Kaikkina näinä vuosina olen noussut ylös Jerusalemiin iloitsemaan ja rukoilemaan ja kokemaan jotain niistä riemullisista tunteista, joita kuningas Daavid koki HERRAN huoneessa. Maailmassa yhä valloillaan olevan pandemiatilanteen vuoksi vain harvat ystäväni voivat tulla vuorelle, jossa Kunnian Kuningas asuu maan päällä. Nimitän mielelläni itseni heidän edustajakseen ja rukoilen siellä heidän puolestaan.
Kun kosketan Itkumuurin, Kotelin, kiviä, jotka ovat ainoa muisto Toisesta temppelistä, kun rukoilen ja kiitän siellä Herraa ja kun toisinaan astun muurin vieressä olevaan lehtimajaan, minut valtaa tunne, jota en pysty pukemaan sanoiksi. Yritän kuitenkin.
En ole nasiiri joten minä juon lasin viiniä silloin tällöin ja lausun rukouksen viinin ylitse. Kun juo lasin viiniä (vain yhden lasin!), lämpö leviää koko ruumiiseen ja tuntuu sielussa asti. Sellaisina hetkinä mietin itsekseni: Onko tämä tunne vertauskuva siitä, miltä todellinen usko tuntuu, kun se viriää sisällämme ja valtaa koko ruumiimme ja sielumme? Ja näkyykö tällainen usko meistä ulkopuolisille?
Ajatus ei ole yhtään hullumpi. Sillä todellisen uskon voima on sen rakkaus maailman Luojaan ja palava halu takertua Häneen ja riippua Hänessä kiinni. Se voi palaa sisällämme, näkyä kasvoillamme ja lopulta murtautua ulos. Niin kuin tulenlieskat, jotka nuolivat Mooseksen näkemää pensasta sitä kuitenkaan kuluttamatta, tällainen tuli antaa lämpöä ja valoa meidän ympärillämme oleville.
On huomion arvoista, että meitä nimenomaan käsketään ”iloitsemaan kaikesta” (5. Moos. 16:15) – sekä sisäisestä että ulkoisesta – Lehtimajanjuhlan aikana, kun meidän pitää koota ”kättemme työt” – hyvät tekomme ja hyvät ajatuksemme – ja tuoda ne uhrina Kuninkaallemme. Kirjoituksissa kiitetään Luojaa viinin vaikutuksesta: ”Viini ilahduttaa ihmisen sydämen, niin että se saa hänen kasvonsa loistamaan ”(Ps. 104:15, engl. tekstin mukaan).
Sukkotiin liittyy vielä jotain muutakin ainutlaatuista, jotain muuta kuin Shekinan, Hashemin kirkkauden, ilmestyminen ja yhteen kokoontunut suuri väkijoukko ja ystävät, joita emme tapaa joka päivä. Tämän suuren kolmivaiheisen kokoontumisen aikana me tapaamme toisiamme vaatimattomissa, väliaikaisissa majoissa. Niistä puuttuu palatsien ja huviloiden ylellisyys, eiväthän ne ole edes kunnon taloja, vaan niissä on vain neljä hataraa seinää ja heinistä ja oksista koottu katto, jonka voimakas tuuli voi tempaista mukaansa. Mutta kun nuo yksinkertaiset seinät sulkevat meidät sisäänsä, voimme tuntea päämme yläpuolella Kirkkauden pilven kuin konsanaan autiomaassa, jossa Israelin lapset harhailivat neljäkymmentä vuotta.
Vaikka eiväthän he oikeasti harhailleet. Tuo Pilvi johdatti heitä ja näytti tietä joka päivä suojellen ja opastaen, joskus ehkä pysähdellen kulussaan, että hitaammatkin kulkijat pysyivät pääjoukon mukana. Niin kauan kuin he seurasivat Pilveä, he eivät eksyneet. Herran määräämänä hetkenä he pääsisivät perille Lupauksen maahan, joka vuotaa maitoa ja hunajaa.
Voisimme kuvitella, että Pilvi oli liikkuva Lehtimajan katto, joka ylettyi kattamaan israelilaisten koko leirin.
Näin on meidänkin kohdallamme. Vaikka meistä tuntuisi, että harhailemme päämäärättä nykyisessä sekasortoisessa maailmassa, meilläkin on tämä aina läsnä oleva Opas ja Varjelija. Mikäli seuraamme Häntä, emme koskaan eksy. Ja jos opimme pysymään aivan Taivaallisen katoksen alla, tunnemme, että ruumiimme, mielemme ja sielumme ovat turvassa. Löydämme levon ja ”iloitsemme kaikesta”.
Tunnemme saman rentouttavan ja ilahduttavan sisäisen hehkun, jonka viini vaikuttaa meissä, kun Rauhan suoja kietoutuu ympärillemme ja saa uskomme ja rakkautemme virtaamaan ulos sisimmästämme. Kun olemme koolla toinen toistemme kanssa, Hänen Rauhansa ja Ilonsa leviävät ja yhdistävät meitä tiiviimmin toisiimme. Sisäpuolella oleva ja ulkopuolella oleva sekoittuvat ja muovautuvat yhdeksi suureksi rakkauslauluksi Hänelle.
Ja tämä lohduttaa meitä tänä päivänä: Fyysinen erossa oleminen menettää merkityksensä, sillä Isäämme eivät etäisyydet rajoita. Hän vetää Lehtimajapilvensä alle kaikki omansa, missä he sitten ovatkin.
Se tunne, jonka koemme kun olemme yhtä Hänen kanssaan ja toinen toistemme kanssa, ei ole pelkästään iloa ja rakkautta, vaan myös turvallisuutta ja luottamusta, niin kuin kuningas Daavidin kirjoittamasta jakeesta käy ilmi: ”Hän piilottaa minut majaansa pahana päivänä, hän kätkee minut telttansa suojaan” (Ps. 27:5). Hepreankielellä ”maja” on tässä jakeessa nimenomaan ”sukka”, lehtimaja.
Joten päättäkäämme olla murehtimatta pandemian tähden tänä Lehtimajanjuhlana. Tehkäämme sen sijaan parhaamme ilmaistaksemme iloamme Hänelle ja toinen toisillemme. ”Kolmisäikeinen lanka ei helposti katkea” (Saar. 4:12).
Rakkaudella Siionista ja Lupauksen maasta,
