Näinä päivinä meitä vastaan hyökätään niin etelästä, Gazasta, kuin pohjoisesta, Libanonin ja Syyrian rajalta.
Israelilaiset ovat nyt silmätysten raakojen vihollisten kanssa, joilta eivät ole turvassa vauvat, lapset, vanhukset eivätkä sotilaatkaan.
Ajatelkaa, millaisessa jatkuvan epävarmuuden tilassa kansalaisemme joutuvat elämään joka päivä. Heidän on juostava pommisuojaan aina hälytyksen kuullessaan.
Fyysiset ja henkiset vammat ja kuolematkin ovat jokapäiväisiä.
Teurastettujen israelilaisten ruumiita on yhä tunnistamatta, yhä on perheitä, jotka eivät tiedä rakkaintensa kohtaloa. Kärsiviä ja tietoa odottavia perheitä on lähestyttävä varoen.
Tänään, 18.10.23, sotilaat löysivät yhdestä monista palaneista ja tuhotuista taloista nuoren äidin ja 5-vuotiaan lapsen. Heidät oli teurastettu ja poltettu talon ullakolla. Juutalaisena tämä tuo minulle mieleen Anna Frankin tarinan. Joka päivä paljastuu lisää kauheuksia.
Yhdysvaltojen presidentti vieraili tänään (18.10.23) Israelissa. Hän tapasi surmattujen omaisia, maan johtoa ja armeijan upseereita. Vierailunsa lopussa hän sanoi omalle kansalleen, Israelin kansalle ja koko maailmalle, että se mitä hän näki, oli Holokausti, ja että Hamas on pahempi kuin Isis.
Inhottava ja julma vihollinen, joka esiintyy omissa silmissään ”sankarina”, tekee kaiken voitavansa kylvääkseen epätoivoa Israelin kansaan kauhistuttavilla videoillaan. He tietävät, miten pettää Länttä kertomalla valheita heidän omasta kärsimyksestään.
Yksi näiden terroristien kertoma valhe oli: ”Sionistivihollinen pommitti sairaalan ja viisisataa siviiliä kuoli.” Kuten aina, Israel tarkisti tiedot ja tutki asiaa ja löysi todisteet, jotka osoittavat että terroristien levittämä tieto oli valheellista propagandaa. Tulokset osoittivat, että terroristit yrittivät laukaista raketin Israelia kohti sairaalan vieressä olevalta alueelta, mutta raketti räjähtikin siellä ja osui sairaalaan.
Kun me keskitymme taisteluihin Gazan alueella, sota on ovella myös pohjoisessa, jossa käydään jo taisteluja, ja raja-alueilla asuvia kansalaisia evakuoidaan. Kaikille on nyt selvää, että Libanonissa oleva Hizbollah-terroristijärjestö on vielä pahempi ja julmempi kuin Hamas. Heillä on runsaasti kokemusta julmuuksien tekemisestä Syyrian sisällissodassa. Olemme nähneet, miten he toimivat siellä siviilien keskuudessa.
Me, Siionissa asuva juutalainen kansa, olemme tottuneet taistelemaan yksin, ilman kenenkään apua, mutta kanssamme ja keskellämme on Taivaallinen Isämme. Hän on meidän kanssamme, ja Hän on luvannut: ”HERRA, teidän Jumalanne, kulkee teidän edellänne. Hän itse taistelee teidän puolestanne…” (5. Moos. 1:30). Israelin Jumala on Hän, joka loi taivaan ja maan ja joka hallitsee koko maailmaa. Hän auttaa, Hän ei lepää eikä vaikene… Hän ei torku eikä nuku, Hän, joka Israelia varjelee…
Luoja Jumala koettelee maailman kansoja ja etenkin uskovia, jotka rakastavat Häntä ja ovat mukana Hänen suunnitelmassaan, jotka seisovat Hänen kanssaan Israelin kansan puolella selvällä ja näkyvällä tavalla, jotka rukoilevat Israelin puolesta, jotka ojentavat kätensä ja auttavat. Tämä on se hetki, jolloin jokaisen uskovan tulisi tutkia, mitä kukin voi tehdä Israelin kansan hyväksi juuri sillä paikalla missä he ovat, maassaan ja kaupungissaan. Siten toteutuu Jumalan pyyntö, siten toteutuu Jumalan käsky: ”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani…” (Jes. 40:1).
Rakkaat ystäväni, olemme päättäneet jakaa joitakin rohkaisukirjeistämme juutalaisille täällä Israelissa, (ei opetus- eikä tuomionjulistuksen kirjeitä, vaan rohkaisevia, sillä sanavalinta on tärkeä).
Rukoilettehan Israelin kansan puolesta ja Sabran puolesta!
Muistakaamme kaikki sanoa heprean kielellä: ”AM ISRAEL HAI, OD AVINU HAI”. Israelin kansa elää, yhä elää meidän Isämme!
Lukekaamme kaikki yhdessä Psalmi 100:
”Kiitospsalmi. Kohottakaa riemuhuuto HERRALLE, kaikki maa!
Palvelkaa HERRAA iloiten. Tulkaa hänen kasvojensa eteen riemuiten.
Tietäkää, että HERRA on Jumala. Hän on meidät tehnyt,
ja hänen me olemme, hänen kansansa ja hänen laitumensa lampaat.
Tulkaa hänen portteihinsa kiittäen, hänen esipihoihinsa ylistäen.
Kiittäkää häntä, ylistäkää hänen nimeään, sillä HERRA on hyvä,
Hänen armonsa pysyy ikuisesti ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen.”
Kaikkein Korkeimman siunaus olkoon teidän, perheenne ja seurakuntanne yllä.
Siionin maasta ja Jerusalemin kaupungista. Veljenne uskossa, Mordechai ben Yaakov