Juutalaisten juurien opettaminen
Artikkelit viikon Toora lukujaksosta
Juutalaiset juhlat

SHABBAT JA JUHLAT

[ei oikoluettu]

Parashat Chukat, 4. Mooses 19:1 – 22:1

Haftarah, Tuomarien kirja 11:1 – 33

Shabbat shalom, rakkaat ystäväni.

Luojan tiet ovat arvoitukselliset. Yritämme joskus selittää Häntä muille ihmisille (tai itsellemme), kun on tapahtunut jotain, joka herättää kysymyksiä Hänen luonteestaan. Herra on kuitenkin varoittanut meitä profeettansa kautta: ”Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni” (Jesaja 55:8).

Toorajaksomme (”Laki”) sisältää yhden noista epämukavista mysteereistä. Moosekselta kielletään pääsy Luvattuun maahan epäreilulta vaikuttavasta syystä.

Jakson alussa meille kerrotaan, että Mirjam kuoli Kaadeksessa (20:1). Seuraava jae kertoo, että ”kansalla ei ollut vettä”. Juutalaiset oppineet ovat päätelleet, että nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa.

He huomauttivat, että Mirjam oli profeetta, joka oli kannustanut kansaa ylistämään ja kiittämään Luojaa Punaisen meren ylityksestä ja siitä, että he olivat nähneet vihollistensa hukkuvan (2. Moos. 15:20-21) Nuorena tyttönä Mirjam oli pitänyt silmällä Mooses-vauvaa tämän lipuessa korissa Niiliä pitkin, ja hän oli lähestynyt rohkeasti faraon tytärtä saattaakseen vauvan taas äitinsä yhteyteen (2. Moos. 2:4-8). Näiden veteen liittyvien ja Mirjamin suuren uskon paljastavien tapahtumien johdosta virisi Talmudin aikoina (tai kenties aikaisemmin) perimätieto, että autiomaassa Israelin kansalle tuli vesi yliluonnollisesta lähteestä nimeltä ”Mirjamin kaivo”. Sen lisäksi että tämä kaivo antoi fyysistä vettä, se oli myös sen hengellisen veden symboli, jota Mirjamin tiedettiin antavan – toivoa, iloa ja tietoisuuden Jumalan läsnäolosta, joita ilman kansa ei olisi kestänyt. Sama vesisymboliikka toistuu kautta Kirjoitusten (Jes. 35:6-7; 41:17-18; 44:3 jne.)

Mirjamin kaivo yhdistettiin yhteen tunnistettavaan Kallioon, joka paljastui ensimmäisen kerran Hoorebilla Israelin veden lähteeksi (2. Moos. 17:6). Jollain tavalla tuo ”Kallio” (hepr. Ha-sela) kulki 40 vuoden ajan kansan kanssa autiomaan halki (5. Moos. 8:15; Ps. 105:41, Nehemia 9:15).  Jos tämä tuntuu kummalliselta, muistakaa, että samoin tekivät Pilvipatsas ja päivittäiset Mannasateet. Kallio joko ilmestyi esiin maasta aina, kun he leiriytyivät, saaden veden pulppuamaan esiin maasta, tai se osoitti paikan, josta kaivamalla löytyisi maanalainen vesilähde (4. Moos. 21:17-18 viittaa molempiin).

Kallio oli yhä siellä kun Mirjam kuoli, mutta ilmeisesti sen vesi ehtyi sen jälkeen kun Mirjam haudattiin. Kun Mooses kääntyi Jumalan puoleen etsimään ratkaisua, häntä käskettiin herättämään vesi erityisellä tavalla: ”Puhukaa heidän nähtensä kalliolle, niin se antaa vettä” (4. Moos. 20:8). Kalliolle puhumisen sijasta Mooses iski Kalliota kaksi kertaa (20:11). Siitä seurasi, että Mooses ja Aaron menettivät kalleimman unelmansa: ”Koska ette uskoneet minua ettekä pitäneet minua pyhänä israelilaisten edessä, ette saa viedä tätä seurakuntaa siihen maahan, jonka minä olen sille antanut”(20:12). 

Olkaamme rehellisiä. Pakostakin hätkähdämme tätä jumalallista tuomiota. Olemme nähneet edellisissä luvuissa, millaista kohtelua Mooses sai kestää kansan taholta, ja kuitenkin hän oli aina uskollisesti kuuliainen Luojalle. Nyt kansa syytti häntä siitä, että hän pyrki tappamaan heidät ja unohtivat sopivasti Herran osallisuuden: ”Minkä tähden te toitte HERRAN seurakunnan tähän autiomaahan, niin että me kuolemme tänne karjoinemme? Miksi johdatitte meidät pois Egyptistä ja toitte meidät tähän pahaan paikkaan” (20:4-5). Heidän syytöstensä viattoman kohteen rankaiseminen tuntuu huonoimmalta mahdolliselta vastaukselta.

Seuraavat olosuhteetkin herättävät sympatiamme. Kun Mooses ja Aaron surivat sisarensa menettämistä, kuinka he eivät menettäisi kärsivällisyyttä syytösten itsekkään julmuuden tähden? Ja koska vettä kuitenkin saatiin (20:11), kuinka paljon Mooseksen pieni poikkeama käskystä todella merkitsi? Hoorebillahan häntä oli käsketty lyömään kalliota, joten ei se, että hän käytti samaa tapaa, niin törkeää ollut. Ehkäpä hän Mirjamia surressaan kuuli ohjeet vain puolittain.

Mutta koska Jumala on täydellisen oikeamielinen, me emme voi torjua Hänen päätöstään. Tavallisesti me turvaudumme kahteen vaihtoehtoon. Me lisäämme omia ajatuksiamme kertomukseen saadaksemme Pyhän Ainoan teot ihmisen käsityskyvyn mukaisiksi. Tai me lainaamme Jesaja 55:8:aa (katso edeltä) ja hyväksymme sen ratkaisemattomana arvoituksena, Jumalan tutkimattomana tekona.

Ensimmäinen vaihtoehto syyttää tyypillisesti Moosesta siitä, että hän kutsuu kansaa ”kapinoitsijoiksi” suuttumuksen puuskassa ja/tai lyö turhautuneena Kalliota. On totta, että loputtoman kärsivällisyyden osoittaminen loputtoman valittamisen keskellä oli mahdoton tehtävä jokaiselle johtajalle. Mutta (tämä väite sanoo) Mooses ja Aaron olivat kansan suora linja Jumalaan, eivätkä he voineet sallia itselleen sitä ylellisyyttä, että olisivat osoittaneet inhimillistä heikkoutta. Näin Herra rankaisi heitä siksi, että he eivät olleet osoittaneet enemmän kärsivällisyyttä ja sääliä Hänen rakkaalle Israel-morsiamelleen, jonka kanssa Hän oli tehnyt pyhän Liiton. Näin päätellään Jumalan syytöksen perusteella: ”...ette pitäneet minua pyhänä israelilaisten edessä” (4. Moos. 20:12).

Toisessa versiossa oletetaan, että Jumala oli vihastunut Moosekseen, koska Mooses kohteli Kalliota kovakouraisesti iskemällä sitä sen sijaan että olisi puhunut sille. Tämä perustuu Kirjoituksiin (5. Moos. 32:1; Joosua 24:26-27; Hes. 36:1-12), joista ilmenee, että maan kalliot voivat kuulla, muistaa ja noudattaa Hänen sanojaan. Moosesta rangaistiin siten siksi, että hän ei asettanut pyhyyden esimerkkiä kohtelemalla kiviä hengellisinä kumppaneina vaan mykkinä esineinä.

Nämä selitykset eivät vastaa todellisuutta. Ensimmäinen niistä esittää Herran sydämettömänä tyrannina, joka odottaa johtajiensa osoittavan yli-inhimillistä itsehillintää joka tilanteessa provokaatiosta välittämättä. Toinen taas antaa ymmärtää, että Hän ei varjele uskollisimpia palvelijoitaan hyväksikäytöltä, mutta varjelee kyllä autiomaan kivet! Nämä selitykset tekevät vääryyttä rakastavan taivaallisen Isämme maineelle, joka ”armahtaa niitä, jotka häntä pelkäävät” (Ps. 103:13).

Toinen vaihtoehto, jossa ei turvauduta selittelyihin, vaikuttaa turvallisemmalta. Mutta jos Jumalan teitä olisi täydellisen mahdotonta tuntea, eivät Kirjoitukset toistaisi meille jatkuvasti, että me voimme oppia tuntemaan ne (Ps. 25:9: 27:11; 86:11 jne.). Jokainen oppimamme pieni asia auttaa meitä luottamaan Häneen enemmän ja tottelemaan Häntä paremmin.

Toorassa on ”opetuksen ihmeitä”, jotka voimme nähdä vain, kun Luoja avaa silmämme näkemään ne(Ps. 119:18). Kunpa Hän tekisi niin nyt, kun tutkimme tarkemmin käsillä olevia kohtia ja pyrimme soveltamaan niitä hengelliseen elämäämme.

Onneksi yllä mainitut tulkinnat eivät kestä, kun luemme tarkasti Raamatun tästä tapauksesta antaman kuvauksen.

Aloitamme siitä, mitä Mooses sanoi ja teki: ”Kuulkaa, kapinoitsijat! Onko meidän saatava teille vettä tästä kalliosta? Sitten Mooses kohotti kätensä ja iski kahdesti kallioita sauvallaan” (4. Moos. 20:10-11). Ja näin Jumala vastasi: ”Ette uskoneet minua ettekä pitäneet minua pyhänä israelilaisten silmien edessä” (20:12).

Useita sukupolvia myöhemmin Hengen innoittama psalminkirjoittaja tarttui tähän tapahtumaan:

Meriban vesien äärellä he vihastuttivat Jumalan. Mooseksen kävi pahoin heidän vuokseen, sillä he katkeroittivat hänen mielensä, ja hän puhui huulillaan ajattelemattomasti” (Ps. 106:32-33. Tässä edellä käytetty heprean termi synnille löytyy Toorasta, 3. Mooses 5:4).

Ymmärrämme, miksi Luoja ei sanonut Moosekselle mitään hänen asenteestaan kansaa kohtaan. Päinvastoin, kutsuessaan heitä ”kapinoitsijoiksi” Mooses sanoi totuuden. Herra oli ”tympääntynyt” tuohon sukupolveen enemmän kuin Mooses oli (Ps 95:8-11). Siksi Mooseksen sanat ”Kuulkaahan nyt, kapinoitsijat...” eivät olleet ”ajattelemattomia”.

Jotkut ovat ehdottaneet, että Mooseksen ajattelemattomuus koski sitä, että hän otti kunnian veden saamisesta Kalliosta. Herra oli kyllä itse sanonut: ”Näin saat tulemaan heille vettä kalliosta” (4. Moos. 20:8). Mooses ei siis syyllistynyt syntiin sanoessaan: ”Kuulkaa nyt, kapinoitsijat! Onko meidän saatava teille vettä tästä kalliosta” (20:10).

Huomatkaa myös, että Herra ei moittinut Moosesta Kallion kovasta kohtelusta. Jos kallion lyöminen oli epäkunnioittavaa, Moosesta ei olisi käsketty nimenomaan lyömään sitä Hoorebilla (2. Moos. 17:6). Sen sijaan Jumala moitti Moosesta tämän asenteesta Jumalaa itseään kohtaan: ”Te ette pitäneet minua pyhänä” Israelin nähden.

Tästä tulemme siihen todennäköiseen tilanteeseen, jossa Mooses puhui ”ajattelemattomasti”: ”Onko meidän saatava teille vettä tästä kalliosta?” Hän ei puhunut enää ”siitä” Kalliosta (ha-sela), joka oli asetettu erilleen muista (”pyhän” merkitys) niin kuin Pilvi ja Manna, edustamaan iankaikkisen elämän Ainoaa Lähdettä. Mooseksen tarkoitus oli nyt vaientaa kansan valitukset käyttämällä ”tätä” kalliota (ha-sela ha-zeh), ikään kuin se olisi kuin muut kalliot, jotka voisivat palvella samassa tarkoituksessa.

Entä me? Julistammeko me Yhtä ja Ainoaa Elämän Lähdettä maailmalle? ”HERRA, minun kallioni, linnani ja pelastajani” (2. Sam. 22:2, Ps. 31:3; 71:3). Vai yritämmekö käyttää Luojaa yhtenä monista lähteistä täyttämään tarpeemme? Emmekö ole silloin kadottaneet luottamuksen Häneen ja lakanneet pitämästä Häntä pyhänä? Voisiko sellainen asenne estää meitä saamasta sitä, mitä Hän on luvannut meille?

Yksi herpaantuminen johti toiseen. Moosesta ei käsketty puhumaan kansalle. Hänen piti puhua Kalliolle, jossa Herran läsnäolo odotti, ja pyytämään uudestaan vettä. Jos hän sanoisi jotain Israelille, se olisi voinut olla: ”Pysykää aloillanne niin näette pelastuksen, jonka Hän antaa teille tänä päivänä” (2. Moos. 14:13). Mutta ryhdyttyään nuhtelemaan kansaa Mooses unohti hetkeksi, että pelastus on Jumalan työtä. Hän iski Kalliota, ikään kuin Jumalan avun voisi hälyttää paikalle voimakeinoin, hänen inhimillisen ponnistuksensa kautta.

Kun joudumme kriisitilanteeseen, päädymmekö puhumaan ihmisille, jotka ovat samassa ahdingossa kuin me olemme, sen sijaan että kääntyisimme (ja toisimme heidätkin) pelastuksemme Lähteelle? Käytämmekö ihmisiä korvikkeena sen sijasta että puhuisimme Luojalle? Jos luoksemme tulee ihmisiä, joilla on hätä, ryhdymmekö itse korvikkeeksi Jumalan sijasta?

Mooses iski Kalliota. Mitään ei tapahtunut. Oliko se kehotus pysähtyä ja ajatella? Jos hän olisi tässä vaiheessa katunut ja puhunut Kalliolle sen sijaan, että hän jatkoi iskemistä, kunnes luvattu vesi alkoi virrata, olisiko hän voinut välttää rangaistuksen? Emme saa koskaan tietää. Miksi Herra ei tahtonut antaa Moosekselle anteeksi tätä suhteellisen pientä syntiä? Sitäkään emme tiedä. Tässä ovat paikallaan Jesaja 55:8:n sanat ”Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne…”.

Yritämmekö me taivutella Luojaa täyttämään kiireisen tarpeen vain saadaksemme vastaan vaikenemisen? ”Me odotamme oikeutta, mutta sitä ei tule, pelastusta, mutta se on meistä kaukana” (Jes. 59:11). Profeetta vastaa, että Herra pystyy varmasti pelastamaan; läpimurto odottaa. Jos me ”iskemme Kalliota” eikä mitään tapahdu, se voi olla Hänen armollinen kehotuksensa meille pysähtyä, muistaa, mitä Hän käski meidän tehdä, ja katua.

”Opeta minua tekemään sinun tahtosi mukaan, sillä sinä olet minun Jumalani. Sinun hyvä Henkesi johtakoon minua tasaista maata. HERRA, virvoita minua nimesi tähden…” (Ps. 143:10-11).

Korkeimman siunaukset levätkööt ylläsi, Hyvien tekojen talosta, Sabrakodista, ja Siionin maasta ja Jerusalemin kaupungista.

Veljenne uskossa,

Mordechai ben Yakov

DONATE

The gifts of our friends make the work of the Sabra Fund possible.

No amount is too small – they all add up!

Subscribe to our newsletter

Sabra’s newsletters will provide you with insights on the weekly Torah portion, the Jewish holidays,
and other topics of interest to people who believe the holy Scriptures are the words of the Creator. 

Skip to content