Rakkaat ja kalliit ystäväni,
Monet ehkä kysyvät, mistä Puiden uusi vuosi (15. shevat-kuuta) on peräisin. Vuosien mittaan olen ymmärtänyt, että monet ystävistäni eri puolilla maailmaa eivät ymmärrä tämän ”kummallisen” päivän todellista merkitystä.
Tu B´Shvat soveltuu nimenomaan Israelin maahan, Israelin kansalle luvattuun kotiin. Se ei ole ”puiden juhla” eikä päivä, jolloin kumarretaan puita (Herra varjelkoon) Se on epäsuorasti yhteydessä Tooraan.
Kun Israelin kansa istutti puita Luvattuun maahan, heitä kiellettiin korjaamasta niiden hedelmiä ensimmäisinä kolmena vuotena (3. Moos. 19:23). Syy selviää seuraavasta: ”Näin ne tuottavat teille runsaamman sadon” (jae 25b). Kasvitieteilijät ovat vahvistaneet, että tämä käytäntö tekee puista vahvempia ja hedelmällisempiä. Siten Puiden uudella vuodella on käytännöllinen merkitys: se merkitsee parasta päivää taimien istuttamiselle. Näin on helpompi laskea täydet vuodet kullekin puulle ja siten noudattaa Tooran käskyä.
Mutta asiaan liittyy paljon muutakin opittavaa.
Puut symboloivat ja muistuttavat Luojan antamasta lupauksesta ”istuttaa” Israelin kansa Israelin maahan, niin että heidän juurensa leviävät pyhään maaperään. Tämäkin voidaan käsittää väärin. Maa ei itsessään ole pyhä, enempää kuin ihmisetkään ovat luonnostaan pyhiä. Pyhän Ainoan lupaukset tekevät maasta pyhän, ja meidän tekomme, joista käy ilmi uskomme noihin lupauksiin, tekevät meistä pyhiä.
Jumala yhdisti ensimmäisen kerran kansansa Luvattuun maahan kutsuessaan Abrahamin: ”Lähde maastasi… siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Minä teen sinusta suuren kansan” (1. Moos. 12:1-2a). Jumala ilmestyi hänelle ensimmäisen kerran Mooren tammen (Elon Moreh) luona ja lupasi: ”Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan” (12: 6-7). Sen jälkeen kun Abraham oli tehnyt rauhanliiton lähellä asuvien filistealaisten kanssa, hän istutti toisen puun Beersebaan ja ”huusi siellä avuksi HERRAN, ikuisen Jumalan, nimeä” (21: 33).
Lupaus istuttaa Abrahamin jälkeläiset tuohon maahan alkoi toteutua Punaisen Meren halkaisemisella. On mielenkiintoista, että tämä mieliinpainuva tapahtuma kuvataan Toorajaksossa, joka luetaan Tu B´Shvatia seuraavana sapattina. Pyhän Hengen innoittamana koko kansa lauloi ”Meren laulun” vapauduttuaan ihmeen kautta orjuudesta (2. Moos. 15). Jakeessa 17 todetaan, että HERRA vie kansan perille maahan ja ”juurruttaa heidät perintövuorelleen”.
Kun katsomme lähemmin tätä profetiaa, se näyttää meille ”hedelmän”, jonka Jumalan istutus tuottaa: HERRA tekisi Pyhän vuorensa asunnokseen, rakentaisi pyhäkön omin käsin ja hallitsisi sieltä ikuisesti.
Kun Israelin kansa karkotettiin maasta, sekä maasta että kansasta tuli hylätty, lohduton. Maa ei enää tuottanut hedelmää ja se saavuttaisi entisen hedelmällisyytensä vasta, kun Herra toisi israelilaiset takaisin karkotuksesta (Hes. 36:8). Vastaavalla tavalla kansa heräisi eloon, kun HERRA yhdistäisi heidät taas omaan maahansa (Hes. 37:14).
Istuttamiseen liittyvät kielikuvat toistuvat Kirjoituksissa. Psalmeissa muistellaan, kuinka Jumala ”istutti” Israelin kansan ja auttoi heitä ”ottamaan maan haltuunsa” (Ps 44:3-4, RK). Kuningas Daavid sai lupauksen, että hänen päivinään kansa pääsisi lepoon vihamiehistään ja ”minä määrään paikan kansalleni Israelille ja juurrutan sen niin, että se saa asua paikallaan eikä enää ole levoton. Vääryyden tekijät eivät sitä enää sorra niin kuin ennen” (2. Sam. 7:10). Silloinkin kun babylonialaiset hävittivät Jerusalemin, Jumala kehotti jäljelle jääneitä olemaan pelkäämättä: ”Jos te jäätte asumaan tähän maahan, minä rakennan teidät enkä hajota, istutan teidät enkä revi pois” (Jer. 42:10). Jeremia lohdutti myös väkisin Baabeliin vietyjä karkotettuja Jumalan lupauksella, että lopulta ”minä tuon heidät takaisin tähän maahan. Minä rakennan heidät enkä hajota, minä istutan heidät enkä revi pois” (Jer. 24:6).
Nämä lupaukset koskevat myös meidän päiviämme. Profeetta Aamos näki jo kaukaa toisen maanpakolaisajan ”kansakuntien keskellä”, minkä jälkeen HERRA toisi Israelin kansan takaisin maahansa sekä istuttamaan että tullakseen itse istutetuksi siihen: ”Silloin minä käännän kansani Israelin kohtalon. He rakentavat jälleen autiot kaupungit ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja juovat niiden viiniä, hankkivat itselleen puutarhoja ja syövät niiden hedelmiä. Minä istutan heidät heidän omaan maahansa, eikä heitä enää revitä irti maasta, jonka minä olen heille antanut” (Aamos 9:14-15).
Niille, jotka istuttavat perheensä Israelin maahan, luvataan, että he välittävät siunaukset lapsilleen: ”He rakentavat taloja ja asuvat niissä, istuttavat viinitarhoja ja nauttivat niiden hedelmät… he eivät tee työtä turhaan eivätkä synnytä lapsia äkkikuoleman omiksi, sillä he ovat HERRAN siunaamien siemen, ja heidän vesansa pysyvät heidän luonaan” (Jes. 65:21-23).
Luoja itse rakastaa Israelin maata: ”Se on maa, josta HERRA, teidän Jumalanne pitää huolen, ja jota HERRAN, teidän Jumalanne, silmät aina tarkkaavat vuoden alusta sen loppuun saakka” (5. Moos. 11:12). Aina kun Hän muistaa liittonsa esi-isien kanssa, Hän muistaa myös maan (3. Moos. 26:42).
Kaikki nämä Kirjoitukset opettavat meille, kuinka tärkeää on, että juutalainen kansa asuu Israelin maassa ja syö sen hedelmiä. Toorassa jopa käsketään meitä kiittämään Häntä molemmista samanaikaisesti: ”Kun sitten olet syönyt kylliksesi, kiitä HERRAA, sinun Jumalaasi, siitä hyvästä maasta, jonka hän on antanut sinulle” (5. Moos. 8:10). Kun voimme kokea tämän lahjan kaikilla aisteillamme, meidän on luonnollista ja helppoa kiittää Häntä – ikään kuin maan hedelmien syöminen ravitsisi sieluamme erityisellä kiitoksen ”vitamiinilla”.
Kun istutamme itse puita puutarhaamme, opimme paljon siitä, mitä ovat kärsivällisyys, sitoutuminen ja uskollinen huolenpito. Vie vuosia, ennen kuin nuori puu ulottaa juurensa kyllin syvälle kestääkseen kuivuutta ja kovia tuulia. Siihen asti se tarvitsee huolenpitoa, ettei se kuivu eikä kaadu. Hedelmäpuiden kohdalla voi joutua odottamaan vielä kauemmin, ennen kuin ne alkavat kantaa laadukasta hedelmää, ja niitä täytyy kastella, lannoittaa ja leikata, jotta niistä tulisi vastustuskykyisiä tuhohyönteisiä ja tauteja vastaan.
Tunnistamme tässä jotain siitä, mitä merkitsee kun Herra istuttaa meitä hengellisesti. Tarvitaan kärsivällisyyttä, uskollisuutta ja kuria, jotta kantaisimme vanhurskauden hedelmää. Se, joka iloitsee Luojan hyvistä laeista, ”on kuin vesipurojen ääreen istutettu puu,joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu. Kaikki, mitä hän tekee, menestyy” (Ps 1:3). Mutta se, joka luottaa itseensä tai toisiin ihmisiin, ”on kuin alaston puu arolla, ei hän näe mitään hyvää tulevan. Hänen on asuttava helteen polttamalla aavikolla, asumattomassa suolamaassa” (Jer. 17:6).
Lopullisessa lunastuksessa Jumalan pyhä kansa on oleva kuin vahvarunkoiset puut, jotka kukoistavat Hänen maassaan: ”…sillä HERRA on sinun iankaikkinen valosi, ja päättyneet ovat sinun murheesi päivät. Silloin sinun kansassasi kaikki ovat vanhurskaita, he saavat periä maan ikuisiksi ajoiksi. He ovat minun istutukseni verso, minun kätteni teko kirkkauteni ilmoittamiseksi” (Jes. 60:20-21).
Israelin kansa vietiin maanpakoon heidän syntiensä tähden, mutta heidän juurensa jäivät maahan. Jumala vertaa heidän tilaansa ”tammeen ja rautatammeen, joista kaadettaessa jää kanto” (Jes. 6:13). Nämä puut ( elah ja elon) ovat Israelissa luonnollisessa ympäristössään ja ne voivat elää satoja vuosia. Niitä on vaikea tappaa, jos niiden juuriin ei kosketa. Niiden kaataminen saa ne vain kasvamaan yhä korkeammiksi. Messiaan päivinä saamme kokea samankaltaista pitkäikäisyyttä, sillä ”niin kuin ovat puiden päivät, niin ovat elinpäivät minun kansani keskuudessa. Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn” (Jes. 65:22).
Kun me siis kiitämme Luojaa Israelin puiden kauneudesta, tuoksusta, voimakkuudesta ja hedelmistä, me katsomme odottaen ”tuleviin aikoihin”, jolloin ”Jaakob juurtuu, Israel kukkii ja kukoistaa. Koko maanpiiri on täynnä sen hedelmää” (Jes. 27:6). ”Sinä päivänä on HERRAN verso oleva kauneus ja kunnia, ja maan hedelmä on Israelin pelastuneille ylpeyden aihe, heidän kaunistuksensa. Niitä, jotka ovat säilyneet Siionissa ja jääneet jäljelle Jerusalemiin, kutsutaan pyhiksi, kaikkia, jotka on kirjoitettu elävien kirjaan Jerusalemissa” (Jes. 4:2-3).
Oppineet ovat yhtä mieltä siitä, että ”verso” on Messias, Daavidin Poika. ”Mutta Iisain kannosta nousee verso, ja vesa puhkeaa sen juurista. Hänen päällään lepää HERRAN Henki… Sinä päivänä seisoo Iisain juurivesa kansojen viirinä. Kansat etsivät häntä, ja hänen asumuksensa on täynnä kunniaa” (Jes.11:1-2,10).
Tästä tiedämme, että kaikki eri kansoista olevat ihmiset, jotka uskovat Herraan, ovat oikeutettuja (ja heitä jopa vaaditaan) iloitsemaan Israelin kansan kanssa tämän hyvän maan hedelmistä, maan, jonne me eräänä päivänä kokoonnumme yhdessä Jumalan pyhälle vuorelle.
Rohkaiskaamme toinen toisiamme, niin henkilökohtaisesti kuin seurakuntana, kasvamaan uskossa, jotta näkisimme Jumalamme tekevän ihmeitä hyväksemme!
Siunatkoon teitä Kaikkein Korkein Siionin maasta ja Jerusalemista!
”Hyvien tekojen talosta”, Sabrakodista,
