utiskirje nro 50

        Sijoitus uuteen sukupolveen

”Sinun  lapsesi ovat kaikki HERRAN opetuslapsia, lapsillasi on oleva suuri rauha” (Jesaja 54:13).

Ystävämme ja kumppanimme, te uskolliset uskovat ja Israelia rakastavat ympäri maailmaa.

”Yksi sielu, yksi sydän – kuljemme yhdessä polkua, jonka Luoja, kaiken maan Herra, on valmistanut meille.”                                                                                                        

Tässä kuussa meillä on ilo kertoa teille ainutlaatuisesta ja innostavasta projektista, joka ilmentää konkreettisesti rakkauttanne Israelin kansaa kohtaan ja sitä suunnitelmaa kohtaan, joka Jumalalla on heitä varten. Me tuemme koulua, joka kaipaa kipeästi apua, tekemällä mahdolliseksi sen, että oppilaat voivat opiskella mukavissa ja heille sopivissa tiloissa.

Me kaikki tiedämme, että nuoren polven kouluttaminen on avaintekijä Israelin kansan tulevaisuudesta puhuttaessa, niin hengellisessä kuin moraalisessa mielessä. Teidän avointen sydäntenne ja anteliaisuutenne ansiosta oppilaat voivat nyt opiskella miellyttävissä ja täydellisesti varustetuissa luokkahuoneissa. Uuteen varusteluun kuuluu:

*          250 täydellistä opiskelupakkausta, joissa on reppu ja kirjoitustarvikkeet (42€/pakkaus).

*          Uudet tekstikirjat erityisesti  25 vähävaraiselle lapselle (n. 425 NIS eli n.110€ lasta kohti).

*          15 uutta työpöytää (180NIS eli n. 110€).

*          30 uutta tuolia oppilaille (120NIS eli n. 31€/tuoli).

*          Kaksi uutta magneettitaulua luokkiin.

*          Kaksi ilmastointilaitetta kahteen luokkahuoneeseen (2000NIS eli n. 516€/laite).

Teidän panoksenne on enemmän kuin vain sijoitus seiniin, varusteisiin ja huonekaluihin – se on iankaikkinen sijoitus Jumalan kansan lasten ja tulevan polven sieluihin. Jokainen oppilas,joka istuu näissä luokkahuoneissa, siunaa teitä sydämessään ja teistä tulee täysivaltaisia kumppaneita kirjoittaessanne pyhää ja innoittavaa kertomusta siitä, mitä rakkaus Israeliin saa aikaan.

Me näemme tämän suurenmoisena osoituksena aidosta ja siunatusta kumppanuudesta juutalaisten ja uskovien, Israelia rakastavien, kristittyjen välillä heidän toimiessaan yhdessä tässä pyhässä työssä, joka pyhittää Herran nimen.

Kiitämme teitä lasten, heidän perheittensä, koulun henkilökunnan ja koko Israelin kansan puolesta.

Rukous: Olkoon Jumalan tahto, että kaikki, jotka tukevat Jumalan Sanan ja hengellisten arvojen opiskelua, saavat kokea tyytyväisyyttä, iloa ja menestystä kaikissa toimissaan. Aamen.

Siunaus: Olkoot taivaan portit avoinna tulvimaan armoa ja suosiota niille, jotka ovat ojentaneet auttavan kätensä. Aamen.

Erityinen siunaus niille,jotka rukoilevat: Siunatkoon Jumala runsaasti, sekä hengellisesti että aineellisesti, niitä, jotka rukoilevat meidän puolestamme ja niitä, jotka tekevät lahjoituksia, ja tulkoot kaikki heidän rukouksensa suopeasti kuulluiksi. Aamen.

”Minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat” (1. Mooses 12:3). Toteutukoon tämä siunaus jokaisen teidän kohdalla, jotka rakkautenne ja rukoustenne kautta osoitatte pyhän yhteytenne Israelin kansaan.

Kunpa Israelin pelastus jo tulisi Siionista” (Psalmi 14:7). Kunpa saisimme kaikki olla pian todistamassa Israelin täydellistä lunastusta.

Korkeimman siunaus levätköön sinun, sinun perheesi ja seurakuntasi yllä.

Sabrakodista – Hyvien tekojen talosta,

Siionin maasta ja Jerusalemin kaupungista,

Veljesi Israelissa,

Mordechai ben Yaakov

DONATE

The gifts of our friends make the work of the Sabra Fund possible.

No amount is too small – they all add up!

Subscribe to our newsletter

Sabra’s newsletters will provide you with insights on the weekly Torah portion, the Jewish holidays,
and other topics of interest to people who believe the holy Scriptures are the words of the Creator.