”Taisteluun osallistuneen ja kuormaston luo jääneen osuus olkoon yhtä suuri; saalis on jaettava yhdessä” (1. Sam. 30:24).
Tässä jakeessa Daavid (joka oli jo voideltu kuninkaaksi) opetti tärkeän säännön Israelin Jumalaan uskoville. Kaikissa kamppailuissa, taisteluissa tai elämän eteemme tuomissa haasteissa jokaisella ihmisellä on oma tehtävänsä ja kutsunsa. Mitä se merkitsee meille tänä päivänä? Yksi taistelee sodassa, toinen rukoilee jossain päin maailmaa, lähellä tai kaukana. Kolmas antaa tukea käytännössä ja neljäs antaa rahat tuota tukea varten. Olipa tehtävämme mikä tahansa, meidän tulee suorittaa se halukkaasti ja kokosydämisesti, ottaen iloisina paikkamme verkostossa, joka levittää Taivaan siunauksia.
Näin toimii laaja Luojan johtama seurakuntaruumis. Te, jotka rakastatte Israelin Jumalaa ja olette yhdistetyt Israelin kansaan, rukoilette ja rohkaisette, autatte ja rahoitatte, kun me käymme täällä fyysistä ja hengellistä sotaa. Se tekee teistä täysivaltaisia kumppaneitamme tässä tärkeässä verkostossa, joka on niin merkityksellinen Päivien Lopulla.
Tänä aikana me kaikki Israelissa ja ulkomailla kuulemme niistä raskaista uhreista, joita annetaan rintamalla. Näemme valokuvia sotilaista, jotka taistelevat antaumuksella, ja ymmärrämme, että he suorittavat pyhää tehtävää puolustaakseen Israelin kansaa ja Luvattua maata ruumiillaan ja sielullaan. Rukoilemme heidän turvallisuutensa puolesta siellä missä olemme. Toimitamme apua ja tukea niille, jotka palvelevat rintamalla. Kuulemme haavoittuneista sotilaista ja rukoilemme heidän parantumistaan. Yritämme lohduttaa ja tukea taistelussa kuolleiden perheitä rukouksin ja teoin.
Useat uskovat sekä rukoilevat että ojentavat auttavan kätensä. Yksi tärkeä asia on toimittaa apua ja tukea lievittämään Libanonin, Gazan ja Golanin rajaseutujen asukkaiden kärsimyksiä. Kaikkiaan noin 130.000 ihmistä on evakuoitu, 60.000 heistä pohjoisesta. Heitä on sijoitettu väliaikaisesti ympäri Israelia.
Noiden alueiden ihmiset evakuoitiin kodeistaan heidän oman turvallisuutensa vuoksi, ja heidän kaupunkinsa on nyt julistettu sotatoimialueiksi. Mutta vaarasta huolimatta muutamat ovat jääneet kotipaikoilleen eri syistä, kieltäytyen lähtemästä. Yksi näitä kaupunkeja on Kirjat Shmona lähellä Libanonin rajaa.
Kun Sabra oli jakamassa humanitaarista apua Tiberiaksessa, kanssamme olleet IDF:n sotilaat pyysivät meitä tulemaan mukaan vastaaviin projekteihin auttamaan Kirjat Shmonaan jääneitä ihmisiä. Päivä, jolloin lähdimme käymään tuossa kaupungissa, sattui olemaan maailmankuulu pyhäpäivä, monille kristityille ystävillemme rakas joulukuun 25. päivä.
Täällä Israelissa tuo päivä oli leuto ja kaunis, aurinkoinen päivä. Kun olimme vielä matkalla, jouduimme äkkiä muuttamaan suunnitelmaamme, sillä Libanonin rajan takaa ammuttiin jatkuvasti raketteja. Kirjat Shmona eristettiin, kukaan ei päässyt sisään eikä ulos.
Niinpä me aloimme avustustyömme pienessä Hatzor Haglilit-nimisessä kaupungissa ylä-Galilean alueella noin 30 km Kirjat Shmonesta etelään. Kodinturvajoukoilla oli siellä puolustusharjoituksia. He harjoittelivat toimimista erilaisissa tilanteissa, joita voisi sattua taistelun tai pommituksien aikana. Vietimme koko päivän näiden upseerien ja heidän joukkojensa kanssa. Näin saimme nähdä pienen osan siitä kaikesta, mitä sodan aikana voi teoriassa tapahtua.
Minuun IDF-veteraanina, joka tunnen armeijaelämän, teki suuren vaikutuksen nähdä tämän sotilaallisen osaston tekemät moninaiset harjoitukset. Kaikki tapahtui yhteistyössä yksikköjen, pelastusjoukkojen (joita tarvitaan rakennusten romahtaessa) ja lääkintähenkilökunnan välillä. He harjoittelivat poliisin toimintaa sinetöimällä ja ympäröimällä alueen, sijoittamalla ensiapuhenkilöt turvallisille alueille, ja vastaavalla tavalla turvaamalla kaupungin teollisuusalueen, jossa on tehtaita, jotka käyttävät myrkyllisiä aineita kuten ammoniakkia ja klooria.
Tätä kaikki oli vain harjoittelua. Kuvittelin, miltä todellinen tilanne voisi näyttää, ja miten paine vielä kasvaisi terroristien tullessa mukaan kuvaan. (Tätä varten on olemassa erillinen IDF:n yksikkö.)
Yhdessä ystävieni kanssa kiitimme hiljaisesti Luojaa siitä, että meillä on niin omistautunut ja uskollinen armeija, jolla on kaukonäköisyyttä jo edeltä valmistautua sellaisia skenaarioita silmällä pitäen. Vaikka Kodinturvajoukot eivät ole vihollisen linnoituksia vastaan hyökkäävä iskujoukko, he vaaransivat henkensä joka hetki ollessaan siellä ohjuksien kantomatkan päässä. Istuimme katselemassa, kuinka nämä kaikkia elämänaloja edustavat miehet ja naiset työskentelivät yhdessä myötätuntoisin sydämin huolehtiakseen Galilean hädässä olevista asukkaista, unohtaen hetkeksi hengenvaaran ja oman perheensä palvellakseen maanmiehiään.
Muuten, nämä samat ihmiset ovat antaneet katastrofiapua muille kansoille suurten onnettomuuksien, kuten maanjäristysten, jälkeen – jopa Turkin kaltaisissa maissa, jotka eivät suhtaudu ystävällisesti Israeliin. Rauhan aikana he palvelevat palvelukseen valmiina reserviläisinä kaikilla Israelin hallintoalueilla.
Kun harjoitus päättyi, saimme erityisluvan mennä Kirjat Shmonaan suojavarusteisiin pukeutuneina. Lähdimme tuota pohjoista kaupunkia kohti. Ennen lähtöä Sabra tarjosi kevyen aterian muutamille sotilaille Hatzor Haglilitissä.
Saavuimme aavekaupunkiin, jossa ei juuri näkynyt elon merkkejä. Kaikki Kirjat Shmonan liikkeet oli suljettu, kaikki kodit olivat pimeinä, niin ettei voinut tietää, asuiko niissä joku vai ei. Menimme suoraan kaupungin sotilaskomentajan toimistoon.
Kohtasimme tarmokkaan ja hyväsydämisen upseerin, joka huolehti pienimmästäkin yksityiskohdasta. Hänen kanssaan oli naispuolinen upseeri, joka näytti keskivertosotilasta vanhemmalta. Hänen päivänsä olivat jatkuvaa juoksemista edestakaisin kaupunkiin jääneiden asukkaiden kotien välillä. Hän varmisti, että kaikki oli kunnossa ja toimitti mitä he tarvitsivat. Sellainen ei oikeastaan kuulunut IDF:n tehtäviin. Mutta jos heiltä kysyttiin, he vastasivat: ”He ovat meidän perhettämme…tunnemme vastuuta toinen toisistamme.”
Komentaja antoi meille yhteenvedon tilanteesta. Jotkut näistä tiedoista, joita nyt annan teille, eivät ole julkista tietoa:
* Kaupungissa on 25.000 asukasta. Heistä noin 3000 on jäänyt kaupunkiin. Heistä suurin osa on iäkkäitä ja liikuntarajoitteisia tai vammaisia. Heidän joukossaan on perheitä, joissa on lapsia. Eri ikisiä lapsia on kaikkiaan 36.
* Sodan alusta lähtien kaupunkiin on osunut 167 rakettia ja 5 pommin sisältävää miehittämätöntä droonia (UAV) säännöllisesti joka päivä toistuvien väijyksistä ampumisten ja kranaattien lisäksi.
* Tähän mennessä 30 rakennusta on tuhoutunut tai palanut, sekä asuinrakennuksia että liikerakennuksia.
* Sodan 80 päivän aikana salassa pidetty määrä paikallisia ihmisiä on haavoittunut ja kuollut. Heidän lisäkseen tulevat Kirjat Shmonassa olevat sotilaat, jotka ovat saaneet surmansa rajalla käydyissä taisteluissa.
* Monet kaupungin kaduista ovat vaurioituneet IDF:n tankkien ja raskaan kaluston siirtyessä asemiinsa alueella. Taisteluvyöhyke on kokonaisuudessaan Israelin puolella rajaa, mistä johtuen Israelin infrastruktuuri joutuu maksamaan kovan hinnan.
Tämäkään kuvaus ei kata kaikkia niitä tehtäviä, joita nämä israelilaiset sotilaat on kutsuttu toimittamaan.
Siitä hetkestä kun hallitus päätti evakuoida kansalaisia eri alueilta, vastuu asukkaiden saamisesta busseihin lankesi IDF:lle. Tehtävä ei ollut aivan yksinkertainen, sillä kansalaisista piti laatia yksityiskohtainen luettelo, samoin heidät vastaanottavista kaupungeista. Kaiken piti tapahtua mahdollisimman nopeasti kansalaisten turvallisuuden vuoksi.
Järjestettyään evakuoinnin IDF alkoi huolehtia niistä, jotka jäivät asuinpaikoilleen. Kirjat Shmonassa palvelevat sotilaat käyvät jokaisen asukkaan luona kerran viikossa vahvistaakseen ja rohkaistakseen heitä (venäjän kielellä, amharaksi tai tarvittaessa muulla kielellä). He tuovat mukanaan pyydettyjä lääkkeitä apteekista tai lämmintä ruokaa niille, jotka eivät kykene huolehtimaan itsestään, tai he auttavat ratkomaan monia muita henkilökohtaisia ongelmia. Asukkailla on myös lemmikkielämiä, joista on huolehdittava, vietävä koiran tai kissan ruokaa tai kutsuttava paikalle eläinlääkäri.
Kirjat Shmonassa harjoitelleet Kodinturvajoukkojen sotilaat pitävät myös huolta niiden evakuoitujen perheiden tarpeista, jotka on sijoitettu maan keskiosaan. He varmistavat, että kodeistaan pakenemaan joutuneilla on talvivaatteita (muistakaa, että he joutuivat lähtemään lokakuun alussa, jolloin oli vielä lämmintä). Jos tyhjilleen jääneisiin asuntoihin tai liiketiloihin osuu ohjus, omistajille ilmoitetaan ja järjestetään apua. Muutamissa tapauksissa omistajat lähtivät niin kiireesti, että huomasivat vasta jälkeenpäin unohtaneensa lukita ovet. Sotilaat vaihtavat lukot ja lähettävät uudet avaimet omistajille heidän väliaikaiseen osoitteeseensa.
Komentaja kertoi meille, kuinka Kodinturvajoukot ovat järjestäneet eri paikkakunnilla
improvisoituja lastentarhoja perheille, joissa on pieniä lapsia. Nämä perheet pyytävät nyt leluja ja muita välineitä ”uuteen” kasvatusta tarjoavaan elinpiiriin, jonka toimintakauden pituus on toistaiseksi tuntematon.
Nämä ongelmat voivat tuntua meistä vähäpätöisiltä, mutta kodeistaan lähtemään joutuneille perheille on suuri helpotus, että joku tuo ratkaisun heidän ongelmiinsa. He tietävät, että Kodinturvajoukot kyllä järjestävät aikaa pitääkseen huolta näistä murheista.
Mutta ajan kuluessa paineet kasvavat. Voisi luulla, että ympäri Israelia hotelleissa asuvat perheet nauttivat pitkästä lomasta. Mutta todellisuus on toista, kun kokonainen perhe yrittää elää yhdessä ainoassa huoneessa. He kaipaavat usein rohkaisua ja opastusta, kuinka laukaista kasvanut jännite. Mutta se, mitä he todella kaipaavat ja tarvitsevat, on päästä palaamaan kotiin ja elämään normaalia elämää.
Kaikki sijoitetut ovat väsyneitä olemaan kodittomia. Mutta he kieltäytyvät palaamasta kotiin, jossa heidän oli elettävä jatkuvan paineen alla hälytyssireenien soidessa, peläten että he saattaisivat loukkaantua tai kuolla hälytystä seuraavassa räjähdyksessä. He ovat eläneet liian kauan tilanteessa, jossa ei voi elää.
Israelin viholliset ovat piinanneet Israelin siviilejä vuosikausia. Niin kuin Hamas Gazan rajalla. Hizbollahin terroristit ovat niin lähellä Libanonin rajaa, että heitä voi melkein koskettaa. He ovat ampuneet israelilaisia aina kuin vain ovat voineet tehdä sen kiinni jäämättä. Hamasin tavoin hekin ovat rakentaneet hienoja tunneleita rajan alle toteuttaakseen suunnitelmansa tunkeutua Israeliin.
Kun Hamas onnistui toteuttamaan vastaavan suunnitelman Gazan rajalla, pohjoisen asukkaat ymmärsivät, että heillä olisi edessään sama kohtalo vielä pahempana. Eivät he eikä kukaan muukaan Israelissa usko, että kansainväliset poliitikot pysäyttäisivät Hizbollahin maahan tunkeutumisen. Maailman johtajat vaativat jo ”välitöntä tulitaukoa” ennen kuin Hamas on kokonaan riisuttu aseista, ja he väittävät, että ”rauha tuo rauhaa” heidän varmalla tuellaan (sopivasti unohtaen, että kukaan ei estänyt Hamasia rikkomasta edellisiä tulitaukoja). Samaiset maailman johtajat takasivat myös, että he pitäisivät Hizbollahin pois Israelin pohjoisrajalta. Silti YK:n rauhan säilymisen tarkkailijat eivät vain epäonnistuneet tässä tehtävässä, vaan he istuivat ”tarkkailemassa”, kun Hizbollah kaivoi maan alta väylän Israelin maaperälle.
Israelilaisilla on se yhteinen vakaumus, että ne, jotka nyt ajavat kirjoitettua tulitaukosopimusta, eivät valvo eivätkä vahvista sitä. Pohjoisessa on ollut mielenosoituksia, joissa vaaditaan, että IDF ei pysähdy ennen kuin terroristiuhka on kokonaan tuhottu, niin kuin natsit tuhottiin Euroopasta. He vaativat myös, että vihollistemme tulee alistua uudelleen koulutettaviksi samaan tapaan kuin japanilaisia koulutettiin hylkäämään rotuviha, jota tuntemaan heidät oli kasvatettu lapsesta lähtien.
Israelilaiset ovat kaikkialla valmiita ja halukkaita puolustautumaan niitä vastaan, jotka vihaavat meitä – yksin, jos se on välttämätöntä. Samaan aikaan israelilaisten keskuudessa on havaittavissa halua kääntyä isiensä Jumalan puoleen, etsiä toivoa heidän uskonsa juurista.
Kirjat Shmonan matkan lopuksi me Sabrajärjestössä tajusimme, että Luoja oli näyttänyt meille, missä ja kuinka me voimme olla mukana tässä pyrkimyksessä.
Teidän rukouksenne ovat meille hyvin tärkeitä tänä aikana, jotta voimme olla tehokas osa tässä tärkeässä verkostossa. Muistakaa aina, että tämä ei ole mikään tavallinen sota: tämä on hengellinen taistelu kahden osapuolen välillä, niiden, jotka rakastavat kuolemaa ja niiden, jotka rakastavat elämän HERRAA. Meidän on noustava uskossa niin kuin Daavid ja julistettava Hänen uskollisuuttaan meitä katselevalle maailmalle, niin että
”koko maailma tulee tietämään, että Israelilla on Jumala. Koko tämä joukko tulee tietämään, ettei HERRA pelasta miekan eikä keihään avulla, sillä sota on HERRAN ja hän antaa teidät meidän valtaamme” (1. Sam. 17:46-47).
Levätköön Kaikkein Korkeimman siunaus sinun ylläsi, sinun perheesi ja seurakuntasi yllä.
Siionin maasta ja Jerusalemin kaupungista
Veljenne uskossa,
