie ihr Leben in jedem Moment, in dem sie hier in Raketenreichweite waren. Wir saßen da und sahen zu, wie diese Männer und Frauen aller Ränge mitfühlend zusammenarbeiteten, um sich um die notleidenden Bewohner des Galiläa zu kümmern, und ihr eigenes Leben und ihre Familien zurückstellten, um ihren israelischen Mitbürgern zu dienen.

    Übrigens haben dieselben Leute auch schon anderen Nationen nach Katastrophen wie Erdbeben Nothilfe geleistet – sogar in Ländern, die Israel nicht gerade freundlich gesinnt sind, wie die Türkei. In Friedenszeiten dienen sie als Reservisten auf Abruf in allen Regionen Israels.

    Nach dem Ende der Übung erhielten wir Sondergenehmigungen für die Einreise nach Kiryat Shmona und wurden mit Schutzkleidung ausgestattet. Dann machten wir uns auf den Weg in diese nördlich gelegene Stadt. Bevor wir jedoch aufbrachen, versorgte der Sabra-Fonds einige der Soldaten in Hatzor Haglilit mit einer leichten Mahlzeit.

    Wir kamen in einer Geisterstadt an, in der es fast keine Lebenszeichen gab. Sämtliche Geschäfte von Kiryat Shmona waren geschlossen, und in allen Häusern war es dunkel, so dass schwer zu erkennen war, ob sie bewohnt waren oder nicht. Wir gingen direkt zum Büro des Militärkommandanten der Stadt.

    Wir trafen auf einen energischen und mitfühlenden Offizier, der sich um die kleinsten Details kümmerte. Ihm zur Seite stand eine Offizierin, die älter aussah als der durchschnittliche Soldat. Sie verbrachte ganze Tage damit, zwischen den Häusern der wenigen in der Stadt Verbliebenen hin und her zu laufen, nach ihnen zu sehen und sich um ihre Bedürfnisse zu kümmern. Dies war übrigens nicht wirklich die Aufgabe der IDF. Aber wenn man sie fragte, sagten sie: “Sie sind unsere Familie… wir fühlen uns füreinander verantwortlich.”

    Vom Kommandeur erhielten wir einen Überblick über die Situation. Einige der Zahlen, die ich euch jetzt nenne, sind nicht einmal öffentlich bekannt:

    • Die Stadt zählt 25.000 Einwohner. Etwa 3.000 von ihnen sind geblieben – meist ältere und behinderte Menschen. Einige von ihnen sind Familien mit Kindern; insgesamt sind 36 Kinder unterschiedlichen Alters hier.
    • Seit Beginn des Krieges wurde die Stadt von 167 Raketen und 5 bombenabwerfenden UAVs (unbemannte Drohnen) getroffen, zusätzlich zu dem täglichen Scharfschützen- und Granatenbeschuss, der regelmäßig stattfindet.
    • Bislang wurden 30 Gebäude zerstört oder verbrannt, sowohl Wohnhäuser als auch Geschäfte.
    • In den 80 Kriegstagen wurde eine unbekannte Zahl von Einheimischen verwundet und getötet, nicht mitgezählt die in Kiryat Shmona lebenden Soldaten, die bei den Kämpfen an den Grenzen getötet wurden.
    • Viele Straßen in dem Gebiet wurden durch die Panzer und das schwere Gerät der IDF beschädigt, die in der Region in Stellung gingen. Die gesamte Kampfzone befindet sich auf der israelischen Seite der Grenze, so dass die israelische Infrastruktur einen hohen Preis zu zahlen hat.

    Selbst diese Beschreibung deckt nicht das breite Spektrum der Aufgaben ab, zu denen diese israelischen Soldaten gerufen werden.

    Von dem Moment an, als die Regierung beschloss, Bürger aus verschiedenen Gebieten zu evakuieren, oblag es den IDF-Kräften, die Bewohner in Busse zu verfrachten. Dies war keine leichte Aufgabe, denn es musste ein detailliertes Verzeichnis aller Bürger und der Städte, die sie aufnehmen sollten, erstellt werden, wobei alles so schnell wie möglich geschehen musste, um das Risiko für ihre Sicherheit zu minimieren.

    Nachdem die Evakuierungen organisiert waren, begann die IDF mit der Betreuung der Zurückgebliebenen. Soldaten, die in Kiryat Shmona Dienst tun, besuchen jeden Bewohner einmal pro Woche, um ihn zu beruhigen und zu ermutigen (je nach Bedarf in Russisch, Amharisch oder anderen Sprachen). Sie bringen benötigte Medikamente aus den Apotheken oder warmes Essen für diejenigen, die sich nicht selbst versorgen können, oder helfen bei der Lösung einer Vielzahl anderer individueller Probleme. Es gibt auch Haustiere, um die man sich kümmert, was vom Bringen von Hunde- oder Katzenfutter bis zum Anruf beim Tierarzt für eine Behandlung reichen kann.

    Dieselben Soldaten des Heimatfrontkommandos in Kiryat Shmona kümmern sich auch um die Bedürfnisse der evakuierten Familien, die in das Zentrum des Landes umgesiedelt werden. Sie sorgen dafür, dass die Flüchtlinge Winterkleidung erhalten (man bedenke, dass sie Anfang Oktober aufgebrochen sind, als es noch warm war). Wenn verlassene Häuser oder Geschäfte von Raketen getroffen werden, werden die Besitzer benachrichtigt und erhalten Hilfe. In einigen Fällen sind die Hausbesitzer so schnell abgereist, dass sie im Nachhinein feststellten, dass sie vergessen hatten, ihre Türen abzuschließen; die Soldaten lassen die Schlösser auswechseln und schicken die neuen Schlüssel an die vorübergehende Adresse der Besitzer.

    Der Kommandeur erzählte uns, wie das Heimatfrontkommando an verschiedenen Standorten einen improvisierten Kindergarten für die Familien mit kleinen Kindern organisiert hat. Diese Familien bitten nun um Spielzeug und andere Dinge für das “neue” pädagogische Umfeld, das für einen unbekannten Zeitraum bestehen bleiben muss.

    Für uns mögen diese Probleme unbedeutend erscheinen, aber für die entwurzelten Familien ist es eine große Erleichterung, wenn jemand diese Probleme löst. Sie wissen, dass das Home Front Command die Zeit finden wird, sich um diese Sorgen zu kümmern.

    Doch mit der Zeit wird die Belastung immer größer. Man könnte meinen, die Familien, die in Hotels im ganzen Land wohnen, würden einen langen Urlaub genießen. Aber in Wirklichkeit ist es für eine ganze Familie ziemlich schwierig, den Alltag in einem einzigen Zimmer zu bewältigen. Sie brauchen oft Ermutigung und Anleitung, wie sie die aufgestauten Spannungen abbauen können. Was sie aber wirklich brauchen und sich sehnlichst wünschen, ist die Möglichkeit, in ihre Häuser zurückzukehren und wieder ein normales Leben zu führen.

    Alle Bewohner sind es leid, obdachlos zu sein. Aber sie weigern sich, in ihre Häuser zurückzukehren, wo sie die Anspannung durch ständig heulende Notsirenen und die Gefahr, durch die darauf folgenden Explosionen verletzt oder getötet zu werden, ertragen mussten. Sie haben schon zu lange mit einer unerträglichen Situation gelebt.

    Die Feinde Israels quälen die israelische Zivilbevölkerung schon seit Jahren. Wie die Hamas an der Grenze zum Gazastreifen, so sitzen die Terroristen der Hisbollah an der libanesischen Grenze so dicht, dass man sie fast berühren kann. Sie haben auf Israelis geschossen, wann immer sie damit durchkamen. Wie die Hamas haben sie ausgeklügelte Tunnel unter der Grenze gegraben, um ihren Plan, in Israel einzumarschieren, zu verwirklichen.

    Nachdem es der Hamas gelungen ist, den gleichen Plan an der Grenze zum Gazastreifen durchzuführen, wissen die Bewohner des Nordens, dass ihnen die gleiche Katastrophe bevorstehen könnte, nur noch schwieriger. Weder sie noch irgendjemand sonst in Israel glaubt, dass die internationalen Politiker eine Invasion der Hisbollah aufhalten würden. Schon jetzt rufen die führenden Politiker der Welt zu einem “sofortigen Waffenstillstand” auf, bevor die Hamas vollständig zerschlagen ist, und bestehen darauf, dass “Ruhe Ruhe bringen wird”, wobei sie ihre Unterstützung zusichern (wobei sie bequemerweise vergessen, dass niemand die Hamas daran gehindert hat, frühere Waffenstillstände zu brechen). Dieselben Staats- und Regierungschefs garantierten auch, dass sie die Hisbollah von der Nordgrenze Israels fernhalten würden; doch die UN-Friedensbeobachter versagten nicht nur bei dieser Aufgabe, sondern saßen nur da und “beobachteten”, während die Hisbollah sich einen Tunnel in israelisches Gebiet schuf.

    Die Israelis sind sich einig, dass kein schriftliches Waffenstillstandsabkommen von denjenigen durchgesetzt werden kann, die darauf drängen. Im Norden haben Proteste begonnen, in denen gefordert wird, dass die IDF nicht aufhört, bis alle terroristischen Bedrohungen beseitigt sind, so wie die Nazis in Europa beseitigt wurden, und dass unsere Feinde umerzogen werden, so wie die Japaner umerzogen wurden, um den Rassenhass abzulehnen, der ihnen von Kindheit an beigebracht worden war.

    Überall sind Israelis bereit und willens, sich gegen diejenigen zu verteidigen, die uns hassen – wenn nötig, auch allein. Gleichzeitig ist ein Trend zu erkennen, dass sich die Bürger Israels an den GOTT ihrer Väter wenden und aus den Wurzeln ihres Glaubens Hoffnung schöpfen.

    Am Ende unseres Rundgangs durch Kiryat Shmona wurde uns vom Sabra-Fonds klar, dass der Schöpfer uns gezeigt hat, wo wir uns an diesem Unterfangen beteiligen können.

    Eure Gebete sind in dieser Zeit sehr wichtig für uns, damit wir ein effektiver Teil dieses wichtigen Netzwerks sein können. Denkt immer daran, dass dies kein gewöhnlicher Krieg ist: Es ist ein geistiger Kampf zwischen denen, die den Tod lieben, und denen, die den Herrn des Lebens lieben. Wir müssen uns wie David im Glauben erheben und der zuschauenden Welt seine Treue verkünden,

     “damit alle Welt erfährt, dass es einen GOTT in Israel gibt, und damit diese ganze Versammlung erfährt, dass der HERR nicht durch Schwert oder Speer rettet; denn der Kampf gehört dem HERRN, und er wird euch an uns ausliefern!” (1.Sam. 17,46-47)

    Möge der Segen des Allerhöchsten auf euch, eurer Familie und eurer Gemeinde ruhen.

    Aus dem Land Zion und der Stadt Jerusalem,

    euer Bruder im Glauben

  • Update 21 26.12. 2023

    Update 21 26.12. 2023

    “For as is the share of the one who goes down into the battle, so shall be the share of the one who stays by the baggage; they shall share alike.” (1 Sam. 30:24)

    In this verse, David (already anointed as king) taught an important rule to the believers in the GOD of Israel. In every struggle, battle or life challenge, each person has his or her own task and mission. What does that mean for us today? One person is fighting the battle; another is praying from some point on the earth, which can be near or far. A third person is providing practical support, and a fourth is providing the funds for that support. Whatever our task, we are to carry it out with a willing and whole heart, joyfully taking part in a network that brings its own blessings from Heaven.

    This is how a community-wide body functions under the leadership of the Creator. You, as lovers of the GOD of Israel who are connected with the people of Israel, are praying and encouraging, helping and funding, while we fight the physical and spiritual battles here. That makes you full partners in this important network which is so relevant for the End of Days.

    During this time, all of us in Israel and abroad hear of the difficult sacrifices being made on the battle front. We see photos of the soldiers who are fighting with dedication, and we understand that they are carrying out a holy mission to defend the people of Israel and the Promised Land with their bodies and souls. We pray for their safety from our places around the world, providing help and support to those serving at the front. We hear about the wounded soldiers, and we pray for their recovery. For those who have fallen in battle, we try to comfort and support their families in prayers and deeds.

    Many of the believers are both praying and lending a hand. One focus is providing help and support to ease the suffering of the residents in the areas bordering Lebanon, Gaza, and the Golan. A total of around 130,000 people have been dislocated, 60,000 of them from the north. They were sent to temporary accommodations scattered around the rest of the country.

    The people in these areas have been evacuated from their homes for their own safety, and their towns are currently in a declared military zone. But despite the danger, some have stayed behind for different reasons, refusing to leave their homes. One such town is Kiryat Shmona, near the Lebanese border.

    While the Sabra Fund was distributing humanitarian aid in Tiberias, the IDF officers who were working with us asked us to participate in similar efforts to help those remaining in Kiryat Shmona. The day that we set out to visit the town, it happened to be a world-famous holiday, dear to many of our Christian friends: December 25.

    Here in Israel, it was a mild and beautiful sunny day. But while still on the way, we were forced to change our plan, due to continual shelling from across the Lebanese border. Kiryat Shmona was shut down, with no one able to enter or leave.

    Instead, we began our aid efforts in a small town in the upper Galilee region around 30 km south of Kiryat Shmona, called Hatzor Haglilit. Here, forces from the Home Front Command were conducting defensive drills. They were practicing their response to different situations that might occur during a battle or a bombing. We spent a whole day with these officers and their troops, which allowed us to see a bit of what can theoretically take place during a war crisis.  

    For me as an IDF veteran who knows army life, it was impressive to see the complex preparations undertaken by this military branch. Everything was coordinated between the units, the rescue teams (in case of collapsed buildings), and the different medical personnel. They practiced the police action of sealing and encircling the area, the placement of emergency medical caregivers in safe zones – and in parallel, securing the town’s industrial area, which includes factories that use toxic materials like ammonia and chlorine.

    All this was just a rehearsal. I imagined what a real situation might look like, and the added pressures if terrorists were part of the mix. (There’s a separate IDF unit for that.)

    I and my friends silently thanked the Creator that we have such a dedicated and faithful army, with the foresight to prepare for such scenarios. Although the Home Front soldiers aren’t commandos storming an enemy stronghold, they were risking their lives every moment they were here, within missile range. We sat watching these men and women of all ranks working together with compassionate hearts to care for the distressed residents of the Galilee, putting their own lives and families on hold in order to serve their fellow-Israelis.

    By the way, these same people have brought emergency help to other nations after disasters like earthquakes – even in countries that are less than friendly to Israel, like Turkey. In times of peace, they serve as on-call reservists in every region of Israel.

    After the drill ended, we were given special permits to enter Kiryat Shmona, along with protective gear. Then we made our way to that northern town. But before leaving, the Sabra Fund provided a light meal for some of the soldiers in Hatzor Haglilit.

    We arrived to a ghost town, with almost no signs of life. The stores of Kiryat Shmona were all closed, and all the homes were dark, making it hard to know whether they were inhabited or not. We went straight to the office of the town’s military commander.

    We found an energetic and compassionate officer, who saw to the smallest details. With him was a female officer who looked older than the average soldier. She spent entire days running back and forth among the homes of the few who remained in town, checking on them and taking care of their needs. Incidentally, this was not really the job of the IDF. But if asked, they would say, “They’re our family… we feel responsible for one another.”

    From the commander we received an outline of the situation. Some of these figures which I present to you now are not even public information:

    • The town numbers 25,000 residents. Around 3000 of them have remained – mostly elderly and disabled. Some of them are families with children; a total of 36 children of varying ages are here.
    • Since the beginning of the war, the town has been hit by 167 rockets and 5 bomb-carrying UAVs (unmanned drones), in addition to the daily sniping and shelling that regularly take place every day.
    • To date, 30 buildings have been destroyed or burned, both residences and businesses.
    • During the 80 days of war, an undisclosed number of local people were wounded and killed, not counting the soldiers living in Kiryat Shmona who were killed in battles on the borders.
    • Many of the streets in the area have been damaged by IDF tanks and heavy equipment moving into position around the region. The entire battle zone is on the Israeli side of the border, so Israeli infrastructure is paying a heavy price.

    Even this description doesn’t cover the wide range of tasks these Israeli soldiers are called to undertake.

    From the moment the government decided to evacuate citizens from various areas, it fell to the IDF to get the residents onto buses. This alone was no easy task, since it included a detailed register of all citizens and what city was going to receive them – with everything having to be done as quickly as possible to minimize the risk to their safety.

    After arranging the evacuations, the IDF began to care for those who stayed behind. Soldiers serving in Kiryat Shmona visit each resident once a week to reassure and encourage them (in Russian, Amharic, or other languages as needed). They bring required medicines from the pharmacies, or hot food for those who can’t care for themselves, or help solve a host of other individual problems. There are also pets to look after, which can involve everything from bringing dog or cat food to calling a vet for treatment.

    These same soldiers of the Home Front Command in Kiryat Shmona also look after needs of the evacuated families who are relocated to the center of the country. They make sure that the refugees have winter clothing (remember that they left in early October, when the weather was still warm). If abandoned homes or businesses are hit by missiles, the owners are notified and provided with help. In some cases, homeowners left so quickly that they afterwards realized they had forgotten to lock their doors; the soldiers have the locks changed, and then they send the new keys to the owners’ temporary address.

    The commander told us how the Home Front Command in different locations organized an impromptu kindergarten for the families with small children. These families are now asking for toys and other things for the “new” educational environment, which needs to continue for an unknown period of time.

    These problems may seem marginal to us, but to the uprooted families, it’s a great relief to have someone resolve them. They know the Home Front Command will find the time to take care of these worries.

    Still, as time goes on, the strain is increasing. The families who are living in hotels around the country might be thought to be enjoying a long vacation. But in reality, an entire family trying to live daily life in a single room is quite difficult. They often need encouragement and guidance on how to release the built-up tension. But what they really need, and long for, is to be able to return to their homes and live normal lives.

    All the residents are tired of being homeless. But they are refusing to return home, where they had to endure the tension of constant emergency sirens, and the danger of being injured or killed by the explosions that followed. They have lived for too long with an unlivable situation.

    The enemies of Israel have been tormenting the Israeli civilians for years. Like Hamas did along the Gaza border, Hezbollah terrorists are sitting so close along the Lebanese border that they can almost be touched. They’ve been shooting at Israelis whenever they could get away with it. Like Hamas, they’ve dug sophisticated tunnels under the border in efforts to carry out their plan to invade Israel.

    After Hamas managed to carry out the same plan across the Gaza border, the residents of the north understand that they could be faced with the same disaster, only more difficult. Neither they nor anyone else in Israel believe the international politicians would stop a Hezbollah invasion. As it is, the world leaders are already calling for “an immediate ceasefire” before Hamas is fully dismantled, insisting that “quiet will bring quiet” with their guaranteed support (conveniently forgetting that no one prevented Hamas from violating previous ceasefires). The same world leaders also guaranteed that they would keep Hezbollah away from Israel’s northern border; yet the UN Peacekeeping Observers not only failed in this mission, they sat and “observed” while Hezbollah tunneled their way into Israeli territory.

    Israelis are united in the conviction that no written ceasefire agreement will be enforced by those who are pushing for it. Protests have begun in the north, demanding that the IDF not stop until all the terrorist threats are eliminated, in the same way that the Nazis were eliminated from Europe; and demanding that our enemies submit to re-education, in the same way that the Japanese were re-educated to reject the racial hatred they had been taught from childhood.

    Israelis everywhere are ready and willing to defend ourselves from those who hate us – by ourselves if necessary. At the same time, there is a noticeable trend of Israel’s citizens turning to the GOD of their fathers and drawing hope from the roots of their faith.

    By the end of our tour of Kiryat Shmona, we at Sabra Fund realized that the Creator had shown us where we can participate in this endeavor.

    Your prayers are very important to us at this time, so that we can be an effective part of this important network. Always remember that this is no ordinary war: it’s a spiritual struggle between those who love death and those who love the LORD of life. We need to rise up in faith, like David, and proclaim His faithfulness to the watching world, “so that all the earth may know that there is a GOD in Israel, and that this entire assembly may know that the LORD does not save by sword or by spear; for the battle is the LORD’s, and He will hand you over to us!” (1 Sam. 17:46-47)

    May the blessings of the Most High be upon you, your family and your congregation.

    From the land of Zion and the city of Jerusalem,

    Your brother in faith

  • Tilannekatsaus 20

    Tilannekatsaus 20

    Kirjoittaessani Libanonin rajan tilanteesta kuulin uusia yksityiskohtia siitä, mitä pohjoisrajallamme tapahtuu.

    Tähän (21.12.2023) mennessä rajalla on ollut melko voimakkaita räjähdyksiä kaiken aikaa, ja Israel on vastannut tuleen kohdistaen iskunsa suoraan paikkaan, josta tulitus on tullut, jotta taistelu ei kiihtyisi.

    Selvyydeksi todettakoon, että Hizbollah ei ole mikään terroristisissien räsyjengi, vaan he ovat ammattimainen terroristiarmeija, joilla on käytössään lyhyen kantaman ohjuksia ja muita Iranin toimittamia korkealaatuisia aseita. Heillä on vuosien kokemus viattoman veren vuodattamisesta ja siviilejä kohtaan harjoittamasta terrorista sekä Israelissa että Libanonissa- He ovat vastuussa myös kymmenien tuhansian siviilien murhasta Syyriassa. Hizbollahin armeija on linnoittautunut vuoristoalueelle aivan Israelin pohjoisrajan tuntumaan. Heillä on tunneliverkosto, joka on paremmin suojeltu kuin ne tunnelit, jotka Hamas rakensi Gazaan.

    Lisäksi Hamas on liittynyt Hizbollahiin ja lähettänyt taistelijoita hyökkäämään israelilaisia siviilejä ja heidän kotejaan vastaan Libanonista käsin. Heidän käyttämänsä taktiikka on piiloutua siviilien keskuuteen. Heidän tunnelinsa ja ohjuksensa on tietoisesti sijoitettu libanonilaisiin kyliin ja niiden alle.

    Tämän vuoksi Israel on yrittänyt välttää osumista Libanonin siviiliväestöön, jottei konflikti kiihtyisi. Mutta tähän mennessä ampuminen Libanonista käsin on lisääntynyt kuitenkin huomattavasti.

    Tänä iltapäivänä on ollut miltei mahdotonta edes käyttää monia teitä Galileassa ja Golanilla. Katalat terroristit ampuvat raketteja jokaista valonpilkahdusta kohti, minkä he erottavat yön pimeydessä. Heillä on käytössään myös iranilaisvalmisteisia drooneja, joita he käyttävät pudottaakseen räjähteitä Israelin kaupunkeihin.

    Yhdysvallat ja Ranska yrittävät hillitä väkivaltaa Libanonin puolella. Libanonin ja Israelin välillä vuosia sitten, Libanonin sodan jälkeen, vahvistetun sopimuksen mukaan Hizbollahia vaadittiin siirtymään Litani-joen (20 km pohjoiseen Israelin rajasta) toiselle puolelle. Mutta koska Hizbollah on laista piittaamaton ryhmä, se ei ole noudattanut tuota määräystä, eikä Libanonin hallitus ole kyennyt valvoman määräyksen noudattamista sen enempää kuin UNIFILin niin sanotut rauhanturvajoukotkaan, joista Hizbollah vähät välittää.

    Israel ei elättele mitään toiveita kansainvälisten pyrkimysten onnistumisesta. Hizbollah ottaa vastaan käskyjä vain Iranilta, aivan niin kuin Hamas Gazassa ja Huthikapinalliset Jemenissä.

    Huthit ovat uusi vihollinen. Vaikka heitä ei ole koskaan kiinnostanut Palestiinan asia, he uhkaavat lähettää tuhansia omia sotilaitaan taistelemaan Israelia vastaan ”solidaarisuudesta Gazaan”.  Toistaiseksi he ovat kuitenkin tyytyneet ”vain” ampumaan ajoittain iranilaisvalmisteisia ohjuksia

    Eilatia kohti (jonne on 2000 km), mutta useimmiten heidän kohteenaan ovat kauppalaivat, jotka pyrkivät Jemenin ohi matkallaan Suezin kanavalle. Huomattakoon, että he eivät kohdista iskujaan vain Israeliin matkalla oleviin aluksiin, vaan kaikkiin länsimaisiin aluksiin, jotka ovat matkalla Eurooppaan tai Pohjois-Amerikkaan. Huthit toteuttavat Iranin suunnitelmaa globaalin talouden romahduttamiseksi, ja he käyttävät tekosyynä Israelin sotaa.

    Israelin kannalta tilanne on ollut jo tarpeeksi rasittava. Etelästä Gazan rajalta evakuoitujen 120.000 israelilaisen lisäksi ovat ne 60.000 pohjoisesta evakuoidut, joiden joukossa on paljon lapsia, naisia ja iäkkäitä, joiden oli pakko lähteä kodeistaan eri kaupunkeihin ja kyliin Israelissa. Lasten koulunkäynti tietysti keskeytyi, ja vaikka heille on pyritty järjestämään oppitunteja, heiltä on riistetty kaikkien lasten tarvitsema  pysyvän turvan tuntu.

    Ohjusiskujen johdosta suuri osa pohjoisen viljelijöistä ei pysty hoitamaan peltojaan, hedelmätarhojaan, viininviljelyksiään ja kasvihuoneitaan. Ne tilat, joissa on karjaa (lehmiä, lampaita, kanoja ja muita) ovat vielä pahemmassa jamassa. Yksi kipeimmistä tarpeista on ollut päivittäinen kananmunien kerääminen. Eilen illalla minulle esitettiin pyyntö etsiä vapaaehtoisia tähän tehtävään.

    Maatalouden palveluksessa olevat työmiehet, joista suurin osa on ulkomaalaisia, jotka ovat tulleet Israeliin parempien taloudellisten mahdollisuuksien takia, eivät ymmärrettävästi halua tehdä työtä näillä alueilla.  Israelin nuori polvi, jotka olisivat voineet tulla vapaaehtoistyöntekijöiksi näille tiloille, on kutsuttu armeijan palvelukseen. Niinpä jotkut maataloudenharjoittajat ovat kieltäytyneet lähtemästä tiloiltaan ja antautuvat kuoleman tai vammautumisen vaaraan tilaansa pyörittääkseen. Aika moni on jo loukkaantunut räjähdyksissä työtään tehdessään.

    Kaikesta kodista lähtemisen aiheuttamista kärsimyksistä huolimatta Pohjoisen asukkaat eivät aio palata koteihinsa ennen kuin Hizbollah on kukistettu. He tietävät varsin hyvin, että jos he nyt palaavat koteihinsa, heitä voisi eräänä päivänä kohdata sama kauhea verilöyly, joka tapahtui Gazan rajalla 7.10.23.

    Juudea – Samaria

    Entä sitten Israelin muinainen ja nykyinen sydänmaa? Jo ennen lokakuun seitsemättä Juudeassa, Samariassa ja Jerusalemissa oli yhä laajempia turvallisuusongelmia.  Tuosta hirvittävästä päivästä lähtien keskialueen tilanne on muuttunut vaikeammaksi. Koska monet israelilaiset miehet on lähetetty taistelemaan pohjoiselle ja eteläiselle rintamalle, Juudean ja Samarian alueiden puolustus on kuluneiden kahden kuukauden ajan jäänyt naisten (jotka huolehtivat yksin myös lapsista) ja palvelukseen liian vanhojen miesten vastuulle.  IDF on tehnyt yllätysiskuja tunnettuihin Hamasin keskuspaikkoihin, kuten Jeniniin, ja pidättänyt johtajia pyrkien näin estämään uuden taistelurintaman muodostumisen. Mutta palestiinalaissiviilit tukevat vahvasti Hamasia, ja Mahmoud Abbas julistaa avoimesti, että Hamas on PA:n keskeinen kumppani. Israelilaiset sotilaat järjestävät siksi Juudeassa ja Samariassa koulutusmielessä lokakuun 7:n hyökkäyksiä jäljitteleviä harjoituksia.

    Maailmanlaajuinen antisemitismi

    Antisemitistinen viha on vakaasti kasvamassa maailmassa, niin omahyväisissä yliopistoissa kuin ”hienostuneissa” vaikutusvaltaisissa piireissä. Tämä on masentavaa ja järkyttävää etenkin, kun tämä ruma asenne valtaa monia intellektuelleja ja sokaisee heidät vihalla. Monet Luojaan uskovat ottavat todesta huhut, että useat näistä vihaajista ovat muuttaneet mielensä ja että heistä on tullut Israelin Jumalan rakastajia – tämä on harkittua petosta. Uskovien täytyy yhdistyä ja seistä lujana pahaa vastaan.

    Lyhyesti sanottuna kuvio on huolestuttava, katsoo sitä miltä kannalta hyvänsä.  Mutta – JUMALA! Olemme ilmeisesti lähestymässä Päivien Loppua, ja nähtäväksi jää, mitä Hän sanoo ”kaikista pahoista naapureista, jotka koskevat perintöosaan, jonka hän on antanut kansalleen Israelille” (Jer. 12:14). Hän on luvannut rangaista ja nöyryyttää niitä, ”jotka ovat kaikesta sydämestään iloiten ja täynnä halveksuntaa ottaneet omakseen minun maani karkottaakseen siitä ihmiset ja ryöstääkseen sen” (Hes. 30:7).

    Jokainen Jumalan Sanaa tunteva uskova tuntee nämä lupaukset, jotka on annettu Israelin kansalle. Jokaisen uskovan tulee kannustaa uskovia ystäviään seisomaan Israelin rinnalla rukouksin ja käytännössä tukien.

    Tuo tuki, joka on nyt juuri niin tärkeää, edellyttää antamista kädellä ja sydämellä. Ottakaamme oppia siitä, mitä Juuda sanoi Joosefille ja mikä todisti, että veljet olivat muuttuneet: ”Palvelijasi on mennyt isälleen takuuseen nuorukaisesta (Benjaminista)…” (1. Moos. 44:32). Heprean kielinen sana tarkoittaa, että hän oli nuorimman veljensä ”takuu” (takuumaksu). Luoja seuraa meitä kaikkia Häneen uskovia, ja Hän toivoo näkevänsä yhteyden/ykseyden lisäksi myös henkilökohtaista vastuunottoa.

    Nyt on aika seistä yhtenä rintamana Sabrajärjestön kanssa Israelin puolesta. Liityttehän tukirinkiin ja autatte laajentamaan sitä!

    Levätköön Kaikkein Korkeimman siunaus teidän yllänne, teidän perheenne ja yhteisönne yllä.

    Siionin maasta ja Jerusalemin kaupungista,

    Veljenne uskossa,

  • Update Nr. 20

    Update Nr. 20

    Während ich ein Update über die Grenze zum Libanon schrieb, erhielt ich neue Informationen über die Vorgänge an der Nordgrenze.

    Bis heute (21. Dezember 2023) gab es ständig ziemlich heftige Explosionen, und Israel hat mit Feuer direkt auf die Herkunftsorte des Beschusses geantwortet, um eine Eskalation der Kämpfe zu vermeiden.

    Zum Hintergrund: Die Hisbollah ist keine zusammengewürfelte Gruppe terroristischer Kämpfer, sondern eine professionelle Terrorarmee, die mit Präzisionsraketen und anderen hochwertigen Waffen aus dem Iran ausgerüstet ist. Sie haben jahrelange Erfahrung im Vergießen von unschuldigem Blut und dem Terrorisieren von Zivilisten sowohl in Israel als auch im Libanon. Sie sind auch für die Ermordung von Zehntausenden von Zivilisten in Syrien verantwortlich. Die Hisbollah-Kräfte haben sich in der bergigen Region unmittelbar hinter der Nordgrenze Israels verschanzt und verfügen über ein Tunnelnetz, das besser geschützt ist als das der Hamas im Gazastreifen.

    Außerdem hat sich die Hisbollah der Hamas angeschlossen, die Kämpfer entsandt hat, um vom libanesischen Boden aus israelische Zivilisten und Häuser anzugreifen. Gemeinsam nutzen sie die terroristische Taktik, sich unter der Zivilbevölkerung zu verstecken. Ihre Tunnel und Raketen sind absichtlich in und unter libanesischen Dörfern platziert.

    Aus diesem Grund hat Israel versucht, Angriffe auf die Zivilbevölkerung im Libanon zu vermeiden, um eine Verschärfung des Konflikts zu verhindern. Aber von heute an hat der Beschuss aus dem Libanon trotzdem stark zugenommen.

    Seit heute Nachmittag ist es fast unmöglich, viele Straßen in Galiläa und den Golanhöhen zu benutzen. Die bösen Terroristen feuern Raketen auf jeden Lichtpunkt ab, den sie in der nächtlichen Dunkelheit ausmachen können. Sie haben auch Zugriff auf Drohnen aus iranischer Produktion, die sie zum Abwurf von Sprengstoff auf israelische Städte einsetzen.

    Die USA und Frankreich versuchen, die Gewalt auf libanesischer Seite zu entschärfen. Nach einem Abkommen, das vor Jahren zwischen dem Libanon und Israel geschlossen wurde, musste die Hisbollah nach dem Libanonkrieg auf die andere Seite des Litany-Flusses (20 km nördlich der israelischen Grenze) evakuiert werden. Da die Hisbollah eine gesetzlose Gruppe ist, missachtete sie diesen Befehl, und die libanesische Regierung war machtlos, ihn durchzusetzen. Das Gleiche gilt für die so genannten Friedenstruppen der UNIFIL, die von der Hisbollah ignoriert werden.

    Israel macht sich keine Illusionen, dass internationale Bemühungen erfolgreich sein werden. Die Hisbollah erhält ihre Befehle nur vom Iran, genau wie die Hamas in Gaza und die Houthi-Rebellen im Jemen.

    Die Houthis sind ein neuer Feind. Obwohl sie nie an der palästinensischen Sache interessiert waren, drohen sie damit, Tausende ihrer Soldaten in den Kampf gegen Israel zu schicken, aus “Solidarität mit Gaza”. Im Moment begnügen sie sich jedoch damit, “nur” iranische Raketen abzufeuern – manchmal in Richtung Eilat (eine Entfernung von 2000 km), aber meistens auf Handelsschiffe, die versuchen, den Jemen auf ihrem Weg zum Suezkanal zu passieren. Es ist bemerkenswert, dass sie nicht nur Schiffe angreifen, die für Israel bestimmt sind, sondern auch alle westlichen Schiffe, die nach Europa oder Nordamerika unterwegs sind. Die Houthis verfolgen das Ziel des Irans, die Weltwirtschaft zu stören, und nutzen den Krieg Israels als Vorwand.

    Die Situation für die Israelis war ohnehin schon stressig. Neben den 120.000 Israelis, die aus dem Süden in der Nähe des Gazastreifens evakuiert wurden, mussten auch 60.000 Bewohner des Nordens, darunter Kinder, Frauen und ältere Menschen, ihre Häuser verlassen und in verschiedene Städte und Ortschaften in ganz Israel verstreut werden. Die Kinder wurden natürlich in ihrer Schulausbildung gestört, und trotz der Versuche, Unterricht für sie zu organisieren, wird ihnen das Gefühl der Stabilität genommen, das Kinder brauchen.

    Wegen der Raketenangriffe sind die meisten Bauern im Norden nicht in der Lage, ihre Felder, Obstgärten, Weinberge und Gewächshäuser zu bestellen. Den Bauernhöfen mit Viehbestand (Kühe, Schafe, Hühner und mehr) geht es noch schlechter. Eine der dringendsten Aufgaben ist es, jeden Tag Eier von den Legehennen zu einzusammeln. Gestern Abend wurde ich gebeten, Freiwillige für diese Aufgabe zu finden.

    Die Landarbeiter, von denen die meisten Ausländer sind, die wegen der wirtschaftlichen Möglichkeiten nach Israel gekommen sind, wollen verständlicherweise nicht in diesen Gebieten arbeiten. Die israelischen Jugendlichen, die bereit gewesen wären, als Freiwillige auf den Höfen zu arbeiten, sind größtenteils zum IDF-Dienst einberufen worden. Daher weigern sich einige der Bauern zu gehen und riskieren lieber Tod oder Verletzung, um den Betrieb aufrechtzuerhalten. Und nicht wenige wurden bei den Explosionen verletzt, als sie versuchten zu arbeiten.

    Trotz all des Leids, das durch die Vertreibung verursacht wurde, sind die Bewohner des Nordens entschlossen, nicht in ihre Häuser zurückzukehren, solange die Hisbollah nicht beseitigt ist. Sie wissen genau, dass ihnen sonst eines Tages das schreckliche Massaker wie vom 7. Oktober an der Grenze zum Gazastreifen widerfahren könnte.

    Judäa-Samaria

    Und was ist mit dem alten und modernen Kernland Israels? Schon vor dem 7. Oktober gab es zunehmende Sicherheitsprobleme in Judäa, Samaria und Jerusalem. Seit diesem schrecklichen Tag ist die Lage in der zentralen Region noch komplexer geworden. Da viele israelische Männer in den Kampf an die Nord- und Südfront geschickt wurden, oblag die Verteidigung der Gemeinden in Judäa und Samaria in den letzten zwei Monaten den Frauen (die sich auch allein um ihre Kinder kümmern) und den Männern, die zu alt sind, um eingezogen zu werden. Die IDF haben Razzien in bekannten Hamas-Zentren wie Dschenin durchgeführt und die Anführer verhaftet, um zu verhindern, dass sich eine weitere Kampffront bildet. Die Hamas wird jedoch von der palästinensischen Zivilbevölkerung stark unterstützt, und Mahmoud Abbas erklärt die Hamas offen als wichtigen Partner der Palästinensischen Behörde. Dementsprechend führen israelische Soldaten in Judäa-Samaria Übungen durch, die den Anschlägen vom 7. Oktober nachempfunden sind.

    Weltweiter Antisemitismus

    Der antisemitische Hass in der Welt nimmt stetig zu, sei es an den selbstgefälligen Universitäten oder in den “feinen” Kreisen des Einflusses. Es ist entmutigend und schockierend, dass sich diese hässliche Haltung vieler Intellektueller bemächtigt und sie mit Hass verblendet. Viele der Gläubigen an den Schöpfer fallen auf Gerüchte herein, dass viele dieser Hasser ihre Meinung ändern und zu Liebhabern des GOTTES Israels werden; dies ist eine vorsätzliche Täuschung. Die Gläubigen müssen sich zusammenschließen und dem Bösen entschlossen entgegentreten.

    Kurzum, das Bild ist in jeder Richtung besorgniserregend. Aber – GOTT!! Wir nähern uns wahrscheinlich dem Ende der Tage, und es bleibt abzuwarten, wie Er auf “alle meine bösen Nachbarn reagieren wird, die dem Erbe Schaden zufügen, mit dem ich mein Volk Israel ausgestattet habe” (Jer. 12,14.) Er hat versprochen, diejenigen zu bestrafen und zu demütigen, “die sich mein Land mit lauter Freude und mit Verachtung der Seele als Besitz angeeignet haben, um seine Weiden zu plündern” (Hes. 36,5). Wenn dies Teil der “Zeit der Trübsal Jakobs” ist, dann wird der HERR der ganzen Erde Israel daraus erretten (Jer 30,7).

    Jeder Gläubige, der das Wort GOTTES kennt, erkennt diese Verheißungen, die dem Volk Israel gegeben wurden. Jeder Gläubige muss einen anderen gläubigen Freund davon überzeugen, Israel durch Gebet und praktische Unterstützung zur Seite zu stehen.

    Diese Hilfe, die gerade jetzt so wichtig ist, erfordert das Geben mit den Händen und mit dem Herzen. Lernen wir von dem, was Juda zu Josef sagte, was beweist, dass die Brüder sich verändert hatten: “Denn dein Knecht hat die Verantwortung für den Knaben [Benjamin] übernommen…” (1. Mose 44,32). Das hebräische Wort bedeutet, dass er “eine Bürgschaft” für seinen jüngsten Bruder übernahm. Der Schöpfer beobachtet uns alle, die wir an Ihn glauben, und hofft, dass wir nicht nur Einigkeit, sondern auch persönliche Verantwortung zeigen.

    Dies ist eine Zeit, in der wir gemeinsam mit dem Sabra-Fonds für Israel eintreten. Bitte schließt euch dem Kreis der Unterstützung an und helft, ihn zu erweitern.

    Möge der Segen des Höchsten auf euch, eurer Familie und eurer Gemeinde ruhen.

    Aus dem Land Zion und der Stadt Jerusalem,

    Euer Bruder im Glauben,

  • Update No. 20

    Update No. 20

    While writing an Update about the Lebanon border, I received new details on what is happening on the northern border.

    Until today (Dec. 21, 2023), there have been fairly heavy explosions all the time, and Israel has returned fire directly to the sources of the shelling, with a mission of not escalating the fighting.

    By way of background, it should be emphasized that Hezbollah is not a ragtag group of terrorist fighters; they are a professional terrorist army using precision missiles and other high-quality weaponry supplied by Iran. They have years of experience in shedding innocent blood and terrorizing civilians both in Israel and Lebanon. They are also responsible for the murder of tens of thousands of civilians in Syria. Hezbollah forces are entrenched in the mountainous region just beyond Israel’s northern border, with a network of tunnels that are better protected than those built by Hamas in Gaza.

    In addition, Hezbollah has been joined by Hamas, which sent fighters to attack Israeli civilians and homes from Lebanese soil. Together they use the terrorist tactic of hiding among civilians. Their tunnels and missiles are deliberately placed in and under Lebanese villages.

    For this reason, Israel has been trying to avoid hitting the civilian population in Lebanon, so that the conflict will not intensify. But as of today, the shooting from Lebanon has sharply increased anyway.

    Since this afternoon, it has been almost impossible to even use many of the roads both in the Galilee and on the Golan Heights. The evil terrorists are firing missiles at any point of light they can spot in the nighttime darkness. They also have access to Iranian-made drones, which they are using to drop explosives on Israeli towns.

    The USA and France are trying to defuse the violence on the Lebanese side. According to an agreement formalized between Lebanon and Israel years ago, after the Lebanon War, Hezbollah was required to evacuate to the other side of the Litany River (20 km / 12 miles north of the Israeli border). Being the lawless group that it is, Hezbollah disregarded that order, and the Lebanese government was powerless to enforce it. So were the so-called peacekeeping forces of UNIFIL, which are ignored by Hezbollah.

    Israel has no illusions that any international efforts will succeed. Hezbollah takes orders only from Iran, just like Hamas in Gaza, and the Houthi rebels in Yemen.

    The Houthis are a new enemy. Although they were never interested in the Palestinian cause, they are threatening to send thousands of their soldiers to fight against Israel in “solidarity with Gaza”. For now, however, they are content to “only” fire Iranian-made missiles – sometimes towards Eilat (a distance of 2000 km / 1240 miles), but mostly at commercial ships trying to pass Yemen on their way to the Suez Canal. It’s noteworthy that they aren’t just attacking ships destined for Israel, but also any Western vessel headed for Europe or North America. The Houthis are carrying out Iran’s goal to disrupt the global economy, using Israel’s war as the pretext.

    The situation for Israelis was already stressful as it was. Besides the 120,000 Israelis evacuated from the south near Gaza, there are 60,000 northern residents, including children, women and the elderly, who were forced to leave their homes and scatter to various cities and towns across Israel. The children of course have had their education disrupted, and despite attempts to organize classes for them, they are robbed of the sense of stability that children need.

    Because of the missile attacks, most northern farmers are unable to tend their fields, orchards, vineyards, and greenhouses. Those farms that have livestock (cows, sheep, chickens, and more) are in worse shape. One of the most urgent needs has been to gather eggs every day from the laying hens. Yesterday evening, I was approached with a request to find volunteers for this task.

    The agricultural laborers, most of whom are foreigners who came to Israel for the economic opportunities, understandably don’t want to work in these areas. The Israeli youth, who would have been willing to volunteer on the farms, have largely been called up for IDF duty. Thus, some of the farmers have refused to leave, preferring to risk death or injury in order to keep things going. And quite a few have been injured by the explosions while trying to work.

    Yet with all the suffering caused by the displacement, the residents of the North are determined not to return to their homes until Hezbollah is eliminated. They know full well that otherwise, the horrific massacre of October 7 that took place on the Gaza border could someday happen to them.

    Judea-Samaria

    And what of Israel’s ancient and modern heartland? Even before October 7, there were increasing security problems in Judea, Samaria, and Jerusalem. Since that awful day, the situation in the central region has become more complex. Since many of the Israeli men have been sent to fight on the northern and southern fronts, the defense of the communities in Judea and Samaria for the last two months has fallen to the women (who are also caring for their children alone) and the men who are too old to be drafted. The IDF has raided known Hamas centers like Jenin, arresting the leaders in an effort to prevent another battle front from forming. But Hamas is strongly supported by the Palestinian civilians, with Mahmoud Abbas openly declaring Hamas to be an essential partner of the Palestinian Authority. Accordingly, Israeli soldiers are conducting drills in Judea-Samaria, modeled after the October 7 attacks.

    Worldwide Antisemitism

    The anti-Semitic hatred in the world is steadily increasing, be it in the self-important universities or the “refined” circles of influence. It’s discouraging and shocking, given that this ugly attitude is taking over many intellectuals and blinding them with hate. Many of the believers in the Creator are falling for rumors that many of these haters are changing their minds and becoming lovers of the GOD of Israel; this is a deliberate deception. The believers must unite and stand firm against the evil.

    In short, the picture is worrying in every direction. But – GOD!! We are likely approaching the End of Days, and it remains to be seen how He will respond to “all My wicked neighbors who do harm to the inheritance with which I have endowed My people Israel.” (Jer. 12:14) He has promised to punish and humiliate those “who appropriated My land for themselves as a possession with wholehearted joy and with contempt of soul, in order to make its pastureland plunder.” (Ezek. 36:5) If this is part of “the time of Jacob’s distress,” then the LORD of all the earth will save Israel from it (Jer. 30:7).

    Every believer who knows the Word of GOD recognizes these promises that were given to the people of Israel. Every believer needs to convince another believing friend to stand by Israel’s side in prayer and practical support.

    That help, which is so important right now, requires giving with the hands and with the heart. Let us learn from what Judah said to Joseph, which proved that the brothers had changed: “For your servant accepted responsibility for the boy [Benjamin]…” (Gen. 44:32) The Hebrew word meant that he “became a guarantee” for his youngest brother. The Creator is watching all of us who believe in Him – hoping to see not just unity, but personal responsibility.

    This is a time to stand together with the Sabra Fund on behalf of Israel. Please join the circle of support, and help to enlarge it.

    May the blessings of the Most High be upon you, your family, and your congregation.

    From the land of Zion and the city of Jerusalem, Your brother in faith,

  • Mikä on Hanukkavalojen viesti meille?

    Mikä on Hanukkavalojen viesti meille?

    Oletan, että lähes kaikki lukijani tuntevat Hanukkajuhlan, valon juhlan.

    Silloin juhlitaan valon voittoa pimeydestä, valon uudelleen syttymistä pyhään lampunjalkaan ”Jaakobin Jumalan huoneessa”

    (Jes. 2:3) puhtaan oliiviöljyn voimasta. Niiden, jotka puhdistivat uskollisesti Temppeliä rakkaudesta Israelin Jumalaan, täytyi metsästää lamppuöljyä, joka ei olisi epäjumalanpalvelijoiden saastuttamaa. He jatkoivat itsepäisesti etsimistä ja osuivat vihdoin katseilta piiloon jääneeseen nurkkaan, johon oli unohtunut pieni öljypullo. Kenties joku oli kätkenyt sen sinne tarkoituksella silloin kun kreikkalaiset sotilaat eivät nähneet.

    Horjuiko näiden juutalaisten usko silloin kun he tajusivat, että pullossa oleva öljy riittäisi vain yhdeksi päiväksi? Vai odottivatko he ihmettä, joka sitten tapahtuikin, niin että öljyä riitti siihen asti, että uusi pyhä öljy valmistui? Pyhän öljyn valmistamiseen kului kahdeksan päivää, mistä johtuu, että me sytytämme Hanukkakynttelikköön kynttilän kahdeksana päivänä.

    Juutalainen perinteinen tapa kieltää ehdottomasti käyttämästä Hanukkakynttelikön valoa missään käytännöllisessä tarkoituksessa; sitä tulee ”vain katsella”. Niinpä me rakasta perinnettämme noudattaen keskeytämme pientä Hanukkakynttilää sytyttäessämme arkiaskareemme ja istahdamme muutamaksi minuutiksi vain ihailemaan kynttilöiden heijastamaa valoa. Yrittäkäämme ymmärtää, mikä tekee siitä juhlahetken.

    Kuten tiedämme, kynttilöiden tarkoitus on muistuttaa meitä Temppelissä olevasta Menorasta. Tuon seitsenhaaraisen kultaisen lampunjalan puolestaan tuli muistuttaa meitä ikuisesta Valosta, joka on ilmestyvä, kun Pyhä Ainoa lunastaa Jerusalemin: ”… auringon valo on seitsenkertainen, kuin seitsemän päivän valo sinä päivänä, jona HERRA sitoo kansansa vammat ja parantaa siihen isketyt haavat” (Jes. 30:26). Tuon yhden ”päivän” valo loistaa kuin seitsemän päivää tavallista valoa. Sellainen valo karkottaa vaivattomasti sekä fyysisen että hengellisen Pimeyden. ”Jos poikkeat oikealle tai vasemmalle, kuuluu takaa korviisi nämä sanat: ´Tässä on tie, tätä kulkekaa´”(Jes. 30:21).

    Useimmissa perheissä Hanukkakynttelikkö laitetaan ikkunaan, niin että muutkin pääsevät nauttimaan siitä. Näemme koko huoneen heijastavan kynttilöiden loistetta ja uneksimme silmät auki. Seuraamme kuinka pikkuiset liekit tanssivat ja lepattavat ja puhuvat meille ”noista päivistä tänä aikana”.  Mahdottomalta tuntuvia voittoja, jotka saatiin voittamattomasta vihollisesta. Urhoollista vastarintaa kaikkea sitä vastaan, mikä yrittää kitkeä juutalaisen uskon maan päältä…aina Aabrahamin ajoista meidän päiviimme. Kaikki mitä olemme oppineet Aabrahamin kautta Jumalan uskollisuudesta, ja miten joskus täytyy käydä kieltoja vastaan Hänen uskollisuutensa todistamiseksi.

    Hanukkakynttelikön lepattavat liekit kertovat meille siitä pienestä valon lähteestä, joka oli kätketty hävitetyn Temppelin pimeään nurkkaan odottamaan häntä, jolla olisi kylliksi uskoa etsiä sitä ja löytää se. Poimia se esiin ja käyttää sitä, vaikkei sitä ollut edes tarpeeksi. Odottaa, että Luoja tekisi ihmeen ja antaisi kaiken mitä tarvitaan Hänen tahtonsa tekemiseen.

    Mieleeni muistuu tarina, jonka kuulin erään Afulassa olevan ja Sabran tukeman koulun rehtorilta. Saksassa, Hitlerin valtaannousun aikana, muuan juutalainen perhe katsoi ulos kotinsa ikkunasta Hanukan aikaan – ja he huomasivat tuijottavansa valtaisaa natsilippua, joka liehui kadulla vastapäätä heidän ikkunaansa. He ilmaisivat uhmamielensä laittamalla Hanukkakynttelikkönsä juuri tuohon ikkunaan, niin että heidän natsinaapurinsa voisivat nähdä sen. Tuo pieni ”pullo” puhdasta uskoa kuului rehtorin vaimon perheelle, joka asuu nyt Israelissa.

    Hanukkakynttelikkömme tanssivat liekit kertovat meille kuin lempeästi kuiskaillen suloisen salaisuuden: Ne ovat ”ness”. Tämä heprean sana tarkoittaa ”ihme” mutta myös ”tankoon nostettu viiri” merkiksi kaikille kutsuna kokoontua sen ympärille. Uskomme Luojaan on tuollainen ”ness” – pieni korkealle nostettu valo, joka kutsuu muita kokoontumaan suuren Valon luo. ”Onnellinen se kansa, joka tuntee juhlariemun ja vaeltaa sinun kasvojesi valossa, HERRA” (Ps. 89:16, RK). Kun me vaellamme Hänen valossaan, ihmeitä voi tapahtua ja ihmeitä tapahtuu. Uskon silmin nähdyt  unelmat toteutuvat. Rauniot korjataan, vihollisen jälkeensä jättämä saastaisuus siivotaan pois ja sammuneet liekit sytytetään uudelleen.

    Hanukkakynttelikkömme lepattavat liekit julistavat, että tuo röyhkeä ja mahtava Kreikan valtakunta, joka sulautti itseensä monia kansoja ja kulttuureja, oli nielaisemillaan juutalaisetkin – lukuun ottamatta kourallista taivaan ja maan HERRAAN uskovia juutalaisia, jotka eivät suostuneet yhteistyöhön vihollisen kanssa. Heidän pieniä liekkejään ei voitu sammuttaa. Ja niin hullulta kuin se tuntuukin, juuri nuo pienet liekit karkottivat kreikkalaisen pakanuuden pimeyden isiemme maasta.

    Mutta he tiesivät, miksi he olivat voittaneet sodan: ”Ei väellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo HERRA Sebaot” (Sak. 4:6).

    Hanukkakynttelikköjemme vakaasti palavat kynttilät kertovat  meille, että meidän Jumalamme ei hylännyt meitä niiden monien vuosisatojen kuluessa, kun kansamme koki valloittajia ja vainoa, pakkosiirtolaisuutta ja sulauttamista…kun vain muutama uskon liekki paloi monien muiden sammuessa.  Hän ei unohtanut koskaan lupaustaan tuoda meidät takaisin ja istuttaa meidät meidän omaan maahamme. Ja täällä me nyt olemme.

    Maanpakolaisuudesta takaisin Israeliin paluu on ilmennyt aina muutaman harvan osoittamana uskon tekona. Se alkoi muutaman pioneerin halukkuudesta ottaa haltuunsa Luvatun maan rauniot. Mutta Israel ei ole samanlainen kuin muut maat. ”Öljy”, jota käytettiin kokoamaan Jumalan pyhä kansa, ei voinut olla pelkästään kansallismielistä kunnianhimoa. Sen täytyi olla puhdasta ja saastumatonta ja julistaa uskoa Israelin Jumalaan.

     Perinteisessä hanukkahyrrässä (sevivon) olevien kirjainten mukaan ”Siellä tapahtui suuri ihme”.

    Vaikka vuoden 1948 sionistijohtajisto oli hyvin maallistunut, ihmeen kautta löytyi pieni ”pullo” puhdasta uskoa ja sitä käytettiin. Israelin itsenäisyysjulistus päättyy näihin sanoihin: ”PANNEN LUOTTAMUKSEMME ISRAELIN KALLIOON VAHVISTAMME NIMILLÄMME TÄMÄN JULISTUKSEN.”

    Juutalaiset oppineet sanoivat Israelin uudelleen syntymisen olevan alkua Kirjoituksissa luvatulle Lunastukselle. Tuo vuoden 1948 pieni ”pullo” uskoa ei voisi riittää täydellisen Lunastuksen koittamiseen asti. Ja kuitenkin, jotenkin se ON riittänyt – jo 75 vuotta! Maahansa uudelleen kokoontunut Israel seisoo loistavana ”ihmeenä ja viirinä” (ness) koko maailman huomion keskipisteenä.

    Mutta tuo valo ei ole meidän omaamme:

    ”Nouse, ole kirkas, sillä sinun valkeutesi tulee ja HERRAN kunnia koittaa sinun ylläsi. Sillä katso, pimeys peittää maan ja synkeys kansat, mutta sinun ylitsesi koittaa HERRAN kirkkaus, sinun ylläsi näkyy hänen kunniansa. Kansat vaeltavat sinun valoasi kohti, kuninkaat kohti aamunkoittosi kirkkautta” (Jes. 60:1-3).

    Hanukkakynttelikköjemme vilkkuvat liekit kutsuvat meidät yhtymään niiden toivoon: ”Tulkaa, Jaakobin heimo, vaeltakaamme HERRAN valkeudessa” (Jes. 2:5). Me uudistamme luottamuksemme Israelin kallioon (Jes. 30:29) laulaessamme perinteistä juhlalaulua: ”Maoz Tsur Yeshuati…” (Turvapaikka, Kallio, Pelastukseni).  

    Lapsemme katselevat Hanukkavaloja silmät loistaen, aivan niin kuin meikin ollessamme heidän ikäisiään. – Kyllä, lapseni – unelmoi ihmeistä ja luota siihen, että tuo suuri Valo tekee niitä.-  Eräänä päivänä Hän saapuu ja loistaa kuin merkkituli Jerusalemin yllä. Hänestä tulee tuo ”ness” , joka vetää kaikki kansat luokseen (Jes.2:3).

    Nyt ymmärrämme, miksi emme saa käyttää Hanukkakynttelikön kynttilöitä ”työskentelyvaloina”. Ajatelkaahan, mitä menettäisimmekään!

    Samoin sinä, lukijani, jos sytytät Hanukkakynttelikön tänä juhla-aikana, istahda alas hetkeksi katselemaan sitä. Ala unelmoida.

    Siunatkoon teitä Kaikkein Korkein Siionista ja Jerusalemista,

  • What do the Hanukkah lights say to us?

    What do the Hanukkah lights say to us?

    I assume that nearly all my readers are familiar with the holiday of Hanukkah, the Festival of Light.

    It’s a celebration of light winning over darkness, the revival of light on the holy lampstand in “the house of the GOD of Jacob” (Isa. 2:3), fueled by pure olive oil. Those who were faithfully cleansing the Temple, out of love for the GOD of Israel, had to hunt for lamp oil that was not defiled by the idolaters. They stubbornly kept looking, until they came to a neglected corner where one small jar had survived. Maybe someone had deliberately hid it there, when the Greek soldiers weren’t looking.

    Did these Jews falter when they realized that the jar was only enough for one day? Or did they expect the miracle that eventually occurred, with the oil lasting until new holy oil could be prepared? That process took eight days, which is why we light the hanukkiah (the Hanukkah lampstand) for eight days.

    Jewish custom explicitly forbids using the Hanukkah lights for any utilitarian purpose; they are “only to look at.” Thus, it is a beloved tradition that when the small candles of Hanukkah are lit, we take a break from our busy activities, and we sit for a few minutes… just to admire them. Let’s try to understand why that’s so worthwhile.

    As we know, the lights are to remind us of the Menorah in the Temple. That seven-branched golden lampstand in turn was to remind us of the eternal Light that will appear when the Holy One redeems Jerusalem: “The light of the sun will be seven times brighter, like the light of seven days, on the day the LORD binds up the fracture of His people.” (Isa. 30:26) The Light of that one “day” will shine like “seven days” of ordinary light. This is the kind of Light that effortlessly banishes both physical and spiritual Darkness: “Your ears will hear a word behind you, saying, ‘This is the way, walk in it,’ whenever you turn to the right or to the left.” (v. 21)

    Most families place the hanukkiah in a window, so that others can also enjoy them. We see the room reflect the glow of the candlelight, and we dream with our eyes open. We watch the tiny flames dance and flicker, as they speak to us about “those days at this season.” Impossible victories over an invincible enemy. Courageous rebellion against an attempt to uproot our Jewish faith from the earth… one of many attempts from Abraham’s time until today. The lessons passed down from Abraham about the faithfulness of our GOD, and the need to sometimes push back against the denials in order to again prove His faithfulness.

    The flickering lights on our hanukkiah tell us of that one small source of light, hidden in a dark corner of the ruined Temple, waiting for someone with enough faith to seek and find it. To pick it up and use it, even though it wasn’t enough. To expect the Creator to create a miracle, supplying whatever was needed to carry out His will.

    I’m reminded of the story told to me by the principal of a school in Afula that Sabra Fund supports. A Jewish family in Germany during Hitler’s rise to power looked out a window of their home as Hanukkah arrived – and found themselves staring at a huge Nazi flag flapping across the street. They expressed their defiance by setting their hanukkiah in THAT window, so that their Nazi neighbors could see it. That small “jar” of pure faith belonged to the family of the principal’s wife; they now live in Israel.

    The dancing lights on our hanukkiah tell us, in gentle whispers, a sweet secret: They are a ness. That Hebrew word means “a miracle,” but also “a banner raised on a pole” as a signal to gather others around it. Our faith in the Creator is that kind of ness – a small light raised high, to invite others to gather around the great Light. “Blessed are the people who know the joyful sound! LORD, they walk in the light of Your face.” (Ps. 89:15) When we walk in His Light, miracles can and do happen. Dreams seen with eyes of faith come true. Ruins are repaired, the defilement left by the enemy is cleansed, extinguished flames are rekindled.

    The wavering lights on our hanukkiah declare that the arrogant, mighty Greek empire, which assimilated many other peoples and cultures, almost succeeded in swallowing up the Jews as well – except for a handful of believers in the LORD of heaven and earth, who refused to cooperate. Their small candles could not be put out. And as crazy as it sounds, those small candles expelled the darkness of Greek paganism from the land of our fathers.

    But they knew why they had won the war: “‘Not by might, nor by power, but by My Spirit,’ says the LORD of armies.” (Zech. 4:6)

    The steadily burning lights on our hanukkiah tell us that through the many centuries when our people saw conquest and persecution, exile and assimilation… when a few candles of faith stayed lit, but many more went out… our GOD did not abandon us.

    He never forgot His promises to bring us back and plant us in our own land. And sure enough, here we are.

    The return of the exiles to Israel has always been a matter of faith expressed by a few. It started with the willingness of a handful of pioneers to reclaim the ruins of the Promised Land. But Israel is not like any other country. The “oil” used to regather the holy people of GOD could not be just nationalistic ambition. It needed to be pure and undefiled, with declared faith in the GOD of Israel.

    As the saying goes, represented by the letters on the dreidel (sevivon, the traditional Hanukkah spinner): “A great miracle happened there.”

    Despite the Zionist leadership in 1948 being strongly secular, a small “jar” of that pure faith was miraculously found and used. Israel’s Declaration of Independence ended with these words: “PLACING OUR TRUST IN THE ‘ROCK OF ISRAEL,’ WE AFFIX OUR SIGNATURES TO THIS PROCLAMATION.”

    The rebirth of Israel was declared by the Jewish sages to be “the beginning of the Redemption” promised in the holy Scriptures. That one small “jar” of faith from 1948 could never be enough to last until the full Redemption comes. Yet somehow, it HAS lasted – for 75 years and counting! Regathered Israel stands as a bright, glowing ness, capturing the attention of the world.

    But that light is not our own:

    “Arise, shine; for your light has come – the glory of the LORD has risen upon you. For behold, darkness will cover the earth, and deep darkness the peoples; but the LORD will rise upon you, and His glory will appear upon you. Nations will come to your light, and kings to the brightness of your rising.” (Isa. 60:1-3) 

    The winking lights on our hanukkiah invite us to share their hope. “Come, house of Jacob, and let’s walk in the light of the LORD.” (Isa. 2:5) We renew our trust in the Rock of Israel (Isa. 30:29) as we sing the traditional holiday song: “Maoz Tzur Yeshuati…” (Refuge, Strong Rock, my Salvation…).

    Our children gaze at the Hanukkah lights with shining eyes, just as we did when we were their age. Yes, my child – dream of miracles, and trust that great Light to perform them. One day He will come and shine like a beacon over Jerusalem, becoming the Ness to draw all nations to Himself (Isa. 2:3).

    Now we can understand why we are not permitted to use the candles of the hanukkiah as “working” lights. Think of what we would be missing!

    Likewise, if you light a hanukkiah during this holiday, take some time to sit and just look at it. Go ahead and dream. Be blessed by the Most High from Zion and Jerusalem,

  • Hanukkah

    Hanukkah

    Tänä Valon juhlana – tule etsimään oma  puhtaan oliiviöljyn ruukkusi.

    Valon juhla kertoo ihmeistä, jotka tapahtuivat    juutalaiselle kansalle hanukkana.

    • muutamien Luojaan uskovien uskollisten saamat suurenmoiset voitot ”morderneista aktivisteista” (tuon aikakauden ”herännyt” sukupolvi).
    • HERRAN pyhän huoneen hallinnan takaisin saamisen ihme ja onnistuneesti puhdistaa se kauheasta saastasta ja epäjumalista, joita pakanat olivat tuoneet sinne
    • Puhtaan öljyruukun löytymisen ihme; roskien alle haudattuna, mutta yhä sinetöitynä ja käyttöön sopivana Pyhässä Paikassa.
    • Tuon pienen  ruukun ihme, riittävä vain yhdeksi päiväksi; jotenkin kykeni valaisemaan pyhän Temppeli Menoran kahdeksan päivän ajan.

    Meidän ihmisten henget luotiin kuin lampuiksi, kantamaan Hänen Valoaan: ”Ihmisen henki on HERRAN lamppu, tutkien kaikki hänen olemuksensa sisimmät osat.” Snl.20:27. Jotta voimme antaa valoa, meidän myös täytyy löytää ruukullinen puhdasta oliiviöljyä -uskon mitta. Se alkaa etsimällä Valon Lähdettä ja uskoa.

    ”Sillä Sinun luonasi on elämän lähde, Sinun Valossasi me näemme Valon.” Ps.36:9 (10)

    Ehkä olemme vain pieniä lamppuja pikkuruisen valon kera, mutta me kaikki olemme nähneet, kuinka jopa yksi pieni valo voi karkottaa pimeyden, tehden pilkkopimeästä huoneesta vähemmän ahdistavan ja helpomman navigoida. Kun monet pienet valot tulevat yhteen, vaikutus ei ole ainoastaan suurempi. vahvempi valo, vaan toiveikkaampi ja kauniimpi ilmapiiri. Samoin on henkilön kanssa, joka uskoo Luojaan -tai huone täynnä sellaisia ihmisiä. Heidän ympäristönsä saa tuon iloisen,  Jumalan rakkauteen ja voimaan luottamuksen hehkun ja ympärillä olevat ihmiset alkavat kysyä: ”Mistä saatte sellaisen toivon ja ilon?”

    Siinä on meidän mahdollisuutemme sanoa heille: Sinulla on se myös, jos olet halukas menemään Alkulähteelle.

    ”Ja sinä etsit Minua ja löydät Minut, kun sinä etsit Minua koko sydämestäsi.” (Jeremia 29:13)

    Onko henkesi pimeä, kuten sytyttämätön lamppu? Tule Valon Tekijän ja Antajan luo. Anna Hänen puhdistaa sinun henkesi ja tehdä sinut soveliaaksi Hänen pyhään läsnäoloonsa. Etsi tuota uskon alkumäärää sytyttääksesi pienen lamppusi. (Hän on jättänyt yhden pienen, pilaantumattoman ruukun sinun löydettäväksesi, piilotettuna johonkin lähistölle). Murra se auki, kaada se henkeesi. Uskalla uskoa Luojan lupaukseen antaa sinulle ”seppeleen tuhkan sijaan, ilo öljyä murheen sijaan ja ylistyksen viitan masentuneen [kirjaimellisesti, ”pimentyneen”] hengen sijaan”. (Jesaja 61:3)

    Kauanko riittää yksi ruukullinen öljyä? Saatat yllättyä. Samat ihmeet, jotka tapahtuivat Hanukan aikana voivat tapahtua myös meille, missä tahansa, milloin tahansa.  Tämä johtuu siitä, että Hanukan Jumala on sama, kaikkialla ja aina.

    Tuokoon tämä Hanukka sinulle pienen puhtaan öljyruukun löytämisen ihmeen, niin että voit sytyttää vakaan, kauniin uskon liekin taivaan ja maan HERRASSA. Tuo Valoa ja Toivoa kaikille heille ympärilläsi. Olkoon sinulla etuoikeus lähettää heidät myös Alkulähteelle etsimään heidän omaa ruukkuaan. Siunatkoon sinua Korkein Siionista ja Jerusalemista,

  • Hanukkah

    Hanukkah

    On this Festival of Light – come and look for your jar of pure oil!

    The holiday of Light is about the miracles that happened to the Jewish people at Hanukkah:

    • The miracle of a few faithful believers in the Creator winning great victories over armies of “modern activists” (the “woke” generation of that era).
    • The miracle of regaining control of the holy House of the LORD, and successfully cleansing it from the awful defilement and idols that the pagans had brought into it.
    • The miracle of finding a jar of pure oil, buried under the trash, but still sealed and fit for use in the Holy Place.
    • The miracle of that small jar, only enough for one day, somehow being able to light the holy Temple Menorah for eight days.

    Our human spirits were created like lamps, to carry His Light: “The spirit of a person is the lamp of the LORD, searching all the innermost parts of his being.” (Prov. 20:27) In order for us to give out light, we too must find a jar of pure olive oil – a measure of faith. It begins with seeking for the Source of Light and faith.” For the fountain of life is with You; in Your Light we see light.” (Ps. 36:9)

    Maybe we are only small lamps with tiny lights, but we’ve all seen how even one small light can push back darkness, making a pitch-black room less oppressive and easier to navigate. When lots of small lights come together, the effect is not only a bigger, stronger light, but a more hopeful and beautiful atmosphere. It’s the same with one person who has faith in the Creator – or a roomful of such people. Their surroundings take on that glow of cheerful confidence in GOD’s love and power, and people around them begin to ask: “Where do you get such hope and joy?”

    That’s our opportunity to say to them: You can have it too, if you are willing to go to the Source.

    “And you will seek Me and find Me when you search for Me with all your heart.” (Jer. 29:13)

    Is your spirit dark, like an unlit lamp? Come to the Maker and Giver of Light. Let Him cleanse your spirit and make you fit for His holy presence. Search for that beginning measure of faith to start your small lamp. (He’s left one small, unspoiled jar for you to find, hidden somewhere nearby.) Break it open, pour it into your spirit. Dare to believe the Creator’s promise to give you “a garland instead of ashes, the oil of gladness instead of mourning, the cloak of praise instead of a disheartened [literally, “darkened”] spirit.” (Isa. 61:3)

    How long will your one jar of oil last? You may be surprised. The same miracles that happened at Hanukkah can happen to us also, anywhere, anytime. That’s because the GOD of Hanukkah is the same, everywhere and always.

    May this Hanukkah bring you the miracle of finding that small jar of pure oil, so that you can kindle a steady, beautiful flame of faith in the LORD of heaven and earth. May you bring Light and Hope to all those around you. And may you have the privilege of sending them also to the Source, to search for their own jar.

    Be blessed by the Most High from Zion and Jerusalem,