Skip to content

Tilannekatsaus 4A Tänään on sunnuntai, 22.10.23, klo 17.00

Juudeassa ja Samariassa tilanne on hyvin jännittynyt. Terroristit ja palestiinalaiset siviilit ovat tehneet useita siirtokuntiin ja siviileihin kohdistuneita sabotointi-, murha- ja vahingontekoiskuja.

Terroristit valmistavat moskeijoita laukaisualustoiksi vahingoittaakseen siviilejä ja sotilaita Juudeassa ja Samariassa.

Viime yönä, Jeninin kaupungissa, terroristit valmistautuivat moskeijassa hyökkäykseen, mutta juuri ennen kuin he lähtivät moskeijasta, israelilainen hävittäjäkone iski ryhmään.

Terroristeja etsitään yhä Gazan kaistaleen lähellä olevien siirtokuntien alueilta, ja tänään saatiin kiinni yksi terroristi, joka oli tunkeutunut maahan ensimmäisenä sapattina. Elävinä kiinni otettujen terroristien käsistä löysimme karttoja Tel Aviviin, Jerusalemiin ja ympäröiviin siirtokuntiin sekä sotilastukikohtiin. Heidän tarkoituksenaan oli vallata, taistella ja murhata. Aamulla ilmoitettiin uutinen, että 4-vuotias tyttö oli viety vangiksi Gazaan sen jälkeen kun he olivat ensin surmanneet hänen vanhempansa.

Israelin kaupungeissa on järjestetty kansalaisryhmiä suojelemaan kaupunkeja niiltä paikallisilta Israelin arabeilta, jotka ovat Hamasin, Hizbollahin ja paikallisen arabijohtajiston vaikutuksen alaisia.

Libanonin rajalla pohjoisessa ammuskelu ja taistelu on lisääntymässä. Kansalaisia siirretään enenevässä määrin turvaan pois raja-alueilta. Kaupoista puuttuu joitain tuotteita ja jotkut kaupat on suljettu.

Kuulemme jatkuvasti lisää kertomuksia niiden kansalaisten ja sotilaitten sankarillisista teoista, jotka ovat heitä, jotka omalla ruumiillaan ja verellään estivät paljon suuremman katastrofin tuona sapattina (7.10.23).

Euroopassa ja Yhdysvalloissa ja muuallakin esiintyy yhä enemmän antisemitismiä ja murhatekoja.

Armeija on nyt valmis menemään Gazaan.

”Kuuntele tarkoin huutoani, sillä minä olen joutunut suureen kurjuuteen. Pelasta minut vainoojieni käsistä, sillä he ovat minua vahvempia” (Ps. 142:6).

Rukoilkaa Israelin puolesta, rukoilkaa Sabran puolesta

Mordechai ben Yaakov

DONATE

The gifts of our friends make the work of the Sabra Fund possible.

No amount is too small – they all add up!

Subscribe to our newsletter

Sabra’s newsletters will provide you with insights on the weekly Torah portion, the Jewish holidays,
and other topics of interest to people who believe the holy Scriptures are the words of the Creator.