Sabra

Author: yelena

  • Iloista Purimia Mordokain ja Esterin seurassa – 5784

    Iloista Purimia Mordokain ja Esterin seurassa – 5784

    Purimin vietto perustuu raamatulliseen Esterin kirjaan ja ihmeeseen, jonka pakkosiirtolaisuuteen pakotetut juutalaiset kokivat.

    Esterin hepreankielinen nimi oli Hadassah. Hän oli orpotyttö, jonka hänen setänsä oli ottanut kasvatikseen. Tämä setä oli Benjaminin heimoa oleva juutalainen, joka oli ollut Nebukadnessarin  Jerusalemista tuomien vankien joukossa (Ester 2:6-7).  Ester nousi kuninkaalliseen asemaan, tosin ei omasta tahdostaan, ja hänestä tuli Persian kuninkaan Ahasveroksen puoliso.

    Vaikka se näytti johtuneen Esterin fyysisestä kauneudesta, huomaamme pian, että kaiken maan Herra, juutalaisten Jumala, oli tapahtumaketjun alullepanija. Mordokai ilmoitti Esterille, että hänet oli nostettu tähän asemaan, jotta juutalaisen kansan kohtalo ja tulevaisuus muuttuisivat (4:14). Hän käski Esteriä menemään Ahasveroksen luokse pyytämään tätä peruuttamaan sen kansanmurhan sisältävän säädöksen, jonka kuningas oli antanut visiirinsä Haamanin laatia.

    Tämä velvollisuus painoi raskaana nuorta tyttöä, joka tunsi edessä olevat esteet paremmin kuin setänsä.

    Persian koko valtakuntaa hallittiin raudanlujien lakien mukaisesti. Ne laati yksi ainoa mies, kuningas (tai se, jolle annettiin lupa toimia kuninkaan puolesta). Ahasveros oli tottunut käyttämään absoluuttista valtaansa toteuttaakseen äärimmäisiä oikkuja. Hän oli säätänyt pysyvän lain, joka kielsi kuolemanrangaistuksen uhalla ketään saapumasta hänen lähelleen, jos heitä ei ollut etukäteen kutsuttu (4:11). Hän oli jo karkottanut ensimmäisen kuningattarensa, koska tämä oli kieltäytynyt noudattamasta hänen juovuksissa antamaansa käskyä tulla kuninkaan vieraiden eteen esittelemään kauneuttaan (1:10-21). Ilmeisesti tapauksen aiheuttama julkinen hämmennys sai hänet antamaan karkotusmääräyksen. Miten Ester sitten voisi uhmata häntä julkisesti joutumatta rangaistuksi? Ja vaikka hän onnistuisi pääsemään kuninkaan puheille ja säilyttämään henkensä, lakia, joka oli vahvistettu kuninkaan sinettisormuksella, ei voinut muuttaa (1:19). Viimeinen mutta ei yhtään vähäisempi huolenaihe oli tuon murhanhimoisen suunnitelman paha alullepanija, Haaman, joka oli yhä kuninkaan henkilökohtainen suosikki (5:11).

    Esterin kuninkaallinen asema ei ollut vaikuttanut hänen nöyryyteensä. Hän tiesi, että hänen oma uskonsa tarvitsi vahvistusta, jotta hän pystyisi kohtaamaan häntä mahdollisesti odottavan kuoleman.  Hän tiesi myös tarvitsevansa omaa viisauttaan suurempaa viisautta osatakseen lähestyä ongelmaa taitavasti sekä omaa voimaansa suurempaa voimaa saadakseen suunnitelmansa toimimaan. Hän vetosi Häneen, joka oli asettanut hänet asemaansa tätä hädän hetkeä varten.

    Kun Ester päätti vedota kansansa puolesta tai kuolla sitä yrittäessään, hän antoi itse käskyn: kaupungin juutalaisten käskettiin paastota ja rukoilla hänen kanssaan kolme päivää (4:16).

    Raamattuun on tallennettu monia ihmeitä. Toiset niistä ovat ilmiselviä ja toiset osittain kätkettyjä. Monet ovat kiinnittäneet huomiota siihen omituiseen seikkaan, että Jumalan nimeä ei mainita kertaakaan Esterin kirjassa.

    Tätä seikkaa on yritetty paikkailla siten, että katsotaan Jumalan olevan salatusti viittauksissa, joissa puhutaan ”kuninkaasta” mainitsematta Ahasveroksen nimeä (5:1-8) ja/tai muodostamalla Jumalan nimi heprealaisesta tekstistä kirjainten yli hyppäämällä noissa jakeissa. Mutta pelkän Raamatun todistuksen nojalla emme pääse sen lähemmäksi selvää mainintaa Hänen läsnäolostaan, kuin mitä on kaikkien juutalaisten suostumus ”paastota ja rukoilla”.

    Silti löydämme kaikkialta vihjeitä Jumalan läsnäolosta. Hänen Kätensä toimii selvästi tapahtumaketjussa, jopa ennen kuin juutalaiset olivat tietoisia heitä uhkaavasta vaarasta. ”Ennen kuin he huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan minä kuulen” (Jes. 65:24).

    Suurta päinvastaista tapahtumaa, joka antoi juutalaisille oikeuden surmata ne, jotka olisivat surmanneet heidät, ja joka tunnetaan  hepreankielisenä Puurim-ilmaisuna ”v´nahafoch hu” (Ester 9:1 ”kävikin päinvastoin”), edelsi joukko pienempiä päinvastaisia tapahtumia. Mordokai oli pelastanut kuningas Ahasveroksen hengen ja tapaus oli merkitty virallisesti muistiin kuningasta varten jo ennen kuin Haaman vihastui Mordokaihin ja etsi kostoa surmaamalla kaikki juutalaiset (2:21-3:6). Ahasverosta muistutettiin, että Mordokai ansaitsi saada teostaan palkkion juuri sillä hetkellä kun Haaman saapui pyytämään, että tämä sankari ripustettaisiin hirsipuuhun (6:1-11). Se puolestaan aiheutti osien vaihtumisen niin että Haamanin oma perhekin piti sitä enteellisenä (6:13). Voimme olettaa, että Esteriä palvelevat eunukit kuulivat kaiken (6:14) ja kertoivat Esterille – antaakseen hänelle merkin, että oli tullut aika virittää Haamanille ansa.

    Itse asiassa voinemme olettaa, että Jumala oli omista syistään ottanut alun pitäen Haamanin kohteekseen. Haaman oli Amalekin kuninkaallista sukua, ja Jumala oli julistanut olevansa aina sodassa Amalekia vastaan (2.Moos. 17:16). Kuningas Saul ei ollut noudattanut Jumalan käskyä surmata Agag (1. Sam. 15:8-9).  Samuel surmasi Agagin, mutta tällä oli jo jälkeläisiä, joista aikanaan nousi Haaman, ”agagilainen” ( Ester 3:1).  Koska Saul oli Kiisin poika, Benjaminin heimoa (1. Sam. 9:3), oli sopivaa antaa Mordokain, ”benjamilaisen Kiisin pojan” ( Ester 2:5) tehdä tyhjäksi tämä synti.

    Tätä tarkoitusta varten Herra johdatti Mordokain kuninkaanlinnan portille, josta käsin Mordokai saattoi pitää yhteyttä setänsä tyttäreen, joka asui nyt palatsissa. Herra tahtoi järkyttää Haamanin oikeutta odottaa maahan kumartumisia kuninkaanlinnan portilla, ”sellaisen käskyn oli kuningas hänestä antanut” (3:2), koska Hän tiesi, että juutalaisen uskonsa vuoksi Mordokai kieltäytyisi kumartumasta Haamanin edessä. Herra piti huolen siitä, että Haaman sai kuulla asiasta (3:4), ja että hän ”tuli kiukkua täyteen sen nähdessään” (3:5). Seuraavaksi Herra vaikutti sen, että Ahasveros antoi Haamanille vallan tehdä mitä tämä halusi osoittaakseen olevansa ”juutalaisten vastustaja” (3:10).

    Jumalan Käsi toimi näkymättömästi kulissien takana virittämässä ansaa.

    Uskon kansan täytyi tehdä vaikeita ratkaisuja voittaakseen pelon ja pelottelun ja pysyäkseen heille valmistetussa osassa. Mutta Jumalan näkymätön Käsi kannatteli heitäkin. ”Pääset pelkäämästä äkkikauhistuksia ja tuhoa, joka kohtaa jumalattomat. Sinä saat luottaa Herraan; hän varjelee jalkasi tarttumasta ansaan” (Snl. 3:25-26).

    Nykyisinä aikoina näemme yleensä vähän selviä ihmeitä siellä, missä Jumalan toiminta on päivänselvää ja kiistatonta. Kaipaamme saada nähdä ”meren halkaisemisen”, joka panee Herran viholliset vapisemaan Hänen voimastaan (2. Moos. 15:14). Sen sijaan me elämme eräänlaisessa hengellisessä yössä, jossa monet Hänen tekonsa ovat kätkettyjä tai vaikeita tunnistaa. Ne vaikuttavat (lähes) luonnollisilta. Ihmiset sanovat niitä ”merkillisiksi sattumiksi” tai ”onnenpotkuiksi”. Jumalaan uskovat tunnistavat, missä Hän toimii, epäilijät sitä vastoin myöntävät vain, että jotain merkillistä on tapahtunut ja ”uskovat” selitykseen, joka ei edellytä Luojan olemassaoloa.

    Tällaiseen tilanteeseen löytyy neuvo seuraavista Psalmin jakeista: ”Hyvä on kiittää HERRAA ja laulaa ylistystä sinun nimellesi, sinä Korkein. Hyvä on julistaa aamulla sinun armoasi ja yön tullen sinun uskollisuuttasi” (Ps. 92:2-3).  Silloin kun Herran hyvyys kätkeytyy inhimillisiin olosuhteisiin, niin kuin Esterin kirjassa, teemme hyvin, kun näemme Hänen uskollisuutensa näennäisesti luonnollisen ”hyvän onnen” takana ja riemuitsemme siitä, mitä näemme.

    Voimme myös pyytää Pyhää Ainoaa toimimaan kanssamme olevissa ihmisissä, jotka heidän uskon puutteensa on tehnyt sokeiksi näkemään Hänen tekonsa: ”Elisa rukoili ja sanoi: ‘HERRA, avaa hänen silmänsä, että hän näkisi.´ Silloin HERRA avasi palvelijan silmät, ja tämä näki, että vuori oli täynnä tulisia hevosia ja vaunuja joka puolella Elisan ympärillä” (2. Kun. 6:17).

    Molemmat menetelmät vahvistavat yhteistä uskoamme Herran kansan seurakuntana. Meidän on jätettävä taaksemme hengellinen lapsuus, jossa huudamme rakastavaa Kättä kehtomme yläpuolelle kunnes olomme helpottuu, emmekä silti voi katsoa ylös nähdäksemme Isämme kasvot ja kuullaksemme Hänen äänensä.

    Kun joudumme vastatusten uhkauksiaan latelevan vihollisen kanssa, jolla näyttäisi olevan kaikki valta, voimme vastata Esterin ja Mordekain uskolla. He ovat saattaneet käyttää näitä profeetan sanoja: ”Tehkää yhdessä suunnitelma: se raukeaa, solmikaa sopimus, ei se menesty, sillä Jumala on meidän kanssamme” (Jes. 8:10).

    Meillä Jumalan lapsilla on vankka lupaus Isältämme:”...te joita on pitänyt kantaa äidinkohdusta asti, nostaa äidinhelmasta alkaen. Vanhuuteenne asti minä olen sama, vielä harmaantuneinakin minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan” (Jes. 46:3-4).

    Tämä lupaus annettiin ensisijaisesti ”Jaakobin heimolle ja Israelin heimon koko jäännökselle” (jae 3). Siitä huolimatta että Israelin kansa on langennut toistuvasti syntiin ja hylännyt Herran, Hän ei koskaan hylkää heitä: ”Suuren nimensä tähden HERRA ei hylkää kansaansa, sillä HERRA on tahtonut tehdä teistä oman kansansa” (1. Sam. 12:22).

    Jumalan omalle kansalleen varaama tulevaisuus jatkaa toteutumistaan Hänen suunnitelmansa mukaisesti.

    Tänäkin päivänä tapahtuu ihmeitä, jotka muistuttavat meitä Puurimista.

    Ajatelkaamme uudelleen syntynyttä Israelin valtiota, joka on menestynyt siitä huolimatta, että se yritetään jatkuvasti nujertaa tai yritetään rampauttaa sen talous tai mustata sen maine. Suurin osa maailmaa ei suostu näkemään tässä mitään ihmeellistä. He väittävät, että kyse on poliittisesta saavutuksesta, historiallisesta sattumasta, että se johtuu Israelin sotilaallisesta kyvystä tai on ”juutalaisen älynvoiman” tuotetta.  Kun nämä perustelut eivät onnistu selittämään tapahtunutta, (ajatelkaamme Kuuden päivän sotaa), he pitäytyvät selittämään kaiken ”hyväksi tuuriksi”.

    Tuollainen on ehdoin tahdoin sokeiden mutinaa. Meille on sanottu kauan sitten: ”Hän, joka on Israelin kunnia, ei valehtele eikä kadu, sillä ei hän ole ihminen, että hän katuisi” (1. Sam. 15:29).

    Tulee päivä, jolloin ei ole enää epäilyjä eikä epäuskoa, sillä ”Herra nousee” kunniassaan yli kaiken maan (Jes.60:1-3).  Tulkoon se päivä nopeasti, meidän päivinämme! Siihen asti riemuitkaamme kaikista Puurimin kaltaisista ihmeistä, kun julistamme ”yön tullen Hänen uskollisuuttaan ”(Ps. 92:2).

    Siunatkoon teitä Kaikkein Korkein Siionista ja Jerusalemista ja hyvien tekojen Sabra kodilta,

  • Ein fröhliches Purim mit Mordechai und Königin Esther

    Ein fröhliches Purim mit Mordechai und Königin Esther

    Das Purimfest basiert auf dem biblischen Buch Esther und dem Wunder, das für die Juden geschah, die ins Exil gezwungen wurden.

    Der hebräische Name von Esther war Hadassa. Sie war eine Waise, die von ihrem Onkel adoptiert wurde, einem Juden aus dem Stamm Benjamin, der von Nebukadnezar aus Jerusalem verschleppt worden war (Est 2,6-7). Esther stieg ohne eigenes Zutun in den Adelsstand auf und wurde die Frau des persischen Königs Ahasveros (hebr.: Ahaschverosch).

    Obwohl es den Anschein hatte, dass ihre körperliche Schönheit der Grund dafür war, erfahren wir bald, dass der Herr der Welt, der GOTT der Juden, der Anstifter dazu war. Mordechai teilte ihr mit, dass sie in diese Lage versetzt worden war, um das Schicksal und die Zukunft des jüdischen Volkes zu verändern (Est 4,14). Er befahl Esther, zu Ahasveros zu gehen und ihn zu bitten, das völkermörderische Dekret, das er seinem Wesir Haman erlaubt hatte, zu widerrufen.

    Diese Verpflichtung lastete schwer auf dem jungen Mädchen, das die Hindernisse besser kannte als ihr Onkel.

    Das gesamte persische Reich wurde mit einer eisernen Liste von Gesetzen regiert. Sie wurden alle von einem Mann erlassen, dem König (oder jemandem, der die Erlaubnis erhielt, für ihn zu sprechen). Ahasverus war es gewohnt, diese absolute Macht zu nutzen, um extreme Launen zu befriedigen. Er hatte ein ständiges Gesetz, das es jedem verbot, sich ihm auch nur zu nähern, wenn er nicht vorgeladen wurde, wobei auf Zuwiderhandlung die Todesstrafe stand (Est 4.11). Er hatte bereits seine erste Königin verbannt, weil sie sich weigerte, seinem betrunkenen Befehl zu gehorchen, ihre Schönheit vor seinen Gästen zur Schau zu stellen (Est 1.10-21); offenbar war es die öffentliche Blamage, die ihn provozierte. Wie konnte Esther ihm dann in der Öffentlichkeit ungehorsam sein, ohne bestraft zu werden? Und selbst wenn es ihr gelang, sich ihm zu nähern und am Leben zu bleiben, konnte ein Gesetz, das durch den Siegelring des Königs bestätigt worden war, nicht mehr geändert werden (Est 1,19). Und nicht zuletzt war der böse Initiator dieses mörderischen Plans, Haman, immer noch ein persönlicher Favorit des Königs (Est 5,11).

    Esthers königliche Stellung tat ihrer Demut keinen Abbruch. Sie wusste, dass ihr Glaube gestärkt werden musste, um den möglichen Tod zu überstehen. Sie wusste auch, dass sie für eine subtile Herangehensweise an das Problem eine Weisheit brauchte, die über ihre eigene hinausging, sowie eine Macht, die über ihre eigene hinausging, um ihre Pläne zu verwirklichen. Sie wandte sich an denjenigen, der sie in dieser Stunde der Not in diese Lage gebracht hatte.

    Esthers Entschluss, sich für ihr Volk einzusetzen oder bei dem Versuch zu sterben, ging mit einem eigenen Befehl einher: Die Juden der Stadt wurden aufgefordert, drei Tage lang zu fasten und mit ihr zu beten (Est 4,16).

    Die Heilige Schrift berichtet von vielen Wundern, von denen einige offensichtlich und andere teilweise verborgen sind. Viele haben die merkwürdige Tatsache kommentiert, dass im Buch Esther GOTT überhaupt nicht erwähnt wird.

    Es gibt Versuche, dies zu korrigieren, indem man Ihn in Anspielungen auf „den König“ versteckt findet, die Ahasverus nicht erwähnen (Est 5,1-8), und/oder indem man den heiligen Namen aus dem hebräischen Text durch Buchstabensprünge in einem dieser Verse zusammensetzt. Aber in der reinen biblischen Erzählung ist die Vereinbarung aller Juden, „zu fasten und zu beten“, das, was einer ausdrücklichen Erwähnung seiner Gegenwart am nächsten kommt.

    Doch die Hinweise auf GOTTES Beteiligung sind überall! Seine Hand ist in der Kette der Ereignisse offensichtlich, noch bevor die Juden von der Bedrohung für ihr Leben wussten. „Es wird auch geschehen, dass ich antworte, ehe sie rufen, und dass ich höre, während sie noch reden.“ (Jes 65,24)

    Der großen Umkehrung, die es den Juden ermöglichte, ihre potenziellen Mörder zu töten, und die in dem hebräischen Purim-Ausdruck „v’nahafoch hu“ (Est, 9,1 – „es stellte sich heraus, dass es umgekehrt war”) bekannt ist, gingen mehrere kleinere Umkehrungen voraus. Mordechai rettete Ahasveros das Leben, und die Tat wurde für den König offiziell festgehalten, bevor Haman seinen Groll gegen Mordechai hegte und sich rächen wollte, indem er alle Juden tötete (Est 2,21-3,6). Ahasverus wurde daran erinnert, dass Mordechai dafür eine Belohnung verdiente, gerade als Haman mit seinem Antrag kam, den Helden zu hängen (Est, 6,1-11). Das wiederum erzwang einen Rollentausch, den sogar Hamans Familie als prophetisch ansah (V. 13). Wir können davon ausgehen, dass dies von Esthers Eunuchen mitgehört (V. 14) und an sie weitergeleitet wurde – alles, um ihr das Zeichen zu geben, dass es an der Zeit war, die Falle für Haman zu schließen.

    Wir können sogar spekulieren, dass GOTT Haman von Anfang an aus seinen eigenen Gründen ins Visier genommen hatte. Er stammte aus dem königlichen Geschlecht der Amalekiter, gegen die GOTT selbst den Krieg erklärt hatte (2. Mose 17,16). König Saul hatte GOTT nicht gehorcht, als er Agag verschonte (1Sam 15,8-9). Samuel ließ Agag hinrichten, aber nicht bevor er weitere Kinder gezeugt hatte, aus denen schließlich Haman, „der Agagiter“, hervorging (Est 3,1). Da Saul ein Sohn des Kisch aus Benjamin war (1Sam 9,3), war es angebracht, Mordechai, „dem Sohn des Kisch, einem Benjaminiter“ (Est 25), zu erlauben, die Sünde ungeschehen zu machen.

    So setzte der Herr Mordechai am Tor des Königs ein, um mit seiner Nichte, die sich nun im Palast befand, in Kontakt zu bleiben. Der Herr störte sich an Hamans Recht, am Tor des Königs Verbeugungen zu erwarten – „denn so hatte es der König befohlen“ (Est 3,2) –, weil er wusste, dass Mordechai sich wegen seines jüdischen Glaubens weigern würde. Der Herr sorgte dafür, dass Haman davon erfuhr (V. 4), und dass er bei diesem Anblick in Zorn geriet (V. 5). Und dann veranlasste er Ahasveros, Haman freie Hand zu lassen, damit er sich als „Feind der Juden“ erweisen konnte (V. 10).

    Die Falle war bereits hinter den Kulissen von einer unsichtbaren Hand gestellt worden.

     Die Gläubigen mussten schwierige Entscheidungen treffen, um Angst und Einschüchterung zu überwinden und die ihnen zugedachte Rolle zu spielen. Aber GOTTES unsichtbare Hand hat auch sie beschützt. „Fürchtet euch nicht vor plötzlicher Gefahr und nicht vor dem Unglück der Bösen, wenn es kommt. Denn der HERR ist deine Zuversicht und bewahrt deinen Fuß vor dem Fall.“ (Spr 3,25-26)

    In der heutigen Zeit neigen wir dazu, nur wenige offensichtliche Wunder zu sehen, bei denen GOTTES Handeln sonnenklar ist und nicht geleugnet werden kann. Wir sehnen uns danach, eine „Spaltung des Meeres“ zu sehen, die die Feinde des HERRN vor seiner Macht „erzittern“ lässt (2. Mose 15,14). Stattdessen leben wir in einer Art geistlicher Nacht, in der viele seiner Werke verborgen oder nur schwer als solche zu erkennen sind. Sie erscheinen (fast) natürlich; die Menschen nennen sie „bemerkenswerte Zufälle“ oder „glückliche Zufälle“. Wer an GOTT glaubt, erkennt seine Beteiligung, während Skeptiker nur etwas Außergewöhnliches zugeben und ihren „Glauben“ auf eine zukünftige Erklärung setzen, die den Schöpfer nicht erfordert.

    Ein Rat für diese Situation findet sich in dem Vers: „Es ist gut, dem HERRN zu danken und deinem Namen, du Höchster, zu singen, deine Güte am Morgen und deine Treue in der Nacht zu verkünden.“ (Ps 92,1-2) Wenn die Güte des Herrn durch menschliche Umstände verschleiert wird, wie es im Buch Esther der Fall war, tun wir gut daran, auf Seine Treue hinter dem scheinbar natürlichen „Glück“ hinzuweisen – und zu feiern, was wir sehen.

    Wir können den Heiligen auch bitten, bei denen einzugreifen, deren Mangel an Glauben sie für Sein Wirken blind macht: „Da betete Elisa und sagte: ‚Herr, bitte öffne seine Augen, damit er sehen kann.‘ Und der Herr öffnete dem Knecht die Augen, und er sah; und siehe, der Berg war voll von Pferden und feurigen Wagen rings um Elisa.“ (2. Könige 6,17)

    Beide Strategien werden unseren gemeinsamen Glauben als eine Gemeinde des Volkes des Herrn stärken. Wir müssen über das geistliche Kleinkindalter hinauswachsen, in dem wir nach der liebenden Hand rufen, die über unserer Wiege schwebt, bis wir Erleichterung verspüren, und doch können wir nicht aufschauen, um das Antlitz unseres Vaters zu sehen oder Seine Stimme zu hören.

    Wenn wir von Feinden bedroht werden, die alle Macht zu haben scheinen, können wir mit dem Glauben von Esther und Mordechai reagieren. Vielleicht haben sie sogar diese Worte des Propheten benutzt: „Entwirf einen Plan, aber er wird scheitern. Mach einen Vorschlag, aber er wird keinen Bestand haben, denn GOTT ist mit uns.“ (Jes 8,10)

    Wir, die Kinder GOTTES, haben eine feste Zusage von unserem Vater: „Ihr, die ihr von Geburt an von mir getragen seid und von Mutterleib an getragen worden seid: Bis ins hohe Alter werde ich derselbe sein, und bis ins hohe Alter werde ich euch tragen! Ich habe es getan, und ich werde dich tragen; und ich werde dich tragen und dich retten.“ (Jes 46,3-4)

    Diese Verheißung gilt vor allem „dem Haus Jakob und dem ganzen übrigen Teil des Hauses Israel“ (V. 3). Obwohl das Volk Israel immer wieder in Sünde gefallen ist und den Herrn verlassen hat, wird Er selbst es nie verlassen. „Denn der HERR wird sein Volk nicht verlassen um seines großen Namens willen; denn es hat dem HERRN gefallen, euch zu einem Volk für sich selbst zu machen.“ (1Sam 12,22)

    Sein Programm für das jüdische Volk läuft weiter nach Seinem Plan. Und ja, es gibt in unseren Tagen verdeckte Wunder, die uns an Purim erinnern.

    Denkt an die wiedergeborene Nation Israel, die trotz wiederholter Versuche, sie auszulöschen, ihre Wirtschaft zu ersticken oder ihren Ruf zu verleumden, gediehen ist. Die meisten Menschen in der Welt leugnen, dass dies ein Wunder ist. Sie verkünden, dass es sich um eine politische Errungenschaft, einen Zufall der Geschichte, ein Ergebnis von Israels militärischem Geschick oder das Produkt „jüdischer Intelligenz“ handelt. Wenn diese das Ergebnis nicht vollständig erklären können (man denke an den Sechstagekrieg), greifen sie auf „Glück“ als Erklärung zurück.

    Aber das ist nur das Gerede von vorsätzlich Blinden. Vor langer Zeit wurde uns gesagt: „Die Herrlichkeit Israels lügt nicht und ändert ihren Sinn nicht; denn sie ist kein Mensch, dass sie ihren Sinn ändern könnte.“ (1Sam 15,29)

    Eines Tages wird es keine Zweifel und keinen Unglauben mehr geben, denn „der HERR wird sich erheben“ in seiner Herrlichkeit über die Erde (Jes 60,1-3). Möge es schnell kommen, in unseren Tagen! Bis dahin lasst uns alle Wunder im Stil von Purim feiern und „seine Treue in der Nacht“ verkünden (Ps. 92,2). Seid gesegnet vom Allerhöchsten aus Zion und Jerusalem, aud dem Haus der guten Taten, Sabra

  • A happy Purim with Mordechai and Queen Esther – 5784

    A happy Purim with Mordechai and Queen Esther – 5784

    The holiday of Purim is based on the Biblical book of Esther, and the miracle that happened for the Jews who were forced into exile.

    Esther’s Hebrew name was Hadassah. She was an orphan adopted by her uncle, a Jew from the tribe of Benjamin who had been taken from Jerusalem by Nebuchadnezzar (Est. 2:6-7). Esther, through no choice of her own, ascended to royalty and became the wife of the Persian King Ahasuerus (Heb: Ahashverosh).

    Although it seemed like her physical beauty was the reason, we soon learn that the LORD of all the earth, the GOD of the Jews, was the Instigator. Mordechai informed her that she had been placed in this position in order to change the fate and future of the Jewish people (Est. 4:14). He commanded Esther to go to Ahasuerus and plead with him to revoke the genocidal decree he had allowed his vizier Haman to make.

    That obligation rested heavily on the young girl, who knew the obstacles better than her uncle did.

    The entire empire of Persia was ruled with an ironclad list of laws. They were all made by one man, the king (or anyone who was given permission to speak for him). Ahasuerus was accustomed to using this absolute power to gratify extreme whims. He had a standing law forbidding anyone to even approach him unless they were summoned, with a death penalty for violators (Est. 4:11). He had already banished his first queen for refusing to obey his drunken command to show off her beauty for his guests (Est. 1:10-21); apparently it was the public embarrassment that provoked him. How could Esther then disobey him in a public setting without punishment? And even if she did manage to approach him and stay alive, once a law was authorized by the king’s signet ring, it could not be changed (Est. 1:19). Last but not least, the evil initiator of that murderous plan, Haman, was still a personal favourite of the king (Est. 5:11).

    Esther’s royalty did not affect her humility. She knew that her faith needed reinforcement in order to face possible death. She also knew that she needed wisdom beyond her own for a subtle approach to the problem, as well as power beyond her own to make her plans work. She appealed to the One who had placed her in this position for this hour of need.

    Esther’s resolve to plead for her people, or die in the attempt, came with a command of her own: the Jews of the city were told to fast and pray with her for three days (Est. 4:16).

    There are many miracles recorded in the Scriptures, some obvious and some partly hidden. Many have commented on the peculiar fact that the book of Esther never mentions GOD at all.

    There are attempts to rectify this by finding Him disguised in references to “the king” which don’t mention Ahasuerus (Est. 5:1-8), and/or by splicing together the Holy Name from the Hebrew text by letter-hopping through one of those verses. But in the plain Scriptural account, the agreement of all the Jews to “fast and pray” is the closest we get to any explicit mention of His presence.

    Yet the hints of GOD’s involvement are everywhere! His hand is evident in the chain of events, even before the Jews knew of the threat to their lives. “It will also come to pass that before they call, I will answer; while they are still speaking, I will listen.” (Isa. 65:24)

    The great inversion that enabled the Jews to kill their would-be killers, known in the Hebrew Purim expression, “v’nahafoch hu” (Est. 9:1 – “it turned out to the contrary”), was preceded by several smaller inversions. Mordechai saved the life of Ahasuerus, and the deed was officially recorded for the king, before Haman acquired his grudge against Mordechai and sought revenge by killing all the Jews (Est. 2:21–3:6). Ahasuerus was reminded that Mordechai deserved a reward for this, just at the moment when Haman arrived with his request to hang the hero (Est. 6:1-11). That in turn forced a role reversal that even Haman’s family saw as prophetic (v. 13). We can assume that this was overheard by Esther’s eunuchs (v. 14) and was relayed to her – all in order to give her the sign that it was time to close the trap on Haman.

    In fact, we can speculate that GOD had targeted Haman from the beginning, for His own reasons. He was descended from the royal line of Amalek, against whom GOD had declared His own continuing war (Exod. 17:16). King Saul had disobeyed GOD by sparing Agag (1 Sam. 15:8-9). Samuel executed Agag, but not before he had fathered more children, which in time produced Haman “the Agagite” (Est. 3:1). Since Saul was the son of Kish from Benjamin (1 Sam. 9:3), it was fitting to allow Mordechai “the son of Kish, a Benjamite” (Est. 2:5) to undo the sin.

    So, the LORD planted Mordechai at the king’s gate, in order to keep in touch with his niece who was now in the palace. The LORD created friction with Haman’s right to expect bows at the king’s gate – “for so the king had commanded” (Est. 3:2), knowing that Mordechai would refuse because of his Jewish faith. The LORD made sure that Haman heard of it (v. 4), and that he was provoked to rage at the sight (v. 5). And then He caused Ahasuerus to give Haman free reign to show himself “the enemy of the Jews” (v. 10).

    The trap was already set behind the scenes by an unseen Hand.

     The people of faith had to make difficult decisions to overcome fear and intimidation, and to play the role set for them. But GOD’s unseen Hand upheld them too. “Do not be afraid of sudden danger, nor of trouble from the wicked when it comes. For the LORD will be your confidence, and will keep your foot from being caught.” (Prov. 3:25-26)

    In modern times, we tend to see few obvious miracles, where GOD’s action is as plain as day and cannot be denied. We long to see a “splitting of the sea” that causes the LORD’s enemies to “tremble” at His power (Exod. 15:14). Instead, we live in a kind of spiritual night, where many of His works are hidden or hard to distinguish as such. They seem (almost) natural; people call them “remarkable coincidences” or “lucky breaks”. Believers in GOD recognize His involvement, while sceptics only admit to something extraordinary, putting their “faith” in a future explanation that won’t require the Creator.

    Advice for this situation is found in the verse: “It is good to give thanks to the LORD, and to sing praises to Your name, Most High; to declare Your goodness in the morning and Your faithfulness by night.” (Ps. 92:1-2) When the LORD’s goodness is disguised by human circumstances, as they were in the book of Esther, we do well to point out His faithfulness behind the seemingly natural “good fortune” – and celebrate what we see.

    We can also ask the Holy One to intervene with those with us whose lack of faith is blinding them to His activity: “Then Elisha prayed and said, ‘LORD, please, open his eyes so that he may see.’ And the LORD opened the servant’s eyes, and he saw; and behold, the mountain was full of horses and chariots of fire all around Elisha.” (2 Kings 6:17)

    Both strategies will strengthen our faith together as a congregation of the LORD’s people. We must grow beyond spiritual infancy, where we cry for the loving Hand hovering over our cradle until we feel relief, and yet we cannot look up to see our Father’s face or hear His voice.

    When we are faced with threats from enemies who seem to hold all the power, we can respond with the faith of Esther and Mordechai. They may have even used these words from the Prophet: “Devise a plan, but it will fail. State a proposal, but it will not stand, for GOD is with us.” (Isa. 8:10)

    We the children of GOD have a firm promise from our Father: “You who have been carried by Me from birth and have been carried from the womb: Even to your old age I will be the same, and even to your graying years I will carry you! I have done it, and I will bear you; and I will carry you and I will save you.” (Isa. 46:3-4)

    That promise is primarily for “the house of Jacob, and all the remnant of the house of Israel” (v.  3). Although the people of Israel have fallen repeatedly into sin, and have abandoned the LORD, He Himself will never abandon them. “For the LORD will not abandon His people on account of His great name, because the LORD has been pleased to make you a people for Himself.” (1 Sam. 12:22)

    His program for the Jewish people continues according to His plan. And yes, there are disguised miracles in our days that remind us of Purim.

    Consider the reborn nation of Israel, which has thrived in spite of repeated attempts to snuff it out, or strangle its economy, or slander its reputation. Most of the world denies anything miraculous about this. They proclaim that it’s a political achievement, a coincidence of history, a result of Israel’s military skill, or the product of “Jewish brainpower”. When these fail to completely explain the outcome (think about the Six-Day War), they fall back on “luck” as an explanation.

    But those are mumblings of the wilfully blind. Long ago, we were told: “The Glory of Israel will not lie nor change His mind; for He is not a man, that He would change His mind.” (1 Sam. 15:29)

    Someday, there will be no more doubts or disbelief, for “the LORD will rise” in His glory over the earth (Isa. 60:1-3). May it come speedily, in our days! Until then, let’s celebrate all the Purim-style miracles, as we declare “His faithfulness in the night” (Ps. 92:2).

    Be blessed by the Most High from Zion and Jerusalem and from the house of good deeds, Sabra house

  • Update 23 (February 14, 2024, 12:00)

    Update 23 (February 14, 2024, 12:00)

              Today there has been an escalation in the bombardment coming from Lebanon. Hezbollah’s shelling from Lebanon has increased on civilian and military camps. This  is not new thing for us; we have been living with these bombings and shelling for more than 120 days.

              Sadly though today there is one woman killed and eight wounded, some of them very seriously, in the area of the town of Tzafat (Tzafat is not that close to the Lebanese border) – Hezbollah is now using long-range, very accurate missiles made in Iran.

              The hard fighting is yet to come; it’s on a different level to the fighting in Gaza (although the fighting in Gaza is also getting harder and harder to avoid harming children, women and innocent civilians).

              This war in the north is a strategic religious war led by Iran. For it is Iran that directs Hezbollah, Hamas and the “Houthi” forces in Yemen.

              This war is not only against Jews, but also against Christians, worldwide.

    We citizens of Israel have been asked to prepare ourselves for a few days without electricity, and therefore we must prepare batteries and flashlights, water bottles, non-electric heaters, dry food and cash (perhaps the banks and all computer equipment will be affected).

              For us, this means that the war is becoming more and more serious and that we have to make extra preparations to be ready.

              After praying, we at Sabra, decided to increase the aid to the northern border areas, but also to prepare to help the settlements away from the border.

              We who have faith in the God of Israel are not in despair, nor do our hands fall. “We are not afraid”, for the Creator who promises will do His work. We are moving through a process of refining into the future and the verse “… Alas! For that day is great, so that none is like it: it is even the time of Jacob’s trouble, but he shall be saved out of it  …” (Jeremiah 30:7), will be fulfilled,

              We in Sabra know through our wonderful experience of Him that the Lord of the world speaks to every believer. Our brothers and sisters in faith around the world are and will continue to pray for us, to encourage us and to support us. We, the Sabra team, will continue praying and blessing them: “Blessed are you, O Lord, who promises and keeps; bless those who love and cheer for Israel, as you promised Abraham, Isaac and Jacob.”

    (Genesis 12:3), “…I will bless those who bless you, and him who curses you I will curse; and all the families of the earth shall bless themselves by you.” I will bless those who bless you, And I will curse him who curses you; And in you, all  of the earth shall be blessed.” ““Together we will win”!

    May the blessing of the Most High be upon you, your family and your congregation.

    From the home of good deeds, and the land of Zion and the city of Jerusalem

    Your brother in faith

    Mordechai ben Yaakov

  • Sabra Update 22 (januar 2024)

    Sabra Update 22 (januar 2024)

    “Stol på Herren og gjør det gode. Lev i landet og dyrk trofasthet. Ha behag i Herren, så vil han gi deg det ditt hjerte ønsker.” (Sal 37,3-4)

    Til mine kjære brødre og venner:

    I disse dager fortsetter Israels folk å kjempe for sin egen eksistens. I en sjelden oppvisning i samhold angriper det jødiske folkets fiender fra alle kanter – Hizbollah fra nord, Hamas og Islamsk Jihad fra sør og øst (Gaza, Judea og Samaria), houthiene fra Rødehavet, Irans stedfortredere i Sør-Afrika fra den europeiske domstolen og antisemitter fra hele verden på nettet.

    Alt dette mens Israels modige soldater risikerer sitt eget liv og sin egen sikkerhet i et nesten umulig dobbeltoppdrag. De må eliminere jihadistmorderne uten å skade uskyldige tilskuere, selv om morderne kler seg ut som sivile og gjemmer seg blant uskyldige, og de må redde mer enn 100 israelske gisler som er gjemt bort i en underjordisk labyrint med minefeller (og som kanskje ikke engang er i live etter 100 dager med sadistisk mishandling og mangel på nødvendige medisiner).

    Israels anklagere kunne ikke brydd seg mindre om disse dilemmaene, som ingen andre nasjoner noensinne har stått overfor. De fleste kritikere unngår omhyggelig å nevne dem. Det gjelder ikke minst Det internasjonale Røde Kors, som har som oppgave å besøke krigsfanger over hele verden. Denne velfinansierte humanitære organisasjonen har ikke gjort det minste som kreves av den i henhold til folkeretten, nemlig å bruke internasjonalt press for å få tilgang til de israelske gislene.

    I stedet bruker det internasjonale samfunnet sitt press til å insistere på at Israel ensidig skal avslutte sin forsvarskrig – noe som ikke ville være noe annet enn å overgi seg til en fiende som åpent har proklamert at målet er folkemord. Glemt er de Hamas-produserte videoene som viser slakting, voldtekt, mishandling og lemlestelse av israelere, inkludert barn (mens foreldrene ble tvunget til å se på!). Hamas’ løfter om å gjenta massakren 7. oktober “igjen og igjen, helt til Israel er eliminert”, anses ikke som grunnlag for en anklage om folkemord, men snarere som et legitimt krav som verdenssamfunnet må støtte som en del av “tostatsløsningen”.

    Ofrene for folkemord må nå forsvare seg mot anklagen om “folkemord” i den såkalte internasjonale domstolen, der gjerningsmennene får lov til å utgi seg for å være ofre. Ironiene er mange:

    – Anklagen var basert på en lov som ble opprettet på grunn av Holocaust, men denne loven brukes nå til å beskytte de som ønsker å skape et nytt Holocaust.

    – Domstolens foreløpige avgjørelse 26. januar var at Israel “må forhindre folkemord og gjøre mer for å hjelpe sivile i Gaza”, etter at Israel hadde lagt frem dokumentasjon på at landet allerede har bedre resultater på begge områder enn noe annet land i historien.

    – ICJs beslutning om i det hele tatt å ta saken om “folkemord i Gaza” på alvor var en politisk opportun unnfallenhet som for alltid vil være en skamplett på ICJs omdømme. De nasjonene som enten støttet den eller passivt gikk med på den, vil måtte stå til ansvar overfor all verdens dommer.

    I mellomtiden er FN-organisasjonen UNRWA, som har mandat til å ta seg av palestinerne i Gaza, i hardt vær. I årenes løp har UNRWA gjentatte ganger blitt tatt i å samarbeide med Hamas og deres folkemordsprosjekt mot Israel. Nå har Israel identifisert minst et dusin UNRWA-ansatte i Gaza.

    som deltok aktivt i massakren og kidnappingen 7. oktober. Ledelsen sparket umiddelbart ni av dem, samtidig som de nektet for å ha gjort noe galt. Nå fremstår organisasjonen som nok et “offer” for israelske handlinger, fordi rasende giverland har frosset UNRWA-finansieringen.

    I tillegg har israelsk etterretning avslørt at 80 % av mennene, kvinnene og barna i Gaza – som ble ansett som nøytrale ofre i konflikten – var aktivt involvert i Hamas, som krigere eller i støtteroller (fra speidere og kurerer til spioner og lokkeduer). I nesten alle hjem, skoler, lekeplasser, moskeer og helseklinikker i Gaza har IDF-soldater funnet våpen, ammunisjon, sprengstoff og raketter – til og med under barnas senger! (Hvor er ramaskrikene for hvordan dette setter Gazas barn i fare?).

    Hemmeligheten er avslørt. Milliardene som ble donert til humanitær hjelp og utvikling av turisme, gikk til Hamas, som bygde en gigantisk militærbase. IDF har kartlagt 450 kilometer med velutstyrte tunneler på flere nivåer; noen tunneler er store nok til at man kan kjøre lastebiler gjennom dem. Mer enn 5000 tunnelutganger fører inn i boliger, sykehus, moskeer, skoler og åpne områder – også inne i Israel. Dette nettverket, som også omfatter rakettfabrikker, gisselceller og militære kommandobunkere, er nå kjent for å være større enn undergrunnsbanen i London. Videobevisene har blitt publisert gjentatte ganger av store nyhetsmedier.

    Likevel aksepterer ikke verden noe av dette som en rettferdiggjøring av Israels beslutning om å kjempe til Hamas’ maktbase er fullstendig eliminert.

    For en levende oppfyllelse av Salmen:

    “Vær ikke langt borte fra meg, for nøden er nær. For det er ingen som kan hjelpe meg. Mange okser har omringet meg, sterke okser fra Basan har omringet meg. De åpner sine gap mot meg, som en glupsk og brølende løve…. Du legger meg i dødens støv. For hunder har omringet meg, en skare av ugjerningsmenn har omringet meg……..” (Sal 22,12-16)

    Dette angrepet har pågått i en eller annen form de siste 150 årene i Sions land, og i tusenvis av år i diasporaen. Helt fra Israels fødsel som en nasjon som kom ut av Egypt og frem til i dag, har det alltid vært herskere som Farao “som ikke kjente Josef” (2. Mos. 1:8) – som har nektet å anerkjenne det gode deres nasjoner har mottatt fra det jødiske folket – og fra Israels GUD. Det er utrolig at Hamas-ledere og deres familier ikke har vist noen som helst takknemlighet for at de har fått førsteklasses medisinsk behandling på israelske sykehus.

    Amalek var den første nasjonen som erklærte krig mot israelittene. Deres spesialitet var å gå til snikangrep på de svake; de “angrep alle etternølere bak dere når dere var trette og slitne”. På grunn av denne grusomheten, og fordi amalekittene “ikke fryktet GUD”, erklærte Herren sin egen krig mot dem og befalte sitt folk å utslette deres navn og minne (2. Mos. 17,14-16; 5. Mos. 25,17-19).

    Amalekittene fortsatte å plage israelittene som bosatte seg i landet – ikke for å gjenerobre territorium, men for å slå seg sammen med Israels andre fiender for å “ødelegge jordens avling” og “ikke etterlate noe livsgrunnlag” for Israel (Dommer 6,3-5). GUDs befaling om å utrydde Amaleks stamme ble utført på kong Sauls tid (1. Sam. 15), men ikke fullstendig. Sauls motvilje mot å henrette kongen deres, Agag, kan ha skyldtes et ønske om å slutte fred eller vise barmhjertighet. Men denne avgjørelsen kostet ikke bare Saul kongedømmet, den gjorde det også mulig for en fremtidig amalekittisk etterkommer, agagitten Haman, å planlegge et uprovosert folkemordsangrep på folket.

    jødiske folk (Ester 3). Vi ser altså at amalekittenes morderiske hat mot GUDs utvalgte folk gikk i åndelig arv i århundrer, uavhengig av kultur og omstendigheter.

    Denne ånden fant et hjem på 1900-tallet hos nazistene, som utslettet en tredjedel av det jødiske folket uten provokasjon.

    Nå ser vi den samme ånden som driver Iran og deres partner Hamas. Israels krig mot Hamas er ikke som Israels andre kriger for å overleve. Hamas er ikke interessert i fred; de brukte fredsavtalene til å lulle Israel inn i en falsk følelse av sikkerhet, mens de i hemmelighet planla og bevæpnet seg for krig. Hamas er kun interessert i å ødelegge Israel, som en hyllest til islams gud.

     Dette er kort sagt en religiøs krig – og ikke bare mot staten Israel.

    I likhet med Amalek, som ikke hadde noen grunn til å angripe israelittene i ørkenen, eller jødene i Persia, har Hamas ingen grunn til å erklære i sitt charter at jødene over hele verden er deres fiende (noe som viser at deres klagepunkt ikke er politisk eller territorialt). Og i likhet med amalekittene, som forgrep seg på de svake selv i sin egen leir (1. Sam. 30:13), viser Hamas ingen nåde mot syke, fattige eller eldre i Gaza. Noen Gaza-innbyggere har blitt filmet mens de forbanner Hamas for å ha ødelagt livene deres. Fordi Hamas ikke har noen frykt for GUD eller moralske grenser, kan de forvente den samme guddommelige fiendtligheten som Amalek fikk.

    Likevel ble bare kommentaren fra statsminister Benjamin Netanyahu om at Hamas-overgriperne burde dele skjebne med de gamle amalekittiske overgriperne, brukt av Sør-Afrika som bevis på “folkemordshensyn” mot innbyggerne i Gaza spesielt, og mot palestinerne generelt. Tvert imot kan vi si at Netanyahu gjentok kong Sauls feil ved å vise nåde overfor Hamas-leder Yahya Sinwar. Det var Netanyahu som løslot ham fra å sone en livstidsdom i israelsk fengsel i 2011, og Sinwar gjengjeldte denne vennligheten ved å planlegge og lede massakren 7. oktober.

    Alle som elsker Israels Gud, må be for Israels ledere, som trenger visdom utover menneskelig evne i disse tider.

    OPPDATERING OM SABRAS AKTIVITETER

    I utfordrende tider finner vi vanligvis ut hvem som er våre virkelige venner.

    Dere er virkelig brødre og søstre som bryr dere om Israels folk. Dere er fantastiske til å oppmuntre oss og styrke oss ved å be for Israel, Sabras medarbeidere og mottakerne av vår hjelp, og ved å gi økonomisk støtte. Mange av dere har sendt oss fantastisk oppmuntrende e-poster og tekstmeldinger. Noen av dere har spurt om hvordan det går med dem som mottar hjelp fra Sabra Fund.

    Det er til og med mennesker som deltar sammen med oss som vi ikke kjenner i det hele tatt.

    Vi erkjenner kraften i denne bønnen og oppmuntringen. Vi ber deg om å fortelle familie og venner om arbeidet vårt, slik at støttekretsen kan utvides og bønnene kan fortsette å vokse.

    Når det gjelder dem som spør etter oss personlig, ber vi også for dere og velsigner dem som velsigner oss.

    Vi fortsetter å hjelpe holocaustoverlevende blant oss. Vi jobber fortsatt med å forbedre miljøet på vanskeligstilte skoler, der barn trenger ekstra støtte for å få samme muligheter som andre barn.

    læringsmuligheter som andre barn. Dette inkluderer en internatskole for jenter og en annen internatskole.

    I tillegg kommer hjelpen vi gir til familier som er fordrevet fra hjemmene sine i nord på grunn av raketter avfyrt av Hizbollah. Situasjonen deres er mildt sagt ikke enkel. Her er to eksempler:

    Familien “N” har to små barn på 2 år og 2 måneder. Situasjonen deres er ekstremt utfordrende. Faren kjemper i IDF, og moren kan ikke jobbe. De sliter med å få kjøpt nok engangsbleier, og moren har innrømmet at hun bare skifter bleiene to ganger om dagen for å få nok bleier. Resultatet er at barna lider av bleieutslett. Familiens mulighet til å kjøpe barnemat er også begrenset. Sabra hjelper til med dette, i tillegg til å skaffe klær til det tøffe vinterværet (som dere foreldre vet, kan små barn trenge flere klesskift om dagen).

    En ukrainsk flyktningfamilie – mor, sønn og datter – har vært i Israel i to år nå. Datteren er 19 år og bestemte seg for å verve seg til IDF, selv om Israel ikke innkaller ikke-borgere. Hun hadde rett og slett lyst til å tjenestegjøre, og hun kjempet for det helt til de aksepterte henne. IDF gir litt økonomisk støtte til denne soldaten, men ikke nok til at familien kan leve av det. Sabra hjelper denne fantastiske familien, og de ville at vi skulle takke dere som donerer og ber for dem. De føler kongenes konges hånd gjennom deres hjelp.

    Det er derfor du skal fortsette å be og sende oppmuntrende ord; de gjør en forskjell! Glem aldri at dere er likeverdige partnere med oss i dette arbeidet, uansett hvor dere bor. Deres kjærlighet, bønner og barmhjertighetsgjerninger er de tre begrepene som utgjør Sabras visjon.

    Måtte Den høyestes velsignelse være over deg, din familie og din menighet.

    Fra landet Sion og byen Jerusalem,

    Din bror i troen,

  • Sabra Update 22 ( 31  Januar 2024)

    Sabra Update 22 ( 31  Januar 2024)

    “Vertraue auf den HERRN und tue Gutes; dann wirst du im Land wohnen und redlich genährt werden; und habe deine Lust am HERRN, so wird er dir die Wünsche deines Herzens erfüllen.” (Ps. 37,3-4)

    An meine geliebten Brüder und Freunde:

    In diesen Tagen kämpft das israelische Volk weiterhin um seine eigene Existenz. In einer seltenen Demonstration der Einigkeit greifen die Feinde des jüdischen Volkes von allen Seiten an – die Hisbollah aus dem Norden, die Hamas und der Islamische Dschihad aus dem Süden und Osten (Gaza, Judäa und Samaria), die Houthis vom Roten Meer aus, die iranischen Stellvertreter in Südafrika vom europäischen Hof aus und Antisemiten aus aller Welt im Internet.

    All dies, während Israels tapfere Soldaten ihr eigenes Leben und ihre Sicherheit in einer fast unmöglichen Doppelmission riskieren. Sie müssen die Dschihad-Mörder ausschalten, ohne Unschuldige zu verletzen, auch wenn die Mörder sich als Zivilisten verkleiden und sich unter den Unschuldigen verstecken; und sie müssen mehr als 100 israelische Geiseln retten, die in einem unterirdischen, mit Sprengfallen versehenen Labyrinth versteckt sind (und die nach 100 Tagen sadistischer Misshandlung und dem Fehlen notwendiger Medikamente vielleicht nicht einmal mehr am Leben sind).

    Den Anklägern Israels sind diese Dilemmas, mit denen keine andere Nation je konfrontiert war, völlig gleichgültig. Die meisten Kritiker vermeiden es sorgfältig, sie auch nur zu erwähnen. Nicht zuletzt das Internationale Rote Kreuz, dessen Aufgabe es ist, Kriegsgefangene weltweit zu besuchen. Diese finanziell gut ausgestattete humanitäre Organisation hat nicht das völkerrechtlich vorgeschriebene Mindeste getan, nämlich internationalen Druck auszuüben, um Zugang zu den israelischen Geiseln zu erhalten.

    Stattdessen nutzt die internationale Gemeinschaft ihren Druck, um darauf zu bestehen, dass Israel seinen Verteidigungskrieg einseitig beendet – was nichts weniger wäre als die Kapitulation vor einem Feind, der offen das Ziel des Völkermords verkündet hat. Vergessen sind die von der Hamas produzierten Videos, die das Abschlachten, die Vergewaltigungen, den Missbrauch und die Zerstückelung von Israelis, darunter auch von Kindern, zeigen (während ihre Eltern gezwungen wurden, zuzusehen!). Die Gelübde der Hamas, das Massaker vom 7. Oktober “immer wieder zu wiederholen, bis Israel eliminiert ist”, werden nicht als Grund für eine Anklage wegen Völkermordes angesehen, sondern als legitime Forderung, die von der Weltgemeinschaft als Teil der “Zweistaatenlösung” unterstützt werden muss.

    Die Opfer des Völkermordes müssen sich nun vor dem so genannten Internationalen Gerichtshof gegen den Vorwurf des “Völkermordes” verteidigen, wobei sich die Täter als Opfer ausgeben dürfen. Die Ironie ist vielfältig:

    • Die Anklage stützt sich auf ein Gesetz, das wegen des Holocausts geschaffen wurde, aber dieses Gesetz wird nun benutzt, um die Möchtegern-Ingenieure eines zweiten Holocausts zu schützen.
    • Die vorläufige Entscheidung des Gerichtshofs am 26. Januar lautete, dass Israel “einen Völkermord verhindern und mehr für die Zivilbevölkerung in Gaza tun muss”, nachdem Israel Unterlagen vorgelegt hatte, die belegen, dass seine Bilanz in beiden Punkten bereits besser ist als die jedes anderen Landes in der Geschichte.
    • Die Entscheidung des IGH, den Fall “Völkermord in Gaza” überhaupt ernst zu nehmen, war eine politisch zweckmäßige Ausflucht, die für immer einen Schandfleck auf seinem Ruf darstellen wird. Die Nationen, die diese Entscheidung entweder unterstützt oder passiv mitgemacht haben, werden sich vor dem Richter der ganzen Welt verantworten müssen.

    Die mit der Betreuung der Palästinenser im Gazastreifen beauftragte UN-Organisation UNRWA steht unterdessen in der Kritik. Im Laufe der Jahre wurde die UNRWA wiederholt dabei ertappt, mit der Hamas und ihrem Völkermordprojekt gegen Israel zusammenzuarbeiten. Jetzt hat Israel mindestens ein Dutzend UNRWA-Mitarbeiter identifiziert, die aktiv an dem Massaker und der Entführung vom 7. Oktober beteiligt waren. Die Führung hat neun von ihnen sofort entlassen, obwohl sie jegliches Fehlverhalten abstreitet. Jetzt stellt sich das Hilfswerk als ein weiteres “Opfer” israelischer Aktionen dar, weil wütende Geberländer ihre UNRWA-Finanzierung eingefroren haben.

    Hinzu kommt die Enthüllung des israelischen Geheimdienstes, dass 80 % der Männer, Frauen und Kinder aus dem Gazastreifen – die als neutrale Opfer des Konflikts betrachtet werden – aktiv mit der Hamas verbunden sind, sei es als Kämpfer oder in unterstützenden Funktionen (von Spähern und Kurieren bis hin zu Spionen und Lockvögeln). In fast jedem Haus, jeder Schule, jedem Spielplatz, jeder Moschee und jeder Klinik im Gazastreifen haben IDF-Soldaten Waffen, Munition, Sprengstoff und Raketen gefunden – sogar unter den Betten von Kindern! (Wo bleibt der Aufschrei darüber, wie sehr dies die Kinder in Gaza gefährdet?)

    Das Geheimnis ist gelüftet. Die Milliarden, die für humanitäre Hilfe und die Entwicklung des Tourismus gespendet wurden, gingen an die Hamas, die eine riesige Militärbasis errichtete. Die IDF haben 450 Meilen gut ausgestatteter Tunnel auf mehreren Ebenen kartiert; einige Tunnel sind so groß, dass Lastwagen hindurchfahren können. Mehr als 5000 Tunnelausgänge führen zu Häusern, Krankenhäusern, Moscheen, Schulen und offenen Feldern – auch innerhalb Israels. Dieses Netzwerk, zu dem auch Raketenfabriken, Geiselzellen und militärische Kommandobunker gehören, ist inzwischen bekanntlich größer als das Londoner U-Bahn-System. Die Videobeweise wurden wiederholt von großen Nachrichtenagenturen veröffentlicht.

    Und dennoch wird nichts davon von der Welt als Rechtfertigung für Israels Entscheidung akzeptiert, so lange zu kämpfen, bis die Machtbasis der Hamas vollständig beseitigt ist.

    Was für eine anschauliche Erfüllung des Psalms:

    “Sei nicht fern von mir, denn Not ist nahe, denn kein Helfer ist da. Viele Stiere haben mich umgeben, starke ⟨Stiere⟩ von Baschan mich umringt. Sie haben ihr Maul gegen mich aufgesperrt, ⟨wie⟩ ein Löwe, reißend und brüllend… und in den Staub des Todes legst du mich. Denn Hunde haben mich umgeben, eine Rotte von Übeltätern hat mich umzingelt… (Ps. 22,12-16)

    Dieser Angriff findet in der einen oder anderen Form seit 150 Jahren im Land Zion und seit Tausenden von Jahren in der Diaspora statt. Von der Geburt Israels als Nation, die aus Ägypten hervorging, bis heute gab es immer wieder Herrscher wie den Pharao, “der Josef nicht kannte” (1. Mose 1,8) – die sich weigerten, das Gute anzuerkennen, das ihre Nationen vom jüdischen Volk – und vom GOTT Israels – erhalten hatten. Es ist unglaublich, dass die Hamas-Führer und ihre Familien keinerlei Dankbarkeit für die erstklassige medizinische Behandlung in israelischen Krankenhäusern gezeigt haben.

    Amalek war das erste Volk, das den Israeliten den Krieg erklärt hat. Ihre Spezialität war es, die Schwachen heimlich anzugreifen; sie “griffen alle Nachzügler in eurem Rücken an, als ihr müde und erschöpft wart”. Wegen dieser Grausamkeit und weil die Amalekiter “GOTT nicht fürchteten”, erklärte der HERR ihnen seinen eigenen Krieg und befahl seinem Volk, ihren Namen und ihr Andenken auszulöschen (5. Mose 17,14-16; 5. Mose 25,17-19).

    Die Amalekiter belästigten die Israeliten, die sich im Land niedergelassen hatten, weiterhin – nicht, um Territorium zurückzugewinnen, sondern um sich mit Israels anderen Feinden zusammenzutun, um “den Ertrag der Erde zu vernichten” und Israel “keinen Unterhalt zu gewähren” (Richter 6,3-5). Der Befehl GOTTES, den Stamm Amalek auszurotten, wurde zur Zeit König Sauls (1 Sam. 15) ausgeführt, aber nicht vollständig. Sauls Zögern, ihren König Agag hinzurichten, mag dem Wunsch entsprungen sein, Frieden zu schließen oder Barmherzigkeit zu zeigen. Aber diese Entscheidung kostete Saul nicht nur das Königreich, sondern erlaubte auch einem späteren Nachkommen der Amalekiter, Haman dem Agagiter, erneut einen unprovozierten völkermörderischen Angriff auf das jüdische Volk zu planen (Esther 3). Wir lernen also, dass der mörderische Hass der Amalekiter auf GOTTES auserwähltes Volk über Jahrhunderte hinweg geistig weitergegeben wurde, unabhängig von Kultur und Umständen.

    Dieser Geist fand im 20. Jahrhundert mit den Nazis ein Zuhause, die ein Drittel des jüdischen Volkes ohne Provokation auslöschten.

    Jetzt sehen wir, dass der gleiche Geist auch den Iran und seinen Partner Hamas antreibt. Israels Krieg mit der Hamas ist nicht wie Israels andere Kriege ums Überleben. Die Hamas hat kein Interesse am Frieden; sie nutzte ihre Friedensvereinbarungen, um Israel in einem falschen Gefühl der Sicherheit zu wiegen, während sie heimlich einen Krieg plante und aufrüstete. Die Hamas ist nur daran interessiert, Israel zu zerstören, als Tribut an den Gott des Islam.

     Kurz gesagt, es handelt sich um einen Religionskrieg – und nicht nur gegen den Staat Israel.

    Wie Amalek, der keinen Grund hatte, die Israeliten in der Wüste oder die Juden in Persien anzugreifen, hat die Hamas keinen Grund, in ihrer Charta zu erklären, dass die Juden weltweit ihr Feind sind (was zeigt, dass ihr Groll nicht politisch oder territorial ist). Und wie die Amalekiter, die die Schwachen sogar in ihrem eigenen Lager misshandelten (1. Sam. 30,13), zeigt die Hamas kein Erbarmen mit den Kranken, Armen oder Alten in Gaza. Einige Bewohner des Gazastreifens wurden vor der Kamera dabei beobachtet, wie sie die Hamas für die Zerstörung ihres Lebens verfluchten. Da die Hamas keine Furcht vor GOTT und keine moralischen Grenzen kennt, kann sie die gleiche göttliche Feindseligkeit erwarten, die Amalek erfahren hat.

    Doch allein die Bemerkung von Premierminister Benjamin Netanjahu, dass die Hamas-Schänder das Schicksal der alten Amalekiter-Schänder teilen sollten, wurde von Südafrika als Beweis für “völkermörderische Absichten” gegen die Bewohner von Gaza im Besonderen und gegen die Palästinenser im Allgemeinen herangezogen. Im Gegenteil, man könnte sagen, dass Netanjahu den Fehler von König Saul wiederholte, als er dem Hamas-Führer Yahya Sinwar Gnade gewährte. Es war Netanjahu, der ihn 2011 aus einer lebenslangen Haftstrafe in einem israelischen Gefängnis entließ, und Sinwar revanchierte sich für diese Freundlichkeit, indem er das Massaker vom 7. Oktober plante und anordnete.

    Alle, die den GOTT Israels lieben, müssen für die israelische Führung beten, die in diesen Zeiten Weisheit jenseits menschlicher Fähigkeiten braucht.

    AKTUELLER STAND DER SABRA-AKTIVITÄTEN

    In schwierigen Zeiten finden wir gewöhnlich heraus, wer unsere wahren Freunde sind.

    Ihr seid wirklich Brüder und Schwestern, denen das Volk Israel am Herzen liegt. Ihr ermutigt uns auf wunderbare Weise, indem ihr unsere Hände stärkt, indem ihr für Israel, die Sabra-Mitarbeiter und die Empfänger unserer Hilfe betet, und durch eure Großzügigkeit bei der finanziellen Unterstützung. Viele von euch haben uns wunderbar ermutigende E-Mails und Textnachrichten geschickt. Einige von euch haben sich nach dem Wohlergehen derjenigen erkundigt, die Hilfe aus dem Sabra-Fonds erhalten.

    Es gibt sogar Menschen, die mit uns zusammenarbeiten, die wir überhaupt nicht kennen.

    Wir wissen um die Kraft dieser Gebete und Ermutigungen. Wir bitten euch, eurer Familie und euren Freunden von unseren Bemühungen zu erzählen, damit sich der Kreis der Unterstützung erweitert und die Gebete weiter wachsen können.

    Was diejenigen betrifft, die persönlich nach uns fragen, so beten wir auch für sie und segnen diejenigen, die uns segnen.

    Wir helfen weiterhin den Holocaust-Überlebenden unter uns. Wir arbeiten weiter daran, das Umfeld von benachteiligten Schulen zu verbessern, in denen Kinder zusätzliche Unterstützung benötigen, um die gleichen Lernmöglichkeiten wie andere Kinder zu haben. Dazu gehören ein Mädcheninternat und ein weiteres Internat.

    Hinzu kommt die Hilfe für Familien, die aufgrund der von der Hisbollah abgefeuerten Raketen aus ihren Häusern im Norden flüchten mussten. Ihre Situation ist, gelinde gesagt, nicht einfach. Hier sind zwei Beispiele:

    Die Familie “N” hat zwei kleine Kinder im Alter von 2 Jahren und 2 Monaten. Ihre Situation ist äußerst schwierig. Der Vater kämpft in der IDF, und die Mutter kann nicht arbeiten. Sie haben Mühe, genügend Wegwerfwindeln zu kaufen; die Mutter hat zugegeben, dass sie ihre Babys nur zweimal am Tag wickelt, um die Vorräte zu strecken. Infolgedessen leiden die Kinder unter Windelausschlag. Auch die Möglichkeiten der Familie, Babynahrung zu kaufen, sind begrenzt. Sabra hilft dabei und stellt Kleidung für das strenge Winterwetter zur Verfügung (wie ihr als Eltern wisst, muss man bei kleinen Kinder pro Tag öfter mehrmals ihre Kleidung wechseln).

    Eine Familie ukrainischer Flüchtlinge – eine Mutter, ein Sohn und eine Tochter – lebt seit zwei Jahren in Israel. Die Tochter ist 19 Jahre alt und beschloss, in die IDF einzutreten, obwohl Israel keine Nicht-Staatsbürger einberuft. Sie wollte einfach dienen und hat dafür gekämpft, bis man sie aufgenommen hat. Die IDF unterstützen die Soldatin finanziell, aber das reicht nicht aus, um die Familie zu ernähren. Sabra hilft dieser wunderbaren Familie, und sie wollte, dass wir euch dafür danken, dass ihr für sie spendet und betet. Sie spüren die Hand des Königs der Könige durch eure Hilfe.

    Deshalb solltet ihr weiter beten und eure ermutigenden Worte senden; sie machen einen Unterschied! Vergesst nie, dass ihr mit uns gleichberechtigte Partner in dieser Arbeit seid, wo immer ihr lebt. Eure Liebe, eure Gebete und eure Taten der Barmherzigkeit sind die drei Konzepte, die die Vision von Sabra ausmachen.

    Möge der Segen des Höchsten auf euch, euren Familien und euren Gemeinden ruhen.

    Aus dem Land Zion und der Stadt Jerusalem,

    Aus dem Haus der guten Taten -Haus Sabra,

    Euer Bruder im Glauben,

  • Sabra tilannekatsaus 22 (31.1.2024)

    Sabra tilannekatsaus 22 (31.1.2024)

    ”Luota HERRAAN ja tee hyvää, asu maassa ja noudata totuutta. Olkoon ilosi HERRASSA, niin hän antaa sinulle mitä sydämesi pyytää” (Ps. 37:3-4).

    Rakkaille veljilleni ja sisarilleni.

    Israelin kansa jatkaa näinä päivinä edelleen taistelua olemassaolostaan. Harvinaisessa ykseyden puuskassaan juutalaisen kansan viholliset hyökkäävät kansaamme vastaan joka puolelta: Hizbollah pohjoisesta, Hamas ja islamistinen Jihad etelästä ja idästä (Gaza, Juudea, Samaria), huthit Punaiselta mereltä, Iranin Etelä-Afrikassa olevat kumppanit eurooppalaisesta tuomioistuimesta ja antisemitistit kaikkialta maailmasta netin kautta.

    Kaikki tämä silloin kun Israelin urhoolliset sotilaat panevat henkensä ja turvallisuutensa alttiiksi lähes mahdottomassa kaksoistehtävässä. Heidän täytyy eliminoida jihad-murhaajat vahingoittamatta viattomia sivullisia, siitä huolimatta että murhaajat pukeutuvat siviileiksi ja piileskelevät viattomien sivullisten keskellä. Ja sotilaiden täytyy pelastaa turvaan yli 100 israelilaista panttivankia, jotka on kätketty maanalaiseen sala-ansoja täynnä olevaan labyrinttiin (ja jotka eivät ehkä ole enää hengissä 100 päivän sadistisen hyväksikäytön ja tarpeellisten lääkkeiden puuttumisen vuoksi).

    Israelin syyttäjät eivät piittaa näistä ongelmista, joita yksikään toinen kansakunta ei ole joutunut kohtaamaan. Useimmat arvostelijat varovat visusti edes mainitsemasta niitä. Vähäpätöisimpänä ei ole kansainvälinen Punainen Risti, jonka tehtävä on käydä tarkastamassa sotavankien kohtelua kaikkialla maailmassa.  Tuo runsaasti avustusta saava humanitaarinen järjestö ei ole tehnyt murto-osaakaan siitä, mitä kansainvälinen laki edellyttää sen tekevän, mikä tässä tapauksessa on kansainvälisen painostuksen käyttäminen israelilaisten panttivankien luokse pääsemiseksi.

    Sen sijaan kansainvälinen yhteisö käyttää painostustaan vaatiakseen Israelia lopettamaan yksipuolisesti puolustussotansa – mikä merkitsisi antautumista viholliselle, joka on avoimesti julistanut päämääräkseen kansanmurhan. Unohdettuja ovat Hamasin tuottamat videot, joissa näytettiin heidän israelilaisille uhreilleen tekemiään teurastuksia, raiskaamisia ja paloittelua, joiden kohteena oli myös lapsia, joiden vanhemmat pakotettiin katselemaan vierestä näitä hirmutöitä. Hamas on vannonut toistavansa lokakuun 7. päivän verilöylyn ”yhä uudestaan, kunnes Israel on otettu hengiltä”, mutta sitä ei pidetä perusteena kansanmurhasyytteelle, vaan pikemminkin laillisena vaatimuksena, jota kansainvälisen yhteisön tulee tukea osana ”kahden valtion ratkaisua”.

    Kansanmurhan uhrien on nyt puolustettava itseään ”kansanmurha” -syytteeltä niin kutsutussa kansainvälisessä tuomioistuimessa, jossa pahantekijät saavat esiintyä uhreina. Ironiaa monella tasolla:

    *          Syytös perustuu lakiin, joka laadittiin Holokaustin tähden, mutta tuota lakia käytetään puolustamaan toista Holokaustia suunnittelevia.

    *          Tuomioistuimen väliaikainen päätös 26.1.24 oli, että Israelin ”täytyy estää kansanmurha ja tehdä enemmän auttaakseen siviilejä Gazassa”, sen jälkeen kun Israel oli esittänyt asiakirjat siitä, että sen ansioluettelo molemmissa kohdissa on jo parempi kuin minkään toisen maan historian aikana.

    *          ICI:n päätös yleensä ottaa ”Gazan kansanmurha” -tapaus vakavasti oli poliittisesti tarkoituksenmukaista asioiden kiertelyä, joka tulee säilymään ikuisesti tahrana sen maineessa. Kansakunnat, jotka tukivat sitä tai suostuivat siihen passiivisesti, joutuvat vastaamaan kaiken maan tuomarille.

    Tällä välin UNRWA, YK:n alainen toimisto, jonka tehtävänä on huolehtia palestiinalaisista Gazassa, on  vaikeuksissa. Vuosien kuluessa UNRWA on saatu toistuvasti kiinni yhteistyöstä Hamasin ja sen Israelin kansanmurhaa tavoittelevien suunnitelmien kanssa. Nyt Israel on tunnistanut ainakin 12 UNRWA:n työntekijää, jotka osallistuivat aktiivisti lokakuun 7. päivän verilöylyyn ja sieppaamisiin. Johto erotti välittömästi näistä yhdeksän, mutta kielsi kaiken väärinteon. Nyt toimisto esiintyy Israelin toiminnan toisena ”uhrina”, koska raivostuneet lahjoittajamaat ovat jäädyttäneet tukensa UNRWA:lle.

    Lisättäköön tähän Israelin tiedustelupalvelun paljastama tieto, että 80% gazalaisista miehistä, naisista ja lapsista – joita pidetään puolueettomina sodan uhreina – on ollut aktiivisesti mukana Hamasissa joko taistelijoina tai tukijoina (tiedustelijoista ja viestinviejistä vakoojiin ja houkutuslintuihin).  IDF:n sotilaat ovat löytäneet lähes jokaisesta gazalaisesta kodista, koulusta, leikkikentältä, moskeijasta ja sairaaloista aseita, ammuksia, räjähteitä ja raketteja – niitä on löydetty jopa lasten sängyistä. (Missä viipyy huuto siitä kuinka tämä vaarantaa Gazan lasten elämän?)

    Salaisuus on paljastunut. Humanitaariseksi avuksi ja turismin kehittämiseksi lahjoitetut miljardit ovat menneet Hamasille, joka rakensi jättiläismäisen sotilastukikohdan.  IDF kartoitti 450 mailia (n. 700 km) hyvin varustettuja, monella tasolla olevia tunneleita, joista jotkut niin isoja, että niissä voi ajaa kuorma-autolla. Yli 5000 tunnelin suuta avautuu suoraan koteihin, sairaaloihin, moskeijoihin, kouluihin  ja avoimille kentille – myös Israelin puolelle.  Tämän verkoston, johon kuuluu myös rakettitehtaita, vankisellejä ja sotilaallisia komentobunkkereita, tiedetään nyt olevan suurempi kuin Lontoon maanalainen järjestelmä.  Tärkeimmät uutislähteet ovat näyttäneet siitä toistuvasti videotodisteita.

    Silti maailma ei hyväksy siitä mitään oikeuttamaan Israelin päätöstä taistella, kunnes Hamasin voimakeskus on kokonaan tuhottu.

    Kuinka ajankohtaiselta tuntuukaan Psalmi:

    ”Älä ole minusta kaukana, sillä ahdistus on lähellä eikä auttajaa ole. Minua ympäröi sonnilauma, Baasanin härät piirittävät minua. Ne avaavat kitansa minua vastaan kuin raatelevat, karjuvat leijonat… Sinä lasket minut alas kuoleman tomuun. Sillä koirat piirittävät minut, pahantekijöiden parvi saartaa minut…” (Ps. 22:12-16)

    Tätä taistelua on käyty muodossa tai toisessa viimeiset 150 vuotta Siionin maassa ja tuhansia vuosia diasporassa.  Siitä ajasta lähtien, kun Israel syntyi kansakuntana lähtiessään Egyptistä, aina tähän päivään asti on ollut sellaisia hallitsijoita kuin farao, ”joka ei tiennyt mitään Joosefista” (2. Moos. 1:8), hallitsijoita, jotka ovat kieltäytyneet tunnustamasta sitä hyvää, mitä heidän kansansa ovat saaneet juutalaisilta ja Israelin Jumalalta.  On uskomatonta, että Hamasin johtajat ja heidän perheensä eivät ole osoittaneet mitään kiitollisuutta Israelin sairaaloissa saamastaan ensiluokkaisesta lääkinnällisestä hoidosta.

    Amalek oli ensimmäinen kansa, joka julisti sodan israelilaisille. Heidän erikoisalaansa oli hyökätä yllättäen haavoittuvimpien kimppuun: ”Hän tuli sinua vastaan matkalla, kun olit väsynyt ja uuvuksissa, ja hyökkäsi… kaikkien heikkojen kimppuun, jotka olivat jääneet teistä jälkeen”. Heidän julmuutensa vuoksi ja koska he ”eivät pelänneet Jumalaa”, Herra julisti heitä vastaan oman sotansa ja käski kansaansa pyyhkimään pois heidän nimensä ja muistonsa (2. Moos. 17:14-16; 5. Moos. 25:17-19).

    Amalekilaiset häiritsivät edelleen israelilaisia, jotka asettuivat asumaan Israelin maahan. Amalekilaisten pyrkimyksenä ei ollut ottaa haltuunsa aluetta, vaan liittyä Israelin muihin vihollisiin ”tuhotakseen maan sadon” niin ettei Israelille jäisi ”mitään elintarpeita” (Tuom. 6:3-5). Kuningas Saulin aikana Jumalan käsky tuhota Amalekin heimo vihdoin toteutettiin, mutta ei täydellisesti (1. Sam. 15). Saul ei ollut halukas surmaamaan heidän kuningastaan Agagia. Saulin vastahakoisuus on voinut johtua halusta solmia rauha tai osoittaa armoa. Mutta tuo päätös, paitsi että se maksoi Saulille kuninkuuden, antoi myös  tulevalle Amalekin jälkeläiselle, agagilaiselle Haamanille, mahdollisuuden juonitella aiheettoman, juutalaisiin kohdistuvan kansanmurhasuunnitelman (Ester 3). Se kertoo meille, että amalekilaisten murhanhimoinen viha Jumalan valittua kansaa kohtaan siirtyi hengellisesti vuosisadasta toiseen missä tahansa kulttuurissa tai olosuhteissa.

    Tuo henki löysi kodin 1900-luvulla natseissa, jotka tuhosivat kolmanneksen juutalaisista ilman että heillä olisi ollut siihen aihetta.

    Nyt sama henki ajaa silmiemme edessä Irania ja sen kumppania Hamasia. Israelin sota Hamasin kanssa ei ole niin kuin Israelin muut sodat, nyt on kyse henkiinjäämisestä. Hamas ei ole kiinnostunut rauhasta. He ovat käyttäneet rauhansopimuksiaan tuudittaakseen Israelin valheelliseen turvallisuuden tunteeseen ja suunnitellakseen sotaa ja varustautuakseen salaa sitä varten. Hamasia kiinnostaa vain Israelin tuhoaminen, kunnianosoituksena islamin jumalalle.

    Lyhyesti sanottuna, tämä on uskonnollinen sota, eikä se ole vain Israelin valtiota vastaan.

     Niin kuin Amalekilla, jolla ei ollut mitään syytä hyökätä israelilaisten kimppuun autiomaassa, tai juutalaisia vastaan Persiassa, Hamasilla ei ole mitään aihetta perustuskirjassaan olevalle julistukselle, että kaikki maailman juutalaiset ovat heidän vihollisensa (mikä osoittaa, että heidän katkeruutensa ei johdu poliittisesta eikä alueellisesta syystä). Ja samoin kuin amalekilaiset, jotka käyttivät hyväkseen jopa oman leirinsä haavoittuvimpia (1. Sam. 30:13), Hamaskaan ei osoita sääliä sairaille, köyhille ja vanhuksille Gazassa. Videolla on nähty muutamien gazalaisten kiroavan Hamasia siitä, että se on tuhonnut heidän elämänsä. Koska Hamas ei pelkää Jumalaa eikä heillä ole moraalisia rajoja, he voivat odottaa samanlaista vihaa Jumalan taholta kuin mitä Amalek sai kokea.

    Ja kuitenkin  Etelä-Afrikka käytti pelkkää pääministeri Benjamin Netanjahun kommenttia, että Hamasin pahantekijöiden pitäisi saada sama kohtalo kuin muinaiset amalekilaiset saivat, todisteena ”kansanmurhan suunnittelusta” erityisesti Gazan asukkaita kohtaan ja yleensä palestiinalaisia kohtaan. Päinvastoin voisimme sanoa, että Netanjahu toisti kuningas Saulin virheen osoittamalla sääliä Hamasin johtajaa, Yahya Sinwaria kohtaan. Netanjahun päätöksellä Sinwar vapautettiin v 2011 elinkautisesta vankeudesta Israelissa, ja hän maksoi tämän hyvyyden suunnittelemalla ja ohjaamalla lokakuun 7. päivän verilöylyn.

    Kaikkien, jotka rakastavat Israelin Jumalaa, täytyy rukoilla Israelin johtajien puolesta. He tarvitsevat ihmisen kyvyn ylittävää viisautta näinä aikoina.

    TILANNEKATSAUS SABRAN TOIMINTAAN

    Meille selviää yleensä vaikeina aikoina, ketkä ovat todellisia ystäviämme.

    Te olette todella veljiä ja sisaria, jotka välitätte Israelin kansasta. Te olette upealla tavalla kannustaneet meitä ja vahvistaneet käsiämme rukoilemalla Israelin, Sabran henkilökunnan ja apumme saajien puolesta, ja antamalla runsaasti taloudellista apua. Monet teistä ovat lähettäneet meille rohkaisevia sähköposteja ja viestejä. Muutamat teistä ovat kyselleet niiden kuulumisia, jotka saavat apua Sabrajärjestöltä.

    Kanssamme työssä on mukana myös ihmisiä, joita me emme edes tunne.

    Tunnistamme rukouksen ja rohkaisun voiman. Pyydämme teitä kertomaan perheellenne ja ystävillenne meidän ponnisteluistamme, jotta tukirinki voisi laajeta ja rukoukset lisääntyä.

    Ja teille, jotka kysytte meistä itsestämme, vastaamme, että me rukoilemme teidänkin puolestanne ja siunaamme kaikkia, jotka siunaavat meitä.

    Autamme edelleen keskuudessamme olevia Holokaustista eloonjääneitä. Pyrimme edelleen parantamaan oppimisympäristöä vähäosaisten kouluissa, joissa lapset tarvitsevat ylimääräistä tukea saadakseen samat oppimismahdollisuudet kuin mitä muilla lapsilla on. Tähän kuuluu sisäoppilaitos tytöille ja toinenkin sisäoppilaitos.

    Näiden lisäksi tulee apu, jota annamme perheille, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa pohjoisessa Hizbollahin ampumien rakettien vuoksi.  Heidän tilanteensa ei ole helppo, kaukana siitä. Kerron kaksi esimerkkiä:

    ”N:n” perheessä on kaksi pientä lasta, toinen kaksivuotias ja toinen 2 kk. Heidän tilanteensa on erittäin haasteellinen.  Isä taistelee IDF:n joukoissa eikä äiti voi tehdä työtä. Heillä on vaikeuksia saada ostetuksi tarpeeksi kertakäyttövaippoja. Äiti on tunnustanut, että hän voi vaihtaa vaippoja vain kaksi kertaa päivässä, jotta vaippavarasto riittäisi. Tästä johtuen lapsilla on vaippaihottumaa. Samoin perhe pystyy ostamaan vauvanruokaa rajoitetusti. Sabra auttaa perhettä näissä asioissa. Me annamme myös lämpimiä vaatteita talvisään varalle (niin kuin vanhemmat tietävät, pikkulapsille voi joutua vaihtamaan vaatteita useamman kerran päivässä).

     Muuan Ukrainasta paennut perhe – äiti, poika ja tytär – ovat olleet Israelissa nyt kaksi vuotta. Tytär on 19 vuotta vanha ja päättänyt värväytyä IDF:ään, vaikka Israel ei kutsu riveihinsä niitä, jotka eivät ole Israelin kansalaisia. Tytär vain halusi palvella, ja hän taisteli tavoitteensa puolesta ja hänet hyväksyttiin. IDF antaa vähän rahallista tukea tälle sotilaalle, mutta ei niin paljon, että perhe eläisi sillä.  Sabra auttaa tätä upeaa perhettä, ja he tahtoivat antaa kiitoksensa teille, jotka lahjoitatte tukeanne ja rukoilette heidän puolestaan.  He tuntevat kuningasten Kuninkaan käden teidän apunne välityksellä.

    Tässä syy, miksi teidän tulisi rukoilla ja lähettää kannustavia sanojanne. Niillä on vaikutusta! Muistakaa, että te olette yhdenvertaisia kumppaneita kanssamme tässä työssä, missä tahansa asuttekin. Teidän rakkautenne, rukouksenne ja laupeudentekonne ovat ne kolme käsitettä, jotka muodostavat Sabran näyn.

    Kaikkein Korkeimman siunaukset levätkööt teidän yllänne, perheenne ja seurakuntanne yllä.

    Siionin maasta ja Jerusalemin kaupungista, hyvien tekojen kodista, Sabrakodista

    Veljenne uskossa,

  • Sabra Update 22 (31.01. 2024)

    Sabra Update 22 (31.01. 2024)

    “Trust in the LORD and do good. Live in the land and cultivate faithfulness. Delight yourself in the LORD, and He will give you the desires of your heart.” (Ps. 37:3-4)

    To my beloved brothers and friends:

    These days the people of Israel are continuing to fight for their very existence. In a rare show of unity, the enemies of the Jewish people are attacking from all sides – Hezbollah from the north, Hamas and Islamic Jihad from the south and east (Gaza, Judea and Samaria), the Houthis from the Red Sea, the Iranian proxies in South Africa from the European court, and antisemites from around the world online.

    All this, while Israel’s brave soldiers are risking their own lives and safety in a nearly impossible double mission. They must eliminate the jihadi murderers without hurting innocent bystanders, even while the murderers dress as civilians and hide among the innocent; and they must rescue more than 100 Israeli hostages who are hidden away in an underground booby-trapped labyrinth (and who may not even be alive after 100 days of sadistic abuse and lack of needed medicines).

    Israel’s accusers couldn’t care less about these dilemmas, which no other nation has ever faced. Most critics carefully avoid even mentioning them. Not least is the International Red Cross, whose job it is to visit war captives worldwide. That well-funded humanitarian organization hasn’t done the minimum required of it under international law, which is to use international pressure to gain access to the Israeli hostages.

    Instead, the international community is using its pressure to insist that Israel unilaterally end its defensive war – which would be nothing less than surrendering to an enemy that has openly proclaimed a goal of genocide. Forgotten are the Hamas-produced videos advertising their slaughter, rape, abuse and dismemberment of Israelis, including children (while their parents were forced to watch!). The vows of Hamas to repeat the Oct. 7 massacre “again and again, until Israel is eliminated,” are not considered grounds for a charge of genocide, but rather a legitimate demand to be upheld by the global community as part of “the two-state solution.”

    The victims of genocide now have to defend themselves from the charge of “genocide” in the so-called International Court of Justice, where the perpetrators are allowed to pose as the victims. The ironies are many:

    • The accusation was based on the law that was created because of the Holocaust, but that law is being used to protect the would-be engineers of a second Holocaust. A person and person standing in front of a building Description automatically generated
    • The Court’s interim decision on Jan. 26 was that Israel “must prevent genocide and do more to help civilians in Gaza,” after Israel had presented documentation that its track record on both counts is already better than any other country in history.
    • The ICJ’s decision to even take the “genocide in Gaza” case seriously was a politically expedient cop-out that will forever be a stain on its reputation. The nations that either supported it or passively went along with it will answer to the Judge of all the earth.

    Meanwhile, the UN agency mandated to care for Palestinians in Gaza, UNRWA, is in hot water. Over the years, UNRWA was repeatedly caught cooperating with Hamas and its genocidal project against Israel. Now Israel has identified at least a dozen UNRWA employees who actively participated in the Oct. 7 massacre and kidnapping. The leadership immediately fired nine of them, while denying any wrongdoing. Now the agency is posing as another “victim” of Israeli actions, because furious donor countries have frozen their UNRWA funding.

    Add to this the revelation by Israeli intelligence that 80% of Gazan men, women and children – regarded as neutral victims in the conflict – were discovered to be actively involved in Hamas, as fighters or in support roles (from scouts and couriers to spies and decoys). In nearly every Gazan home, school, playground, mosque, and health clinic, IDF soldiers have found weapons, ammunition, explosives and rockets – even under children’s beds! (Where is outcry for how this endangers the children of Gaza?)

    The secret is out. The billions donated for humanitarian aid and tourism development went to Hamas, who built a giant military base. The IDF mapped 450 miles of well-equipped tunnels at multiple levels; some tunnels are big enough to drive trucks through them. More than 5000 tunnel exits open into homes, hospitals, mosques, schools and open fields – including inside Israel. This network, which also includes missile factories, hostage cells and military command bunkers, is now known to be bigger than the London underground system. The video evidence has been published repeatedly by major news outlets.

    And yet none of that is accepted by the world as vindication of Israel’s decision to fight until the Hamas power base is totally eliminated.

    What a vivid fulfillment of the Psalm:

    “Do not be far from me, for trouble is near. For there is no one to help. Many bulls have surrounded me; strong bulls of Bashan have encircled me. They open their mouths wide at me, as a ravening and roaring lion…. You lay me in the dust of death. For dogs have surrounded me; a band of evildoers has encompassed me….” (Ps. 22:12-16)

    This attack has been going on in one form or another for the last 150 years in the Land of Zion, and for thousands of years in the Diaspora. From the very birth of Israel as a nation coming out of Egypt until today, there have always been rulers like the Pharaoh “who did not know Joseph” (Exod. 1:8) – who have refused to acknowledge the good that their nations have received from the Jewish people – and from the GOD of Israel. It’s incredible that Hamas leaders and their families have shown no gratitude at all for receiving top-quality medical treatment in Israeli hospitals.

    Amalek was the first nation to declare war on the Israelites. Their specialty was to launch sneak attacks on the vulnerable; they “attacked among you all the stragglers at your rear when you were tired and weary.” For this cruelty, and because the Amalekites “did not fear GOD,” the LORD declared His own war against them, and commanded His people to blot out their name and memory (Exod. 17:14-16, Deut. 25:17-19).

    The Amalekites continued to harass the Israelites who settled in the Land – not to regain territory, but to join with Israel’s other enemies to “destroy the produce of the earth” and “leave no sustenance” for Israel (Judges 6:3-5). GOD’s command to eradicate the tribe of Amalek was carried out in King Saul’s day (1 Sam. 15), but not completely. Saul’s reluctance to execute their king, Agag, might have been from a desire to make peace, or to show mercy. But that decision not only cost Saul the kingdom, it also allowed a future Amalekite descendant, Haman the Agagite, to once again plot an unprovoked genocidal attack on the Jewish people (Esther 3). We thus learn that the Amalekites’ murderous hatred of GOD’s chosen people was passed down spiritually for centuries, regardless of culture or circumstances.

    That spirit found a home in the 20th century with the Nazis, who erased one third of the Jewish people without provocation.

    Now we see the same spirit driving Iran and its partner Hamas. Israel’s war with Hamas is not like Israel’s other wars for survival. Hamas has no interest in peace; they used their peace agreements to lull Israel into a false sense of security, while they secretly planned and armed for war. Hamas is only interested in destroying Israel, as a tribute to the god of Islam.

     In short, this is a religious war – and not just against the state of Israel.

    Like Amalek, who had no reason to attack the Israelites in the desert, or the Jews in Persia, Hamas has no reason to declare in their Charter that the Jews worldwide are their enemy (showing that their grievance is not political or territorial). And like the Amalekites, who abused the vulnerable even in their own camp (1 Sam. 30:13), Hamas shows no mercy to the sick, poor or elderly in Gaza. Some Gazans have been seen on camera cursing Hamas for destroying their lives. Because Hamas has no fear of GOD or moral limits, they can expect the same Divine hostility that Amalek received.

    Yet merely the comment by Prime Minister Benjamin Netanyahu, that the Hamas abusers should share the fate of the ancient Amalekite abusers, was used by South Africa as evidence of “genocidal intent” against the residents of Gaza in particular, and against the Palestinians in general. On the contrary, we might say that Netanyahu repeated King Saul’s mistake by showing mercy to Hamas leader Yahya Sinwar. It was Netanyahu who released him from serving a life sentence in Israeli prison in 2011, and Sinwar repaid that kindness by planning and directing the Oct. 7 massacre.

    All those who love the GOD of Israel must pray for Israel’s leaders, who need wisdom beyond human ability in these times.

    UPDATE ON SABRA ACTIVITIES

    In challenging times, we usually find out who our real friends are.

    You are truly brothers and sisters who care for the people of Israel. You are wonderful in your encouragement, strengthening our hands by praying for Israel, the Sabra staff and the recipients of our help; and by your generosity in giving financial support. Many of you have sent us wonderfully encouraging emails and text messages. Some of you have asked about the welfare of those who receive help from Sabra Fund.

    There are even people participating with us who we don’t know at all.

    We recognize the power of this prayer and encouragement. We ask you to tell your family and friends about our efforts, so that the circle of support can expand and the prayers can keep growing.

    As for those who are asking about us personally, we are praying for you as well, blessing those who are blessing us.

    We continue to help the Holocaust survivors among us. We are still working to improve the environments of disadvantaged schools, where children need extra support to have the same learning opportunities as other kids. This includes a boarding school for girls, and another boarding school.

    Added to these is the aid we are giving to families displaced from their homes in the north, due to the missiles fired by Hezbollah. Their situation is not easy, to say the least. Here are two examples:

    The “N” family has two young children, aged 2 years and 2 months. Their situation is extremely challenging. The father is fighting in the IDF, and the mother cannot work. They struggle to buy enough disposable diapers; the mother has confessed that she changes her babies only twice a day to stretch their supply. As a result, the children are suffering from diaper rash. The family’s ability to buy baby food is also limited. Sabra is helping with this, as well as supplying clothing for the heavy winter weather (as you parents know, small children can need several changes of clothing a day).

    A family of Ukrainian refugees – a mother, son and daughter – have been in Israel for two years now. The daughter is 19 and decided to enlist in the IDF, even though Israel does not call up non-citizens. She simply wanted to serve, and she fought for it until they accepted her. The IDF is giving some financial help to this soldier, but not enough for the family to live on. Sabra is helping this wonderful family, and they wanted us to thank you who are donating and praying for them. They feel the hand of the King of kings through your help.

    This is why you should keep praying and sending your encouraging words; they make a difference! Never forget that you are equal partners with us in this work, wherever you live. Your love, prayers and deeds of mercy are the three concepts that form Sabra’s vision.

    May the blessings of the Most High be upon you, your family and your congregation.

    From the land of Zion and the city of Jerusalem,

    From the House of good deeds  -Sabra House

    Your brother in faith,

  • Tu B´Shvat 5784 – Puiden uusi vuosi ja meidänkin

    Tu B´Shvat 5784 – Puiden uusi vuosi ja meidänkin

    Rakkaat ja kalliit ystäväni,

    Monet ehkä kysyvät, mistä Puiden uusi vuosi (15. shevat-kuuta) on peräisin. Vuosien mittaan olen ymmärtänyt, että monet ystävistäni eri puolilla maailmaa eivät ymmärrä tämän ”kummallisen” päivän todellista merkitystä.

    Tu B´Shvat soveltuu nimenomaan Israelin maahan, Israelin kansalle luvattuun kotiin. Se ei ole ”puiden juhla” eikä päivä, jolloin kumarretaan puita (Herra varjelkoon) Se on epäsuorasti yhteydessä Tooraan.

    Kun Israelin kansa istutti puita Luvattuun maahan, heitä kiellettiin korjaamasta niiden hedelmiä ensimmäisinä kolmena vuotena (3. Moos. 19:23). Syy selviää seuraavasta: ”Näin ne tuottavat teille runsaamman sadon” (jae 25b). Kasvitieteilijät ovat vahvistaneet, että tämä käytäntö tekee puista vahvempia ja hedelmällisempiä. Siten Puiden uudella vuodella on käytännöllinen merkitys: se merkitsee parasta päivää taimien istuttamiselle. Näin on helpompi laskea täydet vuodet kullekin puulle ja siten noudattaa Tooran käskyä.

    Mutta asiaan liittyy paljon muutakin opittavaa.

    Puut symboloivat ja muistuttavat Luojan antamasta lupauksesta ”istuttaa” Israelin kansa Israelin maahan, niin että heidän juurensa leviävät pyhään maaperään. Tämäkin voidaan käsittää väärin. Maa ei itsessään ole pyhä, enempää kuin ihmisetkään ovat luonnostaan pyhiä. Pyhän Ainoan lupaukset tekevät maasta pyhän, ja meidän tekomme, joista käy ilmi uskomme noihin lupauksiin, tekevät meistä pyhiä.

    Jumala yhdisti ensimmäisen kerran kansansa Luvattuun maahan kutsuessaan Abrahamin: ”Lähde maastasi… siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Minä teen sinusta suuren kansan” (1. Moos. 12:1-2a). Jumala ilmestyi hänelle ensimmäisen kerran Mooren tammen (Elon Moreh) luona ja lupasi: ”Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan” (12: 6-7). Sen jälkeen kun Abraham oli tehnyt rauhanliiton lähellä asuvien filistealaisten kanssa, hän istutti toisen puun Beersebaan ja ”huusi siellä avuksi HERRAN, ikuisen Jumalan, nimeä” (21: 33).

    Lupaus istuttaa Abrahamin jälkeläiset tuohon maahan alkoi toteutua Punaisen Meren halkaisemisella. On mielenkiintoista, että tämä mieliinpainuva tapahtuma kuvataan Toorajaksossa, joka luetaan Tu B´Shvatia seuraavana sapattina. Pyhän Hengen innoittamana koko kansa lauloi ”Meren laulun” vapauduttuaan ihmeen kautta orjuudesta (2. Moos. 15). Jakeessa 17 todetaan, että HERRA vie kansan perille maahan ja ”juurruttaa heidät perintövuorelleen”.

    Kun katsomme lähemmin tätä profetiaa, se näyttää meille ”hedelmän”, jonka Jumalan istutus tuottaa: HERRA tekisi Pyhän vuorensa asunnokseen, rakentaisi pyhäkön omin käsin ja hallitsisi sieltä ikuisesti.

    Kun Israelin kansa karkotettiin maasta, sekä maasta että kansasta tuli hylätty, lohduton. Maa ei enää tuottanut hedelmää ja se saavuttaisi entisen hedelmällisyytensä vasta, kun Herra toisi israelilaiset takaisin karkotuksesta (Hes. 36:8). Vastaavalla tavalla kansa heräisi eloon, kun HERRA yhdistäisi heidät taas omaan maahansa (Hes. 37:14).

    Istuttamiseen liittyvät kielikuvat toistuvat Kirjoituksissa. Psalmeissa muistellaan, kuinka Jumala ”istutti” Israelin kansan ja auttoi heitä ”ottamaan maan haltuunsa” (Ps 44:3-4, RK). Kuningas Daavid sai lupauksen, että hänen päivinään kansa pääsisi lepoon vihamiehistään ja ”minä määrään paikan kansalleni Israelille ja juurrutan sen niin, että se saa asua paikallaan eikä enää ole levoton. Vääryyden tekijät eivät sitä enää sorra niin kuin ennen” (2. Sam. 7:10). Silloinkin kun babylonialaiset hävittivät Jerusalemin, Jumala kehotti jäljelle jääneitä olemaan pelkäämättä: ”Jos te jäätte asumaan tähän maahan, minä rakennan teidät enkä hajota, istutan teidät enkä revi pois” (Jer. 42:10). Jeremia lohdutti myös väkisin Baabeliin vietyjä karkotettuja Jumalan lupauksella, että lopulta ”minä tuon heidät takaisin tähän maahan. Minä rakennan heidät enkä hajota, minä istutan heidät enkä revi pois” (Jer. 24:6).

    Nämä lupaukset koskevat myös meidän päiviämme. Profeetta Aamos näki jo kaukaa toisen maanpakolaisajan ”kansakuntien keskellä”, minkä jälkeen HERRA toisi Israelin kansan takaisin maahansa sekä istuttamaan että tullakseen itse istutetuksi siihen: ”Silloin minä käännän kansani Israelin kohtalon. He rakentavat jälleen autiot kaupungit ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja juovat niiden viiniä, hankkivat  itselleen puutarhoja ja syövät niiden hedelmiä. Minä istutan heidät heidän omaan maahansa, eikä heitä enää revitä irti maasta, jonka minä olen heille antanut” (Aamos 9:14-15).

    Niille, jotka istuttavat perheensä Israelin maahan, luvataan, että he välittävät siunaukset lapsilleen: ”He rakentavat taloja ja asuvat niissä, istuttavat viinitarhoja ja nauttivat niiden hedelmät… he eivät tee työtä turhaan eivätkä synnytä lapsia äkkikuoleman omiksi, sillä he ovat HERRAN siunaamien siemen, ja heidän vesansa pysyvät heidän luonaan” (Jes. 65:21-23).

    Luoja itse rakastaa Israelin maata: ”Se on maa, josta HERRA, teidän Jumalanne pitää huolen, ja jota HERRAN, teidän Jumalanne, silmät aina tarkkaavat vuoden alusta sen loppuun saakka” (5. Moos. 11:12). Aina kun Hän muistaa liittonsa esi-isien kanssa, Hän muistaa myös maan (3. Moos. 26:42).

    Kaikki nämä Kirjoitukset opettavat meille, kuinka tärkeää on, että juutalainen kansa asuu Israelin maassa ja syö sen hedelmiä. Toorassa jopa käsketään meitä kiittämään Häntä molemmista samanaikaisesti: ”Kun sitten olet syönyt kylliksesi, kiitä HERRAA, sinun Jumalaasi, siitä hyvästä maasta, jonka hän on antanut sinulle” (5. Moos. 8:10). Kun voimme kokea tämän lahjan kaikilla aisteillamme, meidän on luonnollista ja helppoa kiittää Häntä – ikään kuin maan hedelmien syöminen ravitsisi sieluamme erityisellä kiitoksen ”vitamiinilla”.

    Kun istutamme itse puita puutarhaamme, opimme paljon siitä, mitä ovat kärsivällisyys, sitoutuminen ja uskollinen huolenpito. Vie vuosia, ennen kuin nuori puu ulottaa juurensa kyllin syvälle kestääkseen kuivuutta ja kovia tuulia. Siihen asti se tarvitsee huolenpitoa, ettei se kuivu eikä kaadu. Hedelmäpuiden kohdalla voi joutua odottamaan vielä kauemmin, ennen kuin ne alkavat kantaa laadukasta hedelmää, ja niitä täytyy kastella, lannoittaa ja leikata, jotta niistä tulisi vastustuskykyisiä tuhohyönteisiä ja tauteja vastaan.

    Tunnistamme tässä jotain siitä, mitä merkitsee kun Herra istuttaa meitä hengellisesti. Tarvitaan  kärsivällisyyttä, uskollisuutta ja kuria, jotta kantaisimme vanhurskauden hedelmää. Se, joka iloitsee Luojan hyvistä laeista, ”on kuin vesipurojen ääreen istutettu puu,joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu. Kaikki, mitä hän tekee, menestyy” (Ps 1:3). Mutta se, joka luottaa itseensä tai toisiin ihmisiin, ”on kuin alaston puu arolla, ei hän näe mitään hyvää tulevan. Hänen on asuttava helteen polttamalla aavikolla, asumattomassa suolamaassa” (Jer. 17:6).

    Lopullisessa lunastuksessa Jumalan pyhä kansa on oleva kuin vahvarunkoiset puut, jotka kukoistavat Hänen maassaan: ”…sillä HERRA on sinun iankaikkinen valosi, ja päättyneet ovat sinun murheesi päivät. Silloin sinun kansassasi kaikki ovat vanhurskaita, he saavat periä maan ikuisiksi ajoiksi. He ovat minun istutukseni verso, minun kätteni teko kirkkauteni ilmoittamiseksi” (Jes. 60:20-21).

    Israelin kansa vietiin maanpakoon heidän syntiensä tähden, mutta heidän juurensa jäivät maahan. Jumala vertaa heidän tilaansa ”tammeen ja rautatammeen, joista kaadettaessa jää kanto” (Jes. 6:13). Nämä puut ( elah ja elon) ovat Israelissa luonnollisessa ympäristössään ja ne voivat elää satoja vuosia. Niitä on vaikea tappaa, jos niiden juuriin ei kosketa. Niiden kaataminen saa ne vain kasvamaan yhä korkeammiksi. Messiaan päivinä saamme kokea samankaltaista pitkäikäisyyttä, sillä ”niin kuin ovat puiden päivät, niin ovat elinpäivät minun kansani keskuudessa. Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn” (Jes. 65:22).

    Kun me siis kiitämme Luojaa Israelin puiden kauneudesta, tuoksusta, voimakkuudesta ja hedelmistä, me katsomme odottaen ”tuleviin aikoihin”, jolloin ”Jaakob juurtuu, Israel kukkii ja kukoistaa. Koko maanpiiri on täynnä sen hedelmää” (Jes. 27:6). ”Sinä päivänä on HERRAN verso oleva kauneus ja kunnia, ja maan hedelmä on Israelin pelastuneille ylpeyden aihe, heidän kaunistuksensa. Niitä, jotka ovat säilyneet Siionissa ja jääneet jäljelle Jerusalemiin, kutsutaan pyhiksi, kaikkia, jotka on kirjoitettu elävien kirjaan Jerusalemissa” (Jes. 4:2-3).

    Oppineet ovat yhtä mieltä siitä, että ”verso” on Messias, Daavidin Poika. ”Mutta Iisain kannosta nousee verso, ja vesa puhkeaa sen juurista. Hänen päällään lepää HERRAN Henki… Sinä päivänä seisoo Iisain juurivesa kansojen viirinä. Kansat etsivät häntä, ja hänen asumuksensa on täynnä kunniaa” (Jes.11:1-2,10).

    Tästä tiedämme, että kaikki eri kansoista olevat ihmiset, jotka uskovat Herraan, ovat oikeutettuja (ja heitä jopa vaaditaan) iloitsemaan Israelin kansan kanssa tämän hyvän maan hedelmistä, maan, jonne me eräänä päivänä kokoonnumme yhdessä Jumalan pyhälle vuorelle.

    Rohkaiskaamme toinen toisiamme, niin henkilökohtaisesti kuin seurakuntana, kasvamaan uskossa, jotta näkisimme Jumalamme tekevän ihmeitä hyväksemme!

    Siunatkoon teitä Kaikkein Korkein Siionin maasta ja Jerusalemista!

    ”Hyvien tekojen talosta”, Sabrakodista,

  • Tu B’Shvat 5784 – a festival for the trees, and for us too

    Tu B’Shvat 5784 – a festival for the trees, and for us too

    My dear and beloved friends,

    Many will ask where the festival of Tu B’Shvat (the 15th of Shevat) came from. Over the years I came to realize that many of my friends around the world don’t understand the real meaning of this “strange” holiday.

    Tu B’Shvat is suited especially for the Land of Israel, the home promised to the people of Israel. It’s not a “holiday for trees” or a time to bow down to trees (GOD forbid). It’s indirectly connected to the Torah.

    When planting trees in the Promised Land, the people of Israel were commanded to not harvest their fruit for the first three years (Lev. 19:23). The reason is explained there: “…so that its yield may increase for you.” (v. 25) Botanists have confirmed that this practice makes the trees stronger and more fruitful. Thus, Tu B’Shvat serves the practical purpose of marking the best day for planting saplings, making it easier to count full years for each tree so that we can keep the Torah commandment.

    But there is so much more to learn from this focus on trees.

    Trees are a symbol and a reminder of the promise made by the Creator to “plant” the people of Israel in the Land, so that their roots would spread down into the holy ground. Again, people can misunderstand; the ground is not holy in itself – any more than the people are intrinsically holy. The promises of the Holy One make the Land holy, and our actions which show our faith in those promises make us holy.

    GOD first connected the people to the Land by calling Abraham: “Go from your country…
    to the land which I will show you, and I will make you into a great nation.” (Gen. 12:1-2) It was next to a landmark oak tree – Elon Moreh – that the LORD first appeared to him and promised, “To your descendants I will give this land.” (v. 6-7) After Abraham made a peace covenant with the nearby Philistines, he planted another tree at Beersheba and “called on the name of the LORD” (Gen. 21:33).

    The promise to plant Abraham’s descendants in that same Land began to materialize at the splitting of the Reed Sea. It’s interesting that this great event appears in the Torah portion for the Shabbat that follows Tu B’Shvat. The Song of the Sea (Exod. 15), which all the people sang after their miraculous deliverance from bondage, was inspired by the Holy Spirit. And in verse 17 is the declaration that the LORD will bring the people to the Land “and plant them in the mountain of Your inheritance.”

    Looking closely at this prophecy reveals the “fruit” that would result from GOD’s planting: the LORD would make His dwelling place in His holy mountain, build a holy sanctuary with His own hands, and “reign forever and ever” from there.

    When the people of Israel were exiled from the Land, both Land and people became desolate. The Land stopped producing its fruit, and it would only regain its fertility when the LORD brought them back from exile (Ezek. 36:8). Likewise, the people were to come alive again when the LORD reconnected them with their Land (Ezek. 37:14).

    The planting imagery repeats often in the Scriptures. The Psalms remember how GOD “planted” the people of Israel and caused them to “possess the land” (Ps. 44:2-3). King David was promised that in his days the people would have rest from their enemies, “and I will establish a place for My people Israel, and will plant them, so that they may live in their own place and not be disturbed again.” (2 Sam. 7:10) Even when the Babylonians came and destroyed Jerusalem, GOD told those who were left to not be afraid: “If you will indeed stay in this land, then I will build you up and not tear you down, and I will plant you and not uproot you.” (Jer. 42:10) Jeremiah also comforted the exiles forcibly taken to Babylon with GOD’s promise to eventually “bring them back to this land; and I will build them up and not overthrow them, and I will plant them and not uproot them.” (Jer. 24:6)

    These promises are relevant for our day as well. The prophet Amos saw far ahead to the second exile “among all nations,” after which the LORD would return Israel to the Land to both plant in it and be planted in it: “I will also restore the fortunes of My people Israel, and they will rebuild the desolated cities and live in them. They will also plant vineyards and drink their wine, and make gardens and eat their fruit. I will also plant them on their land, and they will not be uprooted again from their land which I have given them.” (Amos 9:14-15)

    Those who plant their families in the Land are promised that they will pass the blessings to their children: “They will build houses and inhabit them; they will also plant vineyards and eat their fruit…. They will not labor in vain, or give birth to children for disaster; for they are the descendants of those blessed by the LORD, and their descendants with them.” (Isa. 65:21-23)

    The Creator Himself loves the Land of Israel: It is “a land for which the LORD your GOD cares; the eyes of the LORD your GOD are continually on it, from the beginning even to the end of the year.” (Deut. 11:12) Whenever He remembers His Covenant with the forefathers, He also remembers the Land (Lev. 26:42).

    From all these Scriptures, we learn how important it is for the Jewish people to live in the Land of Israel and to eat its fruit. The Torah explicitly commands us to thank Him for both at the same time: “When you have eaten and are satisfied, you shall bless the LORD your GOD for the good land which He has given you.” (Deut. 8:10) Experiencing this gift with our senses makes it easy and natural to bless Him – almost as if eating the fruit of the Land supplies a special praise “vitamin” to our souls.

    When we personally plant trees in our garden, we learn a lot about patience, dedication, and faithful care. It takes several years for a young tree to sink its roots deep enough to withstand dry spells or high winds. Until then, it needs special attention so that it doesn’t dry out or fall over. Fruit trees can take even longer before they start to produce good-quality fruit; and they must be watered, fertilized, and pruned properly in order to resist pests and diseases.

    This hints at our own part in being spiritually planted by the LORD. It requires patience, faithfulness, and discipline to produce the fruit of righteousness. The one who delights in the Creator’s good laws “will be like a tree planted by streams of water, which yields its fruit in its season, and its leaf does not wither; and in whatever he does, he prospers.” (Ps. 1:3) But the one who trusts in himself or in other people “will be like a bush in the desert, and will not see when prosperity comes, but will live in stony wastes in the wilderness, a land of salt that is not inhabited.” (Jer. 17:6)

    In the Final Redemption, GOD’s holy people will be like sturdy trees thriving on His Land: “For you will have the LORD as an everlasting light, and the days of your mourning will be over. Then all your people will be righteous; they will possess the land forever, the branch of My planting, the work of My hands, that I may be glorified.” (Isa. 60:20-21)

    The people of Israel were exiled because of their sin, but their roots remained embedded in the Land. GOD compared their condition to “a terebinth or an oak whose stump remains when it is cut down.” (Isa. 6:13) Both of these trees (elah and elon, respectively) are natural to Israel and can live for hundreds of years. They are very hard to kill; as long as their roots are left intact, cutting them down will make them grow back taller than ever. In the days of the Messiah, we will experience the same longevity: ” For as the lifetime of a tree, so will be the days of My people, and My chosen ones will fully enjoy the work of their hands.” (Isa. 65:22)

    Thus, when we bless the Creator for the beauty, fragrance, strength, and fruit of Israel’s trees, we look forward to “the days to come” when “Jacob will take root, Israel will blossom and sprout, and they will fill the whole world with fruit.” (Isa. 27:6) “On that day the Branch of the LORD will be beautiful and glorious, and the fruit of the earth will be the pride and the beauty of the survivors of Israel. And it will come about that the one who is left in Zion and remains behind in Jerusalem will be called holy — everyone who is recorded for life in Jerusalem.” (Isa. 4:2)

    This “Branch” is agreed by the sages to be the Messiah, Son of David: “Then a shoot will spring from the stem of Jesse, and a Branch from his roots will bear fruit. The Spirit of the LORD will rest on Him…. Then on that day the nations will resort to the root of Jesse, who will stand as a signal flag for the peoples; and his resting place will be glorious.” (Isa. 11:1-2, 10)

    From this, we know that all believers in the LORD from the nations are entitled (and even required!) to rejoice with the people of Israel over the fruit of this good Land, where one day we will gather together on GOD’s holy mountain.

    May we encourage one another to grow deeper in our faith as individuals and communities, so that we can see our GOD do wonders on our behalf.

    Be blessed by the Most High from the land of Zion and Jerusalem!

    From the “house of good deeds” – Sabra House,