Aika oli erittäin pimeä. Epäjumalanpalvelijat pitivät itseään maailman valaistuneimpina ja ”modernin valon” soihdunkantajina: senaikainen (kreikkalainen) filosofia. Todellisuudessa tämä ”valo” kuitenkin pimensi maailmaa ruumiin korostamisen, kreikkalaisen filosofian ja ”modernismin” kautta. Näin kreikkalaisten onnistui pimentää maa maan jälkeen, paikka paikan jälkeen. He yrittivät sitä samaa saavuttuaan Israelin maahan ja siellä asuvan pienen kansan keskuuteen.
Totta puhuaksemme he onnistuivatkin osittain. Monista juutalaisen kansan jäsenistä tuntui siltä, kuin heidän silmänsä olisivat äkkiä auenneet (”..sitä oli nautinto katsella…” 1. Moos. 3:5-6). ”Demokratia”, kreikkalainen mytologia/filosofia ja kulttuuri, joka palvoi ruumista ja alastomuutta, olivat uutuuksia, ”uutta valoa”. Mutta toisaalta oli myös kourallinen ihmisiä, joilla oli vahva usko Israelin Jumalaan, Hänen Tooraansa ja säädöksiinsä ja käskyihinsä, jotka Hän välitti patriarkkojen kautta Israelille. Tämä on todellista ja moitteetonta uskoa. He tajusivat ikuisen Jerusalemin ja ”modernin” Ateenan välisen eron. He olivat vähemmistö, jotka päättivät asettaa alttiiksi sielunsa ja henkensä aidon, todellisen uskon puolesta. He eivät antaneet periksi, vaan taistelivat itseään suurempaa ja mahtavampaa armeijaa vastaan silloin kun terve järki sanoi, että heillä ei ollut pienintäkään mahdollisuutta massiivisia Kreikan joukkoja vastaan, modernia valtakuntaa ja sen aikansa parhailla ja uudenaikaisimmilla aseilla ja moderneilla sotastrategioilla varustettuja joukkoja vastaan, jotka olivat onnistuneet valtaamaan maan toisensa jälkeen, kansan toisensa jälkeen, ja nostamaan Kreikan maailman suurimmaksi valtakunnaksi.
Israelin maassa muutamat Israelin Jumalaan uskovat, joilla ei ollut taistelukokemusta eikä moninaisia varusteita – heidän varustuksenaan oli vain suuri usko ja Luojan, kaiken maan Herran, Sana – taistelivat sen lupauksen jatkumisen puolesta, joka oli annettu Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille. Vastoin kaikkia odotuksia he voittivat ihmeen ja uskon voiman avulla. Tuo mitättömän pieni uskovien joukko voitti ja ajoi kreikkalaiset ulos Luvatusta maasta.
Voitto ei riippunut niiden uskovien fyysisestä etevyydestä, jotka olivat päättäneet seurata Jumalan teitä, vaan kaiken maan Herra teki tämän ihmeen maailman kansojen tähden. ”Herra on paljastanut pyhän käsivartensa kaikkien kansojen nähden ja kaikki maan ääret saavat nähdä meidän Jumalamme antaman pelastuksen” (Jes. 52:10).
Vihollinen karkotettiin, mutta epäpuhtaus jäi. Toisin sanoen, voitto ei ollut täydellinen, sillä vielä riitti puhdistustyötä. Kun Temppeli oli puhdistettu, heidän piti sytyttää kynttelikkö, juutalaisen kansan ikuinen valon symboli, joka valaisee Pyhän ja meidät. Kynttelikön sytyttäminen onnistui, mutta öljy oli saastunutta. Öljyä oli, mutta se oli epäpuhdasta. Mutta nuo uskovat eivät lannistuneet. He eivät halunneet odottaa niin kauan että uusi öljy valmistuisi. Mitä he siis tekivät??? He etsivät! He eivät tehneet kompromissia.
Etsivä löytää. He löysivät etsimänsä odottamattomasta paikasta, silmiltä piilossa olevasta nurkkauksesta (ilmeisesti joku Israelin Jumalaan uskova oli piilottanut sen sinne). Tätä pientä öljyn löytymisen ihmettä me nyt juhlimme kahdeksan päivän ajan, emme taistelussa saatua voittoa.
On totta, että me juutalaiset mainitsemme sotilaallisen voiton ihmeen rukouksissamme ja ilmaisemme kiitoksemme siitä joka päivä. Mutta todellinen juhlinnan syy on pienen öljypullon löytyminen, halu etsiä ja löytää se, mikä on puhdasta. Tästä syystä me juhlimme, siksi että he etsivät uskoen ja toivoen löytävänsä.
Rakkaat ystäväni, meidän täytyy juhlia uskossa sisimpäämme kätketyn puhtaan öljyn löytymistä. On elintärkeää, että etsimme emmekä luovuta.
Silloin todellinen ja puhdas valo, joka nopeuttaa lopullista lunastusta, loistaa sisimmässämme.
(Muistutan vielä meitä, että kaikki mikä kiiltää, loistaa ja säkenöi, ei ole totuudesta.)
Hanukan kahdeksan päivää ovat kahdeksan pimeää iltaa, jolloin me sytytämme ilta illalta aina yhden kynttilän lisää. Lisäämme yhden uuden kynttilän eilisen kynttilän lisäksi – näin meillä on yksi kynttilä enemmän kuin edellisenä iltana – ja lisäämme yhden uuden pisaran uskoa ja yhden uuden pisaran toivoa.
Juutalaisen perinteen mukaan emme saa käyttää kynttilöitä missään hyötytarkoituksessa, niitä tulee vain katsella.
Voimme katsella niitä ja mietiskellä ja kuvitella, millainen oli alkuperäinen valo, Temppelissä olevan Menoran valo.
Voimme mietiskellä ja rukoilla, että lopullinen lunastus jo toteutuisi…”voimme jo aavistaa sen”…ja kuninkaitten Kuningas ja Shekina-kirkkaus (Jumalan läsnäolo) palaavat Jerusalemiin valtaistuimelle.
Niin kauan kuin kynttilä (usko) palaa, on toivoa, ja on mahdollista korjata se, mikä on korjattavissa. Tuo kynttilä, tuo tanssiva liekki, on valo sisimmässäni ja minä itse tanssin Luojani edessä.
Sillä kirjoitettu on: ”Ihmisen henki on Jumalan lamppu”. Minä ja kaikki ne jotka ovat kanssani (”se joka on Herran puolella, tulkoon luokseni”) tanssimme, iloitsemme ja teemme työtä yhdessä kunnes… (Jatka itse).
Vain tällä tavalla voimme lausua seuraavat siunaukset:
1. Kuka käski meidän sytyttää Hanukkavalot…(Talon siunaus).
2. Kuka teki ihmeitä esi-isillemme noina päivinä, tähän aikaan… se on todella mahdollista!
3. Kuka on virvoittanut meidät uskon kautta ja tuonut meidät tähän hetkeen täynnä uskoa toivoa.
4. Nuo samat silloin tapahtuneet ihmeet, valon voitto pimeydestä, vaikkakin siellä täällä on vielä merkkejä pimeydestä.
Yhä on toivoa, että jostain sielustamme löydämme puhdasta öljyä, joka sytyttää meissä todellisen uskon valon.
Kunpa se tapahtuisi!
Olkaa siunatut, loistakoon valo teille jokaiselle, Valo Siionista ja Jerusalemista.
